No tietysti ihmisen sydän, joka ei ole Kristuksen sydämen tykönä, on poissa Kristuksen sydeämen luota. Kuten sanoin, Kristuksen sydän rakkauden haavoittama on se, mihin rakkauden haavoittamat sydämet liittyvät. Rakkaus käy nuolen lailla lävistäen sydämet ja munaskuut. Kristuksen haavoitettu sydän palaa rakkauden tulesta ja tuli polttaa kaiken kuonan, kunnes vain kulta jää.
1 tykkäys
Minun nähdäkseni tämä kanta on virheellinen. Tuleva maailma on loputon, ei aluton. Siinä on jatkumo, eli aika, mutta muuttuneena nykyisestä. Mistään ajattomasta platonismista ei ole kyse. Dionysios kirjoittaa, että aikaa mittaava valo oli ensimmäisestä päivästä alkaen, koska Jumala on tuo valo. Ja jos Jumala on myös tulevassa ajassa, on myös aika olemassa jatkossakin.
1 tykkäys
Ketju oli hetken suljettuna moderointiin liittyvän toiminnan vuoksi.
Koska ketju, jossa minua syytettiin harhaoppiseksi, lukittiin, panen kirjoittamani vastauksen tänne:
Alku toki on, loppua ei. Aika luotiin Genesiksen mukaan ajallaan ja aurinko sitä osoittamaan. Aika on sellainen luotu suure kuin spatiaalisuus tai paino. Nykyisenkaltaista aikaa ei enää ole tulevaisessa maailmassa.On valkeus vailla aikaa. Jätä vain kellosi tähän aikaan, et tarvitse sitä enää, kun aikaa ei enää ole. Siitäkin kahleesta saamme olla vapaat, Jumalan tykönä, jolla ei ole aikaa.
Olen täysin eri mieltä kanssasi esittämistäsi väitteistä. Tulevassa maailmassa on tilaa, painoa, materiaa ja aikaa. Aika luodaan ensimmäisenä päivänä, kun Jumala sanoo, tulkoon valkeus. Tämä valkeus ei katoa uudessa luomisessa.
Jatkossa aikakeskustelu tänne:
“Niinpä tutkijat päättivät testata osasia erikseen. Yksi niistä on soc-1, eli synteettinen oksitosiinin kaltainen yhdiste 1. Kun rotat saivat pistoksen sitä, ne muuttuivat sosiaalisemmiksi. Ne jopa rapsuttelivat lempeästi lajikumppaneita, joita eivät olleet koskaan ennen tavanneet.”
Hmmm… itsekkyys lienee sekin aivokemiaa. Tai tiettyjen hormonien puutetta.
Lieneekö Jumala koodannut meihin perisynnin säätämällä aivokemiamme sellaiseksi, että lempeys ja hyvyys ovat väistyneet kovemman ja itsekeskeisemmän ihmisen tieltä?
Mutta jos ihminen menee sorkkimaan aivokemiaa ja aikaansaa vähemmän ‘syntisen’ itsensä, niin mihin valoon perisynti sitten joutuukaan? Voiko kenties ihminen voittaa perisynnin omin voimin?
Eihän tämä, että ihmisen ajattelu tunteineen ja taipumuksineen on myös aivokemiaa, ole mikään uutinen, jos nyt sitä tarkoititkaan. Itse olen suht ykstotinen selvinpäin, mutta muutaman ryypyn jälkeen tekisi mieli syleillä koko maailmaa. Lisäksi runsas kokemus psyykenlääkkeistä on opettanut, että mielen ilmiöihin voidaan radikaalistikin vaikuttaa kemiallisesti. Eikä vain kemiallisin keinoin vaan monilla muillakin ns. materialistisilla menetelmillä, vaikkapa liikunnalla.
Täytyy taas korostaa, etten ole teologi, mutta käsittääkseni kristillisessä ajattelussa puhutaan henki-sielu-ruumis -kokonaisuudesta. Siis ruumis on osa ihmisyyttä eikä sellaisena mitään pahaa. Jos se olisi pahaa, ei Jeesus olisi tullut ihmiseksi myös ruumiillisessa mielessä. Eikä varhainen oikeaoppinen kirkko olisi tuominnut gnostilaisuutta, joka piti ruumista sielun pahana vankilana, harhaoppiseksi.
Siis “aivokemian sorkkiminen” avun löytämiseksi eri vaivoihin ei lähtökohtaisesti ole kristinuskon kannalta noloa, jos sitten joku apu löytyykin.
Psyykenlääkkeillä ei perisyntiä kumota, mutta ne voivat olla kainalosauvoja, jotka mahdollistavat kilvoitukseen ryhtymisen. Ja silloin osa kilvoitusta on myös se, että ottaa lääkkeensä - mikäli ne käytännön kokeilun kautta on huomattu hyödyllisiksi - ettei ainakaan niitä laiminlyömällä muutu lähimmäisilleen jopa painajaismaiseksi taakaksi tai vaaralliseksi uhkaksi.
Muuten uutinen on tyypillinen tiedeuutinen: on keksitty joku X, joka voi mullistaa kaiken. Ja ehkä näin käykin, mutta se jää nähtäväsi.
3 tykkäystä
Sekä raskaudet että oma ja erään läheisen autoimmuuni kilpirauhastulehdus ovat opettaneet, että tunne-elämä ja mielenterveys ovat hyvin vahvasti kemiaa. Mutta jotainhan niiden pitää olla.
Raamatussa mainitaan joitakin ihmisen elämään liittyviä asioita, jotka ovat muuttumattomia. Ja ne ovat sitä edelleen. Ihminen ei elä yli 120-vuotiaaksi. Se sanotaan Raamatussa, ja se näyttää olevan edelleen ohjelmoituna soluihimme. Me emme voi laskea hiekanjyvien määrää, emmekä tähtiä taivaalla. Jotenkin uskon saman liittyvän mieleemme. Me voimme rajallisesti oppia vaikuttamaan asioihin, mutta syntisyydestä emme tule pääsemään eroon.
Ainakin yksi ihminen on todistettavasti elänyt 122- vuotiaaksi. Eli 120 vuoden rajapyykki on ylitetty. Lisäksi pitkäikäisyyteen auttavia tekniikoita ei edes ole vielä olemassa. Kenties tilanne on jo 100 vuoden kuluttua aivan toinen, ellei ihmiskunta tuhoa itseään tekemällä liikaa virheitä, jotka johtavat tuhon tielle.
Ei hiekanjyvien tarkkaa määrää tarvitse tietää. Ei myöskään tähtien. Sen sijaan niiden määrä voidaan arvioida riittävän tarkkaan. Jos Raamatussa väitetään, että tähtien ja hiekanjyvien määrää ei ihminen voi tietää, niin tuollainen väite on nykytieteen valossa melko outo.
Ei suinkaan aivokemia ole mikään uusi keksintö. Mielenkiintoista sen sijaan on se, kuinka pitkälle sitä opitaan sorkkimaan.
Kenties sopivalla sorkkimisella voidaan muuttaa esim ilkeitä yksilöitä kilteiksi jne.
Tämä uutinen on vasta alkusoittoa. Me nyt elävät ihmiset tuskin voimme edes kuvitella, mihin tämä polku voi vielä johtaa.
Alkoholistien parantumiseen ei tarvita enää sitkeää kieltäytymistä ja sinnittelyä, vaan yksinkertainen lääkkeen otto lopettaa himon.
Tämä oksitosiini on vain yksi pieni osa. Paljon muuta on vielä tulossa.
Voi sitä aivokemiaa sorkkia. Lyö vaan takaisin näpeille entistä kovemmin.
Tyypillistä synneillekin. Hetken voimakas mielihyvä, joka muuttuu sitten pikkuhiljaa kasvavaksi kärsimykseksi.
1 tykkäys
Siis eihän se ole tieteellinen väite. Vaan erittäin totta, kun sitä oikein päin katsoo. Jos ajattelee asioita pelkästään “tieteellisinä” väitteinä tai totuuksina/epätotuuksina, niin ajattelu liikkuu vain yhdellä tasolla. Tällöin keskustelu, varsinkin vähän syvällisempi, on mahdotonta.
1 tykkäys
Miksi ihmisen yleensä pitäisi tietää hiekanjyvien määrä tarkasti? Miksi ihminen olisi jotenkin vajavainen juuri tuon asian takia?
Olisihan älytöntä pitää kirjaa hiekanjyvien määrästä. Eihän ko tieto ole oleellinen minkään käytännön asian kannalta?
Sen sijaan hiekanjyvien määrä on kuriositeetti. Eräs fyysikko onkin kysynyt opetustyönsä yhteydessä yliopisto-opiskelijoilta approksimaatiota hiekanjyvien määrästä. Lienee niin, että opiskelija, joka pystyy esittämään nopeasti suuruusluokan likimääräisesti oikein, osoittaa jonkinlaista älyllistä lahjakkuutta. En tiedä, koska itse en pystyisi moiseen henkiseen vääntöön.
Tällaisena kysymys on järjetön. Ja tarpeeton.
Mutta mitä sisältöä näet esim. sillä Raamatun lupauksella, että “Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.” (Luuk. 12:7)
Soluista ei kuitenkaan puhuttu ilmeisesti mitään?
Hiusten määrä ei liene sekään oleellinen. Kaljunakin sitä kelpaisi olla paremman puutteessa.
Eipä tuo hiusten määrä kyllä ole mikään todiste minkään puolesta tai vastaan.
Ei ole mikään ihme, että kun puhutaan Jumalasta, joka on kaikkivaltias, niin samalla on luontevaa olettaa Hänen olevan myös kaikki tietävä. Ja tämä taas tietenkin sisältää myös ajatuksen, että Jumala kykenee palauttamaan halutessaan kauan sitten kuolleen ihmisen täsmälleen samanlaisena joskus myöhemmin.
Tässä muutaman vastaajan esittämät ajatukset antavat ymmärtää, että tässä asiassa Raamattu olisi jonkinlainen luonnontieteiden oppikirja mutta eihän se ole.
Raamattu ei sisällä mitään sellaista luonnontieteellisesti nykyään tunnustettua asiaa, jota ei olisi muutenkin tiedetty jo Raamatun kirjoittamisen aikoihin.