Minua on hämmentänyt sanan kunnioittaa, kunnioitettava käyttö Gloria-käsitteen yhteydessä. Joko en ymmärrä mitä kunnia tarkoittaa suomeksi tai sitten en ymmärrä alkukielistä ilmaisua.
Haluaisin esittää vastakysymyksen: kuinka esimerkiksi juuri sinä käytännössä “palvot” Jumalaa?
Epäjumalat ja pahat entiteetit kaipaavat osakseen ihailua ja palvontaa.
Jumala kaipaa kunnioittavaa lähestymistä Hengessä ja totuudessa.
Ei saa sekoittaa keskenään kontemplaatiota ja palvontaa.
Palvonta ei kuulu uuteen liittoon, eikä se kuulunut vanhaankaan.
“Ylistysmetodiikka” on vakava vinosuuntaus ja harhaoppi.
Kun näen sanan palvoa ajattelen sanaa adorar, adore.
En näe siinä ongelmaa.
“I do adore God, but not like I would adore my cat.”
Kun olen oikeassa raamatullisessa palvonnan tilassa, olen kontemplaatiossa. Kontemplaatio määrittelee tilan ja palvonta on ikäänkuin sen attribuutti.
Muoks. Tästä tulee mieleen jumalanpalveluksen Kunnian teksti. Sen nimihän on latinaksi Gloria, ja minusta on jotenkin latistavaa kääntää se kunniaksi.
Katolilaiset sanovat: Me ylistämme sinua, me siunaamme sinua, me palvomme sinua, me kunnioitamme sinua, me kiitämme sinua sinun suuren kunniasi tähden.
Ja tuolla missä suomalainen sanoo me “kunnioitamme sinua” espanjalainen sanoo että “glorificamos sinua” . Kontemplaatiota jossa Jumalan kirkkaus suorastaan mykistää ja hiljentää ihmisen, tekee pieneksi Jumalan edessä.
Palvontakontemplaatio on suunnilleen rakkaudentäyteistä Jumalan suuruuden edessä henkensä haukkomista.
Yksi kontemplaatio, useampia aspekteja.
2 tykkäystä
Olen edelleen sitä mieltä, että kristinuskoon ei kuulu palvonta, mutta olen jokseenkin varma, että miellämme sanan “palvoa” ja ehkä myös sanan “ylistys” hieman eri tavoin. Suomalaisessa kontekstissa koko palvonnan käsite on melko tuore, ja omassa kokemuspiirissäni se liittyy aiemmin mainitsemaani ylistysmetodiikkaan, jolla siis pyritään välittömään Jumalan läsnäolon kokemukseen. Ulkokirkollisiin suuntiin eli esimerkiksi helluntailaisuuteen kyseinen hapatus on uponnut kuin väärä raha.
Minun on helpompi hyväksyä palvonnan käsite vanhoissa kirkoissa, joissa se tuskin tarkoittaa mitään sekopäisyyttä tai sellaista hihhulointia, jossa heilutaan silmät kiinni ja kädet ylhäällä ja lillutaan jossakin tunteessa, ja siihen tilaan päästäkseen on täytynyt laulaa lyhyitä “ylistyslauluja” vähintään puoli tuntia.
Kristityt selviävät parhaiten harhaoppien vinosuuntauksilta pysyttelemällä visusti Uuden testamentin opetuksessa. Kristitty pääsee kaikkeinpyhimpään Karitsan veren kautta, ei laulamalla tai “palvomalla”. Sen takia on parasta pysytellä ristin sanomassa.
Jään miettimään että jos minä ymmärrän näillä yhtä ja sinä toista niin mitäköhän Raamattu näillä tarkoittaa.
Palvoa -sana todellakin yhdistyy tavanomaisessa suomen kielessä epäjumaliin, pakanallisuuteen. Yleisimpiä käyttöjä on saatananpalvonta. Nämä tulevat esiin Googlessa heti…
Toisaalta sanaa voi käsitellä yli kaiken kunnioittamisen synonyymina, ja jumalanpalvelukseen itsekin tuon sanan voi liittää, erityisesti messuun. Näin ajattelee näköjään myös luterilainen pastori:
2 tykkäystä
Tässä katolilaisen tulkintaa adore -sanasta. Itse en ehdi nyt lukea tätä tarkemmin.
2 tykkäystä
Hyviä linkkejä kumpikin, @tortoise.
Sana προσκυνέω (“suudella kohti”) tarkoittaa Jumalan tai henkilön lähestymistä (rukoilemista tms) samalla ilmaisten, että Jumalaa lähestyvällä on alistuva ja kunnioittava asenne. UT:ssa ei kehoteta kristittyjä sellaiseen ”palvontaan”, jossa lillutaan muka Jumalan erityisessä läsnäolossa ja jota ylistysmetodiikkaan kuuluvana harhaoppina on viime vuosikymmeninä yritetty ympätä seurakuntiin ja siis myös uusiin käännöksiin.
Sanoudun irti Raamattu Kansalle -liikkeen raamatunkäännöksistä. Ne eivät ole uskollisia alkuteksteille vaan myötäilevät röyhkeästi kääntäjien omia opillisia näkemyksiä. RK edustaa vakavaa harhaa, ja menin ensin itsekin halpaan. Se harha on paljon vakavampi kuin miltä se pintapuolisesti saattaa näyttää.
Minullakin on tuolla hyllyssäni tuo Raamattu Kansalle käännös ja vielä Uuras Saarnivaaran Jumalan kansan Raamattu. Enpä ole niitä kumpaakaan juuri lukenut, kunhan ostin tilapäisessä mielenhäiriössä.
Toivottavasti näin. Masennuin hieman kun tämäkin rakas asia on näköjään toisin kuin olen tottunut. Kovin on ankaraa Jumalan rakastaminen jos Häntä ei ole lupa palvoa.
Olisko tälle nyt sitten joku toinen vastine suomeksi? Nettisanakirja ehdottaa jumalointia. Jumaloin Jumalaani…
Eikö tämä jumalointi ole enemmän epäjumalanpalvontaa kuin palvominen?
Eikö ne epäjumalat mainita tuossa epäjumalanpalvomisessa nimenomaan siksi että oikea palvominen on erikseen.
1 tykkäys
Jos jollekulle on Jumalan palvonta ja ylistys ongelma, se olkoon hänen ongelmansa. Taivaassa on kuitenkin käynnissä jo jatkuva ylistys ja palvonta, johon me täällä maanpäällisessäkin elämässämme saamme osaltamme osallistua.
Tuo palvonta käännetään esim. monissa englanninkielisissä Raamatuissa sanalla worship. Raamattu kansalle -käännös kääntää esim täällä mainitun psalmikohdan hyvin palvontana, joka muissa on käännetty kumartumisena, kunnioittamisena ja poivistumisena, mitkä nekin kuvaavat asiaa omalla tavallaan hyvin.
Samasta asiasta on kuitenkin kyse, Jumalan kunnioituksesta ylistäen ja palvoen, kaikkein korkeimman Kuninkaamme edessä hänen eteensä polvistuen ja alati ylistäen Hänen korkeuttaan ja suuruuttaan.
1 tykkäys
Kiitos. Tämä lohdutti.
Olen itse pitänyt RK-käännöksestä eniten näistä saatavilla olevista juuri sen vuoksi kun sen sanavalinnat ovat itselleni olleet jotenkin tutumpia ja paremmin ymmärrettäviä.
1 tykkäys
Sinulla on varmasti lupa palvoa ja jumaloida siten kuin itse hyväksi näet. Siitä ei vain pidä tehdä metodiikkaa, joka ängetään muiden kurkusta alas jollakin tietyllä tavalla. Olen törmännyt karmeaan puoskarointiin näillä alueilla, kun asiasta on tehty syyllistävä laki.
1 tykkäys
Ave Maria ei ole liturginen rukous, se kuuluu täysin henkilökohtaisen devootion puolelle. Toki se on yhteisissä ei-liturgisissa hartauksissa yksi eniten käytettyjä rukouksia.
Kun tulin uskoon eikä minulla ollut kunnon käsitystä kirkkokuntien eroista aloin tutkia erilaisia hartauden ja rukouksen muotoja.
Katolisessa Espanjassa kun olin, mariaaniseen devootioon ei voinut olla törmäämättä.
Mieleeni jäi kaikumaan sanat ‘Maria on uskon malli’ ja ‘Marian koulussa’.
Mikä on Marian koulu ja mitä siellä voi oppia uskosta.
Elin sitten monta vuotta tutkien Ruusukkorukousta. Se tarkoittaa paljon Avemarioita, Isämeitää ja muutamia Kunnioitakin. Ja Raamatun lukua, koska jokainen ‘salaisuus’ liittyy raamatunkappaleeseen.
Marian koulun ymmärrän nykyään näin, toisiinsa limittyneinä Avemarioina ja Isämeitänä.
Terve, Maria, armoitettu.
Maria on saanut armon koska Jumala pyhyydessään haluaa ihmisten pelastuvan.
Herra sinun kanssasi.
Poikasi nimi oli oleva Immanuel ja tullessaan Hän julisti Jumalan valtakunnan olevan lähellä.
Siunattu olet sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
Jumalan tahto, ihmisten pelastaminen, tapahtuu taivaassa Pojan luopuessa taivaallisesta olomuodosta ja sinussa maanpäällä kun sinusta
muodostuu Jumalan Pojalle maallinen olomuoto.
Pyhä Maria, Jumalan äiti.
Poikasi on elämän leipä, sinä kannoit häntä kohdussa tullen Jumalan äidiksi, minä syön sitä elämän leipää tullen Kristuksen ruumiiksi.
Rukoile meidän syntisten puolesta.
Sinä näit että poikasi antaa anteeksi ja siksi kykenet rukoilemaan kaikkien puolesta, siitä huolimatta että synnit olisivat raskaita ja vaikeita antaa anteeksi.
Nyt…
Tämän ajan aikana jolloin meillä on kova hengellinen taistelu kiusauksissa.
… ja kuolemamme hetkenä.
Sinä todistit ylösnousemuksen, taivaaseen astumisen ja Hengen vuodattamisen. Sinä tiedät kuinka suuri Jumalan meille valmistama pelastus on.
Marian koulu on luettavissa Raamatusta kaikissa niissä sattumuksissa missä Maria mainitaan tavalla tai toisella. Ne ovat kaikki kohtia jotka toimivat mallina tärkeillä hetkillä kenen tahansa uskovan vaiheissa.
Nykyluterilaisuudelle on ilmeisesti hieman vieraampi se ajatus rukouksesta että sanamuodoiltaan valmiit rukoukset on tarkoitettu avuksi hahmottamaan ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta terveellä, Jumalan pelastustyön puhdistamalla tavalla. Ortodoksithan taas rukoilevat katolilaisiakin enemmän sanamuodoiltaan valmiita rukouksia.
Se että ei saa rukoilla omin sanoin johtuu siitä että tämän tyyppisessä rukouksessa on tarkoitus olla ikäänkuin pehmeää metallia Jumalan rukousmoukarin alla. Rukous on ihmiselle mahdollista koska Jumala ojentautuu ihmisen puoleen.
Vapaiden suuntien nykyinen tapa aloittaa rukous pyytämällä Pyhän Hengen apua, lukemalla Raamattua ja vasta sitten tuomalla esiin omia rukouspyyntojä on käytännössä ryhmässä tehtyä Lectio Divinaa, rukouksellista lukemista, jossa omat rukousaiheet ja ajatukset puhdistetaan ensin valmiilla, suositeltavilla rukouksilla ja Jumalan sanalla.
Riippuu vähän luterilaisuudesta. Luterilaisillakin on julmetun kokoinen aarreaitta perinteisiä vanhoja kirkon rukouksia. Mutta aika harva varmaan niitä osaa hyödyntää.
Mutta teoriassa kirkon valmiita rukouksia arvostetaan oikein kovasti, ja esim. Laudes ja Vesper ovat säännöllisessä käytössä joissain piireissä.
1 tykkäys
Otan niin vähän aikaa rukoukseen, että välillä tulee mieleen että olen hengellisesti kuollut.
Toisaalta rukoilen joka päivä hengessä varmaankin lakkaamatta ja aika paljon kielilläkin, mutta en erityisesti varaa siihen aikaa. En pidä ruoka- enkä iltarukouksia, sillä ajattelen että välit yläkertaan ovat kunnossa.
Onneksi Jumalan Henki rukoilee “sanomattomilla huokauksilla” (Room 8:26).
Koen vastenmieliseksi ja ulkokultaiseksi teeskentelyksi melkein kaikki julkiset monisanaiset rukoukset, joita ei lueta paperista tai ulkoa. Ikäänkuin Jumala ei kuulisi jos ei onnistu asettelemaan sanoja oikeaan järjestykseen.
Eräs saarnaaja puhui “rukoilemattomuuden synnistä”, mikä kuulosti kummalliselta. Itse pidän tällaista kristittyjen syyllistämistä silkkana puoskarointina:
- Kuollut ei hengitä
- Kuollut ei rukoile
- Kuollut ei ylistä
- Kuollut ei palvo
- Kuollut ei kiitä
- Kuollut ei liiku
- Kuollut ei elä
Pidän rukousta yhteydenpitona ja siten hienona etuoikeutena, mutta toisaalta ärsyttää jos asioita pitäisi edistää ruikuttamisella:
“Anokaa niin te saatte.” (Joh 16:24)
“Teillä ei ole koska ette ano.” (Jaak 4:2)
Olen myös havainnut, että rukouksesta tulee aika helposti epäluontevaa tai neuroottista, pakonomaista. Erityisesti silloin jos kokoontumisessa käsketään jotakuta toista ääneen rukoilemaan. Harva kieltäytyy, ja väkinäisesti tulostettu rukous kuulostaa tällöin hyvin epäluontevalta.
Joka tapauksessa UT kehottaa aika selvästi käyttämään aikaa rukoukseen:
“Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1.Tim 1-4)
Ajattelen niin, että usko Jeesukseen tekee ihmisen kristityksi, eivät kristittyjen rukoukset. Minulle elävä kristillisyys onkin ennen kaikkea uskoa ja turvautumista ja toki pahan karttamista, mutta ei minkäänlaista hengellistä suorittamista. Olen mielihyvin ottanut ikuisen elämän vastaan – lahjaksi. Silti toivon voivani olla evankeliumille hyödyksi edes jossakin määrin. Mielelläni Paavalin tavoin auttaisin uskovia heidän iloonsa (2.Kor 1:24).
“Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt 10:8)
“Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja.” (Ef 2:8)
Joka tapauksessa arvelen, että Kristuksen tuntemisessa täyteen ikään (Ef 4:13) kasvaneet kristityt käyttävät paljonkin aikaa rukoukseen. Laiskuus on tietyllä tavalla vähäuskoisuutta.
“Laiskan sielu haluaa, saamatta mitään, mutta ahkerain sielu tulee ravituksi.” (Snl 13:4)
Oletko tutustunut ortodoksiseen hesykasmiaan. Suomeksi löytyy useita kirjoja.
Älykäs viittaus syvempään hengellisyyteen. En ole erityisesti kyseistä aihetta käsitteleviä kirjoja lukenut, mutta internetistä löytyy mielestäni riittävää informaatiota. Tosin Juliana Norwichilaisen teosta “Jumalan rakkauden ilmestys” pidän äärimmäisen suuressa arvossa, ja mielestäni se edustaa kristillistä mystiikkaa ja syvempää hengellisyyttä niin vahvalla tasolla, että olen sanonut, että ottaisin sen autiolle saarelle Raamatun ohessa. Teki minuun suuren vaikutuksen.
Pidän normaalia elämää syvempää Jumalalle omistautumista ja erottautumista arvossa vain siinä tapauksessa, että ajatuksena ei ole pelkästään oman pelastuksen varmistaminen vaan esirukous ja muiden ihmisten palveleminen. Minusta on sietämätöntä, jos näkyvässä hengellisessä tehtävässä oleva ei ole uskossaan luja.
Katollinen mystiikka kehittyi erilaisessa kulttuuriympäristössä. Ymmärtääkseen hengellisen kilvoituksen ydintä täytyy mennä kauemmaksi kuin 1200 luvulle. Lännen mystiikka on hengeltään kovin erilaista ja tavoittaa heikosti sitä henkeä mitä tulee esille syyrialaisessa perinteessä. Syyriasta kaikki alkoi. Tämä sama traditio on säilytetty ortodoksisessa kirkossa vuosituhansia. Katkeamaton ketju jatkuu edelleen.