Tätä linjaa asiassa muut kirkkomme herätysliikkeet nykyään noudattavat.
Tämä nyt menee hiukan sivuun ketjun aiheesta, mutta olisi kiinnostavaa kuulla, mistä asioista siellä kiisteltiin.
Aiemmin linkittämäni Sleyn oman tiedotteen mukaan:
Kokouksessa käytiin läpi Sleyn jäsenen Juha-Matti Laurion jäsenaloite. Laurio tiedusteli hallitukselta, onko Sleyn hallintojohtaja ja johtoryhmän jäsen Heikki Kymäläinen osallistunut sellaisten asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen, jossa käsitelty Kymäläisen puolison Maria Ailion yrityksen valintaa Sleyn kiinteistöjen arkkitehtitöiden toteuttajaksi. Lisäksi Laurio tiedusteli, onko hallitus tietoinen jääviydestä Kymäläisen ja Ailion välillä.
Sleyn hallitus totesi, että hallituksen kokouksissa ja saatujen dokumentaation perusteella johtoryhmän kokouksissa Heikki Kymäläinen ei ole osallistunut sellaisten asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen, joissa on käsitelty Arkkitehtitoimisto Maria Ailion tai Maria Ailion valintaa Sleyn kiinteistöjen tai Helsingin Luther-kirkon arkkitehtitöiden toteuttajaksi.
– Sleyn hallitus on ollut selvillä jääviystilanteesta Kymäläisen ja Ailion välillä ja huomioinut sen päätöksenteossaan, hallitus totesi vastauksessaan.
Tämän perusteella Sleyn hallitus katsoi lausuntonaan, että Juha-Matti Laurion esitys ei anna aihetta toimenpiteisiin. Asian esittelyn jälkeen pidettiin toistakymmentä puheenvuoroa ja jäsenkokous päätyi siihen, ettei ole aihetta toimenpiteisiin.
Sanonpa nyt tässä omana kantanani, etten osaa sanoa absoluuttisesti kuinka tuossa olisi pitänyt menetellä. Jotenkin johdonmukaiselta vanhan virkakannan kantilta tuntuisi, ettei avustajakaan olisi naispappi. Mutta minulle olisi ollut tärkeää että asiaa olisi perusteltu joko tällä johdonmukaisuudella tai jollain muulla teologisella näkökulmalla. Sen sijaan tämä
Perusteena oli se, että SLEY:ssä arvioitiin pappisvihkimykseen osallistumisen voivan hajottaa liikettä ja saada sen jäseniä siirtymään Lähetyshiippakuntaan.
tuotti minulle pettymyksen. Ei tuolla perusteella mitään linjanvetoja tehdä. Joko valittu ratkaisu oli teologisesti oikea ja sen takana sitten seistään ja perustellaan, tai sitten vihkimys olisi ollut ok, se olisi toteutettu ja selitetty porukalle miksi se on ok. On aika monta asiaa nykyaikana jotka voivat hajottaa herätysliikkeitä, ja silti niihin pitää ottaa kantaa. Hyvänen aika sentään, jopa evankeliumijuhlan musiikki on aiheuttanut tänä vuonna joissain mielipahaa ja siten sekin periaatteessa hajottaa liikettä, ja silti uskalletaan tehdä uusia musiikillisia ja sisällöllisiä ratkaisuja. Tuo pelko porukan siirtymisestä muualle on inhimillistä, mutta sekin nähdäkseni heikosti perusteltua.
Sley on ainakin ennen tunnettu vahvasta teologisesta otteestaan ja opin ja opetuksen arvostuksesta. Voisimme olla sitä yhä. Vielä kerran: reippaammin vain perusteluita sille, miksi teemme niinkuin teemme. Tällaiselle rivijäsenellekin olisi mukava niitä kuulla ja oppia. Itsehän jouduin pitkälti virkanäkemyksenkin itseopiskelemaan, kun se näkyy lähinnä käytännöissä mutta ei juuri opetuksessa.
3 tykkäystä
Joo, en tykännyt evankeliumijuhlien musiikista minä ainakaan erityisen paljon.
Vihkimisasia on monisyinen, en osaa itsekään sanoa, mikä nyt olisi se oikea menettelytapa kussakin tilanteessa. Ja olen aivan samaa mieltä kanssasi, ettei se, että jollekulle voi tulla paha mieli, ole mikään perustelu millekään. Koska silloin ei voida tehdä yhtään mitään.
Olitko sinäkin siellä? Minusta musiikki oli erityisen onnistunutta, mitä tulee ainakin lauantain Riemumessuun ja illan Jipun konserttiin, jonka aikana tosin oli oma nuortentapahtuma, jonka musiikista en voi sanoa juuri mitään. Epäilen kuitenkin etten olisi kuulunut kohderyhmään, mitä esim edellisen vuoden Maata näkyvissä -festarien kooste/esittelyvideo esitti.
Tärkeää on kuitenkin pitää nuoriso ja nuoret aikuiset toiminnassa mukana, heissä on liikkeen tulevaisuus, eikä jämähtää paikoilleen. Kaikenkaikkiaan ohjelmassa oli myös perinteisempää virsilaulantaa sunnuntain päätösmessussa ainakin. Kaikkiin ohjelmiin en toki osallistunut.
Vihkimisasiassa olen tiedotteen kanssa samaa mieltä, että suostuminen tilaisuuteen, jossa olisi naisia mukana jakaisi porukkaa ja aiheuttaisi juuri liikehdinnän Lhpk:n suuntaan, tai ainakin uhan sellaiseen. Tässä oli varmaan mielessä myös taannoinen jakaantuminen osan porukasta siirtyessä perustamaansa Elyyn vuosia sitten.
Naulan kantaan! Mua jotenkin tökkii se, jos tehdään ratkaisuja sillä perusteella, millaisella valinnalla saadaan eniten väkeä mukaan tai pysymään mukana. Erityisesti teologisissa asioissa. Sleyn ja lhpk:n teologiset erot ovat sitäpaitsi sen verran pieniä, että kummallakaan taholla ei pitäisi herätä erityistä huolta sellaisen ihmisen sieluntilasta, joka vaihtaa näiden kahden välillä.
Kannattaa myös muistaa se, että konservatiivinen äärilaita Sleyn sisäisestä teologisesta haitarista ei ole ainoa, joka voi irtaantua. Myös liberaali pää voi vuotaa ja on vuotanutkin (ks. ELY). Jos joku tympääntyy liialliseen tiukkuuteen ja vaihtaa Sleyltä paikallisseurakuntaan, niin sellaisesta ihmisestä olisin oikeastaan enemmän huolissani kuin lhpk-laistuvasta! (Riippuen paikallisseurakunnan hengellisestä tasosta tietysti.) Sleyllä näyttää kuitenkin olevan enemmän huolta siitä, että konsut pysyvät mukana. Yhteen aikaan tätä pystyttiin perustelemaan ainakin paikallistasolla sillä, että heille ei sitten olisi muutakaan paikkaa, ja tällä perusteltiin konservatiivisia ratkaisuja asioissa, joissa oma teologia olisi mahdollistanut joustamisenkin (esim. maallikkonaiset ehtoollisavustajina). Nyt kuitenkin lhpk on rantautunut jokaiseen vähänkään isompaan kaupunkiin, joten kodittomaksi jäämisen uhkaa ei olisi, vaikka naisavustajat otettaisiinkin käyttöön ja joku tästä pahentuisi. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Evisten musiikki oli kyllä muuten tasokasta, mutta hämmentävän niukka-Siikkarista. (Voiko noin edes sanoa tai kirjoittaa…) Ymmärrän hyvin, jos joku tykkää huonoa. Mutta ei kai tämä kuitenkaan ole sellainen asia, jonka perässä vaihdettaisiin messuyhteisöä? Lhpkssa Siikkari olisi sitäpaitsi liian kevyttä edes seuroissa käytettäväksi.
En ota kantaa po. tapaukseen mutta teologisten erojen suhteen voi olla aika lailla erimielisyyttäkin. Ei ehkä niin että sielun pelastus olisi kyseessä mutta teologiaa on myös se, mikä on kirkko, mikä hiippakunta, onko piispa “otettavissa” omalle väelle ja millä perusteella jne. Sleyssä on varmasti ainakin kahta käsitystä lhpk:n toiminnasta, mutta voimasuhteista eri kantojen välillä en osaa sanoa mitään.
On mahdollista olla molemmissa. Vaikka kansankirkko on monen mielestä kuollut ja kuopattu, on sitkeässä sellainen ajatus että seurakunta on eri asia kuin messuyhteisö, jota nykyään seurakunnaksikin jossain kutsutaan. On myös Sleyn työtä tukevia ja siihen kiintyneitä, jotka kuitenkin toimivat paikallisseurakunnissa, joko palkalla tai palkatta. [quote=“Anskutin, post:67, topic:1616”]
Evisten musiikki oli kyllä muuten tasokasta, mutta hämmentävän niukka-Siikkarista.
[/quote]
Huono homma. Pääkaupunkilaisuus ja pyrkimys muokata liikettä aikaan sopivaksi löivät sitten siellä kättä. Molemmat ilmiöt ovat itsenäisiä, eivätkä uusia - mutta yhdessä ne vaikuttavat niiden turmioksi, joille evankelisuus on likimain synonyymi Siionin kanteleelle.
Minulla ei ole ehdotonta kantaa oikeastaan mihinkään Sley-ilmiöön, mutta Kanteleen syrjäyttäminen tuntuu lyhytnäköiseltä. On melkein samanlaista hulluutta kuin jos körtit jättäisivät Siionin virret väliin - tai ainakin vähiin. Ei jäisi jäljelle sitä mitä moni ei-körtti arvostaisi seuroissa eniten. Se kaikkein omaleimaisin ja koetelluin hengellinen perintö on molemmissa liikkeissä S-kirjan kansien välissä. Kun se leikataan, tulee ehkä “kelpaavuuden” vaikutelma niille jotka eivät virsiä tai lauluja tunne, mutta samalla katoaa särmää…
Omalta osaltani olen taistellut em. kehitystä vastaan. Välillä on kyllä paukut olleet vähissä, eri syistä. Aika näyttää miten jaksaa näitä juttuja, mutta toivottavasti lähiaikoina jotain konkreettistakin pullahtaisi ilmoille.
Toisaalta itse näin nuorena aikuisena kuulin juuri nuorten aikuisten valittavan ja kaipaavan enemmän Siikkarin laulamista. Se on kuitenkin liikkeen laulukirja, sen lauluissa kaikuu liikkeen sanoma. Itse olen liikkeen ulkopuolelta, ja ihastuin ensimmäiseksi juuri liikkeen lauluihin, vaikka ne olivatkin minulle ennestään outoja. Toivon, että kannel on käytössä jatkossakin, ja myös evankeliumijuhlassa isommassa roolissa kuin tänä vuonna.
1 tykkäys
Minäkin olen ulkopuolelta vaikka nykyään seurailenkin asioita ja käyn tilaisuuksissa. Tiettyjä yhteyksiä on kyllä Sleyyn suvussa. Minulle Siionin kannel on aika tuntematon mutta hienoja lauluja siinäkin on. Tavallinen evlut virsikirja on kaikkein tutuin. Pidän Sleyssä aidosta herätysmeiningistä ja iloisuudesta Raamatusta tinkimättä. Virkakysymys ei ole minulle se juttu, mikä kolahtaa, vaikka toki tuenkin vanhan virkakäsityksen omaavia tässä asiassa.
Korjaan siis, että tulen alunperin liikkeen ulkopuolelta, nykyään olen varsin sisäpuolinen. Itse olen omaksunut virkanäkemyksen ns. osana pakettia, sillä kun pidän muuten teologista linjaa hyvänä, niin olen tullut käsitykseen että virkanäkemys on yksi osa tätä hyvää pakettia, ei vain yksittäinen näkemys. Mutta ymmärrän näkökulmasi.
Nonnii! Mitä mää juur sanoin (kirjotin)…!
Siikkarin käyttö on muutenkin vähentynyt. Rinnalle tuli muutama vuosi sitten Laulureppu ja ainakin vapaamuotoisemmissa messuissa on laulettu seinälle heijastaen ainakin minulle täysin outoja lauluja.
Teologisesta/opillisesta puolesta voi myös heittää kysymyksiä. Kyllähän SLEYssä Raamattu esillä pidetään, mutta aika lailla samoilla perusopetuksilla mennään jatkuvasti. Kovin syvälle ei opetuksessa päästä ja perusteluja asioihin ei juuri saa, vaikka kysyisi. Perustelut tahtovat jäädä tasolle “näin meillä on aina uskottu”.
1 tykkäys
Olen pitkälti samaa mieltä. Virkakysymyksessä tehdyt linjanvedot pitäisi näkyä SEKÄ käytännöissä ETTÄ myös opetuksessa ja niistä pitäisi pitää johdonmukaisesti kiinni - vaikka joku nicepappi sitten vetäisikin pussin pakasteherneitä sieraimiinsa. Ja kun Suomesta ei enää saa oikean opin mukaisia pappisvihkimyksiä, niin eihän SLEY:lla käytännössä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin hakea ne ulkomailta. LHPK:n vihkimykset tuskin kelpaisivat edes sitäkään vähää.
Mielenkiintoista minusta on se, että Inkerin kirkko vihki muutama vuosi sitten kerralla muistaakseni neljä SLEYn ja yhden KLn työntekijän papeiksi. Kyllähän siitäkin kohistiin, mutta ei sitä käsitelty ymmärtääkseni yhdessäkään tuomiokapitulissa, saati sitten LML:n tasolla. (Tuolloin vihityistä Tarvanainen on saanut SUomen ev.lut. kirkon pappisoikeudet myöhemmin.)
Miksi tämä yksi vihkimys nyt oli niin paljon pahempi kuin tuo Inkerin kirkon viiden papin vihkimys? Eikö Inkerin vihkimyksestä levinnyt tieto LML:oon asti vai nähtiinkö selitys Inkerin kirkon työstä Suomessa uskottavampana kuin selitys Kenian kirkon työstä Suomessa?
1 tykkäys
Olin perjantain illan ohjelmassa jäähallissa. Lähdin kotiin tauolla ennen viimeisiä tilaisuuksia. Koko illan puheissa ja etenkin kutsuvieraiden ulostuloissa oli sellainen fiilis ja asetelma, että uskominen oli kielletty. Siinä kierreltiin ja kaarreltiin ja annettiin ymmärtää, keksittiin hyviä väistöjä ja muotoiltiin kaikki sanottava jollain omalla uudella tavalla. Vähän sellainen olo kun menisi kaverin luo, kutsuttuna syömään. Sitten kaveri sanoisi, että hän lämmittää minulle homeisen pizzan. Syön tai en syö, hänelle sopii miten vain.
Eli siellä oli floppaamisen taito huipussaan. Jonkinlaiset olympialaiset, että miten voi evankelinen liike olla evankelinen liike ilman, että päästää vahingossakaan evankeliumia mukaan mihinkään. Ehkä kukaan kutsuvieraista ei ollut sellainen, että heillä olisi ollut varaa profiloitua millään tavalla vähemmän kuin täysin postmoderniksi liberaaliksi, joka mystisellä tavalla kuitenkin “saa voimaa uskosta”.
Vähän kuin kiertäisi asuntomessuja, joiden idea on se, että jokainen talo on räjäytetty tuusannuuskaksi. Yleisön mielenkiinnon kohde olisi se, että millä tavalla kyseisessä talossa ei voi nukkua, ei voi syödä, ei voi käydä vessassa, ei ole suojassa sateelta tai talvella kylmältä. Vähän kuin että miten kutsuvieraat voivat saada epämääräisen maineen, että uskovat jollain tavalla, affirmoimatta vahingossakaan mitään osaa uskosta.
Ennakoin puolustuksen tähän. Se on, että se “tosi tavara” ja “vankka ja vakaa usko” on varattu sinne messuihin. Se on laulukirjoissa tallessa. Ja se on liikkeen linjauksissa kyllä olemassa. Ja tässä lehdistön ja julkisen keskustelun piirissä ylläpidettävässä änkyräkonservatiivisessa maineessa, jossa ollaan melkein keksitty ikiliikkuja. Mutta jos Luther-kirkon saarnat ovat lastenohjelmia ja MN-festareiden saarnat ovat kevyitä pakinoita, niin mistä se vakava sitten löytyy? Jossain on joku kryptan kellarin kammio, mihin minua ei ole vielä kutsuttu?
Tuo tapa pitää nuoret mukana, jos SLEY sitä tuolla kaikella tekee, on jotenkin saman tyyppinen ja yhtä terävästi ajateltu kuin se, että AIDS paranee kun raiskaa neitsyen. Sosiologisesti siinä, miten SLEY toimii, on kyse periaatteessa samasta asiasta kuin 2Tim. 3:ssa, jonka puhtain muoto ovat torontolaiset, Patrick Tiaiset ja muut uusapostoliset ja uuskarismaattiset vapaat suunnat. Sitä voisi kutsua nimellä esiintyjäkeskeinen seurakunta. Usko on puhtaimmillaan sitä, että pappi esiintyy tai lahjakkaat ja nokkelat nuoret esiintyvät.
Äärikarismaattisella puolella se on ollut selkeimmin sitä, mitä 2Tim. 3 kuvailee. Eli häikäilemättömät, liukkaasti puhuvat miehet viettelevät keski-ikäisiä naisia. Sen sijaan, että siinä olisi jotain hengellistä, on siinä sellaisia asioita, mitkä biologisella tasolla vetoavat naisiin. Siis sekä miehillä että naisilla on omat biologiset taipumuksensa, jotka sivistys ja yhteisö jalostavat toimimaan yhteiseksi hyväksi.
Siinä, missä mieheen voi vedota hyvät sääret, hyvä peppu tai hyvä etumus, siro leuka, suuret silmät, hento kaula, hoikka vyötärö, leveät lonkat ja niin edelleen, vetoavat naiseen se, että mies on itsevarma, varakas, kuuluisa, tunnettu, muiden miesten johtaja ja muiden naisten suosima. Ja se, että mies on jollain tavalla arvaamaton, arvoituksellinen ja emotionaalinen, jopa vaarallinen, jolloin nainen voi “kesyttää” hänet tai “selvittää hänen salaisuutensa”. Siis Twilight eli Edward Cullen on tästä loppuun asti viety esimerkki. Christensenin ja Breivikin saama faniposti hieman lievempi esimerkki.
Nainen haluaa feminisoida miehensä. Jos mies on feminisoitu jo äitinsä tai yhteiskunnan toimesta - tai, mikä pahempaa, seurakunnan toimesta - ei naiselle jää mitään feminisoitavaa. Saadaan mies, jonka kaikki saisivat, mutta kukaan ei halua.
Hieman viattomammin tätä SLEY:n lähestymistapaa voisi kuvailla vertaamalla sitä sellaiseen aikuisen ja nuoren suhteeseen, jossa aikuinen ei osaa olla aikuinen, vaan yrittää olla nuoren kaveri. Tämä tarkoittaa sitä, että aikuinen lähtee imitoimaan nuoren maneereja, ymmärtämättä niiden sisältöä. Siinä, missä nuori haluaisi aikuisen, jota katsoa ylöspäin, jolta saada tietoa ja jonka edustamia asioita kohti kasvaa, nuori saa naurutalon peiliä muistuttavan mielistelijän.
Eli teoriaosuus taustalla on tuo. Olen luterilaisen riparin käyneenä, silloin vielä kaikenlaisista filosofioista kiinnostuneena ja vielä uskoa löytämättömänä ollut kirkon nuorisotyön järjestämällä matkalla MN-festareilla. Se oli suunnaton pettymys, koska en löytänyt sieltä mitään selkeää kannanottoa minkään uskonasian puolesta. En mitään, mistä olla selkeästi samaa tai eri mieltä. Siellä ei ollut mitään sellaista, enkä ollut ikinä nähnyt enkä kuullut niin paljon niin suuria kliseitä saman katon alla niin lyhyessä ajassa.
Nyt, paljon myöhemmin, olen todennut, että SLEY:n nuoret ja nuoret aikuiset ovat, pääosin mutta eivät täysin, jonkinlainen faniporukka näille esiintyville pastoreille ja omasta keskuudestaan nousseille nuorten yhtyeille ja nuorten orkestereille ja nuorten bändeille, plus nuorten teatteriryhmät. Sitten on ehtymätön kuurupiilon leikkiminen sen suhteen, että se sanoma on siinä esityksessä - ei - vaan se sanoma on niissä välispiikeissä - ei - vaan se sanoma on siinä esiintyjien henkilökohtaisessa uskossa. Tai käytännössä joku argumentoi, että se sanoma on siinä, että se yleisö koostuu kristityistä, vaikka ei sanokaan sitä suoraan.
SLEY:n olemassaolon tarkoitus on 1) Siionin kannel, 2) messukaava ja 3) änkyrän maine. Olen yhden aika rankan parisuhdeseikkailun nähnyt sen piirissä hieman vieraana, hieman etäältä, hieman sivustakatsojana. Silloin ajattelin, että kyse täytyy olla siitä, että 1) olemme kaikki vain ihmisiä ja 2) nämä ovat sellaisia yksilöitä, että heille nyt kävi näin. Mutta kun ajattelen asiaa myöhemmin, niin voin yhtä hyvin sanoa, että evankelisissa piireissä ei oikeasti ole mitään ymmärrystä, minkä varassa kukaan näistä osallisista olisi kyennyt ymmärtämään itseään, toisiaan tai kenenkään muun motiiveja. Ei pappien usko paina mitään henkilökohtaista syntisyyttä vastaan.
Aaaaamen!
1 tykkäys
Leif Nummela oli tuo yksi, mutta hänellä on vain Inkerin kirkon virka. Suomessa hän ei edes yrittäisi sitä käyttää.
Koska Haverisen toimipaikka on julkisuusarvoltaan kertaluokkaa suurempi asia kuin nuo muut.
Me ollaan mun miehen kanssa alettu tietoisesti etääntymään vähän Sley:n tarjoamista jutuista. Ilmenee useita sellaisia asioita, mitä tässäkin keskustelussa on noussut esiin. @susilammas on kirjoittanut hyvin tuosta, jos kysyy jotain. Kielteinen suhtautuminen naispappeuteen on sellainen juttu, mikä on yksi selkeä syy mieluummin käydä esimerkiksi rauhansanalaisten tilaisuuksissa tai muualla. Oma seurakuntahan tässä on jokatapauksessa lähinnä. Olin erityisen ilahtunut kun viime kesän rauhansanalaisten Kokkolan suvijuhlilla pastori saarnassaan mainitsi perusteluineen, miksi rauhansanalaisuudessa naispappeus on ok.
Siikkarit minuakin vetivät evankelisuuteen. Siionin Matkalaulut taas on rauhansanalaisten parissa ihan parasta.
Varmaan nähtiin ja toisaalta kyse on myös siitä, että Walter Obare on melkoinen persona non grata LML:n piirissä. LML:n taholta on uhkailtu Kenian kirkkoa jopa rahahanojen sulkeutumisella jos Obaresta ja tämän käytänteistä ei päästä eroon.