Poliittinen keskustelu

Tuskin kukaan, edes paavi, on väittämässä, että joka ikinen sosialismiin kuuluva piirre on paha ja antikristillinen. Idea lienee se, että aito sosialismi (eli ne versiot, jotka tuon paavin aikaan olivat valtavirtaa) sulkee kristinuskon pois. Paavi ei esittänyt lausuntoa SDP:stä tai jostain muusta nykypuolueesta. Jos halutaan lausunnon perusteella tuomita jokin nykypuolue, on tietenkin katsottava, onko se samalla tavalla antikristillinen kuin lausunnon tuomitsema sosialismi. Jos on niin tuomio osuu siihenkin, jos ei niin ei.

Ja toki sen lisäksi voidaan puhua sosialismista yleensä. Mitkä asiat yhdistävät eri liikkeitä? Millaista ihmiskäsitystä s. vaatii toimiakseen? Jne.

4 tykkäystä

Kapitalismin todellisia tai oletettuja virheitä paavit ovat kyllä virallisessa opetuksessaan toistasataa vuotta kritisoineet.

(Joidenkin puhdaslinjaisemman markkinatalouden kannattajien tai radikaalimpien vasemmistolaisten mielestä ehkä epäjohdonmukaisesti tai tekopyhästi, mutta vastaavat epäjohdonmukaisuus- ja tekopyhyyssyytökset on myös kohdistettu moniin 1900-luvun merkittäviin sosialidemokraattisiiin poliitikkoihin ja muihin “kolmannesta tiestä” puhujiin.)

3 tykkäystä

Eeeeei ole. Tämä on vähän sama argumentti kuin että mitään sosiaalista hyvää ei saa tehdä jos ei samalla ole valmis tekemään ihan kaikkea. Tai mitään ideologiaa ei kritisoi uskottavasti jos ei samalla kritisoi kaikkia. Miksi auttaa Suomen vanhuksia kun Afrikassa lapset näkevät nälkää? Miksi auttaa Afrikan lapsia, kun Suomessa, paljon lähempänä, vanhukset jäävät ilman hoitoa?

Viestintä ja debatointi on sellainen laji, että siinä tilanne ja asettelu vaikuttaa, vaikka asia ei siitä muuttuisi. Eli jos kritisoi molempia samalla kerralla, niin tuloksena ei suinkaan ole, että yleisö kuulee paavin kritisoineen sosialismia ja kapitalismia. Vaan tulee vaikutelma, että paavi kritisoi vähän kaikkea ja samaan aikaan ei oikeastaan mitään.

Oy Kristinusko Ab, maltillisen synninteon puolesta.

Jos haluaa vaikuttaa itse asiaan, mutta ei voi tehdä sitä suoraan, niin paras tapa on silloin pyrkiä manipuloimaan sitä, millä tavalla, missä yhteydessä, kenen toimesta, millä hetkellä ja millä äänensävyllä se sanotaan. Jos on perusteetta eri mieltä itse asiasta, niin sen voi naamioida siten, että on perustellusti eri mieltä asian esillepanosta.

Rahan valta ja väkivalta ovat sitä, mitä ovat. Ei kellään kristityllä pitäisi, ainakaan Raamattua vähän luettuaan, olla niistä mitään illuusioita. Sosialismi ja kapitalismi eivät ole symmetrisiä. Vaan kapitalismi esittäytyy välineenä, ja sen ihailijan pitää itse tehdä se loikka, että nostaa välineen itseistarkoitukseksi. Kun taas sosialismi esiintyy hyvänä itsessään. Sosialismi ei ole väline hyvyyteen, niin kuin kapitalismi esittää olevansa, vaan sen katsotaan olevan itse hyvyys.

Tuo sinun väite on mahdollista käsittää vain vasemmistolaisen tai postmodernin ajattelun sisältä. Siinä hyvää ei ole olemassa itsessään, vaan kaikki on valtaa. Ongelma on se, että käyttämällä valtaa asiaa yksi vastaan tulee väistämättä käyttäneeksi valtaa asian kaksi puolesta tai mielivaltaisesti minkä tahansa muun asian tai kaikkien muiden asioiden puolesta. Joten ainoa ratkaisu on se, että paavi olisi diktaattori, joka käyttää valtaa aivan kaikkea vastaan tasapuolisesti.

Mutta jos ei allekirjoita postmodernia maailmankuvaa, niin asiat eivät ole pelkästään valtaa, vaan niillä on substanssi. Sillä tavalla jonkin asian substanssin kommentoiminen ei implikoi mitään muiden asioiden substansseista.

Siinä paavi tekee puhdasta politiikkaa vain silloin, jos kaikki, mikä on olemassa, on puhdasta politiikkaa. Tämä on nimenomaan yksi postmodernin ajattelun keskeinen piirre. Eli jos joku on kanssasi eri mieltä täällä, niin se ei tule siitä, että olisit sinänsä oikeassa tai väärässä. Vaan siksi, että erittäin moni ei jaa sitä maailmankuvaa, jossa nuo väitteet esität.

Tämä taitaa olla kaikkien fantasiaeeposten keskeinen teema, ihan TSH:ta myöten. Jos joku luki linkkini moderointikeskustelusta, niin siinä artikkelissa perustellaan laajemmin juuri tämä ajatus. Se on, että jossain vaiheessa lumottu aikakausi päättyy, ja sen jälkeen kaikki on ainoastaan kaaosta ja konfliktia. Nämä argumenttisi tulevat sen kaaoksen ja konflktin aikakauden ja maailmankuvan sisältä. Kristinusko on, aivan kuin Narnia ja TSH on mahdollista käsittää, ja kuten David Bentley Hart esittää First Thingsin artikkelissa Christ and Nothing, lumottu kertomus, joka lopettaa kaikki muut lumotut kertomukset. Näin on välttämätöntä käydä. Ja yhtä välttämätöntä on, että jossain vaiheessa se viimeinenkin lumottu kertomus menettää voimansa.

Tämän vuoksi kaikki TSH:n jälkeen tullut fantasia voi ainoastaan sanoa saman asian, mutta joutua sekaannukseen jossain kohdassa tai jättää jotain käsittämättä. Minulle TSH:n loppu oli aluksi antiklimaattinen floppi. Mutta nyt aikuisena olen ymmärtänyt, että se on tuon kertomuksen ainoa mahdollinen päätös. Nämä kaikki muut jälkeen tulleet ovat yrittäneet olla jotain enemmän, ja siksi floppaavat siinä, missä TSH viisaasti jätti floppaamatta.

Joskus luin arvion, että TSH:n jälkeen on kaikki fantasia ollut vain yrityksiä kyetä samaan. Silloin luulin, että kyse on kirjallisesta taituruudesta (ehkä) tai maailman ja sen historian laajuudesta (jonka pointtia en vielä silloin oikein käsittänyt) tai kirjojen pituudesta (en muistanut Eddingsiä juuri silloin). Kun pointti on siinä, että fantasia tarkoittaa “näkyväksi tekemistä”. Ja lopulta hyvä fantasia voi tehdä näkyväksi vain tämän yhden prosessin. Muu on joko epäuskottavasti totta tai rajatulla tavalla uskottavasti petosta.

Eli kun lumottu aikakausi on päättynyt, on jäljellä enää vain puhdasta politikkaa. Kristinusko on nyt siinä tilanteessa, että se on pyrkimys säilyttää tieto näistä asioista, ellei niitä asioita itse, nimenomaan maailmassa, josta ne ovat kadonneet.

Vain jos ulkoisella ja sisäisellä ei ole mitään eroa. Pelkkä asioiden jakaminen ei tee mistään kristinuskoa. Paitsi jos kaikki muut symbolit katoavat tietoisuudesta, ja jäljellä on vain valta ja kollektiivi, niin jälkimmäisen voi assosioida silloin kristinuskoon. Vähän kuin ajattelisi, että avioliitossa on kyse vain seksistä.

Kapitalismi on väline. Ei ole mikään ongelma todeta sitä, että välinettä voi käyttää ja sitä väistämättä käytetään väärin. Ja yksi tapa käyttää sitä väärin on tehdä siitä ideologia tai päämäärä. Olen itse institutionalistisen talousteorian kannalla nimenomaan siksi, että taloudella sopimuksenvaraisena välineenä ja taloudella ideologiana, joka väittää kertovansa tosiolevasta, on olemassa ero.

Sosialismissa tätä eroa ei ole. Voit esittää esimerkkejä, joissa sosialismi on epätäydellisesti toteutunut ja ajatella, että sillä voi todistaa sosialismin voivan myös olla vain väline. Sillä, että osoitat aste-eron, et kuitenkaan kykene osoittamaan laatueroa.

Lisäksi siinä on se, että perustavien teorioiden tasolla ruumiskasat ovat sosialismin, mutta eivät kapitalismin työväline.

Ei pohjoismainen hyvinvointivaltio ole yhdenkään kristityn pyhä lehmä. Lisäksi se, että asioita jaetaan, ei ole sosialismin keskeinen idea, sen tuoma uusi asia tai sen määrittelevä sisältö. Pelkkä asioiden jakaminen ei tee mistään sosialismia.

2 tykkäystä

Paavin ongelma on tässä: paavi väittää tietävänsä, mitä on todellinen sosialismi, ja sinä väität paavin määritelmän osuvan kaikkeen sosialismiin. Tämän väitteen, ja sinun laajalti edustaman positiosi ongelma on siinä, että koet paavilla olevan valta määritellä, mitä sosialismi on ja mitä se on tänään. Sosialismi jakaantuu monenlaisiin erilaisiin liikkeisiin, joissa omaksutaan eri puolia siitä, mitä paavi on nimittänyt “todelliseksi sosialismiksi”. Paavi ei ole erehtymätön määritellessään sosialismia, eikä kirkko ole koskaan omaksunut sellaista oppia, että paavi olisi tällä tavalla erehtymätön. AV osui minusta naulan kantaan:

Minun täytyy kyllä myöntää, että foorumin väki on näköjään selvästi kykenemätön noudattamaan ketjujen aiheita. Keskustelu foorumin politiikkakeskustelusta muuttui keskusteluksi politiikasta. Jep jep.

4 tykkäystä

Ei foorumilaisten kyvyissä ole mitään vikaa. Oma näkemyksesi siitä, mitä on keskusteleminen on vain ahdas ja rajoittunut. Ihmiset eivät ole mitään robotteja, vaan luonnolliseen, normaaliin ja inhimilliseen keskusteluun kuuluu kahlitsemattomuus, rönsyily, päällekkäin puhuminen, ohi puhuminen, aiheesta sivuraiteelle eksyminen, päätyminen kauas lähtöpisteestä, kaikkien annettujen rajoitteiden, sääntöjen, konventioiden ja ohjeiden rikkominen jne.

Esimerkiksi yliopistoissa tapahtuvan keskustelun hyve on se, että kaikki on vapaata ja kahlitsematonta. Uudet oivallukset syntyvät juuri siitä, että yhdistetään asioita ennakoimattomalla tavalla, rikotaan sääntöjä, poiketaan sovinnaisesta. Jos keskustelu ei koskaan pysy sellaisena kuin itse haluaa, niin saattaa olla, että omat odotukset ovat liian rajoittuneita. (Ei täällä koskaan keskustella myöskään sillä tavalla, kuin minä haluaisin.)

2 tykkäystä

Mietin tuota hetken. Ajattelen sitä, mitä Puolimatka kirjoittaa UT&E:ssä tieteen rajanvetokriteeristä. Jollain tavalla politiikan salliminen tai kieltäminen edellyttää myös rajanvetokriteerin löytämistä sille, että mikä sitä on ja mikä ei ole.

Uskon, että ainoa stabiili ratkaisu on materialismi. Eli siten, että lähtökohtaisesti kaikki materiassa ja yksilöiden välillä eli yhteiskunnassa tapahtuva on politikkaa. Tai, lyhyesti sanottuna, kaikki, mihin liittyy valta jollain tavalla. Jopa uskonnollisessa kontekstissa. Sen vastakohtana kaikki väitteet materian ulkopuolisista asioista ovat uskontoa. Kuten myös toteamukset siitä, että yksittäinen henkilö ajatteli tai uskoi jonkin materiasta riippumattoman asian olevan jollain tavalla. Mutta jos hänen uskomuksensa sivusi valtaa jollain tavalla, esimerkiksi jonkun asemaa tai toimintaa koskevana näkemyksenä, niin siitä tuli määritelmällisesti politiikkaa.

Eli jos rajaa ei voi vetää laadun perusteella, pitää se vetää määrän perusteella. En väitä, että sitä olisi mahdollista tehdä. Mutta loogisesti se on noin.

1 tykkäys

Joo, ei ole. Kuten Optatus totesi, kyllä sitä kritisoitu on. Siinä lainauksessa myös todettiin, että sosialismissa on myös hyvää.

Minä en ole luetellut mitään. Tsemppiä nyt. Sama ongelma koskee tuota Silvanuksen viestiä:

Minua ei valtavasti kiinnosta, saadaanko sosialismi pestyä puhtaaksi vai ei. Sen lainauksen ja Cymbuksen listojen tarkoitus on osoittaa, että kaikki aatteet eivät ole kristinuskon kanssa sopusoinnussa. Mitä ne aatteet nyt sitten ikinä ovatkaan. Laitoin sen lainauksen paavilta kun se sattui sopivasti olemaan käsillä. Sosialismi itsessään ei ole pääasia.

Mutta se nyt on vielä todettava, että Pius XI:n “mielipide” on julkaistu ensyklikassa, eli se on korkeinta opetusta heti varsinaisten dogmien jälkeen. On kovasti erikoista, jos siitä saa lausua, ettei sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa (kuten ON teki). Siihen on toki suhtauduttava kuten kaikkiin (vanhoihin) oppituomioihin, eli pitää tutkia, vastaako tuomittu asia oikeasti kenenkään ajattelua. Eli minä olen AV:n kanssa tässä asiassa täysin samaa mieltä.

3 tykkäystä

En aloittanut, mutta häpeän silti osallisuuttani. En mielipiteitäni.

EIkö Marx katsota kommunismin pääideologeiksi?

Eikö Marx kirjoittanut uskonnon olevan opiumia kansalle ja siis haitallista?

-> Kommunismi ei matchää kirstinuskoon.

Kari Peitsamon aloituksesta teologisessa tiedekunnassa ensin innostuin, että onko kaveri löytänyt Jeesuksen. Mutta sitten muistaakseni jonkun lehden haastattelussa julisti jotakin aivan totaalisen vastakkaista kristinuskolle, liekö kielsi Jeesuksenkaan koskaan eläneen. EN mielelläni toimi ihmisten luokittelijana kuka on kristitty ja kuka ei, mutta kovin epäkristilliseltä kuulostivat em rockarin ajatukset.

Marxin aikaan ei ollut vielä viimeisen 50 vuoden tyyppistä huumevalistusta. Oopiumin ensisijainen piirre siis ei ollut se, että sillä olisi syntynyt narkkareita. Marxin ajattelu meni niin, että ihmisen elämä on, kuten Hobbes asian ilmaisi, solitary, poor, nasty, brutish and short. Tästä syystä ihminen tarvitsee uskontoa toimimaan eräänlaisena antidepressanttina (kuten Robert Sapolsky sen ilmaisee).

Kommunismin idea oli se, että kun ihmiset saavuttavat tiedon siitä, miten materiaalisen todellisuuden asiat tulisi järjestää optimaalisesti, eli he alkavat toteuttaa tieteellistä sosialismia, heillä ei ole enää tarvetta eikä mahdollisuutta tällaisille kuvitelmille. Koska kukaan ei sorra ketään, ei kukaan tarvitse lohtua sortoon, eli uskonnon antidepressanttia eli oopiumia. Jokainen voi vakuuttua siitä, että hänen tahtonsa toteutuu yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin tahto, ja sen toteutumisen välineenä on kollektiivin tahdon vartijaksi asetettu puolue.

Eli oopiumi on välttämätöntä ja tarpeellista niin kauan kuin maailma ei ole tullut valmiiksi. Ja kristinuskon ajatus on, että maailma ei koskaan tule valmiiksi. Kun taas Marxin visio on, että maailma on mahdollista tehdä valmiiksi. Siihen kuuluu osana myös se, että ihmiset saadaan vakuuttumaan siitä, että siinä vaiheessa oopiumin haikaileminen on tarpeetonta ja vahingollista.

Marx ei yksin luonut sitä aatteellista ilmapiiriä, jossa julkaisi teoksensa. Siihen aikaan uskottiin, että ihmiskunta tekee vallankumouksen toisensa perään ja nousee jollain tavalla oman kohtalonsa herraksi. Oli täysin avoinna, että miltä se tulisi näyttämään. Siksi nousi kaikenlaisia hahmoja, jotka esittivät asioista oman visionsa, jotta tällaiseen historiassa avautuneeseen tyhjään tauluun saataisi sisältöä. Adolf Hitler, Rudolf Steiner ja Karl Marx pohjimmiltaan ovat rinnasteisia hahmoja tässä. Vaikka varmasti on runsaasti myös vähemmän tunnettuja. Ynnä kaikki nämä rakentavat oman aikansa ja itseään ennen tulleiden perustalle. И Ленин великий нам путь озарил eli suuri Lenin polkumme valaisi.

Ihmiskunta on modernilla ajalla ollut aina vain pahemmin ilman suuntaa. Ja jokaisen suunnannäyttäjän pitää tietenkin perustella oma tarpeellisuutensa. Tai vedota aikaisemmin esitettyihin perusteluihin. Sen vuoksi, kun Bill Gatesista tai Steve Jobsista halutaan sanoa jotain suurta ja lopullista, heidät esitetään suunnannäyttäjinä. Joten kun Marx kertoi uudesta tiestä, piti hänen tietenkin vastata kysymykseen, että mitä entiselle tapahtuu.

Nyt ollaan viimein siinä, että kaikki odottavat ja ihailevat suunnannäyttäjiä. Kukaan ei tiedä, että keitä he ovat, tai mihin suuntaan he näyttävät. Mutta ajatus on tärkeintä. Ja vanhat oopiumit ovat sen verran hyvässä jemmassa jo, että vaihtoehtoja ei ole. Siksi totean, että suunnan näyttäminen on oopiumia postmodernille ihmiselle.

Kommunismi on ateistinen talousoppi.

Kommunismi ei tunnusta jumalia vaan idealtaan nostaa Kansan ohi kaiken muun, myös ohi yksilöiden, joista Kansa koostuu.

Kommunismi haluaa osoittaa yksilön pienuuden ja koroittaa massan ja sen yhteisen työn. Yksilöitä voidaan kuitenkin palkita työstä Kansan eli yhteisön puolesta (esim. “Työn sankari”-kunniamerkki, ym.)

Kommunismin uskoon kuuluu vahva ja epäilyksetön usko humanismiin, ihmisjoukon yhteiseen voimaan sekä ihmisen, Kansan yhdessä luomaan ja rakentamaan työhön ja tieteeseen.

Yksilön etu, ohi yhteisen, Kansan edun, on (kommunismissa) rangaistava rikos.

“Ei muuta luojaa, jumalaa kuin Kansa kaikkivaltias.”

“Taistelussa verisessä, pyhässä ja oikeassa, mars, mars eteenpäin, työtätekevä kansa!” (Warshavjankan kertosäe venäjäksi.)

Karl Marx:
“Uskonto on: sydämettömän kansan sydän, hengettömän maailman henki, ahdistuneen luomakunnan huokaus. Tämä on ooppiumia kansalle.” :rose:

(Varmaan tämä tuomittaisiin kaikissa muissa ketjuissa politiikaksi, ja poistettaisiin, joten laitetaan tänne ongelmajäte-mielipiteiden aarreaittaan.)

Ruotsissa on (taas) viime päivinä sattunut ammuskeluita ja jengiväkivaltaa, mistä esim. Helsingin Sanomat on raportoinut sangen lyhyesti ja epämääräisesti.

Olen epäillyt, ettei kyseessä ole Svenin ja Hassen porukoiden erimielisyydet jalkapallosta, ja niin taitaa olla. Suomen valtamedia suojelee meitä ikävältä totuudelta.

Kansainväliset uutissaitit kertovat hieman avoimemmin totuudesta. Reuters uutissivuillaan viime aikojen jengiväkivallasta:

1 tykkäys

Hmm. Ei kai viestissä ole yhtään mitään, mikä tekisi sen jotenkin ei-poliittiseksi? Kun ei se käsittele uskontoa vaan yhteiskuntaa, arvostelee rivien välissä mutta selkeästi naapurin maahanmuutto- ym. politiikkaa ja myös meitin mediaa.

Joten “varmaan tämä tuomittaisiin” -osuuden voisi oikeastaan panna omituisten huvituksenaiheiden ketjuun. Tai ehkä se olikin tarkoitettu itseironiaksi.

(Wanha Setä yrittää omaksua postmodernistisen irooooonisen otteen kaikkeen. Ei kai nykyään saa mitään kasitellä tosissaan.)

Mutta uskonto vaikuttaa myös esiinnostamassani poliittisessa ongelmassa - sekä tulijoiden että jo-olijoiden parissa. Vaikuttaa politiikkaan ja moniin arkielämän asioihin.

Suomen tilanne on kiteytetty hyvin GoV-sivustolla:

Finland is a mixed bag. Most Finns seem to have a sensible and skeptical attitude about immigration, yet the country’s governing class seems to be packed with Gutmenschen who want to imitate Mutti Merkel and invite the whole world in. If it were a more attractive destination for migrants — if it weren’t straddling the Arctic Circle, that is — Finland might have already gone the way of its Swedish role model.

https://gatesofvienna.net/2018/06/from-szczecin-in-the-baltic-to-trieste-in-the-adriatic-a-razor-wire-curtain-has-descended/#more-46063

1 tykkäys

Mikäli puhutaan sosialismista yleisellä tasolla kristillisessä viitekehyksessä palautuu kysymys todelliseen eklessiaan ja sen ilmenemismuotoihin sekä siihen miten suhtaudutaan tuon eklessian ulkopuolelle jääviin. Sosialidemokraattinen käsitys solidaarisuudesta on “puhtaasti viljeltynä” sovitettavissa mihin tahansa kristillisyyteen ja ilman sitä kristillisyys jää ilmeisen vajaaksi. Toisaalta asian voi ajatella niinkin, että ajatus ihmisten välisestä solidaarisuudesta yli toiseuden rajojen on alun pitäen kristillistä ja omaksuttu pohjoismaiseen sosialidemokratiaan myös sekulaaruseessa viitekehyksessä. Siis toisin kuin porvarillinen liberalismi, jossa toiseuteen suhteudutaan lähinnä suvaitsevasti, puuttumattomuusperiaatteella, ilman todellista myötäelämisen tunnetta.

Edellä viittaamastani solidaarisuuskuvasta on kaksi muunnelmaa, jotka johtavat kokonaan toisenlaiseen lopputulemaan.
a) pyrkimys häivyttää toiseuden rajat siten että eklessia koskee varauksetta aivan kaikkia, Sekulaarissa viitekehyksessä tämä tarkoittaa sitä että on vain moninaisuutta, ei siis erilaisuutta. Kristillisessä seurakunnassa tämä puolestaan ilmenee mm. pyrkimyksenä jakaa ehtoollista sosiaalisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen vuoksi aivan kaikille, siis myös kastamattomille.
b) pyrkimys pakottaa toisinajattelijat samanmielisyyteen, jolloin solidaarisuuden ehtona on yhteisön “yhteisten” arvojen omaksuminen. Sekulaarissa viitekehyksessä tämä voi ilmetä esim. aatteellisesti toisin ajattelevien syrjintänä taikka korostuneena nationalismina Uskonnollisessa viitekehyksessä tämä voi ilmetä mm. vaatimuksena yhteisön opinkorostuksen ja perinnäissääntöjen noudattamisesta.

Huomioksi kuitenkin ettei ensin kuvaamani puhtaasti viljelty solidaarisuus ainoastaan kristinuskon taikka yhteiskunnallisen sosialidemokratian. Kaikissa yhteiskunnalliseen hyvään pyrkivissä aatteissa on aina mukana ripaus “sosialismia”. Toisaalta tässä ajassa tarvitaan aina myös annos realismia. Tämän sai oppia myös Jerusalemin alkuseurakunta, kun Kristuksen uusi tuleminen viipyi. Jonkun niitä peltoja oli viljeltävä ja joku toinen teki saarnaamisen ohella myös telttoja.

Elämä vaati arkista työtä ja useimpia meitä motivoi asetelma, jossa yhteisön hyvä ja henkilökohtainen etumme kohtaavat.

En nyt yleisesti kritisoi kaikkea tuossa sanomaasi, mutta ajatus, että kysymys palautuu todelliseen ekklesiaan jne. ei kuulosta ihan mielekkäältä. Kirjoitat kuin sosialismi olisi tiivistettävissä solidaarisuuden idean, vaikka se ei ole. (Paitsi jos sosialismia tulkitaan samaan tapaan kuin haihattelijat tulkitsevat uskontoja sanoessaan, että kaikissa on lopulta kyse samoista asioista eli rakkaudesta ja muusta kivasta.)

Termi ekklesia (ἐκκλησία) tarkoittaa alkuperäisessä merkityksessään kansankokousta. Kristilliseen viitekehykseen siirrettynä kyse on jumalanpalvelukseen kokoontuvasta seurakinnasta. Tällöin yleisen kansankokouksen äänioikeutta vastaava tekijä olisi oikeus osallistua yhteiseen ehtoollisen viettoon. Missä kulkee sosiaalisen/ hengellisen ekklesiamme raja, keitä laskemme ulkopuolisiksi ja miten heitä rakastamme.

Jos ja kun kristillisessä viitekehyksessä erotamme lain ja evankeliumin, niin sosialismin osalle jää vain tuo laki. Siis kehotus rakastaa lähimmäistä kuin itseään. Liberalismi sijoittaa sen sijaan kultaisen säännön: tee lähimmäisellesi kuten toivoisit itsellesi tehtävän. Jälkimmäisessä korostuu yksilön hyötyajattelu.

Aatteellisen sosialismin idea on siis termin mukaisesti yhteisöllisyydessä. Talouselämään vietynä kyse on yhteisestä tekemisestä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteisö kantaa kokonaisuutenaan vastuuta yksilöiden tarpeiden tyydyttämisestä. Talouden keskiössä on siis yhteisö ja sen voimavarat, ei pääoman omistaminen. Näin kuvattuna sosialismi lähtee mikrotasolta ja laajenee yhteisöjen yhdentyessä makrotasolle. Vastaavalla tavalla jumalanpalvelusseurakunnat yhdentyvät alttarin ja saarnayhteyden kautta näkyväksi kirkoksi. Tällöin ekklesiassa yhteyden perustana on yksimielisyys Jumalan pelastusekonomiasta ja oikeus osallistua yhteiseen pöytään. Rakkaus ja solidaarisuus kohdistuu kuitenkin myös yhteisen pöydän ulkopuolelle jääviin.

…eli et varsinaisesti kommentoinut sanomaani vaan rakentelit juttuja vain hivenen sitä sivuten. Ok.