Pastori Kai Sadinmaa vs Helsingin tuomiokapituli

Evl-kirkko vaan vääntelee käsiään ja pakotettu hymy hieman kiristyy suupielissä. Sen verran tapahtuu, että kenties julistetaan Nasse-sedän olevan hyvin vihainen. Silti ollaan ja pysytään Sadinmaitten kusitolppana.

Säännöt on jossain, mutta jos ne ei tunnu kivoilta, niin ei tartte noudattaa, vihkiä voi kenet haluaa ja käyttäytyä kuin moukka. Nasse-setä on vihainen, mutta se ei kuitenkaan vaikuta yhtään mitään. Eihän se enää onnistuisi se joka suuntaan kumartaminen, jos johonkin suuntaan yrittää ryhdistäytyä.

1 tykkäys

Ehkä Sadinmaa on Jumalan houkka ja lopulta selviää taivaaseen. Toivottavasti näin, eikä niin että eksyttäisi yhdenkin niistä pienimmistä.

Ihan kaunis ajatus, mutta ei varmaan kukaan Sadinmaalle nauraneista ole edes yrittänyt vihjata tämän pelastuksesta yhtään mitään.

Itse veikkaan ettei Sadinmaa ole houkka uskonnollisista syistä.

Enkä minä vihjannut että muut olisivat vihjailleet jotain Sadinmaan pelastuksesta. Kunhan yritin ajatella positiivisesti, mutta ehkä sekin meni jotenkin mönkään, niin kuin moni muukin asia tänä aamuna.
En tiedä enkä veikkaa mutta toivon että Sadinmaa on Jumalan houkka. Voisin vaikka rukoillakin sen puolesta tämän päivän esirukouksissa.

Kah, ymmärsin väärin sitten.

Minusta vaikuttaa siltä, että Sadinmaa on ihan normaali arvoliberaali kommunisti, mutta joka jostain syystä ei ryhtynyt poliitikoksi vaan ajattelee että uskonto on hyvä väline edistää poliittista ideologiaa. Ei Sadinmaa kiivaile kolminaisuusopista tai muista sellaisista asioista, vaan häntä näyttää motivoivan ainoastaan yhteiskunnalliset kysymykset.

6 tykkäystä

Mulle ei ihan tuota käsitystä ole tullut. Kirjoja en ole lukenut. Keskittyykö hän niissä talouspolitiikkaan kommunistina?

FB -kirjoittelu antaa kuvan kristitystä jolla on vahva kokemus siitä että kirkossa on valta väärillä tyypeillä. Ja vahva halu ravistella ja saada huomiota.

Nuo asiat eivät sinänsä mielestäni osoita että KS käyttäisi uskontoa hyväkseen mutta toki papilta on lupa odottaa parempaa käytöstä ja vastuuntuntoa.

1 tykkäys

Niin. Ei se että ei konkreettisesti puhu Kolminaisuudesta tarkoita sitä etteikö kiivailisi sanoman Kolminaisuudesta puolesta.

Minäkään en ole lukenut Sadinmaan kirjoja, enkä käytä facebookia, joten kaikki tietoni Sadinmaasta perustuu lähes pelkästään tälle foorumille linkattuihin uutisiin.

Joo, ja onhan se niinkin, että vaikka foorumin linkit ja niiden takaa tulevat uutiset ovat vain yksi ikkuna, josta katsoa kyseisen henkilön uskoa tai papinvirkaa, niin myös facebook-kirjoittelu on mahdollista nähdä eräänlaisena roolileikkinä. Eli ehkä Sadinmaa ja hänen kristinuskon tulkintansa on sitä mitä me luemme ja näemme, tai sitten se on myös muuta. Todennäköisesti jälkimmäinen vaihtoehto on todempi.

-Sinäpä sen sanoit…

On silti ihan ok muodostaa ihmisen tarkoitusperistä käsitys hänen toimiensa kautta. Ei ole syytä olettaa, että Sadinmaan ideologia saati persoona tyhjentyisi siihen, mitä hän on päässyt esittämään julkisuuden kautta, mutta ei myöskään ole syytä olettaa, että todellisuus olisi jotain ihan muuta.

1 tykkäys

Siksi juuri kirjoitinkin : ”myös muuta” enkä ”ihan muuta”.

Luin joskus jonkun Sadinmaan FB keskustelun jossa hän kirjoitti yllättävänkin suoraan ja ihan hyvin kristinuskon perusasioista. Hänen faninsa ovat kuitenkin enimmäkseen aika pihalla niistä. Eikä häntä tunnu haittaavan se kovinkaan paljon. Pahin piirre on ehkä tuo vihan lietsonta nimeltä mainittuja esim piispoja kohtaan. Tuntuu että itsehillintä puuttuu täysin.

Mutta oleellista kommentissani oli siis se että ”uskontoa välineenä käyttävä kommunisti” ei ole oikea luonnehdinta sen perusteella mitä olen lukenut.

Sadinmaa kai on ihan eksplisiittisesti ilmaissut olevansa kommunisti.

1 tykkäys

Sadinmaa oli vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaana vuoden 2015 vaaleissa. https://www.youtube.com/watch?v=DCyQTjid9f4
Tällä perusteella katsoen hän ei olisi kommunisti, vaan ns. vasemmistoliittolainen, mitä se sitten ideologiana onkaan, ehkä jonkin sortin sosialisti. Sitä en tiedä onko mies sittemmin radikalisoitunut kommunistiksi.

Minulla ei ole asiaan nyt parempaa lähdettä, mutta tämä tekstin pätkä kertoo jotakin:
“Olen kuullut Sadinmaan radiohartauksia ja minulla oli ennakkoasenne, että sieltä voi tulla mitä sattuu. Luennon kuluessa odotin, kääntyykö painotus. Mutta ei, kolminaisuusopin kehittely meni täysin uusiksi eikä Luther ollut yhtään sellainen uskonpuhdistaja, jollaisena olemme hänet 500 vuotta tunteneet.”

Tässähän näyttää luterilaisilla olevan oma vapautuksen teologinen kiistansa.
Olen kyllä sillä tavalla Sadinmaata komppaamassa että kyllä minusta evankeliumilla on vapautuksenteologinen puolensakin. Miten, se on pilkkujen viilaamista, mutta katolisessa kirkossa on päädytty jonkinlaiseen konseksukseen siitä mihin asti yhteiskunnan oloja voidaan katsoa tästä kulmasta ja vapautuksen teologiasta alkaa jo olla esityksiä jotka katolinen kirkko hyväksyy.

Siitä olen Sadinmaan kanssa samaa mieltä että Paavalin opetusta ei tule ottaa koskemaan korostetusti yksilöä, se johtaa juuri siihen mitä tälläkin foorumilla näkee, että Paavali koetaan vaativana ja vaikeana kirjoittaja.

Ajatuksia yhteisöstä, ykseydestä ja Paavalista

Paavalista

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Sääntöjen vastainen ja siksi tänne siirretty

Yksi viesti poistettu. Ei nyt kuitenkaan lähdetä pohdiskelemaan täällä, myös on kunnon kommunisti ja kuka ei.

Oikea vapautuksen teologia sanoo: “Teillä on lupa, oikeus ja mahdollisuus tasata vaikka tuloeroja, että kaikki saisivat elää ilman pelkoa nälästä”. Väärä vapautuksen teologia sanoo “Teidän on tasattava tuloerot vaikka institutionaalisin pakkokeinoin”.

Evankeliumin vapautuksenteologinenkaan puoli ei vaadi mitään. Jumala voi vaatia ja vaatii, mutta evankeliumin vapautuksenteologinen aspekti on luvan/oikeuden julistamista ilman mitään pakkoja ja täytymisiä.

Tämän tämän ketjun otiskossa esitetyn henkilön kuulen vaativan paljon puheissaan ja kirjoituksissaan. Se ei ole oikeastaan evankeliumia. Evankeliumi ei aseta mitään ehtoja tai vaatimuksia. Ei edes silloin kun se sanoo vaikka että: “Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu”.

D

1 tykkäys