Olet oikeassa, juuri tämä on yhteiskristillisyyden pulma minun mielestäni. Ja siksi perinteisesti esim Sley ei ole ollut mukana. Tietenkään ei voida eri kasteoppeja esitellä kun tavoite on tavoittaa.
Mutta kuten sanoin, traktaatti ei tyydy vain kutsumaan ja kehota uskomaan. Vihkosessa on opetusta joka korostaa ratkaisun merkitystä voimakkaasti. Sanotaan mitä kaikkea alkaa tapahtua kun päätät kutsua Jeesuksen. Tämä korostus on vierasta niille jotka näkevät että usko voi olla lapsillakin ja että uskoon voi kasvaa hiljalleen.
Kiitos tuosta Eskolan tekstistä! Toivottavasti se silloittaa vähän näitä näkemyseroja? Ongelmahan tässä on se, eli luterilaisuus samaistetaan usein tuohon Eskolan mainitsemaan kansakirkolliseen kulttuurikristillisyyteen, jossa nihiloidaan usko, sen merkitys ja katsotaan, että kaikki kastetut ovat taivasmatkalla. Näinhän ei missään tapauksessa ole, vaan on juuri niin kuin Eero Huovinenkin toteaa tuossa Eskolan kirjoituksessa luterilaisen käsityksen olevan, eli Sana synnyttää kasteessakin uskon. Ihminen on sitä ennen liha (Joh. 3: 6) joka makaa jo “ruumisarkussa”, kuten Eskola tuossa tekstissään toteaa ja tarvitsee uudestisyntymisen, uskonsaamisen jonka Henki sanan ja kasteen kautta välittää.
Toivonkin nyt tässä yhteydessä, että minun ja niin uskallan sanoa myös @tortoise n käsitystä ymmärrettäisiin paremmin kun olemme molemmat ilmaisseet, ettei meillä ole mitään tuota evankelioimiskampanjaa vastaan? Emme ole siis puolustaneet kansankirkollista kulttuurikristillisyyttä! Meilläkin on täällä omalla kappelillamme tuomiokapituli jatkuvasti kimpussamme kun yritämme tuoda evankeliumia esille! Pyydän anteeksi sitä jos en ole osannut Eskolan tavoin tuoda riittävän selkeästi tätä asiaa esille aiemmin?
Kyllä, voit sanoa että en aja kulttuurikristillisyyttä. Aavistuksen olen kuitenkin kansankirkon työssä olevana löperömpi sinua. Tai, olen saanut nähdä sisältä sen todellisuuden jota opin nuoresta asti arvioimaan lähinnä herätysliikkeen suunnasta.
Mutta jos oppi tiivistetään, niin kaste ja usko tarvitaan. Aikuiset tulevat uskoon yleensä ensin ja sitten kastetaan. Uskoo voi myös palata, lapsena kastettu palaa silloin kasteensa armoon.
Heikon ja epävarman uskovaisen asiaa ajan myös. Ei nykykörteille tyypillistä epäilyn ihannointia. Vaan sitä tavallisen syntisen uskon hyväksymistä. Silloin Jumala saa olla suurempi kuin sydämeni, virttä muistellen.
…
Ilmari Karimies kirjoitti Kotimaahan jutun, blogissaan kai, jossa hän on myönteinen kampanjalle mutta samalla esittelee luterilaista oppia. Viisaammat lukekoot, minä putosin hiukan kärryiltä.
Tässä kiinnittäisin kyllä huomiota siihen, että uskoon lapsesta asti hiljalleen kasvaneet eivät ole tämän kampanjan kohderyhmää. Ensisijaisesti pyritään tavoittamaan sellaisia ihmisiä, joiden elämässä hengelliset asiat eivät ole mitenkään mukana. Näiden ihmisten tilanteessa on hyvin tyypillistä, että uskon löytymisessä on tavalla tai toisella päätösten ja ratkaisujen elementti mukana, kuten aiemmin kirjoitin. Kiinnostuneet ovat toivottavasti yhteydessä mission puhelin- tai chat-palveluun ja ohjautuvat sieltä kautta paikallisten seurakuntien vapaaehtoisten kohtaktoimiksi. Kun syntyy yhteys seurakuntaan, voidaan pelastuksen kysymyksiä käsitellä juuri tämän ihmisen elämäntilanne ja tausta huomioiden.
Totta.
Mutta on myös paljon ihmisiä joilla on ohut suhde kirkkoon ja jotka on kastettu. Kampanja julkisuudessa luo kuvaa että tarvitaan radikaaliutta ja omia ratkaisuja. Kyllä viestiä lukevat muutkin kuin pystymetsäläiset. Ja lukevatko he sitten, on myös epävarmaa.
Kanttorin termi on suhteellisen vakiintunut, koska kanttori-termiin sisältyvistä vaatimuksista säädellään määräysluonteisesti mm. kirkkohallituksen päätöksillä. Kirkkomuusikon termi taas on nähdäkseni vapaammin käytetty ja käytettävissä. Se ei ole esim. suojattu ammattinimike. Kirkkomusiikki -termi puolestaan on musiikkialan koulutuslaitosten käyttämä termi, jolla viitataan siihen, miten mikäkin oppilaitos kirkkomusiikin sisällön tulkitsee. Simojoki ei itse käyttäne itsestään termiä kirkkomuusikko. Mutta itse pidän häntä silti kirkkomuusikkona.
Kanttorin viran pätevyysvaatimukset kirkossa eivät ole enää samat kuin menneinä vuosikymmeninä. Kirkkomusiikin koulutusohjelmassa suoritettu tutkinto ei ole nykyisin enää pakollinen kanttoreille. Lähes kaikilla nykyisistä kanttoreista on kirkkomusiikin tutkinto, mutta uusilta kanttoreilta sitä ei enää kokonaiskirkossa edellytetä. Nykyään kanttorin tutkinnoksi kelpaa myös esimerkiksi pop/jazz -musiikin koulutusohjelman muusikon tutkinto, kunhan henkilö on suorittanut muitakin opintoja joko ko. tutkinnon yhteydessä tai muutoin täydentävästi opiskellen niin, että on opiskellut myös mm. raamattutietoon, kirkon tunnustukseen ja jumalanpalveluselämään liittyviä teologisia opintoja vähintään 10 opintopistettä sekä jumalanpalvelusmusiikin, kirkollisten toimitusten ja seurakunnan tilaisuuksien musiikin opintoja, joihin sisältyy eri tyylein toteutettavia lauluun, musiikinjohtoon ja urkujensoittoon sekä soittimien hoitoon ja huoltoon liittyviä opintoja, yhteensä vähintään 90 opintopistettä.
Vastaavasti myös esimerkiksi musiikkikasvatuksen tutkinto kelpuutetaan nykyään kanttorin virkaan soveltuvaksi pohjakoulutukseksi kirkkohallituksen puolesta sellaisenaan, kunhan opinnot on vastaavasti täydennetty kirkollisilla opinnoilla. Eli kanttoreilla ei ole nykyisin pakko olla kirkkomusiikin koulutusohjelman tutkintoa musiikkikasvatuksen tutkinnon lisäksi, vaan kanttoriksi voi kirkkohallituksen vuonna 2020 antaman päätöksen 135 mukaan olla tutkintojen puolesta pätevä myös ilman ensimmäistäkään tutkintoa kirkkomusiikin alalta.
Kirkkohallituksessa viime aikoina tehtyjen kanttorin pätevyysvaatimusten uudistusten kanssa suunnilleen yhtä aikaa Oamkissa on muutettu merkittävästi kanttorikoulutuksen sisällöllisiä vaatimuksia. Oamkissa on aloitettu uudenlainen kanttorin pätevyyteen johtava koulutus syksyllä 2020. Koska koulutus vie aikansa, alkaa tämä uudistus näkyä enemmän kanttorin viran hakijoiden joukossa noin vuodesta 2024 eteenpäin. Laajempi uudistukseen käytäntöön jalkautuminen voi olla vuosikymmeniäkin kestävä asia, joka etenee sitä mukaa kun aiempaa kanttorikuntaa eläköityy. Aiemmasta suomalaisten musiikkikorkeakoilujen kirkkomusiikin koulutusperinteestä poiketen kanttorin pätevyyteen johtavan tutkinnon voi uudistusten myötä suorittaa nyt myös musiikkikasvatuspainotteisesti niin, että painottaa opinnoissaan esimerkiksi bändin vetämistä ja vastaavasti esimerkiksi urkujen opiskelu jää vähäiseksi, mutta kuitenkin niin, että samalla tulee tehneeksi kirkkohallituksen määräyksen mukaisen määrän kirkolliseen pätevöitymiseen liittyviä opintoja niin, että kanttorin pätevyysvaatimuksetkin täyttyvät jo tutkinnossa ilman täydentäviäkin opintoja. Nähtäväksi jää, miten seurakunnat ottavat uudistuksen vastaan, ja missä määrin ne alkavat tai eivät ala palkata sellaisia kanttoreita, jotka taitavat paremmin esimerkiksi kitaran ja rumpukompit kuin urut.
Koulutusuudistuksen yksi tausta oli tietoisuus siitä, että osassa etenkin pienistä seurakunnista voi olla tulevaisuudessa melkein taloudellinen pakkokin alkaa siirtyä sellaisiin kirkkomusiikillisiin ratkaisuihin, jossa kanttoria ei enää aina palkata täysiaikaisesti pelkkiin kanttorin töihin seurakuntaan, vaan jossa seurakunta palkkaa kanttorin vain osa-aikaisesti, ja kanttori kerryttää sitten osan tuloistaan muista töistä, kuten esimerkiksi musiikkikasvattajana muuallakin toimien.
Mitä Simojokeen tulee, hän on ymmärtääkseni toiminut yksittäisillä tunneilla vierailijana myös kanttorikoulutuksessa, johdattamassa kirkkomusiikin koulutusohjelman opiskelijoita uudemman hengellisen musiikin pariin. Eli ei Simojoki ole vain karrikoinut suomalaista jp-elämää, vaan pyrkinyt myös monin tavoin vaikuttamaan siihen, että jumalanpalveluselämä uudistuisi sekä ilmapiiriltään että musiikillisesti. Etenkin tekemällä. Hän on säveltänyt kokonaisia messujakin jumalanpalveluskäyttöön, ollut perustamassa musiikkipainotteisia Majataloiltoja jne. Aikoinaan useissa seurakunnissa oli myös nuorisomuusikkoja, mutta nykyään nuorisomuusikko-titteliä on harvalla ja kirkkohallitus ei ole enää kannustanut käyttämään nuorisomuusikon virkanimikettä, vaan kanttori-nimikkeen sisältöä on laajennettu, ja muutakin kuin klassisempaa musiikkia tekevät muusikot voi nykyisin palkata seurakuntiin kanttorin nimikettä käyttäen.
Koska et halua näköjään myöntää todeksi asiantuntemustani omalla alallani, totean vain lyhyesti:
Kirkkomusiikki on termi joka luo ihan väärän mielikuvan Simojoen muusikkoudesta.
Tämä ei liity nyt siihen, että kirkossa musisoidaan rikkkaasti ja muutenkin kuin klassisesti.
Olet varmasti asiantuntija omalla alallasi, ja ymmärrän kyllä pointtisi. En kiistä sitä, etteikö yleisin termiin kirkkomusiikki tällä hetkellä kanttorien ja kirkon työntekijöiden parissa liitetty merkityssisältö olisi kuvaamasi.
Näen kirkkomuusikkouden tällä hetkellä kuitenkin laveammin mm. kirkkohallituksen hiljattain tekemien pätevyysvaatimusmuutosten sekä Oamkin koulutusuudistuksen myötä, ja minusta näyttää siltä että kirkkomuusikko-termi tarkoittaa jatkossa yhä useammin niin puheissa kuin asiakirjoissakin muutakin kuin sitä, mitä perinteiset kanttoriurkurit ovat kirkkomuusikkoina edustaneet. Nykyään ihan virallisestikin kirkkomusiikin opintosuorituksia saa kartutettua myös opiskelemalla soittamaan rumpuja, kitaraa ja sähköbassoa. Esimerkiksi tuo linkin takaa löytyvä kirkkomusiikin opiskelijoille erityisesti osoitettu 5 opintopisteen bändiopintokurssi rumpujen, kitaran, sähköpasson ja pianon soitosta kartuttaa nykyisin kirkkohallituksen kanttoreilta edellyttämiä 90 opintopisteen musiikillisia opintoja, ja on yksi mahdollinen tapa suunnata kirkkomusiikin opintoja. Samoin vaikkapa rumpujen tai kitaran soiton instrumenttikurssit, joissa tasovaatimukset ovat korkeampia.
Tällaista kirjoittaa paikallinen seurakuntalehti. En löydä tästä mitään tuomittavaa ratkaisun tuputusta, vaan kävijät kohdataan itse kunkin omista lähtökohdista käsin.
Uskon saamisen irrottaminen kasteesta on näiden kirkkojen - ja myös luterilaisen tunnustuksen- mukaan harhaoppi.
En osaa muotoilla kohteliaasti sitä mitä mieltä olen pienten lasten houkuttelemisesta parannuksen tekoon, joka materiaalista käy ilmi lehtitietojen mukaan.
Surullinen olen taas ilmikäyvästä luterilaisten piispojen kyvyttömyydestä suojella heille uskottua laumaa. Se, että he eivät suosittele kampanjaa seurakuntiin on kovin mitätön kannanotto. Jos kannanotto ollenkaan.
Näin kuitenkin, ja minulla ei ole syytä epäillä väitteen todenperäisyyttä, tehdään kampanjan lapsille suunnatussa materiaalissa jota lainataan tämän(kin) ketjun ensimmäisen viestin linkissä Hesarin juttuun.
Kampanjassa on jaettu koteihin kirja. Lasten materiaalin osalta itselleni ei ole selvinnyt, missä sellaista materiaalia on edes jaossa. Olen nähnyt kampanjaan liittyvän kirjan, jota on jaettu koteihin, ja käynyt joissakin kampanjassa mukana olevien tahojen tiloissa, joissa kampanjamateriaaleja on ollut esillä, Missään ei ainakaan minulle ole tullut vielä fyysisessä muodossa lapsille suunnattuja kampanjamateriaaleja vastaan.
Kampanjan nettisivuille on koottu ainakin jotain muiden organisaatioiden tekemiä materiaaleja, kuten jotain lapsille suunnattuja tehtäviä PDF-muodossa sekä mm. linkkejä videoihin. Niitä en ole tutkinut tarkemmin. Veikkaan, ettei kovin moni lapsi mitään tekstiä täynnä olevia PDF-tehtäviä ainakaan oma-aloitteisesti edes avaa, saati lue. Missään en ole nähnyt mainostettavan, että kampanjassa on edes jossakin jotain lapsille erityisesti suunnattua sisältöä. Videoita lapsia voisi saada helpommin katsomaan, jos ne on hyvin ja kiinnostavasti tehty - ja jos tietoa sellaisten olemassaolosta jossain aktiivisesti levitetään…
Sinussa on kyllä poliitikon ainesta!