Mitenkähän on?
Heidän kirkkokuntansa/ lahkonsa opettaa aivan samoin kuin he itse kertovat uskovansa.
Siis toinen toisinpäin…
Atte, anna konkreettisia esimerkkejä. Mikä kirkkokunta ja väittänyt mitä. Muuten pointtisi jää heiton tasolle.
2 tykkäystä
Hengellisessä mielessä on aukottoman perusteltua liittyä kirkkoon, jolle antaa tulkinnan ja opinmuodostuksen vallan. Näin luulisi jäävän paljon pois epähedelmällistä Raamatun jakeista kinastelua ja yksityisoppien sapelinkalistelua.
Oma ongelmani tässä suhteessa on, että en voi täysin uskoa minkään kirkon erehtymättömyyteen. Pidän myös kirkkoja alttiina inhimilliselle kädenjäljelle ja ryhmädynamiikalle.
Tästä syystä minä muodostan oppini kombinaationa kirkkoni opetuksista, apostolisesta sitomisen vallasta (kirkolla ON valtaa) sekä painotuksista, jotka muodostan katsomalla kaikkea Kristuksen opetusten läpi. Mikä kestää Kristusta vasten tarkasteltuna, se on varmuudella hyvää ja pysyvää ja kalliolle rakennettu.
Jos annan konkreettisen esimerkin, kysymyksen pointti siirtyy tuosta kirkkokuntien ja uskovien erilaisesta suhtautumisesta siihen asiaan itseensä. Silloin vastaajat vain asettuvat jommalle kummalle puolelle tuossa asiassa ja se pontti, että kumpikin on vakaumuksellisesti mielestään Jumalan tahtoa toteuttamassa jää syrjään.
Joten pysytään yleisellä tasolla.
No mutta kun minä en todisteitta usko, että tällaista esimerkkiä löytyy. Uskon että revit jutun päästäsi. Kaikella kunnioituksella sanon. Itse lupaan olla kääntämättä keskustelua esimerkkisi kiista-asiaan.
Olen aivan samaa mieltä, että haureutta on paettava ja että Jumala pitää kirkastaa ruumiissaan. Juuri sen takia ruumiillinenkin harjoitus on rukouselämässä tärkeää, paastoa ja askeesia myöten. Minä myös nimenomaan sanoin, että avioliitossa tehtävät synnit kohdistuvat paitsi tekijään itseensä, niin myös aina hänen puolisoonsa.
Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että seksuaalisuuteen liittyvät synnit tiedostetaan yleensä helpommin kuin muut synnit. Toki ihmisiä seks. syntienkin takia erkanee kirkosta, mutta kyllä ne aviorikokset on paljon helpompia tiedostaa kuin esim. oma ahneutensa tai kovasydämisyytensä.
4 tykkäystä
No katsotaan miten käy… Pahoin vaan pelkään, että kohta aletaan esittää, että tämähän on selvä juttu, joka muuta väittää kuin ME on väärässä.
Yksi esimerkki on homoseksuaalien kohtelu.
Toinen vauvakaste/uskonkaste.
Näille molemmille ainakin löytyy puolesta ja vastaan mielestään oikeassa olioita. Jumalan tahdon noudattajia kaikki tyynni. Ainakin omasta ja kirkkonsa/lahkonsa mielestään.
Kiitos esimerkeistä! Mutta olen pelannut itseni siten pussiin etten voi kommentoida. Hah. 
Minusta juuri se seikka, että ne tiedostetaan rajummin tekee niistä erityisen vaarallisia. Sellaisia ne ovat juuri sen tähden, että ne repivät ihmisen pois uskosta, siis pois Kristus-yhteydestä helpommin kuin mitkään muut synnit. Olen tämän ihan konkretian tasolla saanut omin silmin joidenkin ihmisten kohdalla nähdä, kun ovat jättäneet oman seurakunnan kokokouksensa tämän tähden.
[quote]For fear that the Corinthians may not yet have understood him or might deliberately misconstrue his words, St. Paul amplifies still more: Or do you not know that he who joins himself to the harlot is one body with her? For, says God, the two will be one flesh, Gen. 2, 24. This blessing of God was intended to sanctify the legitimate intercourse of marriage. But he that breaks the ordinance of God and seeks the gratification of mere lust outside of the marriage-bond, becomes one body with one that is not his wife. But the word of the Lord stands: Carnal intercourse means unity of the bodies. Sexual union constitutes a permanent bond between the guilty parties, for the word of the Lord holds of every such union, whether lawful or unlawful, honorably true or shamefully. No presentation could portray the sin of fornication more exactly in its hideous repulsiveness than that which is here used by the apostle.
Paul E. Kretzmann, Popular Commentary of the Bible, New Testament, Volume II, s. 116.[/quote]
En kerta kaikkiaan osaa kuvitella mikä muu synti repisi ihmisen pois uskosta tehokkaammin kuin haureus.
No, miten olisi tuo ylpeys, josta myös haureus viime kädessä nousee.
2 tykkäystä
Tähän sopisi soveltaen ehkä vanha kunnon musta perkele-valkoinen perkele-jaottelu. Hareus on kuin musta perkele: se on ilmeinen synti, joka on kyllä vaarallinen, mutta siksi helpompi karttaa. Valkoinen perkele on taas ylpeys ja muut mielen synnit: ne ovat niin hienovaraisia, että uskova voi olla hyvin sokea sille, miten ne jylläävät sydämessä.
En vähättelisi kumpiakaan syntejä. Daavidista huomaamme, miten “mustat synnit” voivat tappaa saman tien uskon. Tavalliselle kristitylle, joka kammoaa kuolemansyntejä, “valkoiset synnit” voivat olla paljon vaarallisempia toki unohtamatta sitä, että liha on heikko ja karkeat synnitkin voivat viedä mukanaan.
6 tykkäystä
Ylpeys on kaikkien syntien äiti. Minä voin tehdä mitä tahdon - eikö se ajatus ole minkä tahansa tietoisesti valitun synnin taustalla? Sehän juuri on ylpeyttä.
5 tykkäystä
@ Walther kirjoitti haureudesta.
Vanha herätyskristillinen slogan sadan vuoden takaa ilmaisee: “Haureus tekee tunnottomaksi, ahneus armottomaksi…”
2 tykkäystä
Hyviä kirjoituksia tässä viestiketjussa. Paavali ei ollut vuosia kestäneen kristityn vaelluksensa jälkeenkään päässyt vielä vapaaksi ylpeydestään. Siitä syystä hän sai lihaansa pistimen, saatanan enkelin, rusikoimaan häntä, jotta hän ei ylpeilisi (2 Kor. 12:7). Ehkä hänellä oli kiusaus korottaa itseään muiden yläpuolelle suurten ilmestystensä ja poikkeuksellisen merkittävän palvelutehtävänsä vuoksi. Millä tavalla hänen ylpeytensä sitten ilmenikään, niin joka tapauksessa hän ei ollut vielä vapaa ylpeydensynnistä, ja siksi hän tarvitsi jatkuvaa kärsimyskoulua, jotta hänen tavalla tai toisella pullistelemaan ja ylpeilemään pyrkivä puolensa pysyisi kurissa. Ylpeydelle tarvitaan kärsimyksen vastapaino, joka estää ylpeyttä ottamasta haltuunsa koko ihmistä (Ps. 73:5,6). Ilman henkilökohtaisesti koettavaa kärsimystä on suorastaan mahdotonta pysyä kaidalla tiellä.
4 tykkäystä
Ei ole välttämättä uskovan ihmisen vaikea huomata, että joku toinen uskovainen veli tai sisar on esim. kiittämätön, laiska tai saita (tai jollain muulla tavalla viallinen), ja huomata samalla myös, ettei veli tai sisar tee kyseisestä asiasta parannusta, tai mikä pahinta, ettei toinen edes huomaa itsessään sitä pahaa, minkä tarkkanäköinen ulkopuolinen voi huomata. Psalmin kirjoittaja sanoo, että on olemassa rikkomuksia, joita ihminen itse ei näe itsessään. Nekin saa kuitenkin onneksi anteeksi, jos rukoilee siinä intentiossa, että kirjaimellisesti kaikki synnit anteeksi annettaisiin (Ps. 19:13)? Mahtaako jokainen muiden synnit helposti huomaava kristitty nähdä omalla kohdalla syntejä tai jumalattomuuden ilmentymistä, joka on jatkuvaa ja josta ei tehdä parannusta? On järkevää olettaa, että jos edes kaikki ympärillä elävät veljet tai sisaret eivät huomaa jotain syntistä puolta itsessään, ettei uskova muiden havainnoitsija itsekään huomaa jotain synnin ilmenemismuotoa itsessään.
Mutta kuinka on synnin tiedostamattomuuden laita ihmisessä, joka ei ole uskova ihminen tai tiedä mitään Raamatusta? Missä määrin itse kunkin sellaisen ihmisen, joka ehkä jopa kokonaan tiedostamattaan elää kuin jatkuvassa synnintekemisessä tai -suosimisessa, tietämättömyys omasta synnissäelämisestään on sellaista, että ihminen on itse syypää siihen, että hän ei tiedosta elävänsä jatkuvasti synnissä? Onko esim. niin yksinkertainen vastaus kuin perisynti todella vastaus? Perisynti on olemassa ihmisessä ennen kuin yksilö tulee tietoiseksi siitä, että hän on persoonallinen ja vastuullinen yksilö Jumalan edessä. Perisynti saadaan “synnyinlahjaksi”, ja siksi on vaikea hahmottaa, kuinka sen “vastaanottaja” olisi syypää siihen ja sen mukanaan tuomaan “tiedottomuuteen” synnistä.
Jos on olemassa ajankohta, jolloin jokaisella ihmisellä on edes jonkinalainen tietoisuus tosi Jumalasta, ja siitä syystä myös synnistä (sillä synti on mielestäni ehdottomasti “vertikaalinen” asia), niin täytyisi olla itse kullakin uudestisyntymättömällä, mutta synnistään tietämättömällä (tai sitä tiedostamattomalla) ihmisellä, jotta uudestisyntymätöntä voisi pitää syntisenä, ajankohta, jolloin hän on päättänyt sulkea Jumalan tietoisuudesta pois, sillä minun on todella vaikea kuvitella, että tietämättömyys siitä, että elää synnissä, olisi kuin kohtalo, joka lankeaa perisynnin vuoksi jokaisen kohdalle. Toki voidaan ajatella, että jokaisella ihmisellä on tai on ollut tietoisuus Luojasta, mutta ei sen enempää. Ei siis kuitenkaan samalla tietoisuutta siitä, mitä Jumala ajattelee ihmisestä tai vaatii häneltä, mistä seuraa syntitietoisuus.
Todellinen synti on minusta aina persoonallinen asia, ja siksi mielestäni jokainen synnissä elämiseen syyllistyvä täytyy mielestäni ajatella aina ihmiseksi, joka on ainakin joskus ollut riittävässä määrin tietoinen siitä, että Jumala on, ja että hän (siis ihminen) tahtoo tietoisesti tehdä syntiä Jumalan edessä. Tietoisesta synnintekemisestä voi sitten seurata koko jumalatietoisuuden häviäminen tai tiedostamattomuus siitä, että koko elämä on kuin jatkuvaa synnissä elämistä. Synnin tiedostamattomuus on siinä tapauksessa kuitenkin syntiä, sillä se on seurausta siitä, että on tahdottu joskus elää ilman Jumalaa. Jos joku olisi joskus repinyt silmät päästänsä, niin hän olisi itse syyllinen siihen, ettei näkisi mitään. Jos taas joku olisi riistänyt häneltä vauvana näkökyvyn, ei häntä voisi pitää syyllisenä siihen, että hän ei ole kyennyt näkemään mitään. Mutta miten sellaisen jatkuvassa synnissä elävän laita, joka ei tiedosta sitä, että elää jatkuvasti synnissä? Tekikö hän itsensä “sokeaksi” jossain vaiheessa? Vai saiko hän “sokeuden” synnyinlahjanaan? Jos jälkimmäinen olisi tosi vastaus, tai jos pakanat, jotka ovat jo aikuisia, eivät olisi itse aiheuttaneet itseensä jossain vaiheessa elämäänsä hengellistä sokeuttaan, niin silloin mielestäni voisi aiheellisesti kysyä, elävätkö he edes synnissä tai voiko heitä kovin ankarasti tuomita. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan. Mielestäni syntiasiaan liittyvää tiedostamista olisi hyvä edelleen pohtia.
Mielestäni partim et partim voi johtaa joidenkin kohdalla farisealaisuuteen eli toisiin ihmisiin vertaamiseen. Jos Matin ja Maijan sijasta edessäni on vain yksi ihminen, johon vertaan itseäni, Jeesus Kristus, osittainen pyhitykseni nollautuu nollaakin alemmaksi, ja joudun huudahtamaan: Armahda minua! Mutta hän on jo armahtanut minua. Pysyvästi.
Keskeistä ei ole siitä syystä mielestäni korostaa, että kristitty voi muuttua tässä elämässä lähes täydelliseksi (en väitä, että joku täällä niin ajattelisi), vaan keskeistä on mielestäni korostaa sitä, mitä Jeesus Kristus on jo tehnyt itse kunkin puolesta. Kun sen sisäistää hyvin, ei tarvitse enää elää jatkuvassa ahdistuksessa sen suhteen, täyttääkö vaadittua pyhyyden mittaa. Jeesus on sen mitan jo täyttänyt elämällä täydellisen ihmisen elämän syntisen ihmisen puolesta ja hyväksi. Siltä pohjalta käsin on hyvä kilvoitella päämääränään huikea tavoite: Kristuksen kaltaisuus.
4 tykkäystä