Mikä tekee avioliiton?

kihlaus
avioliitto

#1

Tästä rohkenen olla eri mieltä. Minun mielestäni päätös sopia aviollinen suhde on yhtä kuin kihlautuminen. Papin aamen tekee siitä sitten avioliiton. Tarkennettakoon, että papin aamenella tarkoitan siis vihkimistä avioliittoon.


Piispainkokous: ei kirkollista vihkimistä samaa sukupuolta oleville pareille
#2

Niin, mutta avioliittoa ei saa aikaan pappi, vaan aviopuolisot. (Pappi vihkimisviranomaisena saa aikaan juridisen avioliiton, mutta ei teologisesti, teologisesti avioliiton solmivat puolisot keskenään, ei pappi heidän puolestaan.)


#3

Tämä menee minun käsityskykyni yli.


#4

Cymbus, tuo on roomalaiskatolista teologiaa. Ei sitä kukaan ei-katolilainen ymmärrä. Kyllä luonnollisinta on ajatella, että papin tai siviiliviranomaisen toimittama vihkiminen tekee parisuhteesta avioliiton.

Ortodoksisessa kirkossa sanotaan, että pappi toimittaa avioparille avioliiton sakramentin, jossa puolisot saavat Jumalalta armovoiman elää kristillisinä aviopuolisoina. Avioliiton sakramentti tietysti toimitetaan vasta juridisen vihkimisen jälkeen. Juridinen vihkiminen voi olla toimitettu joko kirkossa tai maistraatissa (niissä maissa, joissa siviilivihkiminen on pakollinen.)


#5

@cymbus on oikeassa. Luterilaisuus seuraa tässä vanhaa latinalaista traditiota (tietysti sillä erolla, että luterilaiset eivät pidä avioliittoa sakramenttina). Kuulkaamme KKK:ta (olkaamme vakaat…):

  1. Latinalaisen tradition mukaan puolisot Kristuksen armon palvelijoina
    antavat toisilleen avioliiton sakramentin ilmaisemalla kirkon edessä aviosuostumuksensa.
    Itäisten kirkkojen traditioissa papit (piispat tai presbyteerit)
    ovat puolisoiden ilmaiseman aviosuostumuksen todistajia,138 mutta sakramentin
    pätevyyteen vaaditaan myös heidän siunauksensa.139

#6

Johtunee siitä, että 1600-luvulle asti ei lännessä ollut varsinaista avioliittoon vihkimistä. Kihlauksesta sovittiin perheitten kesken ja hääjuhlan jälkeen pappi siunasi aviovuoteen. Avioliitto oli täyttynyt, kun puolisot tulivat yhdeksi lihaksi.

Vaikka avioliitto Länsi-Euroopassa oli sukujen välinen sopimus, roomalaiskatolinen kirkko käsitti avioliiton sakramentiksi ja alkoi 1100-luvulla opettaa, että pätevä avioliitto oli purkamaton. Avioliitolle oli monia esteitä kuten sukulaisuus ja lankous ties kuinka monenteen polveen saakka. Kirkko myönsi kuitenkin monille “sukulaisille” erivapauden avioitua. Jos avioliitto ei onnistunut, löytyi ylhäissäätyisille tavallisesti jokin syy sen mitätöimiseen, oltiin liian läheistä sukua tms. Tavalliset rahvaan ihmiset vain lähtivät tiehensä ja jättivät puolisonsa. Luvat avioitumiseen ja nullifikaatiot myönsi katolinen kirkko, joka näin pystyi hallitsemaan ihmisiä.

Ortodoksisessa kirkossa avioliittoon on vihitty 700-luvulta lähtien. Itä-Rooman valtakunnassa kirkko oli avioliittoon vihkijäviranomainen, ja koska se vihki avioliitot, se myös hyväksyi mahdolliset avioerot. Avioerot olivat ennen kuitenkin melko harvinaisia. Avioliittoon piti olla tytön isän tai muun holhoojan suostumus, mutta ortodoksinen kirkko tähdensi sitä, että avioliitto piti solmia omasta vapaasta tahdosta ja vakavalla mielellä.


#7

Kiitos taas kerran laajasta näkökulmasta faktoineen!

Tuskin avioliitto on alusta käsitetty sakramentiksi, joskin sitovaksi kylläkin.

Lutherilla aikoinaan oli erittäin tiukka kanta siihen, että kihlaus on jo sitova lupaus, jota ei voi ainakaan yksipuolisesti rikkoa.
Se on ihan ymmärrettävä ajatus, jos otetaan huomioon kristillisen rakkauden velvollisuus lähimmäistä kohtaan.

Eräs nyttemmin kuollut, mutta hyvin korkealle kirkollisessa hierarkiassa noussut mies oli nuorena mennyt kihloihin (naisen kanssa :slight_smile: ) tehden sitten sopimuksen kihlakumppanilleen, että “vuoden päästä tavataan ja mennään naimisiin”. Sitten tavattiin vuoden päästä, mutta mies kertoikin päättäneensä ryhtyä papiksi, joten ei voikaan… Minusta hän menetteli epäkristillisesti ja petollisesti.


#8

En oo tarkasti perehtynyt Lutherin kantoihin, mutta mun tietääkseni missään kristillisessä opetusperinteessä ei ole yleisesti opetettu sellaista, että kihlaus olisi samalla tavalla sitova kuin avioliitto. Jos niin olisi, niin miksi ylipäätään olisi kaksi erillistä asiaa? Kihlauksen purkaminen ei siis vaadi yhtä äärimmäistä syytä kuin avioero, mutta toki siinä helposti tulee rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö rikotuiksi. Silti sanoisin, että kenenkään ei pidä mennä naimisiin sillä ajatuksella, että ei oikeastaan haluaisi mutta on pakko kun on luvannut. Sellaisesta ei ainakaan seuraa mitään hyvää.

Omana kihlausaikanani (joka oli varsin lyhyt, noin 7kk) olin itse sillä linjalla, että lähtökohtaisesti päätös avioitumisesta on jo tehty. Mutta jos kihlausaikana olisi sattunut puolisosta tulemaan esiin jokin sellainen iso ongelma, joka ei olisi ollut aiemmin tiedossa, niin olisin voinut kihlauksen purkaakin. Sen sijaan koin niin, että ne asiat joita on jo seurusteluaikana puitu, on kihloihin mennessä tavallaan lukkoonlyöty, että ne eivät ole ongelma. Olisi epäreilua alkaa uudestaan sellaisten takia epäröidä.

Tiedän että jotkut uskovat menevät hirveän lyhyen seurustelun jälkeen kihloihin, mutta mää en pidä sitä järkevänä, vaikka naimisiin meno ei tapahtuisikaan ihan heti perään. Mun mielestä on hyvä seurustella rauhassa ja seurusteluaikana pohtia, haluaako oikeasti elää elämänsä tämän ihmisen kanssa. Sitten kun pääsee asiasta selvyyteen, voi mennä kihloihin, eikä naimisiin menoakaan sitten enää kannata turhia lykätä.


#9

Miten tuon sanoisi, mitä tarkoitin sanoa?

Toisin sanoen, toiselle annettu lupaus on sitova. Se kai siinä on asian ydin, koska se sitoo myös omiatuntoja. Eihän ole kristillistä pettää toista…

Kirjoituksessaan Avioliittoa koskevista asiois¬ta Luther käsittelee ongelmaa, joka sekä tarkastusmatkoilla tehty¬jen havaintojen, että hänelle itselleen tehtyjen pyyntöjen tulokse¬na näyttää painavan yhä enemmän.
Avioliittoa ei siihen aikaan juuri oikeudellisesti säädelty, molem¬minpuolinen lupaus riitti laillisen avioliiton solmimiseen. Ajan tapoihin kuuluivat salakihlaukset, joista syntyi monia ongelmia, jos ne oli solmittu ilman vanhempien lupaa tai jos ne oli rikottu julkisen liiton hyväksi.

“Jul¬kinen kihlaus olisi niin sitova, että toista kihlausta ei voisi solmia, ja kihlattu olisi nähtävä aviovaimona…”


#10

Suostumus tekee avioliiton

Koska avioliitto on (tietty) sopimus osapuolten kesken, avioliitto syntyy siitä hetkestä, kun nämä osapuolet sopivat keskenään siitä. Tässä myös suomalainen oikeusperinne on samaa mieltä. Avioliitto syntyy siitä, kun osapuolet sanovat tahdon. Vihkijä (a) todistaa aviosuostumuksen antamista ja siten aviosopimuksen sopimista ja (b) julistaa sopimuksen syntyneen ja tekee siitä julkisen siten asettaen myös moraalisia velvoitteita kaikille (mm. estäen puolisoiden lähestymisen seksuaalisin aikein). Vihkiminen on siis todistamista ja jul(k)istamista, eikä se itsessään luo avioliittoa. Se “paljastaa” avioliiton, joka syntyy, kun puolisot sen siinä vihkijän edessä tekevät ja synnyttävät omalla suostumuksellaan.


#11

Tuo suostumus - tai tahdonilmaus - on tärkeä asia, sillä onhan ei-kristillistenkin puolisoiden muodostama liitto avioliitto. Kristillinen avioliitto eroaa ei-uskovien, pakanoiden, muhamettilaisten, hindujen yms. avioliitoista lähinnä siltä osin, että siinä tahto ja suostumus ilmaistaan seurakunnan läsnäollessa ja siinä ilmaistaan, että aikomuksena on kilvoitella nimenomaan kristillisen opetuksen mukaisesti, sen periaatteisiin sitoutuen. Se tietysti merkitsee mm. sitoutumista yksiavioisuuteen, puolisoiden tasa-arvoisuutta, pyrkimystä itsen kuolettamiseen kristillisen kilvoittelun avulla jne. Nämä aspektit puuttuvat kaikista muista kuin kr. avioliitosta.


#12

Tuo on totta mitä sanot, mutta avioliiton sakramentti tietysti kattaa koko puolisoiden eliniän. Pelkkä vihkimistoimitus ei ole sama asia kuin avioliiton sakramentti. Papin toimittamassa vihkitoimituksessa avioliitto tehdään alkavaksi, mutta vihkitoimitus tai hääpäivä eivät ole koko sakramentti. Kaikkien sakramenttien vaikutus ulottuu ihmisen koko elämään aina kuolemaan asti - ja sen ohikin - joten ei pidä ajatella, että sakramentti olisi yhtä kuin pyhä toimitus, jonka kautta avautuu mahdollisuus päästä osalliseksi sen vaikutuksiin. Aivan kuten kasteessa avautuu armokanava koko eliniäksi, samoin avioliiton sakramentin siunaukset ulottuvat avioparin kuolemaan asti.

Minusta nykyään, kun ihmiset eroavat helposti, on tärkeää korostaa avioliiton sakramentin elämänkestävää luonnetta. Jos ajatellaan, että sakramentti = vihkitoimitus, se saattaa johtaa siihen, että sakramentti ajatellaan vain hetkelliseksi jutuksi, joka voidaan toistaa niin monta kertaa kuin halutaan. Vaikka sairaiden voitelu, ehtoollinen ja synnin katumuksen sakramentti voidaan toimittaa monta kertaa samalle henkilölle, niin silti niidenkin yhteydessä tulisi muistuttaa siitä, että jokaisen sakramentin vaikutukset ulottuvat aina kuolemaan asti ja sen jälkeenkin.


Avioero ja uudelleenavioituminen
#13

17 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Avioero- ja uudelleennaiminen


#15

Kyllä ei-kristitytkin voi olla yksiavioisia ja tasa-arvoisia.


#16

Olenko väittänyt muuta, HÄH?

On selvää, että kristilliseen avioliittoon sisältyy asioita, jotka puuttuvat kaikista muista avioliitoista. Ja ne liittyvät nimenomaan siihen, millaiseksi avioliiton merkitys ymmärretään hengelliseltä kannalta. Monissa muissa uskonnoissa mies on naisen yläpuolella. Ajatus siitä, että avioliitossa kaksi yksilöä kuolee marttyyrin kuoleman uskonsa tähden ja pyrkii tulemaan Kristuksen kaltaiseksi aviopuolisolleen kuuliaisena olemisen kautta jne. puuttuu tietysti täysin kaikista ei-kristillisistä avioliitoista. Niissä voi olla jotain muita hengellisiä näkökulmia ja tavoitteita, mutta avioliittoa ei niissä nähdä kilvoittelumuotona, joka tähtää Kristuksen kaltaiseksi tulemiseen.


#17

Minusta tuo Paavalin 1 Tim 5:14 antaa ymmärtää myös sen, että kristityt ovat saaneet neuvon sopeutua vallitsevaan kulttuuriin, sen hallintojärjestelmään, esivaltaan jne. sinä mitassa kuin se on mahdollista.
Paavalihan antaa tuossa ohjeen sopeutua sen mukaan, mitä yleisesti pidetään oikeana ja sopivana.
Modernin raamatuntutkimus ei ole tätä tahtonut ymmärtää, kuten tulee mieleeni esimerkiksi liberaalien käsityksistä, joissa on viitattu orjuuteen. Paavalihan ei millään tavalla vastustanut orjuutta esimerkiksi Onesimuksen tapauksessa.


#29

Nämä “yksittäiset lauselmat” sanovat siis, että avioero ja uudelleenavioituminen edellisen puolison eläessä ovat kiellettyjä ja lesken uudelleenavioituminen on sallittu. Miten mikään “kokonaisuus” voi muuttaa tällaisten selkeiden lauselmien merkityksen joksikin toiseksi?


#31

Kyllä iso osa kristinuskoa on sitä, että luetaan Raamattua ja etsitään sieltä toimintaohjeita - sekä opin että etiikan asioissa.

Tuo sana on sanottu “naimattomille ja leskille” (1.Kor.7:8-9). Heti perään apostoli sanoo aivan erilaisen sanan avioerosta (1.Kor.7:10-).

[quote] - -epätäydellisiä ja heikkoja ihmisiä, jotka kukin omista lähtökohdistaan käsin pyrkivät kilvoittelemaan ja edistymään Jumalan tuntemisessa. Ei se ole sitä, että luetaan jokin kielto ja sitten potkitaan ihmiset pois, jos he eivät jo valmiiksi täytä kaikkia ihanteita.
[/quote]
Juuri tuollaiseen tilanteeseen, epätäydellisten ihmisten muodostamaan Korinton seurakuntaan, apostoli osoittaa ohjeensa.

Samassa kappaleessa kritisoit konservatiivisia luterilaisia lakihenkisiksi ja liberaaleja luterilaisia liian löysiksi. Muuten, sellainen vanha kirkkokunta kuin roomalaiskatolilainen on avioliittoasioissa yhtä “lakihenkinen” kuin moittimasi protestantit (ehkäpä lakihenkisempikin?).

Huomautus aiheesta “pelastuksen tavoitteleminen teoilla”: Luterilainen katsoo pelastuksen perustuvan yksin Kristuksen sovitustyöhön. Mutta kun kristitty saanut tämän armon osakseen, se kasvattaa häntä elämään “siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti” (Tiit.2:11-14). Silloin on ihan luonnollista kysyä Raamatun kantaa myös avioliitto- ja seksiasioissa. Tässäkö et näe “mitään logiikkaa”?


#34

Hurskaat teot ovat hurskaita tekoja - ja Jumalan mielen mukaisia ja häntä ilahduttavia.

Hevosen kärryn perään valjastavat ne, jotka yrittävät kääntää mustan valkoiseksi - eli yrittävät paheksua hurskaita tekoja niin kuin niissä olisi jotain Jumalan tahdon vastaista.


#36

En minä ainakaan ole paheksunut hurskaita tekoja, eikä kukaan muukaan.
Siinä mielessä paheksuntasi kohdistuu olkinukkeen.

Tämmöstä ohipuhumista se sitten on, kun mitään ei välitetä siitä, mitä apostoli Paavali seurakunnille kirjeessään kirjoittaa:(Fil 2:)

  1. sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.