Tarkoitan tällä periaatteella sitä ajatusta, että kristillisen uskon ja opin ainoa normatiivinen lähde on Raamattu.
1 tykkäys
Jep. Mitä mieltä olet tähänastisesta keskustelusta?
Itse ajattelen että Raamattu on se tärkein ja ensisijainen lähde.
Ei siis missään tapauksessa niin ainakaan, että otetaan jokin teologinen uutuus tai jopa yhteiskunnallinen aate, ja koetetaan se sitten perustella Raamatulla. Ja jos ei onnistu, hylätään Raamattu aikaansidottuna.
Olen huomannut että viime vuosikymmeninä hyvin konservatiiviset luterilaiset teologit ovat tutkinneet ja lainanneet muitakin varhaiskristillisiä lähteitä kuin Raamattu. Mutta ei hakien ristiriitaa, vaan samankaltaisuutta.
No, kysymykseni tietysti mahdollisti hyvin monenlaisia lähestymistapoja. Ehkä minua kiinnostaisi lukea, miten luterilaiset perustelevat yksin Raamattu -periaatteen Raamatulla, ja toisaalta, miten ei-luterilaiset siihen vastaisivat. Itse kun tässä parhaillaan mietin, mihin itse uskoisin. Haluaisin saada vastakkaiset osapuolet käymään keskustelua aiheesta.
1 tykkäys
Sitäkin sopii miettiä, että Luther, joka ns. keksi yksin Raamattu-periaatteen, oli kuitenkin vakavissaan hylkäämässä ja poistamassa Raamatusta Jaakobin kirjettä ja ilmeisesti johonkin kohden lisäsi sanan “yksin” -siis kohtaan “pelastetaan uskosta”- ja muutteli kirjoitusten järjestystä ilmeisesti oman makunsa mukaan.
Eli olisiko niin, että Luther kehitti yksin Raamattu-periaatteen välineeksi, jolla perustella yksin armosta, yksin uskosta- oppiaan ja sitten opportunistisesti toimi periaatteensa vastaisesti silloin kun se oli hänen armo-oppinsa koherenttiuden tähden suotuisaa.
Olen kuunnellut mm. tämmöistä ortodoksista ex-protestanttia, joka on kirjoittanut kirjan protestanttisuuden ja ortodoksisuuden suhteesta. Muistaakseni tässä haastattelussa hän nostaa sola scripturan pahimmaksi harhaopiksi -tai niiden lähteeksi. Jälkimmäinen tuntuu omien kokemuksieni mukaan ainakin toteutuvan -pariinkin “minä-ja-mun-Raamattu-ja-kaikki-isot-kirkot-ja-muutkin-on-saatanasta” -ihmiseen törmänneenä sanoisin näin. Tai sitten joku heistä onkin oikeassa…
Ei noin voi missään nimessä sanoa. Kristinusko ei johda oppiaan Raamatusta. Sen oppi on apostolista oppia. Kirkko oli ennen Raamattua ja kirkon opetuksen mukaan UT:n kirjoittajat kirjoittivat kirjoituksensa. Toki kyseessä on inspiroitu teksti, erityislaatuinen kaikkien kristillisten tekstien joukossa.
Raamattu siis sisältää kristillisen opin, mutta se ei ole sen lähde.
2 tykkäystä
Tästä on olemassa myös erillinen ketju. En tiedä, miten järkevää on käydä samasta aiheesta kautta eri keskustelua.
Joo, huomasin sen ja mietin, jatkanko keskustelua siinä ketjussa, vai perustanko uuden. Olin/olen siitä vähän epävarma, kummin pitäisi tehdä. Ehkä minä kaipasin vähän erilaista lähestymistapaa, kuin mitä tuossa ketjussa oli.
Minua kiinnostaisi nimenomaan se, että hc-tunn.luterilaiset perustelisivat selkeillä opinsijaintipaikoilla yksin Raamattu -periaatteen, ja sitten katsoa, mitä room. kat. ja ortodoksit vastaavat niihin. Mutta en sitten tiedä, onko täällä enää hc-tunn.luterilaisia kun Miknius ei enää ole semmoinen. =) Eli en tiedä, kuinka hyvin tämä minun suunnitelmani käytännössä toimii. Voinhan tietysti itse kaivaa esim. Pieperistä niitä opinsijaintipaikkoja ja katsoa sitten, mitä niihin vastataan.
1 tykkäys
Näin varmaankin. Käytin kyllä tuossa aiemmin Pseudonyymin esittämää lähde -termiä. Mutta ajattelin, että keskustelemme tilanteesta jossa punnitaan esim. jotain esitettyä väitettä - tai haluttua uudistusta kirkossa… - jolloin nousee kysymys periaatteesta. Mikä määrittää vastauksen voimakkaimmin, mistä lähdetään ensisijaisesti hakemaan perustelua?
Eiköhän vain Raamatusta? Tässä kirkkolain kohta
että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
siis lähinnä mielessä.
Vaikka Raamattua ei ole kirjoitettu siis ennen opin muodostumista eikä ennen kristinuskoa, se on nyt myös paras “lähde” kun arvioinnista on kysymys.
Yksin Raamattu -periaate on epämääräinen käsite. Vapaat suunnat käsittävät sen eri tavoin kuin luterilaiset. Ja katolilaiset niputtavat meidät luterilaiset ja muut protestantit samaan nippuun. Kysymys on siis siitä, miten traditioon ja jatkuvaan ilmoitukseen tulee suhtautua auktoriteettina.
Alunperin Heiko Obermanin kehittämä jaottelu lienee vakiintunut teologisessa keskustelussa ja on mielestäni varsin käyttökelpoinen:
Traditio 0 (solo scriptura):
Vain Raamattu. Ekumeeniset uskontunnustukset ja kirkon perintö on riisuttu pois. Yhteys juuriin on katkaistu, tähän liittyy myös kirkon rappioteoria ja yksilökeskeisyys (alkukristillisyydessä ei ollut hierarkiaa, virkaa, liturgiaa jne). Kukin voi tulkita itse Raamattua kuten Henki ilmoittaa ja elää itse uskoaan todeksi miten parhaaksi katsoo. Alunperin radikaalireformaatio, nykyisin vapaat suunnat ja evankelikaalisuus.
Traditio I (sola scriptura, Raamattu yksin):
Raamattu yksin on ainoa ilmoituksen lähde. Kuitenkin, vaikka Raamattu onkin yksin ainoa auktoriteetti, sitä tulee tulkita regula fidein eli kirkon ikiaikaisen yhteisen ymmärryksen (uskon säännön) mukaan. Uskon sääntö on alisteinen Raamatulle ja sen tulee olla yhtäpitävä Raamatun kanssa. Uskon sääntöön kuuluvat mm. ekumeeniset uskontunnustukset ja kirkkoisien yhtenäinen opetus. Luterilainen käsitys.
Traditio II:
Kaksi ilmoituksen lähdettä: Raamattu ja traditio. Raamatun ulkopuolinen ilmoitus sallittua Raamatun rinnalla. Traditio II väittää, että osa auktoritatiivisesta apostolisesta ilmoituksesta on säilynyt kirkon traditiossa, vaikka sitä ei olekaan Raamattuun kirjoitettu, esim. Marian taivaaseenottaminen. Trenton jälkeinen roomalaiskatolisuus.
Traditio III (sola ekklesia, “yksin seurakunta”):
Raamattua ja traditiota tulkitsee ja uutta oppia luo erehtymätön magisterium, hengellinen hallitus tai johtaja. Jatkuva ilmoitus. Apostolinen usko on sitä, miten sen hengellinen johto kulloinkin määrittelee. Esimerkkeinä Vatikaani ykkösen jälkeinen Rooman kirkko, sekä luterilaisuuden liepeillä SRK-vanhoillisuus ja esikoislestadiolaisuus.
Keskusteluissa ei pitäisi sotkea Traditio nollaa ja ykköstä. Me luterilaiset emme ole raamattufundamentalistisen nollatradition kannalla, vaikka puhummekin sola scripturasta.
1 tykkäys
No olipas melko raflaavasti esitetty tuo kolmas kohta. Jos moittii katolisia siitä, että he ymmärtävät väärin luterilaisia, niin olisi syytä pitää huolta siitä, että ymmärtää oikein katolisia.
1 tykkäys
Ehkäpä tässä olisi hyvä tilaisuus @Miknius elle esittää tunnustusluterilainen käsitys ja ottaa selvää ortodoksisesta käsityksestä, ellei hän ole jo siihen perehtynyt.
1 tykkäys
Katolisilla on vapaa oikeus korjata väärinkäsityksiä. Sitä varten kai tämäkin foorumi on olemassa.
Itselleni tuli vain mieleeni Vatikaani I:n eksklusiivinen kirkkokäsitys 1800-luvulla verrattuna Vatikaani II:n “kaikki totiset voivat päästä taivaaseen” -malliin, ja tämän hetkisen liberaalin paavin nykyaikaiset käsitykset abortista, homoista ja eronneiden vihkimisestä.
Eivät kaikki niputa. Ja onhan meillä yhteisiä julistuksia ja lähentymistä paljonkin kirkkojen välillä joissakin asioissa. Nykyinen paavikin kävi Ruotsissa asti luterilaisia tapaamassa reformaation juhlavuotena.
Parhaimman kuvan asista saa kun pyytää niitä kirkkokuntia perustelemaan käsityksensä niiltä osin kuin heidän virallinen oppinsa poikkeaa Raamatusta. Parhaimillaankin he voivat sanoa näiden oppiensa suhteen tuon usein käyttämänsä standardi vastauksen, ettei Raamattu ole niitä vastaan. Tässä kohdin voi vain todeta, että Raamattu on myös niitä opetuksia vastaan, joista se ei suoranaisesti puhu, mutta jotka ovat ristiriidassa Raamatun opin kanssa siitä kuinka syntinen ihminen pelastuu lyhyesti sanoen evankeliumin opin kanssa. En tässä yhteydessä nyt lähde mainitsemaan tälläisia Raamausta poikkeavia joidenkin kirkkokuntien opetuksia, vaikka se voisi olla hedelmällistäkin tämän aiheen kannalta. Ehkäpä myöhemmin jos tarve vaatii voin tuoda näistä joitakin esille asian valaisemiseksi?
1 tykkäys
Tässä olikin monta asia, joiden sekulaari, liberaali ja luterilainen media mielellään esittää jotenkin muuttuneen, vaikka ne eivät ole muutuneet millään tavoin. Luterilaisuuskaan ei siis ainakaan tarkastele maailmaa ja totuutta yksin Raamatusta käsin.
1 tykkäys
Tämä on kyllä hedelmällinen lähestymistapa. “Miksi ihmeessä haluatte olla väärässä?!”
1 tykkäys
Kirkot eivät kuitenkaan lähde mukaan tuollaiseen, joten se on tehokas lähestymistapa jossa voi olla itse aina oikeassa 
Katolinen kirkko on kirjannut itse kirkon näkemyksen Jumalallisesta ilmoituksesta viimeksi Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa. Ihan hyvä lukea se, jos haluaa tietää katolisen kirkon näkemyksen. Se ei ole edes pitkä.
1 tykkäys
Jos kysymystä vähän tarkentaa, niin apologetiikassa on tapana perustella niitä oppeja, jotka prima facie poikkeavat Raamatusta eli joissa vaikuttaa siltä, että ristiriitaa voi olla. Jotkut laativat myös uskontokunnan sisäiseen käyttöön käsikirjoja Raamatun hankalista kohdista.
Kun sinä @oka nyt tukeudut yksin Raamattu periaatteseen, niin kysyn sinulta edellisen viestini hengessä kuinka te selitätte mm. seuraavat luterilaisesta näkökulmasta poikkevat käsityksenne Raamatula? Ja huomio, että tarkoitus ei ole millään tavoin esittää tätä kysymystä syyllistäväsä hengessä vaan ihan vain kysyä neutraalisti, kuinka te nämä poikkeamat selitätte? Käytän tässä käsitystenne esille tuomiseen Timo Eskolan artikkelia ja korostan siitä muutamia kohtia joihin erityisesti haluan vastauksen:
Helluntailaisuuden raamatuntulkintaa
Helluntailaisuus (Pentecostals) on laajalti vaikuttava, hieman eri tavoin eri maissa jäsentynyt uskonsuunta. Helluntailaisuus tunnetaan Suomessa pitkäaikaisena vapaakirkollisena liikkeenä. Sen lisäksi on muistettava, että Yhdysvalloissa Helluntaikirkko on laaja kirkkokunta, jolla on varsin jäsentyneet opilliset käsitykset. Helluntailaisen tulkinnan mukaan ihminen pelastuu melko monivaiheisen prosessin kautta. Ensin tulevat usko ja parannuksen tekeminen. Tämän jälkeen ihminen osoittaa (yleensä aikuisena) uskonsa menemällä kasteelle. Kastetta seuraa (ei välttämättä yhtäaikaisena tapahtumana) henkikaste eli Pyhällä Hengellä täyttyminen. Hengellä täyttymistä pidetään uskon seurauksena ja sen merkkinä yleisesti ottaen on kielillä puhuminen. Suomalaisen helluntailaisuuden piirissä raamatuntulkintaan vaikuttaa . todennäköisesti se, kuuluuko tulkitsija lähellä luterilaista teologiaa olevaan siipeen vai vahvasti karismaattiseen siipeen.
Raamatun tulkintaan tämä kokonaiskäsitys vaikuttaa monessa kohdin. Ensinnäkin se ohjaa kaikkien niiden raamatunkohtien tulkintaa, joissa puhutaan Hengellä täyttymisestä. Esimerkit haetaan useimmiten Apostolien teoista. Kohdissa on olennaista, että uskon ja Hengellä täyttymisen katsotaan olevan eri tapahtumia. Helluntailainen kokonaistulkinta vaikuttaa tosin myös toisenlaisten kohtien tulkintaan. Helluntailaisessa tulkinnassa (etenkin Yhdysvalloissa) vierastetaan käsitystä, että ihminen pelastuisi yksin uskon kautta. Vaikka näitä raamatunkohtia on runsaasti, niiden katsotaan kuvaavan pelastumisen kaavaa vain rajatusti. Ne puhuvat pelkästä uskosta. Helluntailaisen tulkinnan mukaan syntien anteeksianto saadaan vasta (aikuis)kasteessa uskon jälkeen. Siksi etenkin Apostolien tekojen ja Paavalin kirjeiden tulkinta poikkeaa helluntailaisessa perinteessä selvästi luterilaisesta tulkinnasta.
Myös helluntailaisen teologian kohdalla on syytä muistaa, että raamatuntulkintaan kuuluu vahva Kristuksen sovitustyön korostus. Opetus Kristuksesta noudattelee suurten kirkkokuntien linjauksia. Helluntailainen teologia voi olla hyvin Kristus-keskeistä siitä huolimatta, että Pyhän Hengen lahjojen korostus näkyy monien raamatunkohtien tulkinnassa. Helluntailaisia on Suomessa kohtuullisen paljon, joten monet luterilaisen kirkon seurakuntalaiset osuvat jossain vaiheessa keskusteluihin raamatuntulkinnasta heidän kanssaan. Siksi tulkinnasta kiinnostuneiden ihmisten on hyvä olla tietoinen helluntailaisen teologian pääkohdista.
Timo Eskola, Merkitysten verkossa, s.29.