Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Offtopic-aarrearkku
Paavi Sergius ei hyväksynyt Trullon konsiilia. Mutta silti keisari Konstantinus ja kaikki muut patriarkat kuin Rooman patriarkka allekirjoittivat sen. Idässä siis kyseinestä konsiilia pidettiin pätevänä ottaen huomion sen poikkeuksen, että Tessalonikan ja Korintin piispat eivät allekirjoittaneet konsiilia. Myöhemmin kuitenkin Paavi Hadrianus I tunnusti kaikki trullon kaanonit.
1 tykkäys
Pravoslavie.russa oli hyvä P. Augustinuksen P. Pietarin ja Paavalin päivän saarna. Nähdäkseni summaa aika hyvin ortodoksisen perspektiivin: Pietari on kallio, sai taivaan valtakunnan avaimet ja käskyn kaita Kristuksen laumaa, mutta vain apostolien ja universaalin Kirkon edustajana.
1 tykkäys
Olisivatko ortodoksit palstalla kiinnostuneita kommentoimaan vähän enemmänkin tätä aihetta?
Toisaalla otettiin nimittäin esille Irenaeuksen tekstit jossa puhutaan Pietarin ja Paavalin perustaman kirkon tärkeästä asemasta ja Irenaeus kaiketi on ihan kosher ortodoksienkin piirissä.
En halua kinata tästä, mutta olisi kiva puhua siitä miten hoidettaisiin tilanne yhdessä siihen suuntaan että paavi olisi taas yksi patriarkoista? Mitä konkreettista pitäisi tapahtua, sekä paavin toimissa että niiden muiden patriarkkojen toimissa?
Ja onko oikeasti jotain mitä paavi/länsi voisi tehdä asian eteen? Itse olen jotenkin kyynistynyt tässä asiassa, jos ortodoksit eivät saa edes panortodoksisia kirkolliskokouksia koolle kuin vaivoin, miten ne oikein saadaan koolle lännen kanssa?
Skismaahan Rooman ja Konstantinopolin välillä ei enää ole, siihen yhtyneiden hiippakuntien skismakin on kadonnut savuna ilmaan, joten seuraava haaste olisi yhteisen organisaation luominen uudelleen. Miten edetä siinä?
Opillinen yhtenäistäminen on totta kai tärkeää, mutta ennen kuin oppikysymyksistä päästään keskustelemaan, on luotava keskusteluille puitteet.
On. Minä en voi käydä ehtoollisella esim. P. Henrikin katedraalissa. Muodollinen anateeman kumoaminen ei muuta tätä.
Länsi voisi mielestäni antaa uniaattikirkoille autokefalian, poistaa Filioquen uskontunnustuksesta ja tulkita paavin erehtymättömyyttä vahvemmin synodin puheenjohtajan roolin näkökulmasta ja muokata latinalaisen kirkon rakennetta enemmän synodaaliseen suuntaan. So. tehdä latinalaisessa kirkosta selkeämmin yksi paikalliskirkoista. Tämä on mielestäni jäänyt vain teorian tasolle. Lisäksi tradition merkityksen vahvistaminen esimerkiksi Benedictuksen mallin mukaan veisi mielestäni Katolista kirkkoa ortodoksiseen suuntaan.
Sanomattakin selvää, että mikään näistä ei tule toteutumaan ihan heti.
Eikö ensin pitäisi päästä johonkin yhteiseen neuvotteluun jossa näistä toimenpiteistä sovittaisiin yhteisesti? Miten siihen päästäisiin?
Mielestäni nuo ehdottamani toimet ovat ihan oma-aloitteisesti tehtävissä. Ei edes ekumenian vuoksi vaan siksi, että tuo olisi mielestäni ihan standardi-kirkko-oppia. Vaikka ajatus on tietysti katolisesta perspektiivistä ihan pöljä ja siksi se ei tule toteutumaan.
Toivon, että koska itä ja länsi erosivat toisistaan kummankin tekemin liikkein, ne myös kummankin tekemin liikkein lähentyisivät toisiaan.
Ei mitään ekumeniaa eikä edes oppiakaan vaan yhdessä elettyä elämää.
Olen aika samoilla linjoilla - joskin varsin skeptinen. Molempien osapuolten pitäisi ensin saada oma paketti kasaan. Ortodoksinen maailma(kaan) ei ole valitettavasti niin yhtenäinen kuin miltä se haluaa ulos päin näyttää. On monia selvittämättömiä asioita ortodoksien kesken: Amerikan ja Aasian paikalliskirkkojen tilanne, paikalliskirkkojen rajat Lähi-Idässä, Moskovan ja Konstantinopolin väliset suhteet jne. Näiden lisäksi olisi vielä saatava paketti kasaan myös koptien ja orientaaliortodoksien kanssa.
Kreikankielisessä ja ehkä slaavilaisessakin ort. maailmassa on paljon sellaista ajattelua, että roomalais-katolinen kirkko on harhaoppinen ja että heidän kanssaan ei edes pitäisi pyrkiä mihinkään lähenemiseen, vaan ainoa tapa yhdistyä olisi se, että lännessä katuen palattaisiin yhteyteen ja muutettaisiin kirkollinen elämä identtiseksi ortodoksien kanssa. Se on tietysti ummehtunutta etnofyletismiä ja jonkinlainen kirkollinen versio ahdasmielisestä nationalismista, joka ei näe missään piiruakaan jousto- tai neuvotteluvaraa.
Yksi asia on se, että ort. kirkolla on mielestäni enemmän hävittävää, jos yhdistyminen tapahtuisi harkitsemattomasti. Ensinnäkin siksi, että room.-kat. kirkko on jäsenmäärältään moninkertaisesti, ehkä n. nelinkertaisesti suurempi. Toiseksi siksi, että roomalais-katolilaisuuden alla on paljon arveluttavaa toimintaa, johon ortodoksit tulisivat vedettyä mukaan ehtoollisyhteyden myötä. Eräs kaverini matkustaa paljon. Usein hänen kuvauksensa eri maailmankolkista ovat eksoottisia ja kiinnostavia. Mutta vastikään hän kertoi matkakuvauksissaan sellaisia asioita, että leukani loksahti lattialle. Miltä kuulostaa seuraavanlainen roomalais-katolinen uskonelämä:
- Usko siihen, että muinaiset esi-isät laskeutuvat maanpinnalle taivaasta portaita pitkin
- Hautajaiset kestävät 3 päivää, ja jo ensimmäisen päivän aikana uhrataan monta kymmentä sikaa ja yksi härkä
- Teurastuksen tarkoitus on varmistaa vainajalle rauha ja hyvä taivaspaikka
- Vainajia ei haudata maahan, vaan kallionkoloihin
- Kunnianarvoisa vainaja pidetään kotona kuukauden ajan, jolloin häntä voi käydä tervehtimässä
- Kuukauden ajan vainajalle katetaan ruoka ja juoma kuten eläville ja häntä puhutellaan kuin hän olisi elävä
- Vainajan perheelle viedään tupakkakartonki, koska tupakansavun uskotaan karkottavan pahat henget niin kuin valo pelottaa kummitukset
- Elokuussa muumioituneet vainajat kaivetaan esiin kallionkoloista, puetaan ja tukka kammataan huolellisesti
- Kuolleena syntyvät lapset haudataan elävään puuhun, jossa heidän elämänsä ajatellaan jatkuvan
- Puun juurelle viedään vainajalle lahjaksi tupakkaa ja vesipulloja, jotta hän voi nauttia niitä vanhetessaan
Kaveri päätti kuvauksensa sanoin: “Voisi luulla, että kyseessä olisi jokin pieni heimouskonto, mutta ei, kristittyjä ovat. Näissä tunnelmissa selamat paskah eli hyvää pääsiäistä!”
Kulttuurin nimi spoilerin takana.
Kyseessä on siis Indonesia, Tana Toraja ja torajalainen kulttuuri.
Jos roomalais-katolilaisten kanssa yhdentyy, niin siinä tulee valtavasti tuollaista epäkristillistä tauhkaa mukana Kauko-Idästä, Keski- ja Etelä-Amerikasta - kenties muualtakin. On ymmärrettävää, jos joku on sitä mieltä, että ortodoksisen kirkon ei tarvitse tuollaisiin uskovien kanssa yhdistyä. Mielestäni roomalais-katolinen kirkko on hakenut laajentumisessaan nopeita pikavoittoja eikä ole varmistanut sitä, että kääntyjät oikeasti omaksuvat kristinuskon eivätkä vain nappaa siitä joitain elementtejä synkronististen uskomustensa lisämausteeksi.
Ortodoksinen kirkko pyrkii paljon maltillisempaan kasvuun. Esimerkiksi Keniassa pyritään siihen, että ortodoksinen kulttuuri rakentuu kokonaisvaltaisesti tervehenkiseltä pohjalta: pappeus, liturgia, kirkkoarkkitehtuuri, musiikki, ikonit, luostarit, kirkolliset tekstiilit - koko paketti. Ei riitä, että käännynnäiset ottavat pari ikonia ja sijoittavat ne entisten pakanallisten jumaluuksiensa joukkoon ja rinnalle.
Aika pitkälle minusta ortodoksien oma asia haluavatko he palata Kristuksen kirkon täyteen yhteyteen vai eivät. Todella vaikea on ulkopuolisen esittää miten se voisi tapahtua.
Olet väärässä. Mutta niin hassulta kun se kuulostaakin, niin tervehdin ilolla tällaisia kannanottoja. Keskustelua on paljon helpompi käydä, kun toinen osapuoli kunnioittaa ensinnäkin omaa traditiotaan ja toiseksi sanoo mielipiteensä ääneen.
Mitäs sanotte tästä? http://kabane52.tumblr.com/post/124785644100/reflections-on-the-papacy Tämä on sovinnollinen esitys, jolla pyritään huomioimaan jakamattoman kirkon ajan läntinen ajattelu ortodoksisesta näkövinkkelistä.
1 tykkäys
Kaikki eivät kuitenkaan ole sinut kirkkonsa tradition kanssa. Kirkko voidaan valita myös muulla tavoin kuin niin että liitytään itseä miellyttävään traditioon.
Mitä minuun tulee henkilökohtaisesti niin kritisoin kyllä joka ikisen kirkkokunnan traditiota, ne ovat kaikki jotenkin sekavia ja paikka paikoin perustuvat kaikenlaiseen outoon tarkoitushakuisuuteen, jonka motiivia en pysty ymmärtämään, joten joudun kyllä pysymään keskustelijana joka ei täysin kunnioita omaa(kaan) traditiotaan. Eikä tiedä täysin edes omaa mielipidettään, sillä mitä enemmän nimenomaan opillisia traditioita oppii tuntemaan, sitä enemmän vaan haluaisi pysyä mahdollisimman kaukana koko sotkusta.
Kiitos kaikille noista ylläolevista vastauksista pohtimiini asioihin. Ajatuksenne auttavat prosessoimaan asioita eteenpäin.
Pitäisin tätä ongelmallisena lauselmana:
“The foundations of the Church laid by Peter played a large role in establishing the bishop of Rome as the head bishop in the Church- because of the commission given to St. Peter by Christ in Matthew 16.”
Rooma oli ns. jakamattomassa kirkossa ensimmäinen. Tästä ei varmaan ole epäselvyyttä. Hypoteettisesti niin voisi olla vieläkin. Mutta tämä ei kyllä Raamattuun palaudu. Rooman asema on kirkkojärjestyksellinen eikä dogmaattinen kysymys. Pietari on apostolien prinssi ja kallio, mutta tämä asema ei periydy mielestäni mitenkään eksklusiivisesti Rooman piispoille.
Ellei kritiikki muovaa ylisukupolvista traditiota se haihtuu aika nopeasti jättämättä jälkeäkään itsestään. Tietysti nykyään on olemassa myös kriittinen traditio, jossa kritisioidaan aina kaikkea mikä liikkuu, mutta se traditio ei itsessään rakenna mitään. Eli tradition kritisoiminen on vähän vaikeampi homma kuin nopeasti luulisi.
Puhunpa taas suulla suuremmalla. Ortodoksisen synodin (2016) virallinen asiakirja:
Ortodoksisen kirkon suhteet muuhun kristilliseen maailmaan
[spoiler]Hyväksytty Suuressa ja Pyhässä Synodissa Kreetalla 18.–27. kesäkuuta 2016.
- Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen ortodoksinen kirkko uskoo kirkollisen omantuntonsa perusteella järkkymättömästi tärkeään asemaansa kristittyjen ykseyden edistämisessä nykyajan maailmassa.
- Ortodoksisen kirkon yhtenäisyys perustuu siihen, että kirkko on Herramme Jeesuksen Kristuksen ja perustama Pyhän Hengen ja sakramenttien yhteydessä. Sen merkkinä kautta aikojen on ollut apostolinen suksessio ja patristinen traditio, jota kirkko elää todeksi tänäänkin. Ortodoksisen kirkon kutsumus ja vaatimus on siirtää ja julistaa sitä kirkon universaalia totuutta, joka on pyhissä kirjoituksissa ja pyhässä traditiossa.
- Ortodoksisen kirkon vastuu ja tehtävä ykseyden edistämisessä on määritelty Ekumeenisissa Synodeissa. Niissä korostetaan erityisesti oikean uskon ja sakramentaalisen yhteyden erottamatonta yhteyttä.
- Ortodoksinen kirkko rukoilee lakkaamatta ”kaikkien yhdistymistä” ja on aina osallistunut dialogiin ja yhteyden palauttamiseen kirkon yhteydestä – lähellä tai kaukana – erossa olevien kanssa Kristukseen uskovien välille. Näistä lähtökohdista ortodoksinen kirkko on osallistunut myös Kirkkojen maailmanneuvoston toimintaan sen perustamisesta lähtien. Ortodoksinen kirkko on aina ponnistellut kristittyjen ykseyden palauttamisen puolesta ekumeenisessa ja filantrooppisessa hengessä, ”että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4). Ortodoksien osallistuminen ekumeeniseen liikkeeseen ei ole missään tapauksessa vastoin kirkon olemusta tai historiaa, vaan on johdonmukaista saman apostolisen uskon ja tradition todistusta uusissa historiallisissa olosuhteissa.
- Ortodoksinen kirkko osallistuu ekumeenisessa liikkeessä pyrkimyksiin kristittyjen yhteyden palauttamiseksi ortodoksiseen itseymmärrykseen pohjaten. Ekumeenista yhteyttä etsivä henki perustuu vanhan kirkon uskoon ja seitsemän yleisen kirkolliskokouksen traditioon.
- Kirkon olemuksen (ontologiken) mukaan ykseys ei voi olla kompromissi. Ortodoksinen kirkko tunnustaa kuitenkin niiden kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen historialliset olemassaolon edellytykset, jotka eivät ole ehtoollisyhteydessä ortodoksisen kirkon kanssa. Samalla ortodoksinen kirkko uskoo, että vuoropuhelun näiden kanssa tulee perustua pikaisesti ja mahdollisimman objektiivisesti laajassa mielessä ekklesiologian kysymyksiin ja erityisesti käsityksiin sakramenteista, armosta, pappeudesta ja apostolisesta suksessiosta. Ortodoksinen kirkko haluaa teologisista ja pastoraalisista syistä osallistua vuoropuheluun kirkkojen, muiden kristillisten yhteisöjen kanssa ja osallistua erityisesti Kirkkojen maailmanneuvoston toimintaan. Näin toimien ortodoksinen kirkko todistaa aktiivisesti ja täydellisesti uskostaan Kristukseen ja jakaa hengellisiä lahjojaan ja tietä yhteyteen kirkon ulkopuolella oleville.
- Kaikki pyhät ortodoksiset paikalliskirkot osallistuvat Kirkkojen maailmanneuvoston toiminnan syvästä kriisistä huolimatta nykyisin virallisiin teologisiin dialogeihin, ja suurin osa kirkoista myös muihin kristittyjen välisiin kansallisiin, alueellisiin ja kansainvälisiin vuoropuheluihin tässä hengessä. Ekumeeninen aktiivisuus perustuu vastuuntuntoon ja vakaumukseen siitä, että rinnakkaiselo, molemminpuolinen ymmärrys ja yhteistyö tiellä kristittyjen yhteyteen merkitsee sitä, että ”emme vain olisi esteenä Kristuksen evankeliumille” (1. Kor. 9:12).
- Ortodoksinen kirkko tiedostaa vuoropuhelussaan muiden kristittyjen kanssa siihen liittyvät vaikeudet. Esteet keskinäisen ymmärryksen tiellä liittyvät vanhan kirkon yhteisen tradition hyväksymiseen. Ortodoksinen kirkko uskoo kuitenkin, että ymmärrystä tuo ”voimallaan kirkon vahvistava” (Helluntain ehtoopalveluksen stikiira) ja ”puutteellisuudet täydelliseksi tekevä” (Pappeuden vihkimysrukouksen anomus) Pyhä Henki. Näin ortodoksinen kirkko ei osallistu teologisiin dialogeihin ja Kirkkojen maailmanneuvoston toimintaan yksi inhimillisiin voimiin tukeutuen, vaan tukeutuen Pyhän Hengen suojelukseen ja Herran armoon, joissa rukoilemme ”he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21).
- Panortodoksisten kokousten käynnistämät nykyiset bilateraaliset teologiset dialogit ovat kaikkien pyhien ortodoksisten kirkkojen yksimielisesti hyväksymiä ja näin ollen niihin osallistuminen aktiivisesti on ortodoksisuuden yhteisen todistuksen ja Kolmiyhteisen Jumalan kunniaksi myös velvollisuutemme. Jos joku paikalliskirkko ei nimitä edustajaa näihin kokouksiin, tällainen päätös – ellei sitä ole tehty panortodoksisesti – ei estä dialogikokouksen kokoontumista. Paikalliskirkon poisjääminen merkitsee kuitenkin ortodoksisen ykseyden ja solidaarisuuden nimissä yhteistä keskustelua sen syistä.
- Teologisissa neuvotteluissa ja kirkkojen välisten komissioiden työskentelyssä kohdattavat erimielisyydet eivät voi olla paikalliskirkolle ainoa syy jättäytyä kokonaan pois niiden työskentelystä. Yleisenä periaatteena on pidettävä sitä, että paikalliskirkot eivät jättäytyisi pois dialogista ja käyttäisivät muiden paikalliskirkkojen vaikutusta saadakseen kokouksiin tarvittavan ortodoksisen edustuksen. Jos yksi tai useampi paikalliskirkko kieltäytyy ekklesiologisiin, kanonisiin, pastoraalisiin tai moraalisiin syihin vedoten osallistumasta kirkkojen välisten komissioiden työskentelyyn, tulee niiden ilmoittaa siitä Ekumeeniselle patriarkalle ja sen jälkeen järjestyksen mukaan muille paikalliskirkoille. Tätä seuraavissa neuvotteluissa Ekumeeninen patriarkka pyrkii löytämään sopuratkaisun, johon kuuluu myös –ortodoksisen konsensuksen vallitessa –mahdollisuus uudelleen arvioida jonkin konkreettisen dialogin päämääriä
- Teologisten dialogien evaluoinnissa pyritään löytämään yhteiset kristillisen uskon mukaiset ratkaisut, jotka tukeutuvat sekä vuoropuhelun teologiseen historiaan että uuteen tutkimukseen. Yhden dialogin merkityksen arvioinnissa käytetään hyväksi myös muista vastaavista saatuja koko kirkon kokemuksia. Jos jokin teologinen kysymys osoittautuu ylitsepääsemättömäksi, dialogia ei voida jatkaa ennen kuin asia on käsitelty dialogin jatkoa ajatellen yhteisesti paikalliskirkkojen kesken
- Teologisten dialogien päämäärä on sama: yhteys oikeassa uskossa ja rakkaudessa. Teologisista ja ekklesiologisista näkemyseroista johtuen on kuitenkin selvää, että yleisortodoksisesti määritellyn päämäärän vuoksi on syytä myös ongelmien priorisointiin. Jokaista dialogeissa kohdattavaa ongelmaa on analysoitava käyttäen eri metodeja vaikka kaikkien dialogien yhteinen päämäärä onkin aina sama.
- Yhteistyö dialogikomissioissa edellyttää kuitenkin myös sitä, että niissä noudatetaan edellä mainittujen eri metodien ohella panortodoksisen ykseyden henkeä
- Kaikkien teologisten dialogien päätteeksi valmistuvat viralliset julkilausumat tai päätökset on hyväksytty sitten, kun niiden ortodoksinen puheenjohtaja on luovuttanut raporttinsa Ekumeeniselle patriarkalle, joka yhdessä muiden paikalliskirkkojen päämiesten kanssa ilmoittaa dialogin työskentelyn päättyneeksi. Minkään teologisen dialogin tai komission työtä ei voida katsoa päättyneeksi ennen tällaista panortodoksista päätöstä.
- Panortodoksinen vahvistus onnistuneeseen lopputulokseen ja kirkollisen yhteyden palauttamiseen päättyneessä dialogissa tapahtuu kaikkien ortodoksisten paikalliskirkkojen yksimielisyydessä.
- Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) on yksi nykyaikaisen ekumeenisen liikkeen tärkeimmistä orgaaneista. Eräät ortodoksiset kirkon ovat tämän maailmanjärjestön perustajajäseniä ja myöhemmin kaikki muut paikalliskirkot ovat liittyneet sen jäseniksi. Kirkkojen maailmanneuvostoon eivät kuulu kaikki kirkot ja kristilliset yhteisöt. Tästä huolimatta se yhdessä muiden kristittyjen yhteistyöelinten, kuten Euroopan kirkkojen konferenssin ja Lähi-idän kirkkojen neuvoston kanssa tekee perustavaa laatua olevaa työtä kristittyjen ykseyden puolesta. Georgian ja Bulgarian ortodoksiset kirkot ovat jättäytyneet näkemyserojen vuoksi pois Kirkkojen maailmanneuvoston työskentelystä, ensinmainittu vuonna 1997 ja Bulgaria vuonna 1998. Nämä kirkot eivät osallistu Kirkkojen maailmanneuvoston ja muiden kristittyjen välisten yhteistyöjärjestöjen toimintaan.
- Kirkkojen maailmanneuvoston jäseniksi kuuluvat ortodoksiset paikalliskirkot tuovat ortodoksisen todistuksen kristittyjen ykseyspyrkimyksistä sekä järjestöön että sen kanssa toimiviin yhteistyötahoihin. Ortodoksinen kirkko otti vastaan tyytyväisyydellä Kirkkojen maailmanneuvoston päätöksen perustaa Tessalonikissa vuonna 1998 kokoontuneen panortodoksisen kokouksen esityksestä erityiskomissio. Tuo erityiskomissio laati ortodoksien esityksestä korjaukset, jotka Kirkkojen maailmanneuvosto hyväksyi sääntöihinsä.
- Ortodoksinen kirkko osallistuu Kirkkojen maailmanneuvoston työhön, mutta ei uskollisena seitsemän Ekumeenisen Synodin opetukselle, ekklesiologialle ja idetiteetille hyväksy ajatusta sellaisesta ”uskontojen tasa-arvosta”, joka perustuu uskon kompromisseihin. Kirkkojen maailmanneuvoston työssä etsittävä yhteys ei voi näin ollen olla yksinkertaisesti vain teologisia päätöksiä, vaan sellaista uskon yhteyttä, jota ortodoksinen kirkko on mystisesti elänyt ja jonka huomassa yhteys on myös säilynyt.
- Kirkkojen maailmanneuvoston ortodoksiset jäsenkirkot pitävät jäsenyyden välttämättömänä (sine qua non) ehtona jäsenkirkkojen sitoutumista järjestön peruskirjassa olevaan määritelmään nikelais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen sanamuodoista Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta Jumalana Pyhien Kirjoitusten mukaan sekä Jumalaan, Pyhään Kolminaisuuteen, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Ortodoksisen kirkon osallistumisen kannalta Kirkkojen maailmanneuvoston Toronton (1950) yleiskokouksen julistus ”Kirkko, kirkot ja Kirkkojen maailmanneuvosto” on tässä mielessä erittäin merkityksellinen. Tästä myös seuraa, että KMN ei ole ”super-Kirkko” eikä pyri sellaiseksi. ”Kirkkojen maailmanneuvoston toiminnan päämääränä ei ole neuvotella kirkkojen yhdistymisestä, joka on yksin kirkkojen itsensä tehtävä niiden omasta aloitteesta, vaan luoda elävä yhteys kirkkojen välille sekä kannustaa opiskelemaan ja keskustelemaan kristittyjen ykseyttä koskevista ongelmista” (Toronton julistus § 2).
- Ortodoksisen kirkon työnäky dialogissa on yhdessä muiden kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa tradition määrittämissä kanonisissa kriteereissä (Toisen kirkolliskokouksen 7. kanoni ja viidennen-kuudennen kirkolliskokouksen 95. kanoni).
- Ortodoksinen kirkko toivoo merkittäviä tuloksia saavuttaneen ”Oppi ja konstituutio” –komission (Faith and Order) työn vahvistamista. Komissio on onnistunut hyvin analysoimaan julkaisemiaan kirkkojen yhteyspyrkimyksiä palvelevia teologisia tekstejä, joissa ortodoksisen teologien panos on ollut huomattava. Ortodoksisella kirkolla on kuitenkin varauksia pääkysymyksiin uskon ja jumalanpalvelusjärjestyksen suhteista, joiden periaatteista ei-ortodoksiset kirkot ja yhteisöt ovat erkaantuneet.
- Ortodoksinen kirkko pitää tuomittavana kaikkia yksityisten ja yhteisöjen ortodoksisuuden puhtauden puolustamisen verukkeella tekemiä yrityksiä kirkon yhteyden rikkomiseksi. Ortodoksinen kirkko todistaa koko kirkon elämästä, uskon säilyttämisestä ja sen puhtaudesta vain kaikkina aikoina säilyneen konsiliaarisen järjestelmänsä kautta, mikä on myös uskon kysymysten ainoa tuomari (Toisen kirkolliskokouksen 6. kanoni).
- Ortodoksisella kirkolla on yhteinen omatunto ja se pitää sellaista dialogia muiden kristittyjen kanssa tärkeänä, joka todistaa maailmassa teoin ”kirkastuneen ilon vallassa” (1. Piet. 1:8). Tällainen todistus on vapaa proselytismista ja uskonnollisen vihamielisyyden lietsomisesta. Ortodoksinen kirkko pitää tärkeänä sitä, että kaikki hyvää tahtovat kristityt tässä hengessä, yhteisissä pyrkimyksissä ja Kristuksen uudessa ihmisyydestä antavat vastauksia maailman ajankohtaisiin kysymyksiin
- Ortodoksinen kirkko tiedostaa, että maailman uusien haasteiden edessä myös kristittyjen ykseysliike ottaa käyttöön uusia muotoja. On välttämätöntä, että tästä syystä ortodoksinen kirkko jatkaa tuomaan jakaantuneen kristillisen maailman keskuuteen todistuksensa apostolisen traditionsa ja uskonsa pohjalta.
Rukoilemme kristittyjä työskentelemään yhdessä, että pian koittaisi se päivä, jolloin Herramme kokoaa yhteen hajaantuneen kristillisen maailman ja täyttää ortodoksisten kirkkojen toiveen: ”niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen”(Joh 10:16).
† Konstantinopolin Bartolomeos, puheenjohtaja
(ja muut allekirjoittajat)
1 tykkäys
Olen näihin tutustunutkin, kiitos kun linkkasit. Tällä hetkellä minua kiinnostaa lähinnä ruohonjuuritason keskustelu. Siinä on kiinnostavaa mm. ne kulttuurierot suhtautumisessa joita esim. @timo_k kuvaa tuossa aiemmin.
Ei ole minun kohdallani kyse mistään akateemisesta, perustellusta kritiikistä vaan ihan vaan tuntemuksesta että en ole itselleni sopivassa joukossa. Helppo siis on kritisoida. Yritän pitää sen rauhallisena ja rakentavana. Jotain minun yksityinen olemassaolonikin mielipiteineen tässä universumissa painaa.
Tietenkin painaa. Ajattelin lähinnä tällaista, että fransiskaanit, Katariina Siennalainen ja muut ovat nykyisin itse mitä syvimmässä määrin traditiota.