Kirkkorakennusten ulkoinen olemus

Jatkoa ketjulle Oskari Juurikkala Neokatekumenaalisesta tiestä:

Vaikka katolisuus kiinnostaa kovasti, tiedän erään hurmaavan uuskatekumeenin ja Oskarikin on monesti näkyvä hahmo, niin minulle tuon jutun luettuani nousi päällimmäiseksi pohdinnan aiheeksi Oulun kirkon ulkoinen olemus.

Vertailukohtana mietin sitä, kun useimmat tuoreet luterilaiset kirkot ovat suunnilleen betonisia möhkäleitä. Ja jos jotain entistä, suhteellisen modernia kirkkoa remontoidaan, niin siitä tehdään helposti ja nopeasti vielä möhkäleemmän näköinen. Korson kirkko esimerkiksi näyttää ja tuntuu siltä, kuin oleskelisi jossain oleskelukoneessa. Kivisiä ja betonisia laatikoita, joihin on tuotu sisään tuoleja ja pöytiä. Hervannan kirkko näyttää lähinnä kunnalliselta laitokselta tai virastolta.

Toinen vertailukohta on Karakallion mormonitemppeli. Siinä on jotain häiritsevällä tavalla kalseaa, vaikka se onkin uusi, ja siinä on tavoiteltu jotain tiettyä tyyliä. Skientologit tai vapaamuurarit voisivat pystyttää ehkä olemukseltaan sitä muistuttavan kokoontumispaikan. Se jotenkin huokuu salaisiin menoihin osallistuvia rikkaita vanhoja ukkeleita.

Kolmas vertailukohta on Seinäjoen helluntaiseurakunta. Uusi rakennus on helluntailaisittain suuri, käyttöönsä uutena rakennettu ja osoitteestaan huolimatta näyttää sijaitsevan melko tasaisella maalla. Eli kaikki mahdollisuudet tehdä mitä tahansa olivat olemassa. Minulle kyseisen rakennuksen ulkoinen olemus näyttäytyy jonkinlaisena taidepainotteisena menomestana. Tai aivan kuin rakennuksen ulkonäkö olisi vain välttämätön paha, jonka ei kuulu eikä tarvitse viestiä mitään.

Tai siis, se ei vaan kutsu. Se ei ole kaunis. Sen katselemisesta ei tule hyvä mieli. Se on oikeastaan jollain modernilla tavalla aika mitäänsanomaton.

Tästä Oulun katolisesta kirkosta sen sijaan tulee sellainen fiilis, että minun kartallani koko kaupunki on nyt plussan puolella. Kritiikkiä voi toki esittää. Jonkun mielestä rakennus on ottanut olemuksensa ja piirteensä leikkimökistä. Toisen mielestä joku luulee rakennusta vielä rauhanyhdistykseksi (siis vanhoillislestadiolaisten). Jos ajatellaan, että moderni ja kalsea on normaalia, niin tietenkin tuo on jollain tavalla liian imelä.

Mutta se ei ole kalsea bunkkeri. Se ei näytä bisnekseltä. Se ei näytä mahtipontiselta. Sen katsomisesta tulee hyvä mieli. Onko joku samaa mieltä? Tai miten päin vain, niin miksi?

6 tykkäystä

Mulla tulee tästä mieleeni karjalais-venäläinen tyyli, ja Karjalan väritkin tuossa on. Piristävän näköinen, tämmöisiä soisi olevan lisääkin. :heart_eyes:

2 tykkäystä

Jos ei olisi ristiä katolla, niin tuo näyttäisi leirintäalueen tai tanssilavan pääportilta.

Aihe sinänsä on tärkeä. Miksi Suomessa rakennetaan niin paljon rumaa? Kaikki modernit automaattiset työstökoneet on saatavilla, mutta silti tehdään rumia laatikoita.

5 tykkäystä

Minusta tuo muistuttaa kovasti postmodernin arkkitehtuurin Oulun koulua 80-90-luvulla tyylillisesti. En tiedä, onko tuo sitten suunniteltu jossain muualla vai täällä meillä. On selvästi kuitenkin pyritty jonkinlaiseen paikallisuuteen, jotenkin hirrenomainen verhoilu tornissa, joka on jotenkin kotamainen. Itselleni tuli mieleen joku hiihtokeskus Lapissa,

Ihan ok. pytinki, Ei järkyttävän ruma, ei ihastuttavan kaunis.

1 tykkäys

Metkaa muuten, miten ulkonäkö joskus pettää. Mun silmissäni esim. Oulun ortodoksinen katedraali ja Hesan Marian katolinen kirkko ovat varsinaisia kummituksia, eikä Turun katolista kirkkoa satunnainen matkailija ees kirkoksi hoksaa mutta kaikkien sisätiloista tykkään kympillä. :blush:

Pyhän Perheen seurakunnan kirkon eksteriööri on ihan ok.

Ei se pytinki sisältäkään ruma ole, vaikka muuten minun makuuni eriskummallinen. Suurin omituisuus on tietysti tuo käsittääkseni kaikkiin neokat-kirkkoihin “kanonisesti” kuuluva iso, upotuskasteet mahdollistava kasteallas keskellä kirkkosalin lattiaa. Normimessujen aikana se on tietysti katettuna ja avataan vain kastetilaisuuksia varten; muutenhan se olisi suorastaan vaarallinen viritelmä: tämä kuva on otettu alttarin takaa kirkkosaliin päin ja siinä katettu kasteallas näkyy alttarin takaa:

Minä en tämmöisiä ratkaisuja oikein omakseni koe, mutta pidän arvokkaana sitä, että meitä tämmöistäkin löytyy. Sama pätee koko neokat.-liturgiaan. Isä Oskarin jutunkin henki oli täsmälleen tämä.

1 tykkäys

Onko tämä kuva siis tuosta aiemmassa kuvassa olevasta Oulun room.-kat. kirkosta?

Siitäpä juuri. Merkit täyteen.

1 tykkäys

Taustalla näkyvä kirkko oli jännä. Moderni, 60-luvulla alumiinista rakennettu kirkko Coloradossa, sisältä yllättävän kaunis. Ilmeisesti Star Trek-elokuvissa tai sarjassa sitä on käytetty mallina. On siis U.S. Air Force Academyn kappeli.

4 tykkäystä

Tuo on aika siisti! :open_mouth:

1 tykkäys

Monet modernistiset kirkot muistuttavat jyhkeydessään itse asiassa kovasti keskiaikaisia kirkkoja. Monissa sellaisissa ulkoasua hallitsee suuri katto. Oulun Kastellin kirkko vaikuttaa esimerkiksi sellaiselta. Tai Vatialan hautausmaan siunaskappeli. Sisävaikutelma voi olla silti kodikas, ja esim. Hervannan kirkostahan ei ulkoa päin arvaisi, miten omintakeinen rakennus on sisältä.

Toki onhan modernismin suuruudessa ja suoraviivaisuudessa kyllä kieltämättä usein vaarana lipsua jonkinlaiseen itsetehosteiseen luterilaiseen ikonoklastisuuteen. Mutta jokaisessa tyylisuunnassa on myös omat hienot piirteensä.

Tämä on ehkä se keskeinen haaste, mitä mietin tuossa. Priorisoin sitä, että rakennus on elävän, kutsuvan ja lämpimän oloinen. Tai että jos se on arvokas, niin se on arvokas oikeasti arvokkaan näköisellä tavalla. Eli ei arvokas olemalla vain kolkko tai massiivinen.

Jos tätä tilannetta, jossa tuo rakennus on syntynyt, vertaa kirkon herätysliikkeisiin tai yleensä vapaisiin suuntiin, niin suurin osa uskovina pidettyjen kokoontumistiloista on entisiä konserttitiloja, elokuvateattereita tai muunnettuja kyläkouluja tai jopa entisiä kauppoja. Tai tiloja, jotka on vuokrattu jostain ihan teollisuuskiinteistöstä.

Se tapahtuma, että johonkin rakennetaan kirkko tai seurakunnan oma talo, on sinänsä harvinainen. Käsittääkseni iso luterilainen kirkko lähestyy kysymystä niin kuin mikä tahansa kunnallinen tai valtiollinen instanssi, ja siksi päätyy brutalistisiin tönöihinsä. Mormonit ilmaisevat sieluaan loistavasti rakennuksissaan. En tykkää niiden olemuksesta yhtään. Mutta tarkoitus onkin siinä, että se näkyy.

Minulle puhdas postmoderni tarkoittaa sitä, mitä Eduskuntatalon lisärakennus. Eli rakennus tuo siksi mieleen taudin tai epämuodostuman, että siitä ei löydy mitään rytmiä, harmoniaa tai symmetriaa. Vaan kasvaimen tai homeen tavoin sen piirteet ovat säännöttömiä läiskiä tai ripotelmia pinnalla, jonka muoto ei myöskään sano mitään.

Perehtymiseni rajat olivat siinä, että hain Oulun koulua aluksi aivan kuin se olisi ollut yksittäinen rakennus. Pidän siitä, miltä Oulunsalon kunnantalo näyttää. Mieluusti kävisin töissä sen näköisessä rakennuksessa. Mutta en tekisi siitä kirkkoa, koska siihen se on liian imelän eikä tarpeeksi vakavan näköinen.

Sen ovat piirrelleet kimpassa Gabriele Geronzi, joka on joku sveitsiläinen arkkitehti, josta en nyt löytänyt lisää tietoa, ja Argüello eli suuntauksen perustaja itse, joka on myös taidemaalari.

Ajattelen sitä ulkoa päin neutraalina juttuna. Eli ei plussa eikä miinus. Se, mihin tykkäämiseni varsinaisesti kohdistuu, on ainakin ikkunoiden sijoittelu. Ne antavat harmonisen ja kodikkaan vaikutelman. Sisäänkäynti on sopivalla tavalla omalaatuinen, mutta ei liian paljon.

Minulle tuo sisälmys oli vähän pettymys. Tai siis, nuo ovet saliin saisivat olla jotenkin hienommat. Lähes kaikilla kun on jopa WC:n ovessa karmit. Ynnä kuvat ilman kehyksiä eivät oikein toimi. Eivät ristin tien eivätkä nuo ikonit. Ja torni vaikuttaa sisältä vähän siltä, että siihen ei ole jaksettu keksiä mitään.

Eli ehkä en ihan kokonaan rakastuisi. Ottaisin ideoita. Sitten, leikisti jos tästä äkkiä käännyn ja tulen kuuluisaksi, niin voin perustaa oman sääntökunnan ja tehdä perässä paremmin. Oikeasti ei välttämättä ole järkevää edes etsiä niin kivaa rakennusta, että siinä voisi kaikesta tykätä.

2 tykkäystä

Kun uutta kirkkoa rakennetaan, mielestäni on sekä sellainen vääränlainen kertaustyyli huonoa, mutta myös modernismi.
Hochkirchliche Vereinigungin sivuilta löysin aikoinaan erittäin hyvän esitelmän kysymyksestä ns. hyvästä mausta ja kirkollisesta ylöspanosta, mutta en enää sitä löydä. Linkkasin sen vanhalle puolelle, mutta sitäkään en enää löydä. Onko koko vanha puoli kadonnut kokonaan olemasta? Jos joku nyt osaa löytää tuon artikkelin, niin olisi kiva.

Jatkan tästä kun löysin hyvän syyn jatkaa. Törmäsin First Thingsissä artikkeliin rakennukseen liittyen, ja katsoin siitä lyhyen dokumentin.


(© Greg O’Beirne CC BY 2.5)

Uudessa-Seelannissa Christchurchin Cathedral of the Blessed Sacrament, joka puoliksi tuhoutui 2010-11 talven maanjäristyksissä ja jota suunnitellaan kunnostettavaksi. Valmistunut 1905. Ensivaikutelmani oli, että tyylikäs. Jossain tekstissä joku kommentoi, että sisätilat onnistuvat (tai tällä erää onnistuivat) näyttämään hyvältä pelkän valkoisen kiven voimalla, ilman mitään kultauksia.


(Kuva blogista täältä)

Nyt, muutama päivä myöhemmin, kun katson, niin tuntuu vähän siltä, että muotojen ja ornamenttien karkkia voi olla vähän liikaakin. Tai siis tuo kelpaa minulle paremmin kuin 95 % maailman kirkoista. Mutta jos saisin suunnitella alusta alkaen, niin tekisin ihan ripauksen verran pelkistetymmän. Samalla, kun näitä mietin, yritän ymmärtää omia mieltymyksiäni paremmin. Siis ensin tuo ihastuttaa ja sitten siinä on jotain vähän imelällä tavalla kolkkoa. Sitten löydän tasapainoa siitä, että rakennus on vain tila, jossa asioita tapahtuu.


(© minä)

Kotoisa katedraalimme on ehkä sittenkin aivan sopiva joka suhteessa. Jos sitä voisi koristella jollain tavalla, tai rakentaa siitä koristellumman version johonkin, niin en tiedä, miten se tapahtuisi.

En minäkään tiedä. Koristelua nimittäin on jo kokeiltu, eivätkä tulokset olleet kehuttavat. Kirkkoherra Jan Vernooy (SCJ) maalautti joskus 1940-luvulla katedraalin kuorin kaaren yläpuolelle suuren freskon. Taitelija Wim van Dijkin teoksen keskellä oli Kristus ja Hänen molemmilla puolillaan muutamia meille tärkeitä pyhimyksiä. Todellisuudessa fresko oli liiankin suurikokoinen noin pieneen kirkkoon ja viimeistään joskus 60-luvulla se poistettiin. Minusta se oli hyvä päätös, vaikka paikalliskirkkomme historioitsijan, edesmenneen ystäväni Kalevi Vuorelan mukaan monet vanhat seurakuntalaiset ovat sitä mieltä, “ettei pyhän Henrikin kirkko ole koskaan ollut yhtä kaunis kuin khra Vernooyn aikana.” Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Henrikissä on todella hienot lasimaalaukset. Minusta ne riittävät hyvin noin pieneen tilaan. Fides-lehden sähköisistä arkistoista saattaisi löytää parempia kuvia kuin nuo, jotka itse otin parin kirjan sivuilta, mutta kyllä noistakin jonkinlaisen käsityksen saa van Dijkin freskosta. Kuvat lienevät 40- ja 50-luvuilta.

Photo0160

Neokatekumenaaleilla on tuo sympaattinen tapa käytää itäisen oloista ikonitaidetta. Vaikka muuten en ole itse hirmu ihastunut heidän tapaansa yhdistellä eri ikonielementtejä uusiksi kokonaisuuksiksi.
Myöskään neokatekumenaalien kaikkia heidän poikkeavia messutapojaan en pidä sellaisina jotka kuuluvat messuun.

Skandinaavinen minimalistisuus!

Muotoja ja ornamentteja lisää kiitos minulle. Ja kuvia ja patsaita.
:grinning:

Itse pidän perinteisistä romaanisesta kirkkorakennustyylistä ehkä eniten, toisena gotiikka. Moderneista kirkkorakennuksista ehdoton lemppari on Gaudin Sagrada Familia, mutta monet modernit kirkkorakennukset ovat kyllä viehättäneet.
Jyväskylän katolinen kirkkokin on yllättävää kyllä, minusta jotenkin kotoisa, ja jopa kaunis. Ne lasimaalaukset sen tekevät, ja valon leikki.

Yksi lempikirkkorakennuksiani romaaniseen tyyliin on Zamoran katedraali Espanjanssa.


Romaaninen tyyli on minunkin suosikkini <3 Ja gotiikka kakkossijalla. Barokki sen sijaan lyö usein mielestäni yli, liiallisuuksiin voidaan ornamentaalisuudessakin mennä.

1 tykkäys

Romaaninen tyyli on myös ekumeenisesti kestävä ratkaisu, periaatteessahan ortodoksiset kirkkorakennukset noudattelevat romaanisen kirkkorakennuksen mallia.

Pakko kirjoittaa toinen viesti perään, sen verran positiivista kiihtymystä herättävä tämä yksi lempiaiheistani.

Ketjun otsikko on kirkkorakennusten ulkoinen olemus. Totta kai kirkkoja voi katsoa vain muotoina ja esteettisenä elämyksenä. Se on hyvä.

Ulkoiset muodot johdattelevat sisäiseen ja henkiseen, sillä perinteisen kirkkorakennuksen muodot ja järjestys ovat kehittyneet vain ja ainoastaan messun tarkoituksiin. Kirkkorakennus ilmentää messussa tapahtuvia asioita, sitä missä liikutaan, miten liikutaan, mitä milloinkin ja missäkin kohtaa tapahtuu.
Penkkien tulo kirkkoihin on hämärtänyt tämän hienon yksityiskohdan, paitsi jos käytävät ovat leveät ja edelleen noudatetaan sitä että kirkkorakennusta käytetään messun aikana ilmaisuvälineenä.

Modernien kirkkorakennusten ongelma ei mielestäni ole se että ne ovat tyyliltään moderneja vaan se, että niistä usein puuttuu ihan tärkeimmätkin messun kannalta ilmaisuvoimaiset osat.

On tietenkin niin että kirkkorakennusten yksityiskohdat vaihtelevat aikakausittain ja paikoittain, joten aivan yhtä ja oikeaa messujärjestykseen sopivaa kirkkorakennusta ei ole tarpeen määritellä. Onhan liturgisia yksityiskohtiakin vaihtelevia ja monenlaisia. Silti on kyllä sanottava että jakamattoman kirkon kirkkorakennusten kehitys johti erittäin ilmaisukykyiseen ja teologisestikin puhuttelevaan kirkkorakentamiseen ja se kyllä rikastaa edelleen niitä jotka sellaisissa rakennuksissa pääsevät käymään.
Ja ortodokseille pisteet siitä että he ovat tämän järjestyksen hyvin pitkälle säilyttäneetkin.