Lähetyshiippakunnan kuulumisia

Tuo on kyllä sikäli valitettavaa, että pienen yhteisön kannattaisi käyttää kaikki mahdolliset keinot sanomansa välittämiseksi, ja omat nettisivut olisivat se helpoin mahdollinen väylä. No, toivottavasti ovat muistaneet mainostaa paikallisesti.

Nykyaikana lehtimainokset ja/tai vaikkapa tapahtumamainokset ilmoitustauluilla eivät oikein toimi, jos samoja tietoja ei ole myös jollain nettisivuilla tai Facebookissa. Otin nuo esimerkit, koska monet kristilliset opiskelijajärjestöt käyttävät noita perinteisiä ilmoitusväyliä edelleen, vaikka niiden nettisivut ja FB-sivut ovat myös ajan tasalla. Jos mainos on nähty tai kuultu ja jäänyt mieleen edes etäisesti, niin olisi hyvä olla olemassa jokin nettisivu, josta voi tarkistaa, että mikä se osoite ja aika olikaan.

Toki voidaan ajatella, että tieto leviää niinkin, että ihmiset kutsuvat tuttujaan mukaan, mutta helpommin se tuttukin tulee, jos voi lähtemistä harkittuaan löytää tietoa tilaisuudesta jostain muuten kuin vain soittamalla kutsujalle, että mikä se aika ja paikka olikaan.

Ehdottomasti kannatan sitä, että löytyy ajantasaiset tiedot, jotka on helppo päivittää ja joihin on helppo tehdä hakuja.

Missään tapauksessa en kannata sitä, että tehdään joku mainostoimiston uusinta ja mediaseksikkäintä osaamista edustava julkisivu, minkä arvo tiedonvälityksessä jää hyvin niukaksi. Yksi keskiverto esimerkki tästä on Seinäjoen helluntaiseurakunnan kotisivu.

Tuota formaattia on liikkeellä aivan liikaa. Ja toivoisin, että se kuolisi pois. Osasyynä sellainen trauma, että suoritettuani kiitettävästi webohjelmoinnin perusteiden ensimmäisen puolikkaan olisin päässyt ulkomaille tekemään tuollaisen harjoitustyönä. Jouduin sanomaan että kiitos ei, en taida nyt osata enkä jaksaa.

Ei ole sovittu yhtään mitään.

6 tykkäystä

Syksyllä mielenkiintoinen tilaisuus:

4 tykkäystä

Tämä on oikeasti varsin mielenkiintoinen tapahtuma! Eikä vähiten siksi, että siellä ovat varsinaisia puheenvuoroja esittämässä suomalaisen tunnustuksellisen luterilaisuuden keskeisimpiin kuuluvat yhteisöt:evl.fi:n sisältä Sley, itsenäiset kirkot Seurakuntaliitto ja STLK ja sillä välillä vielä huiniva Lähetyshiippakunta. Kyselin tuosta tapahtumasta hieman, ja ilmeisesti sinne ovat tervetulleet myös muut yhteisöt sekä tietysti yksityishenkilöt ihan omana itsenään.

Niille, jotka eivät tunne itsenäisten luterilaisten kirkkojen kiemuroita mainittakoon, että tämä keskustelu on varsin merkittävä:
Kristuksen sovitustyö – historiallisia ja ajankohtaisia tulkintahorisontteja, pastori Heikki Salo (Seurakuntaliitto)
1. Keskustelupuheenvuoro, pastori Mika Bergman (STLK) Nimittäin, Seurakuntaliitto ja STLK aikoinaan erkanivat juuri Seurakuntaliiton johtajan poikkeavien käsitysten sovitusopista vuoksi. Nyttemmin Seurakuntaliitto on muuttanut kantansa vastaamaan yleistä luterilaista linjaa. Eli tässä keskustelussa on mahdollisuus lopullisesti kuopata näiden kirkkojen välillä 1920-luvulta asti vallinnut teologinen kiista.

3 tykkäystä

Sitä mieki vähän oopamoin, mitä tuossa viimeisessä kappaleessa kirjoitat eilen kun fb:ssa tästä myös oli ilmoitusta ja keskustelua. Erittäin mielenkiintoisia aikoja eletään. Oikeastaan jossain vaiheessa toivoin STLK:n ja LHPK:n yhdistymistä. Näin maallikkona ajattelin, että jospa pääsisivät jonkinlaiseen yksimielisyyteen. LHPK:lla on noin maantieteellisesti kattavaa seurakuntatoimintaa läpi maan. Mutta se, minhinkä käsitykseen opillisista eroavaisuuksista noiden kahden välillä olen päässyt, ei ehkä yhdistyminen sittenkään ole lähiaikoina odotettavissa.

Seurakuntaliitto ja LHPK taitavat olla lähinnä kirkollista yhteyttä, joka osin jo käytännössä vallitsee, mutta olisi mielestäni hienoa, jos erot noiden kahden vanhimman vapaakirkon välillä tasoittuisivat. Parasta olisi, jos kaikki mahtuisivat samaan kirkkoon, mutta sitä ennen erimielisyydet pitää ratkaista.

PS: en tiedä oletko facebookissa tunnistanut minut, mutta minä tunnistan sinut, vaikka emme ole tavanneetkaan :wink:

2 tykkäystä

:blush: Ehkäpä tunnistamme molemmat toisemme. Taisin esittäytyä siinä Usko ja Rukous- fb-ryhmässä jossain vaiheessa :sunglasses:

Olen samaa mieltä tuosta mitä edellä kirjoitat. Sitä toivoisi, että kaikki mahtuisivat samaan kirkkoon. Ja ihan pakko mainita tässä ikään kuin sivulauseena että, erityisesti lestadiolaisuus, mikä on hajaantunut lukemattomia kertoja, sen liikkeen pitäisi ryhdistäytyä ja kaikkien haarojen tehdä parannus ja yhdistyä keskenään. Vielä parempi, jos kaikki herätysliikkeet luopuisivat nimestään ja yhdistyksistään ja oltais kaikki saman kirkon yhteistä lammaskatrasta.

[quote=“Stieleiche, post:172, topic:451, full:true”]
Niille, jotka eivät tunne itsenäisten luterilaisten kirkkojen kiemuroita mainittakoon, että tämä keskustelu on varsin merkittävä:
Kristuksen sovitustyö – historiallisia ja ajankohtaisia tulkintahorisontteja, pastori Heikki Salo (Seurakuntaliitto)
1. Keskustelupuheenvuoro, pastori Mika Bergman (STLK) Nimittäin, Seurakuntaliitto ja STLK aikoinaan erkanivat juuri Seurakuntaliiton johtajan poikkeavien käsitysten sovitusopista vuoksi. Nyttemmin Seurakuntaliitto on muuttanut kantansa vastaamaan yleistä luterilaista linjaa. Eli tässä keskustelussa on mahdollisuus lopullisesti kuopata näiden kirkkojen välillä 1920-luvulta asti vallinnut teologinen kiista. [/quote]

Tuon nk. Pätiälän harhan osalta toki näin on. Mutta ensiksikin olen ymmärtänyt että Seurakuntaliitto olisi ainakin käytännössä jo unohtanut Pätiälän erityiskorostuksen historian lehdille ja toisaalta taasen Seurakuntaliitto, toisin kuin STLK, toimii hyvin läheisessä yhteistyössä LHPK:n kanssa ilman mitään kirkkopoliittista kissanhännänkiskontaa.

1 tykkäys

Vähän kyseenalaista tuollainen ihmeiden perässä juokseminen.

6 tykkäystä

Katekismuskoulun uudet jaksot ja luterilaisia virsiä :

2 tykkäystä

En ihan tiedä, miten suhtautuisin tähän mainostuksen tunnelmaa saaneeseen ketjuun. Yksi mainostaa - eli jakaa linkkejä, mutta ei kommentoi niiden sisältöä - ja sitten jotkut sanovat jotain, välillä hyvinkin kiinnostavaa… Olisiko @Stgeorg mahdollista, että jatkossa sanoisit aina jotain linkeistä, joita jaat?

3 tykkäystä

Kuulin, että p. Markuksen pastori oli lähettänyt jonkinlaisen Kysy pastorilta -kyselyn vastaukset maililla seurakuntalaisille. Kuulin, että siellä oli sanottu suoraan, että ei voi olla seurakunnan jäsen tai osallistua ehtoolliselle, jos hyväksyy naispappeuden. Kiinnostaisi lukea, mitä siellä on kirjoitettu, voisiko joku jakaa sen tänne vaikkapa? Jos kyse on PDF:stä, sen voi liittää tuolla “Lisää liite” -napilla.

1 tykkäys

hmm … entä ne jotka “eivät hyväksy” mutta “tekevät tarvittaessa avointa yhteistyötä”? Meinaan, että tehdäänkö tässä avointa pesäeroa kirkkomme herätysliikkeiden piirissä toimiviin seurakunta-aktiiveihin ja mikäli tehdään, niin missä raja kulkee.

Tätä ehtoollisaihetta LHPK:n osalta sivutaan eri ketjuissa aina välillä. Sitä on jo niin monesti selvitetty (erityisesti M. Wigeliuksen ja aikoinaan de Muerton toimesta), etten jaksaa niitä enää toistaa. Varsinkin Yochalle ja Silvanukselle asia pitäisi jo olla selvä, mikä LHPK: kanta on.

Tässä vielä lyhyesti:
LHPK :lla ei ole suljettua ehtoollista, eikä ketään tentata tai kuulustella erikseen. LHPK ei ole katkaisut ehtoollisyhteyttä niihin luterilaisiin, jotka haluavat pitää kiinni kirkon uskosta ja tunnustuksesta. Ehtollisen toimittava pastori on viime kädessä se joka päästää ehtoolliselle. Ehtoollisvieraiden osalta pätee lähtökohtaisesti seuraavaaa:
Opetuksesta vastaavat kirkon työntekijät ja hengelliset johtajat sekä erityisesti teologit, papit ja piispat, joilta edellytetään kristillisen uskon ja opin tuntemusta ja esimerkillisyyttä, ovat eri asemassa, kuin ns. ”riviseurakuntalaiset”. Esim. julkisesti väärin opettavaan pastoriin ei ole yhteyttä, mikäli hän ei julkisesti sanoudu irti vääristä opetuksista. Ehtoolista jakava pastori on velvollinen sulkemaan (jo ihan Raamatun mukaan, sillä ehtoollisen voi nauttia tuomioksi) sellaisia henkilöitä, joista hän tietää tai on ilmeistä, että he eivät tahdo tehdä parannusta, eivätkä halua katua syntejään. Lisäksi on hyvä varmistua siitä, että ehtoolliselle tulevat ymmärtävät ehtoollisen merkityksen. Siksi pastori kehottaa rippiin ja monissa seurakunnissa pastori lukee tai muistuttaa messuvihon takakannessa olevasta ohjeesta, joka kuuluu seuraavasti:

TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN!

Kolmiyhteinen Jumala itse kutsuu ja kokoaa armossaan ihmisiä yhteyteensä. jumala puhuu meille sanassaan ja kutsuu meidät aterialleen. Pyhällä ehtoollisella Kristus antaa meille leivässä ja viinissä todellisen ruumiinsa ja verensä syntien anteeksiantamiseksi. Kristus liittää meidät itseensä ja hänessä tulemme liitetyksi seurakunnan yhteyteen.
Ehtoollisyhteyden edellytyksenä on tahto elää opillisessa yksimielisyydessä ja keskinäisessä rakkaudessa (1.Kor.10:16). Ehtoolliselle osallistuminen tällä alttarilla osoittaa halua sitoutua Lähetyshiippakunnan perustana olevalle raamatullis-tunnustukselliselle opetukselle.

Ehtoollinen jaetaan Lähetyshiippakunnan seurakuntien jäsenille ja muille luterilaisille jotka:
- ovat kastetut ja konfirmoidut
- uskossa ja elämässä tahtovat seurata Pyhää Raamattua ja luterilaista tunnustusta
- katuvat omia syntejään ja tulevat ehtoolliselle saadakseen anteeksi ja voidakseen antaa anteeksi
- uskovat nämä sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettusyntien anteeksi antamiseksi”.

Kasteoppilaat ja toisiin kristillisiin tunnustukuntiin kuuluvat voivat tulla siunattavaksi. Alttarille polvistuttaessa siunauspyyntö ilmaistaan asettamalla oikea käsi vasemmalle olkapäälle.

Lapset voi tuoda siunattaviksi.

Jos sinulla on kysyttävää ehtoollisen vietosta, ota yhteyttä messussa palvelevaan pastoriin ennen jumalanpalveluksen alkua tai sen jälkeen.

”Kovin mielelläni olisin kelvollinen. Ehtoolliselle en kuitenkaan tule kelvollisuuteni varassa, vaan sinun sanasi ja käskysi tähden, koska mielelläni olisin sinun opetuslapsesi. Kelvollisuuteni taas on mitä on.”
(Martti Luther, Iso Katekismus)

(paksunnokset minun, ei paksunnettu messuvihossa)

2 tykkäystä

Tässä myös Noviisin viesti,aiheesta, jonka moderaattorit siirsivät toiseen ketjuun:

1 tykkäys

Tässä myös minun viestini kyseisestä aiheesta, jonka Silvanus siirsi toiseen (yllä mainittuun ketjuun) ketjuun, mutta nyt kysee sen perään tässä ketjussa:

_Tällä ja edeltäneillä foorumeilla on aika ajoin nostettu ehtoollisasia esille, ja rakennettu siitä erilaisten mielikuvien perustella jonkin näköinen mörkö. Näissä nettikeskusteluissa tuntuu, että välillä joillakin menee netti ja todellisuus sekaisin. Ennakkoluuloja tuntuu olevan eniten niillä, jotka eivät ole koskaan edes käyneet LHPK:n messussa tai edes keskustelleet pastorin kanssa. LHPK:n seurakunnat eivät elä täällä nettikeskusteluissa, vaan niillä on oikea pastori, jonka kanssa voi ihan ”livenä” keskustella. Kokemuksesta voi sanoa, että he ovat helposti lähestyttäviä ja yksilöitä kohtaan hienotunteisia. _
Ehtoollisesta Noviisi toi jo tärkeimmät kohdat esille, mutta tässä vielä muutama pointti:
(huom: en ole pastori)
1. Ehtoollinen on kaikille kastetuille Kristukseen uskoville, jotka uskovat, että siinä saadaan Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri syntien anteeksi antamiseksi.
2. Ehtoollisen voi nauttia Raamatun mukaan myös tuomioksi,
3. siksi ehtoollisen toimittamiseen on vastuuseen pantu Kristuksen sanan mukaan virkaan asetetut pastorit, jotka tahtovat johdattaa syntisiä hyvän paimenen Jeesuksen luo
4. Ehtoollista toimittava pastorin tehtävä on päästää tai sulkea ehtoolliselta (avainten valta), siksi pastorin kanssa on hyvä keskustella
5. Ehtoolliselta sulkeminen ei tapahdu mielivaltaisesti tai siten, että henkilö nolataan tai suljetaan ulos, vaan keskustelun kautta
_6. Ehtoollisella käymisellä osoitetaan myös, että halutaan liittyä siihen opetukseen ja yhteiseen uskoon, jota kyseisessä seurakunnassa opetetaan, ja jota se edustaa. _
7. Tämä ei vaadi opillista urheilusuoritusta (ei edes katekismuksen ulkoa osaamista tai ”pääsykoetta”) vaan, tahtoa sitoutua ja kasvaa seurakunnan uskossa
8. Ehtoollinen ei ole subjektiivinen oikeus, kuten kansankirkossa monissa paikoissa opetetaan
9. Katumattomat tai harhaopettajat (joista pastori tietää tai joka on ilmeistä) pastori voi sulkea ehtoolliselta.

LHPK:n pastoreiden mielenlaatua kuvastaa kuitenkin LHPK:n piispan alla oleva kirjoitus:

”… tämän minä kirjoitan, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” (1. Joh.2:1)

Tämä jae kuuluu varmaan koko maailman hengellisen kirjallisuuden merkillisimpiin: Johannes kehottaa lukijoitaan johonkin (pidättäytymään synnistä) ja sanoo, mitä tapahtuu sille joka ei toimi kehotuksen mukaan. Tietenkin odottaisimme jotain kielteistä. Kielteistä lausetta vaatii oikeistaan jo jakeen kieliopillinen rakennekin: ”…mutta jos joku …niin…”. Mutta Johannes sanookin jotain aivan muuta: sille joka syntiä tekee, on olemassa puolustaja siellä, missä lopulta kaikki synti ja omantunnon asiat tutkitaan: Jumalan edessä, Isän tykönä.

Teologiaa lukiessani ja toisiin uskontoihin tutustuessani olen joutunut joskus miettimään, onko evankeliumi, jonka olemme Suomessa kuulleet ja Lutheriltakin oppineet, todellakin oikea ja raamatullinen. Oliko Paavalin evankeliumi sittenkin erilainen kuin muitten apostolien ja mahtoiko Jeesus tarkoittaa samaa kuin Paavali? Ei ihme, että tällaisia ajatuksia tulee, sillä evankeliumi on aivan liian hyvää ollakseen totta.

Mutta lainatun kaltaiset kohdat Raamatussa vahvistavat asian: Raamatun kirjoittajat uskoivat kaikki samaan evankeliumiin. Se on onneksi puettu erilaisiin tyyleihin; Luukas kirjoittaa toisin kuin Pietari, ja vaikka Paavali esitti evankeliumin kaikkein selvemmin, näemme, että Johanneksen ajatuksia hallitsi sama valtava sanoma Jumalasta, joka otti syntisten asian omakseen. Johannes käyttää niin rohkeaa ilmaisua, että uskonnollinen ihminen hämmästyy, moraalinen ihminen loukkaantuu, maailmallinen saa rohkeutta syntiin, mutta syntinen ihminen saa lohdutuksen. Ota sinäkin vastaan tämä lohdutus: jos olet syntiä tehnytkin ja jos syntiä teetkin, sinulla on puolustaja Isän tykönä…”

1 tykkäys

Kaikesta tästä huolimatta ilmeisesti pastori Siikavirta on lisännyt Markuksen seurakunnan ohjeistukseen sen, että jos maallikko hyväksyy naispappeuden, hän ei ole tervetullut ehtoolliselle.

Lieneeköhän täällä ketään kyseisen seurakunnan jäsentä tai sen toimintaa tuntevaa, joka osaisi valottaa asiaa lisää? On mahdollista, että kyseinen pastori on tässä vastannut omasta puolestaan, eikä muissa seurakunnissa tällaista linjausta ole tehty. En tiedä, onko LHPK tehnyt tästä asiasta jotain koko hiippakunnan laajuista päätöstä ylipäätään.

Ja mitenköhän naispappeuden hyväksyminen sitten oikeastaan määritellään? Entä jos oma kanta on lähinnä EOS&EVVK? Lasketaanko ehtoollisen ottaminen naispapilta aina hyväksynnäksi? Jne jne - linjaus synnyttää kyllä monia kysymyksiä.