"Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
Uskon yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Uskon Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon. Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
Haluan nyt kuitenkin tähdentää vielä yhtä seikkaa, ettei syntyisi väärinkäsitystä edelläsanomastani. Uskossa tapahtuva yhdistymisemme Kristukseen ei tietenkään ole vanhurskauttamisemme perusta. Vanhurskautus on tietenkin täysin valmiina Kristuksen työssä. Uskossa tapahtuva yhdistymisemme Kristuksen kanssa on tämän valmiin vanhurskauden subjektiivinen toteutumispaikka, uskon vanhurskaus.
Tuossa Arkkilan kirjassa tuli vastaan myös yksi mielenkiintoinen seikka. Nimittäin kun Franz Pieper käsittää Kristuksen sijaisovituksen nimenomaan sijaisuutena ja siten Jumalan leppyneen tämän sovituksen seurauksena.
Mutta mm. Wisconsin synodi käsittää (F. C.Brug), ettei mikään voi muuttua Jumalan kohdalla tai Jumalassa, mutta Raamattu kuvailee häntä toisinaan ihmisen kielen mukaisesti (Antropomorfinen kieli) sovittautuakseen meidän heikkouteemme. Niinpä se puhuu muutoksesta Jumalassa. Mutta tätä ei saa ymmärtää kirjaimelisesti muutoksena Jumalassa, vaan siinä kuvataan Jumala sellaisena, kuin hän ilmenee meille meidän näkökulmastamme (Arkkila, s.223).
Henkilökohtaisesti olen samaa mieltä Pieperin kanssa sillä kuka Jumalan vihan syntisiä kohtaan olisi lepyttänyt, ellei juuri Jeesus meidän sijassamme?
Tuo eroavaisuus oli minulle uutta.
Mutta eikös siellä ole se kirkko- ja virkakäsityskin erilainen kuin Missourisynodissa?
STLK:n kotisivuilla on sitä käsitelty.
Ja varmaankin tuon mainitsemasi eroavaisuuden lisäksi on muitakin eroavaisuuksia Pieperiin nähden.
Luotan myös Pieperiin ja Waltheriin, kunnes toisin osoitetaan jossakin kohden.
Virkakäsitys noilla on tosiaankin erilainen. Kirkkokäsityksestä en osaa sanoa.
Mutta tuo pieni ero tuossa vanhurskauttamisessa voi olla isompikin, mutta en osaa sitä luonnehtia enkä hahmottaa, mutta jos käsitetään, ettei Kristus meidän sijaisenamme lepyttänyt Jumalan vihaa niin herää kysymys kuka sen sitten tekee tai miten se tapahtuu?
No nyt sain kiinni ajatuksesta melkein kohta kirjoitettuani tuon edellisen viestini. Brug sanoo sen mikä muuttui olevan syntisen laillisen aseman Jumalan tuomioistuimen edessä.
Mutta kuinka se sitten muuttui, jos Kristus ei sijaisenamme lepyttänyt Jumalan vihaa? Johtaako Wisconsin synodin käsitys synergismiin?
Minusta voidaan sanoa, että Jumala on aina ollut leppynyt Kristuksen sovitustyön tähden, vaikka se meidän ihmisten käsityskyvyn mukaan tapahtuikin tiettynä historian hetkenä. Olihan Kristus tietty ikuisuudesta, siis jo ennen kuin maailmaa olikaan. Hän, Kristushan on Jumalan Sana ja tämä Sana oli Jumalan tykönä ja tuli lihaksi.
Tässä oli vielä hyvä muotoilu tuossa Arkkilan kirjassa:
“Kun Jeesus, jonka päällä oli koko syntijoukko, oli niin kaikki taistellut, että Jumalan ankarimman vanhurskautensa jälkeen näki oikeaksi ottaa syntivelan hänen päältään ja vanhurskauttaa hänet, niin on selvä, että syntivelka kaikkine kadotuksineen oli poistettu ei ainoastaan Jeesukselta vaan myös koko maailmalta: sillä syntivelka ei voinut langeta takaisin maailman päälle jälleen, niin totta kuin hänen valtuusmiehensä, jonka päällä oli kaikki hänen syntivelkansa, oli sen pois pyyhkinyt.”
Tämä käynee myös hyvästä selityksestä seuraavaan Raamatun kohtaan?:
1Tim 3:16: “Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.”
Siinä hetkessä kun ihminen tajuaa yleisen vanhurskauttamisen hän on jo uskosta vanhurskas. Toisin sanoen, yleinen vanhurskauttaminen avautuu vain uskosta käsin. Kumpi siis on ensin muna vai kana subjektiivisessa mielessä, kokemuksessa?
Niin. Hyvä toteamus/kysymys!
Mutta osaatko sanoa, että onko STLK:ssa käytetty saarnoissa tai opetuksissa sanontaa
”koko maailman autuus”? Tietääkö joku?
Tietysti se Siionin kanteleessa esiintyy. Mutta onko muualla esim. STLK:n julkaisuissa?
Entä Särelän kirjassa: Teesejä vanhurskauttamisesta?
En ole tuota sanontaa siellä havainnut. Ymmärrän kyllä, että sen suhteen ollaan varovaisia mahdollisen väärinkäytön/väärinymmärryksen vuoksi.
Mielenkiintoista, että evankelisessa liikkeessä tuota sanontaa on paljon käytetty.
Kansallisarkiston digiosasto on hyödyllinen.
Pitää jatkaa vanhojen lehtien: Luterilainen (1926-1939) sekä Sana ja Tunnustus (1926-1933)
tutkimista. Ja onhan siellä Sanansaattaja-lehdenkin vanhoja vuosikertoja.
Siellä on mielenkiintoista historiaa ehkäpä tähän esillä olevaan aiheeseen liittyen.
Sitten on vielä tuo Paimen (1921-1928) lehti. Se valaisee tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien syntyä maassamme. Varmaan sinulle tuttuja, mutta laitoin tähän, jos joitakuita muitakin kiinnostaa tämä asia. Esim. esiintyykö siellä ”koko maailman autuus” sanonta?
Tuo edellinen ajatus minulle tuli mieleen kun luin tuosta Arkkilan kirjasta piispa Lehtisen ajatuksia. Siis onhan yleinen vanhurskauttaminen tosi ennen uskoa, mutta se on totta minulle vasta uskoessani.
Minä en henkilökohtaisesti törmännyt siihen että termiä “koko maailman autuus” olisi käytetty STLK:ssa. STLK, kuten tiedätkin nojasi hyvin voimakkaasti Pieperin Dogmatiikkaan, vaikka sitäkään ei varsinsisesti pidetty kovin paljon esillä muutoin kuin asiasisällön puolesta. Muistaakseni tuota termiä ei käytetä Särelän mainitsemassasi kirjassa. En siis tiedä mikä tuohon termiin suhtautuminen oli? Täytyypä vähän kahlata noita muita kirjoja ja tutustua noihin paimenlehtiinkin, mutta luulen, että varmuuden siitä miten STLK suhtautui termiin “koko maailman autuus” saamiseksi on ehkä keskusteltava jonkun entisen pastorin kanssa.
Minun ymmärtääkseni yleinen vanhurskauttaminen (= sovitus, pelastus, synneistäpäästö) on aina totta ja olemassa, vaikka ei kukaan uskoisi.
Se ei vain epäuskoista hyödytä.Tätä varmaan tarkoitit?
Juuri näin! Onhan Kristus ja hänen hankkimansa vanhurskaus olemassa jo ennen maailman perustamista, sillä Sana oli Jumalan tykönä. Minä en vain tajua sitä ennen kuin olen uskosta vanhurskas. Sitä ennen minä minä pitäydyn itseeni, eli omaan käsitykseeni vanhurskaudesta, tekojen vanhurskauteen.
Ehkäpä tässä on unohdettava aikajärjestys kokonaan? Efesolaiskirjeen ensimmäinen luku on hyvin syvällinen tuodessaan pelatustamme, sitä kuin se tapahtuu/tapahtui esille:
Ef 1:3-12: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä- siitä armotaloudesta,minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, -oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätythänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen."
Sanoisin, että aika puhuttelevaa tekstiä! Jumalan viisautta!
No minusta ehtoollisen tekee ehtoolliseksi sana. “Sana yhtyy aineeseen ja syntyy sakramenntti”, armonväline. Sana tekee siis ehtoolisesta syntien anteeksiantamuksen välineen, eikä ehtoollinen itsessään ole sitä ilman sanaa. Ja kuten Jeesus sanoo, ehtoollinen nautitaan syntien anteeksiantamukseksi ja syntien anteeksiantamusta ei voida vastaanottaa muuta kuin uskolla. Eikä Joh. 6 puhu ehtoollisesta, kuten Luther opettaa, samoin kuin Franz Pieper perusteellisessa selonteossaan asiasta.
Sen verran vielä jatkan, että jos Joh. 6:54 ymmärretään kirjaimellisesti ehtoollista tarkoittaen, niin silloin se autuuttaisi tehtynä tekona, ilman uskoakin (ex opere operato).
Eihän se niin voi mennä.
Ei tunnustuksellinen luterilaisuus näin opeta.
Mutta syntyisikö täällä keskustelua sanonnasta/käsittestä ex opere operato ja sakramentit?
Miten ja milllä tavoin sakramentit vaikuttavat niiden käyttäjään?
Vai meneekö tämä otsikon aihepiiristä jo sivuun?
No minusta tämä on hyvinkin tervetullut aihe käsiteltäväksi ja liittyyhän se välittömästi vanhurskauttamiseen, siihen vanhurskaudummeko teoista vai uskosta. Mennee siis tuon määritelmien alaisuuteen?
Luther torjuu hyvin voimakkaasti ex. opere operato opin mm. tässä kritikoidessaan korkeakirkollisuutta:
Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty (Martti Luther, WA 26, 161, 35-162, 3).
Tässä mielestäni hyvä tiivistelmä vielä tuosta vahurskauttamisesta:
"Jumalan vanhurskaus on koko ihmiskuntaa varten valmiina hänessä; meidän itse kunkin omana se on siis niin pian ja niin kauan kuin olemme uskon kautta yhdistyneet häneen. Koko maailman vanhurskaudesta ei koskaan tule sillä tavoin ihmisen omaa, että joku olisi vanhurskas myös evankeliumia kuulematta tai Kristuksesta piittaamatta.
Jukka Thuren
Jukka myös sanoo Room. 5: 9 jakeen kommentaarina, että siinä Paavali on rinnastanut vanhurskauttamisen ja sovituksen.
Room. 5:9: “Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta.”
)