Mitä uskonvanhurskaus tarkoittaa?

Oppi
, ,
223

Omaksumani kristinoppi on hyvin avarakatseinen sekä vapaisiin suuntiin että vanhoihin kirkkoihin nähden. Molemmilta tahoilta löydän varmaankin yhtä paljon kritisoitavaa, mutta haluan vahvasti painottaa nimenomaan yhteisiä tekijöitä enkä eroja.

Sijoitun opillisesti jonnekin luterilaisuuden ja helluntailaisuuden välimaastoon, joten merkittävää vaikutusta on tullut molemmilta suunnilta. Vanhurskaus uskon kautta, jonka minäkin ajattelen olevan reformaation ajan opinselkeyttämisen keskeinen ajatus ja jalo helmi sola fide & sola gratia, on omien pelastusopillisten näkemysteni pohjalla. Toisaalta luen Raamattua tosiaankin tinkimättömällä sola scriptura -periaatteella eli ajatuksella että Kirjoitukset voittavat perinteet, jos ne ovat ristiriidassa toistensa kanssa. En myöskään tulkitse Raamattua luterilaisten tunnustuskirjojen läpi.

Olen saanut kasteen vauvaiässä luterilaisen kirkon toimittamana valelukasteena. Pidän sitä ensisijaisena kasteenani ja suurena etuoikeutena, vaikka olen ottanut kasteen myös myöhemmin nuorukaisena ja veteen upottamalla. Eipä olisi toista kastetta tarvittu, mutta olin vielä silloin valistumaton ja halusin liittyä iloluontoisten aktiiviuskovaisten joukkueeseen, ja uskovien upotuskaste oli kuten on edelleenkin ainoa väylä helluntaiseurakuntaan.

Kuten jumaluuden tai kolminaisuusopin syvempi ymmärtäminen ei liene pelastuksen ehto, mielestäni ei myöskään yksi ja ainoa ehdottoman oikeaoppinen ymmärrys kasteesta ja ehtoollisesta voi olla pelastuksen kynnyksenä. Ajattelen niin että pääasia on että kastetaan ja nautitaan ehtoollista, ja suhtaudutaan näihin pyhiin toimituksiin yksinkertaisella ja nöyrällä mielellä Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armoon luottaen ja nojaten. Samalla suhtaudutaan lempeän hyväksyvästi eri uskonsuunnissa eläviin veljiimme ja sisariimme opillisista eroavaisuuksia huolimatta. Minusta se on myös selkeä Uuden testamentin opetus:

“Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ‘Minä olen Paavalin puolta’, toinen: ‘Minä Apolloksen’, joku taas: ‘Minä Keefaan’, joku vielä: ‘Minä Kristuksen’.” (1.Kor 1:12)

“Kun toinen sanoo: ‘Minä olen Paavalin puolta’, ja toinen: ‘Minä olen Apolloksen’, ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?” (1.Kor 3:4)

Mielestäni noista jakeista voimme ammentaa autuaallista avaruutta omaankin ajatteluumme.

224

Ei kait tässä keskustelussa olekaan tarkoitus tuomita eikä irvailla minkään kirkkokunnan näkemyksiä. Itse ainakin lähden siitä, että tämä on teologinen keskustelu, jossa erilaisia näkemyksiä puntaroidaan Raamatun valossa.

4 tykkäystä
225

Löysin Lutherin tekstin liittyen siihen, että kristitty on vanhurskas in spe. Tässä:

Since the saints are always conscious of their sin, and seek righteousness from God in accordance with his mercy, they are always reckoned as righteous by God (semper quoque iusti a Deo reputantur). Thus in their own eyes, and as a matter of fact, they are unrighteous. But God reckons them as righteous on account of their confession of their sin. In fact, they are sinners; however, they are righteous by the reckoning of a merciful God (re vera peccatores, sed reputatione miserentis Dei iusti). Without knowing it, they are righteous; knowing it, they are unrighteous. They are sinners in fact, but righteous in hope (peccatores in re, iusti autem in spe). (WA 56.343.16-19)

Latinan kielen sana spes tarkoittaa toivon lisäksi odotusta.

Jos kristitty on Lutherin mukaan tietämättään vanhurskas (“without knowing it, they are righteous”), kuinka se on mahdollista, jos kuitenkin samaan aikaan opetetaan, että (sama) kristitty on vanhurskas uskossa luetun vanhurskauden tähden? Varmaan Luther tarkoittaa sitä, että kristitty havaitsee syntinsä, mutta ei sitä, että on tullut itsessään vanhurskaaksi. Luetun vanhurskauden voi vain uskoa, nähdä ja kokea sitä ei voi, eli siinä mielessä “tietää” sitä ei voi. Muuten en ymmärrä ristiriidan selviävän, ristiriidan, joka on siinä, että kristitty uskoo olevansa koko ajan vanhurskas Jumalan silmissä, mutta ei kuitenkaan tiedä olevansa vanhurskas.

Lutherin ajatus kristitystä yhtä aikaa syntisenä ja vanhurskaana on minulle uskottavin kristillinen tulkinta. Täydellistä tai edes lähes täydellistä ihmistä en näet vielä ole tavannut, enkä todellakaan usko tapaavani. Kristitty ei pääse irti lihallisesta luonnostaan tai sen vaikutuksesta vapaaksi, josta syystä hän on hamaan hautaansa asti simul iustus et peccator. Autuas kuolema lopulta vapauttaa kaikesta raadollisuudesta.

2 tykkäystä
226

Juuri tätä hän tarkoittaa!

1 tykkäys
227

Kun lainaamassasi viestissä esitin, että vastakkain ovat Luther ja co / helluntailaisvaikutteet, se oli kommentti sinun esittämääsi epäilyyn, onko tämä kastetta painottava jengi joku erityisryhmä luterilaisuuden sisällä.

Vastaukseni oli siis, että ei se ole. Luther puolustaa voimakkaasti oppia kasteen lahjasta ja merkityksestä, mutta ei missään väheksy uskoa. Tätä perinnettä tässä on seurattu.

Voit toki ajatella olevasi välimaastossa. Otat vaikutteita eri puolilta. Uskon että varsin moni meistä tekee samoin. Ei meillä maallikoilla olekaan viran tuomaa velvoitetta julistaa vain oman kirkon puhdasta oppia kuten on papeilla on.

Mutta uskonvanhurskauden käsitteeseen et siis halunnut “sotkea” kastetta. Tämä on mielestäni helluntailaisvaikutteinen ajatus.

Uskonvahurskaus ei luterilaisessa opissa voi olla irrallaan kastetta koskevasta opista. Kasteessa ihminen tulee kristityksi kun hänet liitetään kirkkoon/seurakuntaan. On suuri ero, nähdäänkö kaste ja usko erillisinä vai yhteenkuuluvana asiana.

2 tykkäystä
228

“Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi.” (Ef. 1:13-14)

Minulle ei koskaan selvinnyt, mitä Pyhän Hengen sinetti kohdassa Ef. 1:13 oikeastaan tarkoittaa. Mistä esim. sinä tiedät tai havaitset, että sinulla kristittynä on Pyhän Hengen sinetti? Jos kristitty kokee, että hänessä asuu jumalallinen Henki-Persoona, mistä hän voi olla varma siitä, että kyse on hänestä erillisestä Persoonasta, tai mistä hän voi tietää, ettei hän vain kuvittele “omaavansa” Henkeä? Mielestäni olisi paljon yksinkertaisempaa tai selkeämpää, jos kristillisen pelastavan uskon katsoisi ankkuroituvan vain Raamatun lupauksiin (niin kuin sinä lainaamassani tekstissäsi sanot). Ei tarvitse havaita tai “kaivaa” jollain metodilla (millä?) itsestään mitään “sinettiä” tai jumalallista, ajan ja avaruuden “ulkopuolella” elävää metafyysistä järjelle käsittämätöntä Persoonaa voidakseen olla varma “perinnöstään”.

1 tykkäys
229

Tässä yhteydessä on mielestäni hyvä tutkia myös uudestisyntymisen olemusta. Sehän on tunnustuskirjojenkin mukaan samaa kuin uskosta vanhurskautuminen. Itse aikoinaan jouduin ahdistukseen tämän asian tiimoilta kun minulle syötettiin seuraavassa uudestisyntymisen olemusta käsittelevässä jaksossa siinä ilmitulevan uudestisyntymisen valheellisia tuntomerkkejä. Nämä valheelliset tuntomerkit ovat leimallisia, eivät ainoastaan helluntailaisuudessa, vaan myös monissa luterilaisissakin ympyröissä. Kannattaa siis lukea seuraava dogmaattinen selonteko uudestisyntymisestä ja sen oikeista tuntomerkeistä:

Yhteenveto

Koetamme tutkia anteeksiantamuksen olemusta. Onko niin, että sinä voit sisimmässäsi tuntea,
havaita ja kokea tämän puhdistuksen, vai tapahtuuko puhdistus vain Jumalan sinua koskevissa
ajatuksissa? Jos voisit tuntea ja havaita puhdistuksen, sen olisi muutettava sinun luontoasi.
Koko Raamatussa ei kuitenkaan ole viittausta siihen, että syntien anteeksiantaminen muuttaisi
luontomme. Monet antavat johtaa itsensä harhaan uskoessaan syntien anteeksisaamisen näkyvän
ihmisluonnon muutoksena, sillä he ovat joko ymmärtäneet asian väärin tai paatuneina ja
pimentyneinä eivät haluakaan saada armoa.

Raamattu mainitsee eri kohdissa, että Jeesuksen vastaanottaminen ja häneen uskominen tuovat
mukanaan uudestisyntymisen ja Jumalan Hengellä sinetöitymisen (Joh. 1:12; Ef.1:13). Tämän
monet käsittävät siten, etteivät he voi olla Jumalan lapsia, elleivät he huomaa uudestisyntymistään sisimmästään.

Jottemme kuitenkaan joutuisi kaiken maailman sekaannuksen ja eksytyksen valtaan, emme saa
antaa Paholaiselle mahdollisuutta sekoittaa puhetta uudestisyntymisen oikeista tuntomerkeistä. Hän sotkisi mielellään kaiken saarnaamalla: “Uudestisyntymisen oikea tuntomerkki on, että sinusta tulee uusi ihminen, niin että tahdot ja teet hyvää, et ole minkään synnin vallassa, vaan kannat kaikkia Hengen oikeita hedelmiä ja elämässäsi osoitat olevasi muuttunut ja pyhä kristitty.”
Eikö tämä ole totta? Kyllä vain, on mahdotonta sitä kieltää, sillä koko Raamattu sanoo niin.
Kuitenkin se on oikeaa Saatanan saarnaa, sillä hän osaa hyvin näppärästi olla vaiti tässä ja on ikään kuin tälle saarnalle ei olisikaan jatkoa ja loppua. Sellainen hän onkin, ellei hän voi harhauttaa
ihmisiä ilmeisen valheen avulla, hän valehtelee sanomalla vain puolet totuudesta ja olemalla vaiti
muusta. Kaikki puolitotuudet ovat oikeita Saatanan totuuksia.

Saatana vihaa saarnan loppua, sillä vasta se sanoo täyden totuuden uudestisyntymisen
tuntomerkeistä. Loppu on tällainen: "Vilpitön ihminen joutuu usein suureen tuskaan, sillä hän ei
huomaa mitään uudestisyntymisen ulkoista hedelmää, jota voisi mitata täydellisyyden ja
synnittömyyden mittapuulla. Ihmisestä tulee tuomittu ja avuton, ja hän alkaa helposti epäillä
uudestisyntymistään. Jeesus itse on kuitenkin Nikodemoksen kanssa keskustellessaan selittänyt; että uudestisyntymisellä on tietty sisäinen, näkymätön tuntomerkki (Joh. 3:3-8). Uudestisyntyminen on syntymistä Jumalan Hengestä. Nikodemoksen kysyessä miten uudestisyntyminen tapahtuu (jae 9) Jeesus selittää hänelle, että hänen on otettava vastaan ja uskottava Jeesuksen sanat (jakeet-10-2.1).

Uudestisyntymisen oikea tuntomerkki on usko Jeesukseen. Uudestisyntymisen ikuisen elämän saa
uskomalla häneen. Jeesus selittää, että uudestisyntyminen uskon kautta on rinnakkaisilmiö sille, että Israel parantui katsomalla pronssikäärmeeseen autiomaassa (jakeet 14-15). Tämä on totisesti
armollista ja lohdullista puhetta uudestisyntymisestä.
Samoin kuin yksikään israelilainen ei parantunut, ennen kuin hän Jumalan sanan perusteella katsoi pronssikäärmeeseen, niin ei yksikään ihminen synny uudesti, ennen kuin hän Jumalan sanan perusteella uskoo Jeesukseen. Uudestisyntymistä edeltää ja sen ensimmäisenä tuntomerkkinä on usko Jeesukseen. Ihmisessä ei ole mitään, mikä edeltäisi uskoa. Kun sen sijaan lain kautta kuollut (kääntynyt) syntinen uskoo ja tarttuu Jeesukseen sellaisena kuin Sana hänet välittää, silloin tapahtuu uudestisyntyminen.

Syntien anteeksiantaminen on se vastaus, jonka jumala sisimmässään antaa Jeesukseen uskovalle tuomitulle ja kadotetulle syntiselle. Syntien anteeksiantaminen koskee siis syntisiä eikä
muuttuneita, ei pyhiä eikä hurskaita (Room. 5:8; 1. Tim. 1:15). Siksi Saatanan äänen tuntee aina
siitä, että hän sekoittaa syntien anteeksisaamisen ja uudestisyntymisen. Uudestisyntyminen on
syntiemme anteeksisaamisen seuraus. Saatana esittää asian kuitenkin ikään kuin muuttuminen,
uudestisyntyminen ja parannus olisivat anteeksisaamisen edellytys.

Jumalan lohdutuksesta emme saa luopua, vaikka nimekkäät saarnaajat, suuret miehet ja suositut
kirjoittajat raastaisivat koko maailman mukaansa johonkin muuhun. Emme saa luopua tästä
lohdutuksesta, vaikka maan kuilut avautuisivat ja kaikki taivaankappaleet syttyisivät tuleen
hävittääkseen meidät. Jos nimittäin teemme uudestisyntymisen ja sisäisen puhdistumisen
pelastuksen ehdoksi emmekä sen seuraukseksi, kaikki vilpittömät sielut on jo ennakolta tuomittu
helvettiin, eikä ole pelastusta vaan ainoastaan laki, tuomio, viha ja kirous.
Valheelliset ja vilpilliset teeskentelijät, itsevanhurskaat ja hurmahenkiset tuntee siitä, että he eivät
mittaa itseään täydellisyydellä, kuten Jumalan sana kehottaa (Matt. 5:48), ja siksi he puhuvat mitä
röyhkeimmin sisäisestä puhdistumisesta, voitosta ja Hengen täyteydestä, ikään kuin heidän
sisäisessä elämässään ei enää olisi mitään saastaa. Koska vilpittömät sielut kuitenkin tuntee siitä,
että he mittaavat kaikkea täydellisyydellä, heidän on nähtävä korkeimmat ja jaloimmat, syvimmät ja parhaimmat asiat sinänsä saastaisina. Vilpittömät sielut menettävätkin kaiken lohdutuksen jos
sisäinen puhdistuminen on edellytys ja pääasia, sillä heidän sydämensä tuomitsee heidät
syntisiksi…

…Haluan vain muistuttaa sinua saamastasi Jumalan kutsusta: “Tule sellaisena kuin olet.” Sinua ei
pelasta uskosi laatu, vaan pelastut vain menemällä Jeesuksen luo. Jos sinua siis ahdistaa uskosi
laatu, vie se Jeesukselle, eli salli hänen antaa kylmyytesi sinulle anteeksi, sillä senkin rakas Herrasi voi antaa anteeksi.
Olav Valen-Sendstad, Sovinto Jumalan kanssa, 183-186.

1 tykkäys
230

Kyllähän tämä sellaiselta näin sivusta seuraten vaikuttaa ja ihmetyttääkin, vähän niinkuin hellarit, joille kaste on elämää suurempi kysymys.
Oletkohan kastekriisissä, kun tuot tätä vähän jokaiseen ketjuun ? :slightly_smiling_face:

Minut on kastettu - 54 , asialla luterilainen pappi ja olen ottanut Jeesuksen sydämeeni - 79, enkä siis tullut uskoon kastehetkellä, vaan 25v myöhemmin, eikä kaste ole ollut edes mielessäni sen koomin.
Minusta kaste on merkki siitä, että ihminen on Jeesuksen opetuslapsi, vähän kuten vanhassa liitossa ympärileikkaus.
Lähetyskäsky, Matt. 28: 19, 20.

231

Ajattelen että se on usko, varmuus ja tietoisuus siitä, että Jumala ja hänen sanansa ovat totta. Siitä seuraa myös rauha ja ymmärrys, että kuuluu Jumalalle ja on hänen lapsensa, perillisensä.

Pyhä Henki antaa rauhan ja luottamuksen Jumalaan. Voihan sinettinä olla tietysti myös kaste, merkkinä Jumalalle kuulumisesta.

1 tykkäys
232

Kristillisen opin mukaan usko on Pyhän Hengen vaikutusta. Jos “sinetin” tulkitsee niin, että Henki on läsnä vaikuttamassa uskoa sanan lupauksiin, niin asia on selkeä. Ilmeisesti siihen viittaat. Kasteeseenkin voi liittyä.

1 tykkäys
233

Yllä näkyvä lainaus siis Valen-Sendstadilta.

Jos kristitty ei olisi yhtä aikaa sekä lihallinen että hengellinen, kuinka hän voisi vihata elämäänsä (Luuk. 14:26), tai kuinka hän voisi toivoa olevansa kuoleman kautta jo perillä (Fil. 1:21, 23)? Olisi nähdäkseni sangen masokistista (ja Jumalan puolelta sadistista) vihata elämäänsä (ja opettaa elämänsä vihaamisesta), jos siinä ei olisi jotain syvästi vastenmielistä ja oikeasti vihattavaa, siinäkin mielessä vihattavaa, että siitä (lhallisuudestaan) itsekin kärsii (vrt. Room. 7:14-25).

2 tykkäystä
234

Mirhalla voitelun sakramenttia. Läntisen perinteen vastineena konfirmaatio.

2 tykkäystä
235

Minusta tässä om pätevä selitys asiaan.

Ef. 1:13 Kristukseen tekin nyt uskotte … Virke on täytynyt rakentaa suomeksi liturgisen alkutekstin
järjestyksestä poiketen; sana sanalta käännettynä tämä osa alkutekstin pitkää virkettä kuuluisi:
(Kristukseen) “jossa teidätkin, kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin,
jossa/johon uskottuannekin, teidät sinetöitiin pyhällä lupauksen Hengellä …” Tapahtumien järjestys
on tämäntapainen:

Sen jälkeen kun juutalaista ainakin Paavali jo oli tullut Kristuksen omaksi, myös Vähän-
Aasian pakanat (jotka olivat aikaisemmin olleet valheen eli epäjumalien vallassa) saivat

kuulla totuuden oikeasta Jumalasta. Tämä totuus on evankeliumi, joka tietää pelastusta
pakanoillekin. Kuullessaan evankeliumin monet uskoivat sen todeksi ja heidät kastettiin,
jolloin he saivat Pyhän Hengen.
Suomennos lähtee siis siitä, että pronominien “me” ja “te” vaihtelu ei johdu kopioitsijoiden
huolimattomuudesta eikä ole sattumanvaraista vaan johdattelee lukijaa hiljalleen seuraavan luvun
teemaan, Israelin ja pakanakansojen välisen rajamuurin purkamiseen.
“Lupauksen Henki” tarkoittaa sitä, että Jumala on VT:ssa luvannut antaa oman henkensä niille,
joiden kanssa hän tekee uuden liiton. Niin kuin sinetti on taloudellisen sopimuksen, esim.
omaisuuden siirron, lopullinen tunnusmerkki, niin on Henki lopullinen tae siitä, että uusi liitto on
astunut voimaan, sekä kaikesta siitä, mitä seuraavassa jakeessa sanotaan.
Jukka Thuren, Efesolaiskirje, s.139.

4 tykkäystä
236

En taida olla kriisissä tässä asiassa…
Kieltämättä aihe innostaa (välillä liikaakin) ja jos nyt ei ihan jokaisessa niin aika monessa ketjussa kasteella tuntuu olevan paikka…:smiley:

Semajahille jo selitin, että tuo vartavasten tehty rajaus “ei sotketa kasteoppia tähän” aiheutti reaktion, josta tässä nyt taas kasvoi pitkä keskustelu. Tuskinpa muuten olisi ollut tarvetta tuppaantua.

Kuten huomaat näiden muiden minua oppineempien viesteistä ja sitaateista, ei tämä suinkaan minun omaa agendaani ole. Luterilaisessa opissa kasteella sekä kasteen ja uskon suhteella on iso merkitys.

Usein jo on tullut toistettua, mutta vielä kerran:

Kirkkojen dogmeista keskusteltaessa ei ole tarkoitus epäillä kenenkään henkilökohtaista uskoa eikä kristillistä vakaumusta. On kumminkin ihan relevanttia selvittää, mitä kukin kirkko opettaa ja mitä ei. Jos sanon jollekin foorumistille, että luterilainen oppi sisältää tätä mutta ei tuota, ei se ole moite hänen uskoaan kohtaan.

Me tulemme kaikki vähän erilaisista taustoista. Se on hienoa. Joillekin on opillinen pohdinta vanha tuttu juttu, joillakin uskoontulon kokemus määrittää pitkälti suhtautumista kaikkeen. Luterilainen näkemys on, että ihminen voi uskoa lapsesta asti mutta yhtä hyvin kirkkoomme sopivat ne jotka ovat kokeneet kääntymyksen aikuisena. Pääasia on, olemmeko tänään Isän lapsina menossa samaa päämäärää kohti. :pray:

2 tykkäystä
237

Minulle tuo tarkoittaa aika lailla muuta kuin mitä tähän saakka on esitetty. Lupaus Pyhästä Hengestä ei ole pelkkää teoriaa vaan jotakin sekä dynaamista että sisällisesti koettavaa. “Sinetti” kertoo minulle titetenkin siitä, että PH on “meidän perintömme vakuutena” ja sinetöi havaittavalla tavalla todistuksensa uskovassa.

Mutta aihe on laaja: voisiko käsittelyn siirtää omaan ketjuunsa vaikkapa otsikolla “Mikä on Pyhän Hengen sinetti”, kun se ei ainakaan omasta mielestäni tämän otskon alle sovi?

2 tykkäystä
238

Yllä näkyvä lainaus siis Valen-Sendstadilta.

Kristityn (peri)syntisyyden kieltämisestä seuraa enemmän epäpyhää tai kärsimystä tuottavaa elämää kuin sen tosiasian havaitsemisesta ja ymmärtämisestä, että on monessa suhteessa tai vähintään joissain suhteissa raadollinen hamaan tappiinsa asti. Monissa “pyhitysliikkeissä” on tullut ilmi kamalaa ihmisten hyväksikäyttöä ja rikollisuutta. On vaarallista ajatella olevansa pyhitysstatuksessaan monien muiden yläpuolella. Ihmisen (mielessään kuvittelema) hallusinatorinen korkea pyhitysstatus ja siihen liittyvä vallantunne sokaisee. Se jos mikä tekee nöyräksi tai statusintohimot kuoleutuneiksi, kun sisäistää, että vapautuu kokonaan pahasta vasta kuolemassa, eikä ole sellaista vapaata tahtoa, jolla päästä vapaaksi rististään. Jos yhdestä rististä vapaudut, saat toisen tilalle. Tuskallisinta ja ilon vievää on kuvitella saavuttavansa “onnellisuuden” tai “eheyden” tässä ajassa. Ei tule onnistumaan. Vaikutus on päinvastainen. Onnettomimpia ovat usein ne, jotka kiivaasti pyrkivät onnellisuuteen.

3 tykkäystä
239

Olen samaa mieltä kun luonnolla tarkoitetaan vanhaa luontoa eli lihaa, jossa ei Paavalin mukaan asu mitään hyvää. Mutta uskova ihminen on muutakin hänen vanha luontonsa, sillä hän on “uusi luomus”, ja “vanha on kadonnut” (tulkitsen että ristille).

Mutta ehdottomasti olen sillä kannalla, että Jumala nimenomaan muuttaa meitä, eikä se ole mitään “otsakurttuyritystä omatekopyhitystä” (Kari Kuuva 1983).

“Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Rm 12:2)

“Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2.Kor 3:18)

EDIT: Vielä yksi raamatunkohta - armo kasvattaa:

“Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.” (Tit 2:11-14)

240

Minä elin joskus 20 vuotta sitten lyhyen aikaa sellaisessa harhassa, jonka mukaan tarvitsee vain uskoa, että vanha luonto on kukistettu Golgatalla, ja kas, se ei vaikuta enää sen seurauksena uskovan elämässä. Ei mennyt kauan aikaa huomata, että vaikka halusin uskoa siihen, vanha luontoni ei ollut kuoleutunutkaan. Sellainen oppi kiistää Lutherin ja tosielämän antaman opetuksen siitä, että kristitty on yhtä aikaa syntinen (tai raadollinen) ja vanhurskas. Mielestäni vähän samankaltainen opetus kuin hurmahenkien opetus siitä, että kaikki sairautesi Kristus on kantanut, joten sinun ei tarvitse sairastaa. Tarvitsee vain uskoa, ja kas, sairauksia ei enää ole eikä voi havaita. Jos sairaudet edelleen vaivaavat, uskosi ei ole ollut riittävää tai oikeanlaista.

5 tykkäystä
241

Vielä tuohon kasteeseen palatakseni niin olisko sen merkitys lyhyesti ja ytimekkäästi niin, että samoin kuin vanhan liiton juutalaisista tuli Jumalan kansaa ympärileikkauksen kautta ja heidän täytyi pitää tuo liitto noudattamalla lakia. Samoin meistäkin tulee Jumalan kansaa kasteessa ja meidän omaksemme tuo liiton pitäminen tulee Pyhän Hengen vaikuttaman uskon kautta. Näin kaste ja usko nivoutuvat ja kuuluvat yhteen. Tästä johtuen jos tulisin aikuisena uskoon en missään tapauksessa voisi olla ottamatta kastetta ja jäädä tahallisesti pelkästään uskon varaan sillä se olisi sekä uskon, että Jumalan liiton, kasteen halveksimista.

Ensimmäinen liittohan hylättiin, koska laki ei voinut saada aikaan pelastusta lihan heikkouden tähden ja sen sijaan tuli uskon liitto, joka kumosi kaiken lakiin perustuvan puurtamisen.

Hepr 10:8-10: “Kun hän ensin sanoo: “Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: “Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.”

1 tykkäys
242

Pitääkö taas toistaa, ettei uskova ole mikään Jekyll ja Hyde persoona, vaan sekä vanhasta että uudesta luonnosta koostuva yksi persoona, joka on tuo uusi luomus.