Parannus ja kääntyminen

Moraali
1

Pastori Siikavirta kirjoittaa näin (StGeorgin viestistä lainaan):

Hän ei näytä käyttävän ensinnäkään tunnustuksen käsitteitä. Tunnustuksessa parannus on katumus ja evankeliumi. Sen sijaan tässä on kolme vaihetta: tunnustus, parannus, anteeksisaanti. Minun ymmärrykseni tuossa käytetystä parannuksen käsitteestä on se, että se sisältää tekoja. Se tarkoittaa jonkinlaista irtisanoutumista tai teon lopettamista, siis toisin sanoen jonkinlaista hyvitystekoa, ja on vastoin tätä tunnustuksen kohtaa:

Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

2

Kyllä katumus nimenomaisesti on sitä, että ihminen havaitsee väärät tekonsa ja siihen kuuluu teosta luopuminen ja päätös olla enää tekemättä syntiä. Tämä ei ole sitä, mitä hyvitysteoilla tarkoitetaan.

(Ongelmana on muuten se, että suomenkielinen termistö on näissä asioissa melko horjuvaa. Tuossa CA:n kohdassa terminä on siis poenitentia ‘parannus’, contritio ‘katumus’.)

3 tykkäystä
3

Jeps. Tosin joissain tapauksissa “päätös” voi olla vähän vahvasti sanottu, kun tilanteet ovat monenlaisia. Jonkinlaista yritystä pitäisi kuitenkin olla siihen suuntaan, että asiat muuttuvat. Tämä on ihan normaali luterilainen opetus. Termien epätäsmällinen käyttö taas on erittäin yleistä, ja väittäisin, että termin “parannus” yleisimmin käytetty merkitys Suomen kristikunnassa liittyy juurikin synnin tekemisen lopettamiseen, ei pelkästään katumukseen ja uskoon. Olisi toki hyvä, jos ihmiset ilmaisisivat itseään täsmällisesti, mutta kun näin ei aina ole, ei pidä tulkita kaikkea pahimman vaihtoehdon mukaan.

4

Kohdassa katumus määritellään toisin.

5

Missään tapauksessa kyse ei ole hyvitysteoista. Kritiikkisi pitäisi olla katumuksen vääränlaisesta määrittelystä.

Ilmiselvästi tunnustuskirjoissa olevaan katumukseen kuuluu se, että synti kauhistuttaa ja syntinen kokee Jumalan vihan. Katumus on lakia ja siihen tarjotaan vastauksena evankeliumi, syntein anteeksiantamus.

6

Jos teot liitetään katumuksen sisään, niin yhtä kaikki opetetaan parannuksesta väärin, onhan katumus parannuksen osa. Katumuksen lähde on sekä laki että evankeliumi, eikä se ole yksiselitteisesti “lakia”. Kuitenkin katumukseen tarjotaan vastauksena usko absoluutioon. Tähän anteeksiantamiseen ei liitetä ehtoa, “jos olet lakannut tekemästä syntiä”. Siihen ei ylipäänsä liitetä ehtoja. Anteeksianto on ehdoton. CA XII:

kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.

Jos synninteon lakkaamisen tai jonkun muun hyvitystyön ilmenemisen odottelun perusteella viivytetään anteeksiannon julistamista, silloin toimitaan vastoin luterilaista tunnustusta.

3 tykkäystä
7

Vastasin Silvanukselle alkuperäisessä ketjussa, kun en huomannut tätä.

8

Silvanus,

Kritisoimassasi sitaatissa lukee:

"tunnustaa suhdettaan synniksi, tehdä siitä parannusta ja saada syntinsä anteeksi "

Vastaan perusteluihisi seuravasti:

Tunnustuksen puolustus:

Johtaaksemme siis hurskaat ihmiset ulos näistä sofistien sokkeloista olemme jakaneet parannuksen kahteen perustavaan osaan, jotka ovat katumus ja usko. Jos joku tahtoo näihin lisätä kolmannen, parannuksen oikeat hedelmät, toisin sanoen koko elämänvaelluksen muuttumisen paremmaksi, emme pane vastaan. (Matt. 3:8) “tehkää sentähden parannuksen soveltuvia hedelmiä”

Schmalkaldenin opinkohdissa lukee:

Tällaista on oikean parannuksen alku. Ihmisen täytyy kuulla tämä tuomio: Kenestäkään ei ole mihinkään, olittepa julkisyntisiä tai pyhimyksiä. Teidän jokaisen täytyy muuttua muuksi ja toimia toisin kuin nyt olette ja toimitte, keitä ja kuinka suuria, viisaita, mahtavia ja pyhiä te sitten olettekin. Tässä ei kukaan ole hurskas.

Tätä lain virkaa hoidettuaan Uusi testamentti heti julistaa evankeliumin lohdullisen armonlupauksen, joka on uskossa otettava vastaan. Niinpä Kristus sanoo (Mark. 1:15): “Kääntykää ja uskokaa evankeliumi”, se merkitsee: Muuttukaa, toimikaa toisin ja uskokaa minun lupaukseni.

“Muuttukaa, toimikaa toisin ja uskokaa evankeliumi” -sanoo siis luterilainen tunnustus. Mitä asiallista eroa tässä on Siikavirran opetukseen? On myös otettava huomioon, ettei seurakuntakirjeen opetusta ole tarkoitettu dogmaattiseksi opetustekstiksi parannuksesta.

En viitsi vaivata Siikavirtaa itseään kysymällä häneltä tarkennusta, mutta minun mielestäni hän ei opettanut tunnustuksen vastaisesti, vaan hän painottaa käsittääkseni sitä, ettei katumuksen pidä jäädä “platoniselle ideatasolle”, vaan katumukseen kuuluu myös luopuminen tai ainakin kova halu luopua synnistä. Kuinka voit huoletta jatkaa synnin tekoa, jos oikeasti kauhistut syntiä ? Mikä todellinen katumus se sellainen on?

Minun mielestäni kritiikkisi vaikuttaa pahantahtoiselta, voin toki olla väärässä. Toivoisin vakuuttavampaa esitystä, koska nyt palautteesi jäi kovin ohueksi. LHPK:n leimaaminen harhaoppiseksi yhdellä Siikavirta-sitaatilla on aika epäuskottavaa. Tarvitaan enemmän lähdemateriaalia, ja vähemmän ekstrapolointia.

9

Kääntymys eli parannus on sitä, että tahdot kääntyä ja sinut käännetään. Se, mikä parannuksesta seuraa, on eri asia kuin itse parannus.

10

Boldailit alunperin aivan väärin.

Miten sinusta parannus pitäisi määritellä? Valitettavasti juuri nyt ei ole aikaa kirjoittaa tästä asiasta paremmin. Sanoisin, että contritio lähestyy jossain määrin attritiota tunnustuskirjoissa, vaikka tämä erotus niissä kielletään.

11

Parannus eli kääntymys voidaan määritellä, että siinä on katumus ja absoluutio. Kääntymys liittyy siis ennen kaikkea uskoon.

Lainatussa kohdassa on käytetty näitä termejä synekdokeena. Kun he kääntyvät, tarkoittaa katumusta. Teidän parannuksen viittaa synninpäästöön.

Katumus ei sisällä tekoja, eli ns. katumustöitä.

2 tykkäystä
12

Niin ja katumus ei tarkoita noita katumustöitä, vaikka sitä ajateltaisiin sellaisena, jossa tehdään päätös olla tekemättä syntiä. Katumustyöt kuuluvat toiseen kohtaan. Katolisen teologian kaava on contiritio cordis, confessio oris ja satisfactio pro peccatis. Katumustyöt ovat siis viimeksimainitun osia. Eivät contrition. Luterilaisuus torjuu satisfaction vaatimisen. Synnistä pidättäytyminen ei kuitenkaan ole kenenkään mielestä osa satisfactiota, vaan satisfactioon kuuluu synnin hyvittäminen, esim. palauttamalla väärydellä saatu omaisuus jne. tai ns. katumustyöt, jotka määrätään ripissä vastaten synnin luonnetta ja vakavuutta tavoitteena saada ihminen kasvamaan Kristuksen kaltaisuudessa, (siis se elokuvista tuttu kymmenen Ave Mariaa).

1 tykkäys
13

En tiedä, ymmärrränkö maallikkona kaikki nuo hienot latinalaiset termit oikein, mutta mielestäni katumukseen kuuluu kauhistuminen synnistä ja samalla synnistä pidättäytyminen tai ainakin viha syntiä kohtaan. Riippuu varmaan henkilön sieluntilasta, onko syy synnistä pidättäytymiseen enemmän rangaistuksen pelko vai se ettei halua pahoittaa Jumalan mieltä. Ainahan ei ole kysymys jumalattoman vanhurskauttamisesta, vaan joskus myös uskovaisen havahtumisesta syvempään synnintuntoon. Kummassakaan tapauksessa ei kuitenkaan pyritä ansaitsemaan armoa.

14

Asiaa täytyy tarkastella Jumalan edessä, jolloin siihen ei ehdottomasti kuulu synnistä pidättyminen. Synnistä pidättyminen on katumuksesta seuraavan uskon hedelmää ei katumukseen kuuluva teko. Silvanus on täysin oikeassa.

2 tykkäystä
15

Kuulostaa teologiselta saivartelulta. Väität siis, ettei katumus itsessään sisällä pidättäytymistä synnistä ? Voi olla teoriassa, mutta ei käytännössä. Voit siis muka rauhassa yhtäaikaa jatkaa synnin tekoa kun olet kauhistuksissasi samasta synnistä. Kyllä esim. talousrikollinen pidättäytyy pahanteosta, jos tietää että kiinnijäämisen ja rangaistuksen riski on suuri. Olen ymmärtänyt että tämä on lain ensimmäistä käyttöä.

Jumalan edessä näistä töistä ei ole tietenkään hyötyä, mutta synnistä pidättäytyminen on täysin inhimillinen reaktio ja kertoo jotakin katumuksen aitoudesta.

16

Ei ole mitään saivartelua, vaan jos katumukseen sisällytetään tekona synnistä pidättyminen on kysymyksessä suorastaan vanhurskauttamisopissa oleva harha.

Se seikka taas, että kirjoitat synnistä pidättymisen olevan täysin inhimillisen reaktion ja kertovan jotakin katumuksen aitoudesta voi pitää paikkansa tunteen ja kokemuksen tasolla, mutta ei sitä sillä perusteella voi lukea katumukseen kuuluvaksi teoksi.

17

Katumus on kokonaisvaltaista muutosta sekä teoriassa että käytännössä. Jos se jää vain aikomukseksi, ajatukseksi tai tunteeksi ilman todellista muutosta elämäntavassa ja toimissa vaikka voisi, niin silloin se ei ole mitään todellista katumusta, vaan ihminen on kuin kuivettunut, hedelmätön puu, jonka Herra kiroaa ja tuomitsee poltettavaksi. Minusta tuo luterilaisten tapa erottaa teot katumuksesta on keinotekoinen, huono ja väärä. Esimerkiksi p. Pietarin puheessa Ap.t. 3:19-23 katuminen liitetään elimellisesti yhteen tekojen kanssa: “Katukaa syntejänne”, “tehkää kaikessa niin kuin hän sanoo.” Eikä tuo ole edes ainoa kohta, jossa katumus liittyy tekoihin. Esimerkiksi Ilmestyskirjassa kehotetaan:

Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan. (Ilm. 2:5)

Käänny siis! Ellet tee parannusta, minä tulen kohta luoksesi ja käyn heitä vastaan, isken heitä suuni miekalla. (Ilm. 2:16)

Katumus ja kääntymys ovat käytännössä niin synonyymisiä ettei niiden välillä ole eroa: kummassakin sanassa on kyse siitä, että henkilö alkaa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Sillä ei ole merkitystä, että tapahtuuko se ensimmäistä kertaa vai tuhannennen lankeamisen jälkeen. Tekoja ei voi irrottaa kuviosta:

Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. (Ap.t. 26:20)

Kaikkien tulee “katua, kääntyä ja tehdä tekoja”. Ne ovat samanaikaisena vaatimuksena voimassa.

4 tykkäystä
18

timo_k kirjoitti mielestäni ihan hyvin. Emme kadu ja usko vain ajatusten eli “hengen” tasolla, vaan myös käytännössä ruumiillisesti.

Minua hämää parannus-sanan epämääräisyys ja monimerkityksisyys.

Esimerkiksi, jos sanoisin Silvanukselle, että “tee parannus naispappeus-harhaopistasi”, niin en silloin tarkoittaisi että hän on täysin jumalaton, uskoton ja kääntymätön. Kehottaisin häntä tekemään parannusta siinä merkityksessä, että hän eläisi kasteessaan. Päivittäinen parannus tai parannus jostain tietystä asiasta kuten harhaopista on mielestäni eri tasoinen asia kuin totaalikääntymys epäuskoisen lankeemuksen jälkeen. Vai onko teidän mielestänne ?

19

Minun mielestäni synninteon lopettaminen ei tosiaankaan ole osa katumusta. Se ei silti tarkoita sitä, että synninteko jatkuu “rauhassa”, kuten @PekkaV sanoi, vaan ahdistuksessa, mutta kuitenkin armahdettuna. Kun Melanchthon kirjoittaa, että pyhitys on katumuksen ja uskon kasvamista, kyse ei ole siitä, että ihminen keksisi aina uusia syntejä, joista tuntee katumusta, vaan yleensä ne on niitä samoja vanhoja. Parannus ohjaa pyrkimään pois synnistä, mutta absoluutio on täydellinen, vaikka häviää taistelun addiktiota vastaan. Tärkeintä ei ole se, mitä ihminen ehtii tai pystyy, vaan se, että Jumala armahtaa.

Sanon, että @timo_k:n lainaus puhuu sanaa kuin minä. Ensin tulee katumus, sitten kääntyminen Jumalan puoleen. Vasta kääntyneenä tulevat hyvät teot. Ne ovat välttämättömiä, mutta eivät kääntymyksen ehtona.

1 tykkäys
20

No ei se asia kyllä käytännössä ole ihan noin yksinkertainen. Synti ei välttämättä ole jokin irrallinen teko, jonka voi lopettaa, vaan asiat voivat olla hyvin mutkikkaita ja kietoutuneita, joissa ei ole olemassa yhtä oikeaa ja hyvää vaihtoehtoa. Tällöin voi olla tilanne, että ihminen katuu syntiään ja näkee tilanteensa olevan väärin, mutta ei osaa keksiä ratkaisua, jolla se muuttuisi paremmaksi. Näitä tilanteita tulee erityisesti vastaan seksiasioissa, joissa on mukana vähintäänkin kumppanin intressit, ja monesti myös lasten. Lisäksi on erilaisia riippuvuuksia ym seikkoja vaikuttamassa. Näissä hankalissa tilanteissa ei voi yksiselitteisesti sanoa, että katumukseen pitäisi sisältyä synnintekemisen lopettaminen. Mutta pitää sisältyä jonkinlainen intressi ja tahtotila siihen suuntaan, että asioiden pitäisi olla toisin, vaikka sen toteuttaminen ei olisikaan välittömästi mahdollista.

2 tykkäystä