Taisi tuossakin olla kyseessä pöyristyminen ruman olkiukon edessä… 
Seurakunnassa, jossa tällä hetkellä käyn, on mukana paljon vapaaehtoisia. Niin miehiä kuin naisiakin, ja monenlaisissa hommissa. Seurakunta on konservatiivinen, joten vanhimmisto on vain miehistä koostuva, ja nämä esim toimivat ehtoollisavustajina. Mutta miehiä löytyy myös keittiöhommista, lasten opetuksista ja ihan kaikista muistakin paikoista, eikä kukaan valita siitä, että naisia olisi liikaa, koska myös miehet ovat mukana.
Minusta on hienoa, miten arvokas herrasmies hoitaa uskollisesti sunnuntaista toiseen hommaa, missä pelkästään seisoo risteyksessä vahtimassa, että 10-12v lapset pääsevät kirkolta turvallisesti omiin ohjelmiinsa ja takaisin. Ja laivaston amiraali vetää yhtä lastenopetusryhmää. Miehiä tuntuu olevan mukana kaiken ikäisten lasten ryhmissä, ja miehet arvostavat lasten opetusta. Meillä Suomessa on tuntunut, että aika usein lastenopetukset kaatuvat jo muutenkin väsyneiden äitien harteille.
Eli kaikille miehille, jotka ovat miehistä huolissaan, sanoisin, että sen sijaan, että haukkuisitte niitä, jotka tekevät, tekisitte itse.
2 tykkäystä
Ja tuohan on mahdollista juuri siksi, että ero on selvä. Mistä olet saanut käsityksen, etteivät miehet arvostaisi lasten opetusta? Tai ettei kuka tahansa järkevä ihminen arvostaisi sitä.
Suomessakin kerrotaan eläkkeellä olleen sotaväen päällikön Kaarlo Wilkaman vetäneen joskus kolmekymmenluvulla pyhäkoulua kenraalin univormuun pukeutuneena. Hatunnoston arvoista äijäkristillisyyttä!
3 tykkäystä
Teot kertovat arvostuksesta. Jos lastenohjelmiin on vaikea löytää vapaaehtoisia, ja erityisesti muita vapaaehtoisia, kuin niitä lasten vanhempia, jotka joka tapauksessa lapsensa joutuvat hoitamaan, se kertoo arvostuksen puutteesta. Sen sijaan arvostuksesta kertoo se, että seurakunnan vanhimmat ja myös miehet (joilla ei itsellä ole pieniä lapsia), ja joilla on tutkinto teologiasta, ovat vetovastuussa lastenohjelmista.
Sanooko joku oikeasti noin? Minusta ilmaus olisi lähinnä nolo - sen käyttäjän kannalta.
1 tykkäys
Oivalsin yhden jutun. Sukupuolisuus on olemassa suhdenäkökulmaa varten. Ja nuo arvostukset nousevat siitä, miten naisen miesmäisyys tai miehen naismaisuus palvelee tätä näkökulmaa.
[details=Dalrockin blogin kommenteissa käyty keskustelu liittyy tähän vähän:]
Itse teksti: Sporty spice defends Springfield Armory’s legacy. | Dalrock[/details]
Eli kun tytöt haluavat tehdä poikien juttuja, niin se on poikien mielestä tietenkin jännää. Tuskin kukaan kiistää sitä, kun se tapahtuu. Vaikka kukaan ei sitä sanoisi ääneen. Ja kun tytöt saavat poikien huomiota, niin varmasti useimmat pitävät siitä. Poikamaiset tytöt lisäävät siis säpinän määrää.
Joidenkin tyttöjen kohdalla tämä ei ole niin selvää. Jotkut oikeasti osaavat niitä asioita. Ja vaikka heitä kuunneltaisiin ja kunnioitettaisiin siitä, mitä he tekevät, niin he eivät silti muutu neutreiksi tai miehiksi. Mutta tämä on se harvinaisin tapaus. Yleisempää on se, että halutaan kokeilla jotain jännää tyttöjen kesken. Tai päästä tuon keskustelun mukaisesti miesten tilaan, jonka mukana tulee miesten huomiota. Tai sitten viimeisenä se feministinen juttu, että halutaan näyttää miehille keskisormea heidän alallaan ja alueellaan, oli taustalla osaamista tai ei.
Kun taas miesten neitimäisyyttä voi arvioida saman kriteerin kautta. Siinä mies saa naisten huomiota. Mutta häntä ei huomioida miehenä. Asia, jonka muut miehet näkevät heti, ja josta kyseinen mies on joko autuaan tietämätön tai salaa harmissaan. Tai homoseksuaalin tapauksessa asia ei merkitse hänelle mitään.
Eli summattuna kaava menee niin, että kun nainen tekee itsestään neutrin, niin hän voi tulla “miesten juttuihin” ja miehet ovat suhteessa siihen, mikä hänessä on edelleen naista. Ja kun mies tekee itsestään neutrin, niin hän voi tulla naisten juttuihin. Ja naiset ovat suhteessa siihen, mikä hänessä on neutria. Tämän vuoksi se on tytöille ja naisille potentiaalinen onnistuminen, mutta miehille ja pojille määritelmällisesti epäonnistuminen.
Olen kuullut tämmöisistä, mutta ne ovat olleet kolmannen tai neljännen tai kymmenennen käden juttuja. Itse en ole kuullut kenenkään tämmöistä sanovan. Itse en missään tapauksessa pitäisi tuota myöskään minään kehuna.
1 tykkäys
Kukaan ei kai enää sano sitä kirjaimellisesti noin. Muuten kuin parodiana tai sarkasmina. Mutta itse ilmiö on toki todellinen.
Eli se, että nainen voi toimia perinteisen miehisessä työssä. Sellaisessa, joka vaatii vaikkapa ruumiillisia ponnistuksia, kivun kestämistä tai jotain miehille ominaista älykkyyden lajia, kuten tilan hahmottaminen. Tai jossain, missä teoriassa henki ja terveys on vaakalaudalla, mutta ei kukaan tietenkään oikeasti naisia sellaiseen laita.
Ja tuo sanonta tai heitto, että nainen on hyvä jätkä, on epäsuora tai sarkastinen tai parodinen viittaus tuohon uskomukseen, sen kannattajiin ja sen kannattamiseen. Jos nainen sanoo “olleensa heille vain hyvä jätkä”, niin hän kai kritisoi sitä, että ei tullut pidetyksi naisena. Ja mies voi sanoa sen kuitatakseen, että “kyllä me silti tiedetään että se on oikeasti nainen”.
Siis vitsi on se, että ei kukaan kiistä, että joku nainen jossain voi toimia jossain miehille tyypillisiä ominaisuuksia vaativassa tehtävässä yhtä hyvin kuin keskiverto alalla toimiva mies. Siinä ei miesten kannalta ole mitään ihmeellistä jos nainen tosiaan toimii yhtenä muiden joukossa. Ongelmana on se, että suuret massat tästä päättelevät, että kuka tahansa nainen tai naiset yleensä kykenevät samaan. Jos yksi nainen on astronautti, niin välillisesti tästä seuraa, että sukupuolensa vuoksi jokainen nainen on astronautti.
Eli siinä on myös se jakolinja, että kun joku nainen menee perinteisesti miehisiin juttuihin, niin tuoko hän sinne itsensä vai koko sukupuolensa. Ja tuo ajatus naisesta hyvänä jätkänä voi olla myös kuittaus siitä, että a) joskus harvoin nainen tuo vain itsensä (ja kellään ei ole mitään valittamista), b) joskus naisen on mahdotonta tulla muuna kuin sukupuolensa edustajana ja c) joskus on aivan ääneenlausuttu tarkoitus, että tulossa on koko team woman.
1 tykkäys
Ei ollut. …
1 tykkäys
Anteeksi, mutta minusta sinä et ole kukaan sanomaan mihin suuntaan kristinuskon pitäisi “kehittyä”. Minusta ajatus miehestä perheen päänä on täysin oikea, eikä millään lailla ketään alistava. Mistä olet saanut käsityksen, että mies päättää joka asiassa mitä tehdään ja siihen ei vaimolla ole sanomista?
Olen tuosta muuten samaa mieltä. Ei ole järkeä tehdä huonompaa päätöstä, jos se sattuu olemaan miehen mielipide. Mutta silti minusta kristillisessä kodissa mies on perheen pää.
5 tykkäystä
Ylipäätään hirveän huonoa johtamista on sellainen johtaminen, missä esimies ei pysty näkemään alueita, missä alainen on esimiestään pätevämpi, ja antamaan näillä alueilla alaisensa mielipiteille suurempaa painoarvoa. Alaisen pätevyyden tunnustaminen ei muuta lopullista vastuuta, eikä tee alaisesta esimiestä. En ymmärrä, miksi perheenpää- ajatusta vastustettaessa aina vedotaan typerään autoritatiiviseen johtamiseen, eikä ajatella, että ihanteena voisikin olla kannustava ja vastuullinen johtaminen, minkä avulla perheenjäsenet voisivat löytää omia vahvuuksiaan.
Langenneessa maailmassa tietysti perheet ja parisuhteet eivät koskaan ole ihanteellisia. Mies voi olla sovinistinen pomottaja tai mukavuudenhaluinen vastuunvälttäjä (tai molempia) ja vaimo voi olla kontrollinhaluinen kaikesta määrääjä tai avuttomaksi heittäytyvä jne. Ei se kuitenkaan todista, että ihanne olisi pielessä.
5 tykkäystä
Miksi sitten se vaimo ei voisi olla järkevä johtaja, joka ottaa alaisensa mielipiteet järkevästi huomioon?
Miksi sen pitää olla nimenomaan mies ?
Miten todistat, että nainen perheen johtajana ei olisi ihan yhtä toimiva, kuin mies perheen johtajana?
Minusta, jos jotain johtajaa välttämättä tarvitaan, voisi johtajana olla se, joka siihen parhaiten soveltuu, sukupuolesta riippumatta.
No ei minun tarvitse sitä todistaa, koska kristinusko ei ole mikään ihmisten luoma ajatusrakenne, vaan suhde persoonaan, elävään Jumalaan, joka on vapaa ilmoittamaan oman tahtonsa, joka on luonut meidät, ja joka tietää meitä paremmin mikä on hyvä ja mikä huono.
On varmasti parisuhteita, missä nainen on selkeästi pariskunnan älykkäämpi ja muutenkin henkisesti vahvempi osapuoli. Itse en haluaisi sellaisessa olla, vaikka olenkin aika voimakastahtoinen ja omasta mielestäni tietysti aina oikeassa. Enkä tiedä, kuinka onnellisia naiset noissa parisuhteissa ovat. Olen kyllä ajatellut niinkin, että Raamatun käsky vaimoille kunnioittaa miestään pitäisi muistaa jo puolison valinnassa. Pitää ottaa sellainen mies, jota oikeasti ja aidosti kunnioittaa. En minä ketä tahansa miestä pystyisi perheeni päänä pitämään, omaani kyllä.
6 tykkäystä
Enhän minä ole sanonut mihin suuntaan pitää kehittyä. Sanoin vain, että petrattavaa vielä on. On kristinuskon oma valinta haluaako se sitä tehdä vai ei.
Minulle ei ole selvinnyt, mikä on perheen pää, jos hänellä ei ole jotakin enemmän kuin sillä joka ei ole perheen pää. Käsittääkseni kyse on juuri vallasta. Toki valtaa voi käyttää oikein tai väärin, mutta jos jollakin on pelkän sukupuolensa nojalla valtaa toisen yli ja hänellä ei kuitenkaan ole edellytyksiä sitä käyttää, niin silloin tuo sukupuoleen sidottu valta on haitta eikä siunaus.
Mitä itse ajattelet, että perheenpäänä oleminen tarkoittaa? Missä näkyy se, että tämä on perheen pää ja tämä on sitten jotakin muuta? Ja mitä tuo muu on suhteessa päähän jos kyse ei ole alisteisuudesta tai vallasta? Jos kyse ei ole vallasta, niin silloin kyse on kaiketi jostakin edustuksellisesta virasta ilman valtaa (kuin kuningas tai presidentti, joka vain edustaa, mutta jolla ei ole valtaa asemastaan johtuen??)
En minäkään tiedä olenko kuullut kenenkään tuntemani ihmisen noin sanovan, mutta onhan tuo juttu oikeasti olemassa. Ei se tyhjästä ole syntynyt. Naisen katsotaan perinteisesti miesvaltaisilla aloilla olevan “hyvä (jätkä)” jos hänessä on jotain mikä miesten mielestä on tärkeää. Mitä se sitten olisi: Suoraviivaisuutta, reiluutta, toiminnallisuutta, luotettavuutta…? Ehkä vastakohtana ominaisuuksille, jotka miehiä naisissa usein ärsyttävät: Liiallinen suunsoitto ja kiistely pikkuasioista, liiallinen empatia, juoruilu, ailahtelevaisuus, klikkiytyminen (tuo on tyypillistä joillekin tytöille jo pienestä pitäen)?
Itse olen aina ollut sellaisissa töissä joissa ei ole sukupuolistereotypiat päässeet jylläämään. On ollut luontevaa ja rikasta työskennellä sekä naisten että miesten työtoverina. Eroja sukupuolilla on, mutta ei se näillä humanistisilla aloilla (taide, opetus, kasvatus, musiikki) ole mitenkään pinnalla, sillä periaatteessa asioihin ja ihmisiin suhtaudutaan arvostavasti ja alalle hakeutuu ns. tunneherkkiä ihmisiä, jotka vaistoavat emotionaalisia tiloja itsessään, kavereissa, oppilaissa ehkä keskimääräistä helpommin. Enemmän kuin sukupuolet, ovat eroja tuoneet sukupolvet. Autoritaarisuus ja jopa tietynlainen simputus- ja nolauskoulutus on vähentynyt näinä vuosikymmeninä.
1 tykkäys
Tuo perheenpääjuttu on siinä mielessä jännä, että me ei varsinaisesti pyritä noudattamaan mitään kirjaimellista perheenpää-teologiaa, mutta harvoin päädytään käytännössä sellaisiin ratkaisuihin, jotka siitä poikkeaisivat. Mulle kuitenkin tuon aviomussukan onnellisuus on sen verran tärkeää, että en halua tehdä sellaisia asioita, jotka olisivat hänelle jotenkin huonoja, vaan koen aikalailla elämän ykkösprioriteetiksi huolehtia hänen onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan. Tätä tavoitetta ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa palvele se, että välittömästi aina tekee juuri niinkuin hän sillä hetkellä haluaisi. Kaiken pohjana on luonnollisesti se, että me arvostetaan toistemme mielipiteitä. Oman kuvionsa asiaan tuo toki se, että me ei kumpikaan olla ihmisinä mitään johtajatyyppiä. Ja myös se, että mua saatetaan joskus luulla jonkinlaiseksi perheenpääksi, koska oon meistä ekstrovertimpi ja siksi monesti se osapuoli, joka “hoitaa puhumisen” erilaisissa sosiaalisissa tai asiointitilanteissa. Kuitenkin ehdottomasti kiistän olevani perheenpää, nämä on eri asioita.
@ooperi, silloin kun puhutaan perhe-elämän ihanteesta, kannattaa muistaa se, että näitä kirjoituksia lukevat hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset. Ehkä sellaisetkin miehet, jotka käyttävät valtaa väärin perheessään, diktaattorin ottein ja ehkä jopa väkivaltaisesti. Ja ehkä myös sellaiset naiset, jotka kärsivät tällaisen tilanteen alaisuudessa. Sen takia ei ehkä kannata kirjoittaa pelkästään siitä ihanteesta, täsmentämättä, mitä sillä oikeasti tarkoittaa. Pelkkä mies-on-perheen-pää-puhe voi olla joidenkin lukijoiden elämäntilanteessa erittäin ongelmallista.
2 tykkäystä
Tämäpä on kyllä mielenkiintoista. Nyt minulle paljastuu, että kukaan muukaan ainakaan täällä ole koskaan kuullut kenenkään kutsuneen ketään naista “hyväksi jätkäksi”. Onkohan tämä oikeastaan jonkin yhdysvaltaisen käsikirjoittajan kirjoittama vuorosana jossain jo unohdetussa komediallisessa televisiosarjassa, joka on vain alkanut elää omaa elämäänsä?
En usko. Se, että en ole kuullut tuttavieni tuota ilmaisua käyttävän, voi hyvinkin johtua siitä minkälaisissa piireissä liikun. Kyllä ilmaisu ihan tunnettu on. Ei sitä amerikkalaiset eikä Anskutin ole keksinyt.
Tuli muuten tässä mieleeni tällainen ajatus, että on varmaan miehille ihan hirveän rankkaa, jos pitää aina olla tasapainoinen ja vastuullinen perheenpää ja sellainen jota voi ominaisuuksiensa perusteella kunnioittaa. Kun miehilläkin on kuitenkin tunteet, niissä omat heikot kohtansa, voi olla mielenterveysongelmiakin, jne jne.
1 tykkäys