Tuo on hieno laulu kyllä.
Virsikirjan eräs pöytävirsi on usein uhrivirtenä, ja se on varsin valoisa ja upea muutenkin:
En ole koskaan nähnyt auki kirjoitettuja ohjeita tästä. Oletan siksi, että Suomen ev.lut. kirkolla ei ole ehdottomia virallisia vaatimuksia. Eikä tietääkseni luterilainen oppi edellytä mitään tiettyä objektia kirkkotilaan.
Käytännössä varmaan vaaditaan silti tilan jonkinmoista soveltuvuutta messukäyttöön. Ääriolosuhteissa kai vetoisa latokin kelpaisi. Tai jokin luonnon muovaama luola sellaisenaan. Mutta Suomessa ei olla ääriolosuhteissa, joten jos sellaisia tarjottaisiin kirkoiksi, heräisi varmasti kysymyksiä - siis muitakin kuin ne, jotka nousevat maallisesta lainsäädännöstä. Miksi ei ristejä tai muita symboleita? Miksi ei alttaria? Kuinka messu ja ehtoollinen käytännössä toimitetaan, entä kasteet? Ja niin edelleen. Koska meillä on turskisti esimerkkejä kirkkotiloista parin vuosituhannen ajalta, niin radikaalisti erilaiset valinnat vaatisivat selityksen.
Eli vaikka kysymykseesi ei olisikaan olemassa virallista yksiselitteistä vastausta ja auki kirjoitettuja vaatimuksia, niin käytännössä rajoituksia ja vaatimuksia tietenkin löytyy.
1 tykkäys
Itse asiassa en kauheasti tykkää tuosta laulusta…Se vain tuli mieleen tuosta kommentista.
1 tykkäys
Se sovitus jossa on soittimia ja kuoron lisäksi obligato, on hieno.
Kieltämättä parempaa kamaa ovat monet virret. Ja vanha klassinen jp musiikki.
Eikö ole jännä miten paljon sana pöytä on esillä virsissä ?
Ortodoksisessa kielenkäytössä puhutaan pyhästä pöydästä, joka sijaitsee alttarissa. Kirkko ei ole kirkko ilman pyhää pöytää, jonka sisään on kirkon vihkimisen yhteydessä sijoitettu pyhä reliikki. Alttarissa on myös uhripöytä, jonka ääressä pappi toimittaa proskomidin, eli valmistelee uhrilahjat ehtoollista varten ja muistelee eläviä ja kuolleita ortodoksisia kristittyjä, joiden nimet ovat seurakuntalaisten jättämissä esirukouspyynnöissä ja muistelukirjoissa. Liturgiassa suuressa saatossa ehtoollislahjat kuljetetaan uhripöydältä pyhälle pöydälle.
2 tykkäystä
Siitä on kyllä käytetty myös sanaa uhripöytä, mutta sadassa uudemmassa tekstissä sanotaan, että se ei ole uhripöytä, koska sillä pöydällä ei uhrata mitään, vaan valmistuspöytä. Uhraaminen tapahtuu pyhällä pöydällä eli alttaripöydällä.
En ole mainitsemaasi versiota kuullut. Hamassa nuoruudessani ei vielä ollut ehtoollisella jatkuvaa hmm… pöytää ja saatettiin sanoa jälkeenpäin, että oli kaksi pöydällistä kävijöitä ehtoollisella.
1 tykkäys
Oli hieno käytäntö ja voisi minusta jatkua vieläkin. Saattaa olla käytössä perinteisillä alueilla ja joissakin herätysliikeväen messuissa.
Kun ollaan polvistuneena alttarikaiteen ääressä niin kauan kuin “pöydällinen” on saanut sakramentin, on levollista ja hyvä olla. Ei tarvitse miettiä sitä, että miten tästä noustaan, olisko nyt sopiva hetki ja onkohan tuossa seuraava mummo jo tönimässä hetken päästä paikalleni…
Sen jälkeen kun kaikki ovat nauttineet leivän ja viinin, pappi lausuu vielä jonkun muistolauseen tai vastaavan. Juuri heille jotka siinä ovat. Tämä oli parempi tapa ja tukee tällaista keskittymishäiriöistä kristittyä enemmän kuin nykyinen, monesti hätäinen “jatkuva pöytä”. Mihin meillä on kiire kun Kristus on läsnä ja elämän tärkeimmät asiat käsillä? Vierastan myös paljon sitä että on neljäkin jakajaa siinä missä ennen vanhaan yksi pappi jakoi ehtoollista ja se sai kestää kauan. Pahinta on jossain koulutuspäivässä tai vastaavassa, kun on satoja kirkon työntekijöitä ja sitten ehtoollista jaetaan useassa pisteessä jne. Ihmiset jonottavat ja höpöttävät keskenään, bändi soittelee taustamusaa… Ei ei, tällaisissa tilanteissa olen aika usein jättänyt kokonaan väliin.
Ehtoollisen vietto on muuten seurakunnassamme taas avattu, ilmoittautumisten ja hyvin pienten ryhmien systeemillä.
1 tykkäys
Entäs sitten ne ihmiset, jotka eivät kykene polvistumaan? Vanhemmissa ihmisissä sellaisia on paljon. Onneksi ortodoksisessa kirkossa ei tarvitse polvistua eikä varsinkaan seistä polvillaan pitkiä aikoja.
Ei kukaan puhu valmistuspöydästä. Satoja kertoja alttarissa palvelleena olisin kuullut, jos sitä nimitystä käytettäisiin. Uhripöytä on aivan sopiva nimitys, koska siinä uhrilahjat tosiaan valmistellaan. Sitä paitsi siinä säilytetään uhrin toimittamisessa käytettäviä välineitä kuten keihästä, tähteä jne. Ja kyllä rukousuhrikin on uhri, ja mitä muutakaan proskomidissa tapahtuva nimien muisteleminen on kuin rukousuhrin kantamista? Kaikille keksitään uusia nimityksiä, mutta ei niitä ole aina pakko ottaa käyttöön.
Paitsi ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiassa, jossa seistään polvillaan useaan otteeseen. Vanhat ja sairaat voivat toki istua sen ajan.
Meillä kaikki tehdään voimien mukaan. Jos ei pysty tekemään maahan kumarruksia, voi niiden sijaan tehdä puolikumarruksia. Jos ei pysty olemaan polvillaan, niin voi seistä tai istua, ja ennen kaikkea, ehtoollinen otetaan vastaan seisoma-asenossa, ei tarvitse kyetä polvistumaan.
Tottakai ehtoollisen voi nauttia vaikkei voi polvistua. Toisinaan joku tulee alttarin ääreen seisomaan ja kun pappi huomaa tilanteen, hän tulee antamaan ehtoollista. Tai penkkiin, tai pyörätuolissa istuvalle hänen omalle paikalleen. Usein ihmiset ovat tuttuja, mutta jos eivät ole, asia varmaankin hoituu helposti kun tilanne kerrotaan.
Myös sitä tapaa noudatetaan toisinaan että ehtoollista jaetaan kirkon käytävällä ja joskus myös sekä alttarin luona että pääkäytävän alkupäässä. Silloin tietenkin seuralaiset seisovat, jos terveydellistä estettä ei ole.
Kuten aiemmin jo kirjoitin, en pidä tällaisista kävely- ja massaehtoollisista. Suurissa hengellisissä kesäjuhlissa se on jollain tavalla luontevampaa, mutta ei kirkkotilassa.
Perinteitä on erilaisia, mutta oma mielikuvani on että luterilainen ehtoollispöytä kaaren muotoisine polvistumispenkkeineen on hyvä ja puhutteleva. Kaarihan symboloi myös pyhien yhteyttä. Näkymättömissä oleva osa ympyrää kuvaa edesmenneitä tai voi myös ajatella että niitä jotka ovat maailmanlaajuisen kirkon muissa kirkoissa meidän kanssamme. Perillä sitten ympyrä on ehjä ja kaikki täydellistä.
2 tykkäystä
Anteeksi mutta alttarille polvistumisesta täytyy kertoa vielä yksi stoori.
Eräs pappi kertoili parhaita sattumuksia, taisi olla uran alkuvaiheilta, kun ei ollut vielä kaikkea mahdollista nähnyt.
Toinen juttu koski hautausta, ja hautaan melkein sekä vissiin ihan täysinkin pudonnutta humalaista saattajaa.
Toinen oli se, että aloitellessaan yhtä ensimmäisistä vihkimisistään, papin pokka meinasi pettää pahan kerran.
Vihkipari oli niin jännittynyt, ja ehkä myös kirkon alttari oli heille niin vieras, että he olivat polvistuneet lattialle, eivät siihen kaiteen ääreen pehmustetulle penkille.
Mittasuhteet olivat sellaiset, että pappi oli hetken ajatellut, että oliko pariskunta todellakin noin pienikokoinen. Olivat kuulemma näyttäneet siellä alhaalla pelästyneeltä pupujussiparilta. 
1 tykkäys
Pointti oli, että kalvinistien perinne puhuu pöydästä välttäen sanaa Alttari. Muuten pöytä toki on tässä yhteydessä sopiva.
2 tykkäystä
Helluntain polvirukouksissa seistään pitkän aikaa polvillaan, mutta tietenkään ei ole pakko polvistua, jos se jollekulle on vaikeaa.
Ehkäpä ei seminaarilla.
Ahaa, mietinkin että en tiedä kalvinismista tässä yhteydessä.
Armopöytä ja Herran pöytä, myös yhteinen pöytä ovat siis erittäin yleistä sanastoa meidän kirkossamme ainakin. Alttarihan se kokonaisuus toki on. Mutta jos katsoo virsikirjaa, niin pöytä taitaa olla alttaria yleisempi.
Se on ymmärrettävää myös sikäli, että haemme ravintoa konkreettisesta ruokapöydästä, hengellisesti taas ehtoollisesta (ja sanasta).
Juu, tämä on poikkeus säännöstä. Itse menen silloin aina ulos. Polveni eivät kestä polviseisontaa.
