Sley versus lähetyshiippakunta

Kirkko
261

Lähetyshiippakunnan papiston keskuudessa on käyty keskustelua emerituspiispa
Matti Väisäsen pyhää kastetta käsittelevien kirjoitusten nostattamasta kysymyksestä
Jumalan sanasta, kasteesta ja uudestisyntymisestä.

Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan konsistori antoi asiaan liittyen lausunnon 4.9.2015. Alla oleva teksti on julkaistu LHPK:n vuosikirjassa 2015, ja ymmärtääkseni se on juuri tuo lausunto. Joka tapauksessa, tässä on esitetty LHPK:n normatiivista teologiaa kasteesta. Tuskinpa tuossa kaikkea on sanottu mitä kasteesta voi opettaa, mutta jotain kuitenkin.

Jumalan sana, kaste ja uudestisyntyminen

  1. Kaikkien armonvälineiden vaikutus ja päämäärä ovat sillä tavalla
    samat, että ne kaikki ovat Pyhän Hengen työvälineitä, joilla syntien
    anteeksiantamus ja usko lahjoitetaan ihmiselle. Armonvälineiden
    käyttämisessä ja merkityksessä on kuitenkin eroja. Kirkko uskoo ja
    tunnustaa, että Jumalan asetuksessa nimenomaisesti pyhä kaste on
    sakramentti, jonka kautta tullaan kristityksi: saadaan synnit anteeksi,
    synnytään uudesti Jumalan lapseksi ja tullaan osallisiksi Pyhän Hengen
    lahjasta.

  2. Armonvälineiden samankaltaisuus ja erilaisuus on pidettävä
    yhtä aikaa voimassa, kun puhutaan pelastavan uskon syntymisestä.
    Kasteen kertakaikkisen lahjan tunnustaminen ei merkitse Jumalan sanan
    ja sen julistuksen vaikuttavuuden ja voiman kieltämistä. Jumalan
    sanassa itsessään on Henki ja elämä. Jumalan sanaa ja sen julistusta ei
    saa asettaa vastakkain pyhän kasteen lahjan kanssa. Ne kuuluvat kristologisina
    lahjoina yhteen. Yhtä vähän kuin voidaan asettaa vastakkain
    Kristuksen sikiämistä Pyhästä Hengestä sanan kautta ja hänen
    julkisesti todennettavaa syntymistään, yhtä vähän voidaan Jumalan
    vaikuttavan sanan julistus ja kasteen uudestisynnyttävä lahja repiä
    erilleen toisistaan pelastavan uskon syntymisessä.

  3. Niissäkin tilanteissa, joissa kristityt ovat kasteensa jälkeen langenneet
    ja luopuneet uskostaan, kasteen sakramentti säilyy. Kun langennut
    tekee parannuksen, hän ei tarvitse uutta kastetta eikä uutta
    uudestisyntymistä, vaan hän palaa siihen uskoon, jonka oli luopumuksessa
    menettänyt. Tämä ei merkitse myöhemmällä iällä tapahtuvan
    kääntymyksen arvon tai merkityksen väheksymistä. Kuitenkin
    pelastuksen suhteen kaste on tämänkin jälkeen se varma ja luotettava
    perusta, jolle uskonelämä rakentuu.

  4. Asettaessaan armonvälineet Jumala on sitonut kirkkonsa niihin
    ja myös itse sitoutuu niihin täysin. Kaikkivaltiaalle Jumalalle ei
    kuitenkaan ole mahdotonta pelastaa ihminen myös ilman kastetta. Vanha
    kristikunta, Luther ja luterilainen kirkko ovat tunnustaneet, että
    pelastus on mahdollista myös niille, jotka ovat kuulleet evankeliumin
    sanan ja olisivat halunneet saada kasteen, mutta ovat jääneet sitä ilman,
    ennen kuin Jumala otti heidät pois tästä ajasta. Jumala on näin
    toimiessaan sama ihmisiä rakastava ja Poikansa tykö vetävä Isä, jonka
    tahto ei ole ihmissielujen hukuttaminen. Hänelle kuuluu vastuu tällaisista
    tapauksista, joissa hän toimii tietomme ja ymmärryksemme
    yläpuolella oman sanansa, hyvyytensä, viisautensa, vanhurskautensa
    ja kaikkivaltansa mukaisesti.

  5. Kirkko on omassa julistuksessaan ja toiminnassaan asetettu
    julistamaan sitä, minkä se tietää olevan varmaa ja selvää. Siksi oikeauskoinen
    kirkko ei koskaan voi saarnata pelastumista tai uudestisyntymää
    erillään pyhästä kasteesta, ikään kuin uudestisyntyminen
    ja pelastus olisi aivan yhtä mahdollista saada ilman kastetta kuin
    kasteessakin. Näin opettaminen ei olisi Jumalan sanan mukaista, sillä
    Raamattu selvästi osoittaa nimenomaan kasteelle tämän merkityksen.
    Tunnustuksemme toteaa selväsanaisesti moneen kertaan, että
    kaste on välttämätön pelastukseen, sillä juuri kasteen kautta tullaan
    osallisiksi Kristuksen lunastustyöstä. Tämä on se pelastuksen tie, jota
    seurakunnan tulee selvästi opettaa.

1 tykkäys
262

Kiitos! Tämä on varsin hyvä ja seikkaperäinen selvitys asiasta, en ole sitä aiemmin huomannutkaan. Yhteen asiaan kiinnittäisin kuitenkin huomiota, eli siihen, että tekstissä, etenkin sen viimeisessä, viidennessä jaksossa, uudestisyntyminen omistetaan armovälineistä ainoastaan kasteelle. Eikö sana olekaan myös uudestisyntymisen väline, kuten mm. Luther ja luterilainen tunnustus opettavat? Oliko tämä käsitys uudestisyntymisen omistamisesta ainoastaan kasteelle syynä siihen että teidän täytyi väärentää Missouri synodin Katekismus 2017 vuonna vastaamaan tätä käsitystänne?

Ja anteeksi tämä jyrkkäsanainen sanailu, mutta huomoithan, että tämä on teologinen keskustelu teologisesta asiasta ja silloin on usein hyvin vaikea käyttää kovin asiaa kierteleviä ilmauksia vain täyttääkseen näennäisen kohteliaisuuden vaatimuksen, vaan on mentävä suoraan ytimeen. Tuolla kyllä jaksossa kaksi puhutaan Jumalan sanan vaikuttavuudesta, mutta nähdäkseni eriytetään se kuitenkin uudestisyntymisestä, joka nähdäkseni omistetaan vain kasteelle. Tässä on nähdäkseni, ei ainostaan paradoksi, vaan ilmeinen ristiriita luterilaisen tunnustuksen valossa.

263

Eli, Jumalan sanan vaikuttavuutta ei kielletä. Mutta uudestisyntymisen paikka on kaste. Näyttäähän tämä paradoksilta, mutta on kai muitakin teologisia opinkohtia jotka näyttävät paradokseilta ihmisen järjen valossa. Itse maallikkona ajattelen viitaten vanhan kirkon kasteoppilaiden tapaukseen, että ennen kastetta julistavan sanan kautta uskoon tullut henkilö on jollain mystisellä tavalla osallinen tulevasta kasteestaan ja uudestisyntymisestään, koska hän on halukas tulemaan kastetuksi. Meille luterilaisille tuttua “jo nyt mutta ei vielä” - paradoksia sovelletaan siis tässäkin tapauksessa. Jumala toimii ajasta riippumatta, me olemme sidottuja aikaan. Tästähän seuraa monenlaista paradoksia.

Missouri-synodin katekismusta todellakin muutettiin kastekäsityksen kohdalla Väisäsen opin suuntaan. En oikein enää jaksa paneutua sanamuotoihin.

En ole enää viime vuosina jaksanut keskittyä Väisäsen kasteteologiaan, koska se ei ole ollut mitenkään esillä seurakunnassa tai oikeastaan muutenkaan - tätä keskustelufoorumia lukuun ottamatta. Väisäsen viimeiset kastekirjat on tavallaan tietoisesti vaiettu, niitähän ei esim. sisäisesti erityisemmin markkinoida tai suositella, vaikka monia muita kirjoja onkin kehotettu lukemaan. Ei tosin ole suositeltu olemaan lukemattakaan.

1 tykkäys
264

No muuten olemme samaa mieltä paitsi tuosta uudestisyntymisen sijoittamisesta, jonka paikkana te näette ainoastaan kasteen. Minä en voi kuvitella, että uudestisyntymätön ihminen so. ei uskova ihminen, aikuisesta puhuttaessa, haluaisi kasteelle. Hänen on täytynyt uudestisyntyä sanasta ja vasta silloin hän haluaa kasteelle. Ja mikä olisi sana vaikuttavana sanana jos ei nimenomaan uudestisynnyttävä sana? Mitä se muutoin vaikuttaisi?

265

Ja vielä haluan sanoa, että luterilaisen tunnustuksen mukaan sana vaikuttaa kasteessakin ja ilman sanaa kaste ei ole mitään.

”Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja “uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: “Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.””

Tunnustuskirjat, Vähä Katekismus, s. 310.

Jos opetetaan uudestisyntymisen tapahtuvan ainoastaan kasteessa, siten että katsotaan uudestisyntymättömästä ihmisestä tulevan uudestisyntyneen ihmisen kasteen välityksellä pelkän toimituksen tähden, ilman uskoa ja sanaa, joudutaan ankaraan pyhitysoppiin, jossa keuhkotaan kovasti esim. aborttia, eutanasiaa, homoseksualisteja jne., vastaan tajuamatta, että ollaan itse herkästi sen uudestisyntymisen tarpeessa josta niin kauheasti mesotaan kasteen yhteydessä, vaikka oma uskonelämä saattaakin olla vaarassa? Uudestisyntyminen kun ei ole fyysinen tapahtuma, kuten mm. Franz Pieper opettaa. Siteeraan Johannes Gerhardia:

Vanhurskauttamisessa ei tapahdu mitään muutosta ihmisessä itsessään. Vanhurskautus ei seuraa uudestisyntymisestä itsestään, vaan Kristuksesta, jonka usko omaksuu.

Johannes Gerhard, Theological Commonplaces, On Justification, s. 50.

1 tykkäys
266

No, sellaista opetusta en ole meillä havainnut. Oikeastaan päinvastoin, ja onneksi näin päin. Olen kiitollinen pastorillemme, että hän ymmärtää opettaa myös uskoa ja lain kolmatta käyttöä.

Tämä on muuten se sama opus operatum-kastekäsitys, joka tuli tunnetuksi kun Spener kirjoitti vuonna 1675 Pia Desiderian. Vielä nykyaikana jotkut pietistit (ainakin lestadiolaiset) ovat toistaneet tätä opus operatum - slogania luterilaista kastekäsitystä vastaan. Yleensä ei luterilaisia kylläkään syytetty ankarasta pyhitysopista, vaan kylmästä aivouskosta, kuolleesta uskosta, farisealaisuudesta, puoliheräyksestä, opillisuudesta jne. samalla kun uskon “liekki” ja hedelmät puuttuvat. Aina eivät pietistit olleet kritiikissään ihan väärässäkään, vaikka sotkivatkin itse opilliset asiat monellakin tavalla.

267

Olen iloinen puolestasi kun voit pitäytyä luterilaiseen oppiin kasteen osalta. Kysymyshän ei näet ole mistään pikkuasiasta, vaan suoraan vanhurskauttamisopillisesta asiasta Jos näet jaetaan usko MV:n tavoin kahtia ja opetetetaan sanasta saatavan “pelastavan” uskon ja vasta kasteesta “pelastetun” uskon johdutaan edelläkuvaamaani dilemmaan, jossa uudestisyntymisestä tulee fyysinen tapahtuma, jossa ihmisessä tapahtuu kvalitatiivinen muutos, jota seuraa ankara pyhitysoppi.

Vielä muutama vuosi sitten kun tapasin minulta ehtoollisen evänneen pastorin, josta olen jo aiemmin maininnut, niin hän sanoi kuitenkin pitäytyvänsä MV:n opetukseen asiasta ja epäilenpä ettei muutosta vieläkään ole tapahtunut? Tosin hän sanoi kyllä toimittavansa Franz Pieperille ehtoollisen nykyään, jos hän kuvitteellisesti tulisi heidän messuunsa kysyttyäni sitä häneltä!:grinning:

268

Ps. Olisi muuten kiva tavata jossain ja rupatella jos siihen järjestyisi jokin mahdollisuus?:slightly_smiling_face:

269

Mikä ettei. Ehkä parempi odotella että koronasta on ensin päästy. Mutta pidetään mielessä.

Mitä tulee MV:n väitettyyn ei-luterilaiseen kastekäsitykseen, niin tietääkseni hänkin nikottelematta allekirjoittaa tuon LHPK:n konsistorin muotoileman kompromissilausunnon. Matin kirjoja on luettu monella tavalla, ja monesti haluttu tulkita toisin kuin hän on tarkoittanut. Matin teksti ei ole kovin helppoa luettavaa, ja yksittäisistä lauseista voi saada niin sanotusti sätkyn. Itselläni ei nostata niskakarvoja uskon jako kahteen, koska itse asiassa pietistitkin ovat opettaneet lähes samoin (jako heränneisiin ja uudestisyntyneisiin, erona tietenkin kasteen tilalla empiirisesti koettava uudestisyntymä). Ei uskon jako kahteen ole MV:n uutuus. Sen sijaan en voinut hyväksyä viimeisimmässä kastekirjassa Matin irtautumista Lutherin ja luterilaisen ortodoksian opetuksesta - perusteena Lutherin käyttämä Raamatun pohjateksti (bysanttilainen tekstimuoto muka virheellinen). Sitä en mitenkään jaksanut sulattaa, vaikka Pieper-kritiikin vielä jotenkin hyväksyinkin.

270

Millä tavoin hyväksyt Pieper-kritiikin?

271

En valitettavasti enää muista riittävän tarkasti sisältöä. Muistaakseni MV esitti Pieper-kritiikkiä viimeistä edellisessä kastekirjassaan Kaste, Usko ja Pelastus. Sen kirjan olen antanut pois, joten en nyt pääse tarkistamaan mitä siellä lukee, ja palauttamaan asiaa mieleeni.

272

No MV esitti ajatuksen, että Pieper opettaisi kahta erilaista uudestisyntymistä, toista joka olisi sanasta ja toista joka olisi kasteesta. Tämä on kuitenkin ilmeinen vale ja todistamatta se kyllä jääkin. MV:llä oli vain tarkoituksena tälläkin väitteellä torjua oman käsityksensä, ettei sana uudestisynnytä kanssa ristiriidassa olevan väittämän ja niin Pieper joutui hänen ryöpytyksenä kohteeksi kun esitti sanan uudestisynnyttävän ja ettei uudestisyntyminen ole fyysinen tapahtuma, jossa uudestisyntymätön muuttuu olemuksellisesti uudestisyntyneeksi.

Näytti tuossa jo muutama viesti aiemmin, että olisimme sittenkin saavuttaneet kohtalaisen yksimielisyyden, mutta nyt tuntuu sille, että oletkin palaamassa MV.n käsitykseen vähän niin kuin kiertoteitse ja sikäli meidän välillämme onkin vielä juopa. En siten näe tässä vaiheessa enää hyödylliseksi jatkaa tätä keskustelua kun se ei johdakaan mihinkään.

273

Jep, valitan etten enää jaksa innostua kastekeskusteluista niin kuin ennen. Nykyään luen enemmän kirkkohistoriaa kuin dogmatiikkaa. Mutta joskus kun kasteteologia oli enemmän tapetilla ja kiistat kuumimmillaan, muistelen asemoineeni itseni jonnekin MV:n ja T Laaton väliin. Kummallakin oli hyviä pointteja, kummallakin jyrkkiä sanamuotoja joista en pitänyt, mutta kumpaakin pidän riittävän oikeana luterilaisena. Kuten sinuakin. Kukaan ei ole täydellinen, ei edes Pieper. En näe isoa juopaa välillämme, mutta en nyt viitsi uudestaan paneutua kasteteologian erityiskysymyksiin, kun on muutakin mielenkiintoista luettavaa. Kaikkea hyvää sinulle!

2 tykkäystä
274

Yleisenä huomiona, minulla ei ole muuten intressejä kirjoittaa tässä ketjussa, mutta samalla tässä tulisi ajattelemista niille kaikille, jotka ajattelvat, että luterilaisuudesa ei puhuta pyhityksestä. Klassisestihan uudestisyntymisen katsottiin tapahtuvan kasteessa. Ei Luther eikä luterilaisuus tätä muuttanut. Ihminen kastettiin ja sen ajan yhteiskunnassa hän oli koko ajan kirkon, kirkollisten toimitusten, menojen ja markkinoiden ja kasvatuksen helmassa. Elämä oli ulkoisestikin kokoaikaista pyhittymistä ja kasvamista uskossa. Jos nyt joku sai ihan ilmestyksen, koki Jumalan läsnäolon “tuli uskoon” nykykielellä, niin ei se ollut kummoista. Se oli satunnainen, kenties toistuva reaktio johonkin tilanteseen.

Reformaatio ja varsinkin pelastusvarmuuden kysely nostatti kristikuntaan uudestisyntymisen kasteesta erillisenä kokemuksena, henkilökohtaisen uskon omistamisena. Ja kyllä jo kirkkoisien historiat osaavat kertoa Jumalan sanan vaikutuksesta kastamattomaan kirkkoisiin joka sitten haki kasteen sinetiksi. Tällöin “uudestisyntyminen” olemuksen muuttumine Jumalan tahdon mukaiseksi edelsi kastetta.

Kasteen ja uudestisyntymisen kokemuksen välinen yhteys on muuttuva. On oikein sanoa myös että ihminen uudestisyntyy kasteessa, sillä siinäkin, kuten kuullussa/luetussa sanassakin, lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala niin haluaa. Itse ajattelen että pienen lapsen kohdalla se (Jumalan valinnan hetki) on siinä hetkessä väistämättä. Ihminen jonka tietoisuus ei ole vielä kehittynyt, on puhtaasti armon varassa, vaikka kantaa perisynnin taakkaa jo harteillaan. Mutta jo pienen vauvan voidaan katsoa olevan olemukseltaan jotain muuta kuin ennen kastetta.

Tässä kohtaa joudutaan tietysti olemuksen määrittelyn ongelmaan. Itse ajattelen, että ihminen on olemuksellisesti itsensä kullakin hetkellä joko uskoen tai ei-uskoen. Jos teen syntiä ajatuksin, sanoin tai teoin, niin sillä hetkellä olen itseni olemuksellisesti ei-uskoen. Mutta sanassa ja sakramenteissa lahjoitetaanPyhä Hneki joka vaikuttaa minussa taas uskon. Ja usko ei ole tietämisen vaan olemisen tapa. Kun pyydän anteeksi, kadun, rukoilen, ylistän, jne, olen itseni uskoen, eli olemuksellisesti jotain muuta kuin syntiä tehdessäni. Kyse ei ole molekyylitason muutoksesta.

Jumala valitsee ihmisen kerran Kristuksessa. Tämä yksi valinta näkyy kasteena ja kaikkina niinä hetkinä kun olen itseni uskoen ja teen sitä mitä Jumala haluaa minun tekevän. Yksi valinta Jumalan iankaikkisuudessa on monta hetkeä omassa historiassani. Tähän liittyy myös kasteen sijoittamisen tematiikka. Yhden kerran kastetun ihmisen kaste on aina oikeassa paikassa. Se on Jumalan ikuisen valinnan hetki kastettavan kohdalla. Se on tuon saman valinnan sinetti, vaikka se tapahtuisi 10 vuotta uskoontulon ja uudestisyntymisen välillä suuntaan tai toiseen. Se että ihminen havaitsee olevansa itsensä uskoen, on aina saman jumalallisen valinnan hetken toisintoa ihmisen omassa historiassa. Tai kuten Luther olisi sanonut paluuta kasteen armoon. Ja minä jatkaisin paluuta kasteen armoon ennen tai jälkeen kasteen.

D

3 tykkäystä
275

Totta on, että kastekäsitykset ovat vaihdelleet historiassa aina sen mukaan millaiseksi kunkin uskonkäsitys on sen muokannut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kasteen sisältö olisi muuttunut tai mukatunut näiden muokkasten mukana, vaan se on tietenkin pysynyt muuttumattomana. En siten voi olettaa ettei kasteesta olisi olemassa täsmällistä ja Raamatun mukaista oppia.

Oleellista on, että nuo erilaiset käsitykset kasteesta ovat nostetut esille tukemaan omaa pelastuskäsitystä, eli käsitystä vanhurskauttamisesta ja näin oppi kasteesta ei olekaan mikään toisarvoinen nyanssi marginaalissa vaan suorastaan vanhurskauttamiskysymys, jokin on totta siitä suhteessa pelastukseemme ja siten sitä ei voi ohittaa olan kohautuksella.

Yksi pahimmista virheistä jota oppiin kasteesta on liitetty on käsitys siitä, että se muuttaa ihmisen olemuksellisesti uudestisyntymättömästä uudestisyntyneeksi ja tällä käsityksellä on ohjattu näitä olemuksellisesti uudestisyntyneitä tuomaan esille uudestisyntymisensä näkyviin tekoina, jolloin uskon merkitys on kaventunut. Klassinen esimerkki tästä lienee kat.kirkko, jossa on katsottu kasteen hävittävän perisynnin ja ihmisen jäävän kasteensa jälkeen vastuuseen ainoastaan tekemistään synneistä. Luterilaisuudessahan me emme vastaa uskon tähden sen enempää tekosynneistä kuin perisynnistäkään, koska Kristus meidän sijassamme on ottanut ne kantaakseen, niistä vastatakseen. Uskostakaan, joka on sanan ja kasteen lahja Pyhän Hengen toiminnan seurauksena ei voida sanoa, että se muuttaa ihmisen olemuksellisesti, sillä sehän on vain väline, joka ottaa vastaan sen mikä on jo valmiina, eli Kristuksen hankkiman vanhurskauden, muutoinhan Sola Christus periaate murenisi. Ja näin uskova ihminenkään ei ole muuttunut ihminen sillä tavoin, että hän nyt olisi velvollinen täyttämään lakia ja hankkimaan pelastuksen sillä tavoin. Ei, vaan usko omaksuu joka hetki Kristuksen hankkiman syntienanteeksiantamuksen ja siitä johtuen syntiä ei enää lueta uskovalle ja niin hän onkin vanhurskas toisessa henkilössä Kristuksessa.

276

Uudestisyntymisen voi toki sanoa tapahtuvan kasteessa, vaikka oikeastaanhan siinä on kyse enemmän vanhan minän kuolemisesta yhdessä Kristuksen kanssa. Mutta vaikka ihminen syntyisikin kasteessa uudestaan, niin sehän ei vielä riitä, koska syntyneen on tarkoitus kasvaa täysikasvuiseksi. Siihen tarvitaan juuri sitä kokoaikaista kilvoittelua ja pyhittymistä.

3 tykkäystä
277

Kerrankin taas, vaikka harvoin, samaa mieltä vaikka sanoitammekin tuo kilvoittelun eri tavoin.

278

Nämä ovat kaikki ihan samaa asiaa.

D

1 tykkäys
279

Ikävä kuulla, että olet joutunut kokemaan tällaista. Tarkoitukseni ei ole ottaa kantaa tilanteeseen - enhän minä ulkopuolisena edes voisi tehdä niin - mutta toivon, ettet antaisi yhden ikävän kokemuksen värittää käsitystäsi koko Lähetyshiippakunnasta kirkkona. Me kaikki, myös pastorit, olemme syntisiä. Voisiko olla, että tilanteessasi yhden pastorin arviointikyky on pettänyt? Tällaisethan olisi toki paras koettaa selvittää kys. pastorin kanssa keskustellen.

Mitä Väisäsen kasteoppiin tulee: oletko lukenut LHPK:n vuosikirjasta 2015 artikkelia “Jumalan sana, kaste ja uudestisyntyminen”? Se on LHPK:n konsistorin lausunto Väisäsen kasteopin herättämään keskusteluun. Jos olet lukenut sen, niin mitä ajattelet siitä? Jos et, niin suosittelen lämpimästi lukemaan.

Mitä virkaan ja sakramentteihin tulee: CA V sanoo, että sanan ja sakramenttien virka on asetettu siksi, että ihmiset saisivat uskon. Kyse ei ole mistään yhtään vähemmästä. CA XIV puolestaan sanoo: “Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista”. Miten siis mielestäsi näiden valossa on suhtauduttava tilanteeseen, jossa joku hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista? LHPK:han ei sano, että esim. naispapin toimittama ehtoollinen ei missään nimessä olisi oikea. Sen tietää yksin Jumala. Mutta, jos joku toimittaa ehtoollista ilman asianmukaista (ts. vastoin Jumalan säätämää) kutsumista, niin kysymyksiä siitä ainakin herää. On aivan luterilaisen uskonopin mukaista sanoa, että sakramentteja toimittamaan tarvitaan virka. Ilman virkaa ei saa toimittaa sakramentteja.

1 tykkäys
280

No en anna, olen jo päässyt siitä ylitse. Tiedän, että asiat ovat tuon ajan jälkeen muuttuneet ja olen lukenut mainitsemasi tekstin teidän sivuiltanne. Kyseisen pastorin olen kyllä nähnyt usein kesäisin ja me kyllä keskustelemme ja jopa naureskelemme keskustellessamme, mutta emme keskustele teologisista kysymyksistä, siinä kohdassa on ikään kuin lukko meidän välillämme. Tapasin hänet myös Prismassa noin 6-7 vuotta sitten ja sain kysyttyä onko Väisäsen käsitys edelleen pop? Hän vastasi sen olevan.

Noihin muihin kysymyksiin en nyt näe tähdelliseksi vastata kun olen niistä tarpeeksi puhunut. Sen verran kuitenkin sanon, etten minäkään hyväksy, että julkisesti seurakunnassa sakramentin toimittaa kukaan muu kuin virkaan vihitty pastori, mutta se on eri asia kuin se, saako virka aikaan sakramentin vaikutuksen. Pitäydyn tässä kysymyksessä edelleen niin usein mainitsemassani Tunnustukirjojen sanassa, että sakramentti on pätevä, vaikka sen toimittaisi täysi heittiö. Tämä oli myös vankasti STLK:n kanta, vaikka siellä oli muita ongelmia, mikä lienee tullut selväksi viimeaikaisissa kähinöissä kun pastoreita lensi sieltä kuin nuorten keihäitä.