- Oppi, missä muutkin
- Ei mitenkään luterilaista
- ?
- Enpä tätäkään ymmättä
- Luterilaisuus perustuu nimenomaisesti raamatullisuuteen, vaikka kieltämättä se on valikoiunut jo alusta asti asioita.
Justiinsa tää tinkiminen taitaa olla siinä kaiken keskiössä. Jos asioiden ainoa ulottuvuus tai laadullinen tekijä on se, että onko ne tingittyjä vai ei, niin kaikki muut tavat sanoa jotain ovat vain erilaisia luonnehdintoja kulloinkin käytetystä tinkimisen asteesta.
Tässä on vähän kuin hyvä vanhempi, joka antaa luvan ja paha vanhempi, joka ei anna lupaa.
Enpä nyt oikeasti tiedä. Yksipuolisuus on toki olemassa, mutta tuollaista analyysia en tunnista.
Aikanani kritisoin “klassista kristinuskoa” sementoiduista selityksistä, mutta jossain vaiheessa huomasin, että kyseessä olikin luterilaisuuden kritiikki ja että katolilaisuus ja itse asiassa myös ortodoksisuus paljon paremmin pystyi torjumaan ko. kritiikin.
Erityisesti tämä luterilainen opetus on minulle kuin punainen vaate: “Jeesuksen opetusten tarkoitus oli vain osoittaa, että kukaan ei voi pyhittyä omin neuvoin ja siksi tarvitaan armoa”.
Yksin armosta = epäjohdonmukainen = ihminen keskiössä = inhimillinen = kompromissitaito = armon evankeliumi = uskottava = epälooginen.
Armo plus jotain = johdonmukainen = traditio keskiössä = epäinhimillinen = kompromissiton = muu evankeliumi = epäuskottava = looginen.
Siis en oikein näe tuossa pointtia. Mutta olen taipuvainen ajattelemaan, että tuossa ei niinkään yritetä tavoittaa kahden monitahoisen ilmiön eri aspekteja, vaan maistella jotain yhtä ja samaa tekijää tai muuttujaa sitä varten, että saadaan tuotettua arvostelmia näiden eri määreiden kautta.
Luterilainen kirkko uhraa vähän loogisuutta ja johdonmukaisuutta voidakseen olla inhimilinen ja armollinen. Katolinen kirkko uhraa vähän inhimillisyyttä ja armollisuutta voidakseen olla johdonmukainen ja looginen.
En näe siinä olevan mitään vastaavuutta todellisuuteen. Toisaalta se on vähän kuin kertomus, jossa luterilainen kirkko on Peter Pan ja katolinen kirkko on Kapteeni Koukku. Ensimmäisellä on täydellinen vapaus olla mitä vain, kun taas jälkimmäinen on tyranni. Varsinainen tavoite on kertoa tätä stooria. Alibi sille stoorille on se, että Peter Pania moititaan jostain näennäisesti epäedullisesta jutusta, joka kuitenkin tekee hänestä sen hyvän tyypin. Ja Kapteeni Koukkua kehutaan jostain näennäisesti hyvästä asiasta, joka tekee hänestä jutun roiston.
Jos taas itse haluaisin trollata tämän kanssa, niin esittäisin sen siten, että moderni kulttuuri ja luterilainen kirkko on kuin Geppetto, joka valmistaa eläviä nukkeja ilman naruja. Kun taas katolinen kirkko on elämä, joka tekee heistä oikeita poikia. Mutta parempi etten trollaa.
Valitettavasti en ollenkaan ymmärrä, mitä sanot.
Loistavasti ilmaistu! Juuri näin minä koen ja ajattelen, ja että molemmat ovat korrespondenssissa todellisuuden kanssa. Molemmilla on pointtinsa.
Korrespondenssista vielä sen verran että tietenkään minä en hyväksy sinun esteettistä teologiaasi ja katolisuutta (joka juoksee taviksen käsitteitä karkuun) keskustelussa taustaraamiksi, siksi ainoaksi oikeaksi todellisuudeksi - niin että vain sinä puhuisit aina faktoista ja muiden muu mutina olisi vain rimpuilua.
Loppumattoman abstraktin muodon taakse on helppo yrittää piiloutua.
Mitä tarkoittaa olla inhmillinen ja armollinen? Kirkko ei voi olla inhimillinen, koska se on jumalallinen. Ja Jumala on armollinen.
Tuo on ehdottomasti pienin käsitteiden sekaannus tuossa tekstissä.
Korrespondenssilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että jollain on pointti tai että joku on omalla tavallaan oikeassa. Korrespondenssi on ihan oikea tietoteoria, ja sen mukaisesti katolisuus on yksiselitteisesti vahvempi ja luterilaisuus omista lähtökohdistaan ja omasta valinnastaan aivan tarkoituksella heikompi.
Katolisuus väittää, että on olemassa totuus koskien laajempaa spektriä yksilön, yhteisön ja kaikkeuden asioita, mukana myös ajattelua hyveistä, kun luterilaisuus tarkoituksella rajaa itsensä lähinnä pelastuksen kysymyksiin.
Eikä minua tietenkään kiinnosta pätkääkään, miten joku, joka kykenee vääntämään käsitteitä noin mutkalle, hyväksyy tai ei hyväksy. Joidenkin pitäisi lakata kuvittelemasta, että heidän tunteensa ovat kriteeri jollekin. Tai että koko keskustelulla haetaan heidän henkilökohtaista hyväksyntäänsä. Tai että jotakuta kiinnostaa kuulla julistusta jonkun mieltymyksistä - etenkin jos se on lopulta ainoa tarjollaoleva argumentti.
Se fantasiointi, mistä edellä mainitsin, jatkuu tuossa karkuun juoksemisessa ja muodon taakse piiloutumisessa. Kummassakaan ei ole ajatusta missään metafyysisessä mielessä, vaan kyse on lähinnä viisastelusta. Eli kun ihanat, voitokkaat ja riemumieliset homot tulevat hallitsemaan pelikenttää, juoksevat eri mieltä olevat pakoon, kangistuvat, piiloutuvat, kompuroivat ja kaatuvat. Katoliselta kirkolta varmaan seuraavassa erässä aukeaa kengännauhat, putoaa housuista nappi ja tulee kakat housuun. Tällaista ihan pikkulasten juttua.
Kun @timo_k edellä perusteli termin käyttöä, niin siitä jäi kirjaimellinen näkökulma puuttumaan. Fantasia on pornografinen silloin, jos sillä on keskeinen tai ainoa tarkoitus nimenomaan vahvistaa jollekin seksuaalisuuden lajille tai seksuaaliselle identiteetille turvallinen asema. Tämä on Helinä-keijun funktio Disneyn piirretyssä. Joskin hahmon seksuaalinen merkitys on kuulemma ilmeisempi J. M. Barrien originaalissa.
Jutussa on sadomasokistinen puoli siinä, että sillä haetaan nimenomaan nautintoa vastustajan tai vihollisen kuvittelemisesta epäedulliseen asemaan. Eli fantasiassa se kompuroi, kaatuu, pakenee, piiloutuu, ei haluaisi olla annetussa asemassaan, ajaa itsensä umpikujaan, katuu, pahoittelee, kokee itsensä sidotuksi ja niin edelleen. “Ha ha haa. Olet niin nolo ja hädissäsi kun vastustat seksuaalista vapauttani.” En siis niinkään minä vaan katolinen kirkko.
Siis ei minulla ole mitään muuta tässä kuin että voisiko saada jotain muuta, jotain uutta? Jotain tunnistettavalla tavalla asiapitoista, joka ei nousisi noista samoista henkilökohtaisista jutuista?
Jos unohdan viestin lopusta sen sadomasokistisen pilkan, niin voin leikkiä, että siinä on vakavissaan sanottu argumentti. Sen jälkeen voin vastata siihen.
Eli kun Hart summaa, että beauty is the true form of distance, niin avainsana on tässä tuo viimeinen, eli etäisyys. Siinä ei ole mitään loppumatonta eikä abstraktia millään pakenemisen mahdollistavalla tavalla. Se on muoto merkityksessä, että se on konkreettisten asioiden välillä - siis se distance on tässä - tapahtuvia, konkreettisia asioita yhdistävä piirre.
Työpöydälläni on penaali, jossa on oransseja lyijykyniä. Kaikki kieli on väistämättä abstraktia tällä tavalla, koska siinä abstrakti oranssius on konkreettisten kynien ominaisuus. Kauneus eli estetiikka eli avoimuus toiselle ja avoimuus Jumalalle on loppumaton ihan ilmeisellä tavalla. Se nimenomaan ei mahdollista piiloutumista eikä pakenemista, koska se on ainoa asia maailmassa, mikä mahdollistaa löytämisen ja löydetyksi tulemisen.
Epäesteettisten asioiden yksi olennainen piirre on se, että niiden avulla yritetään kadota toiseen, kadota itseen tai kadota ei mihinkään. Uskon, ja tästä tuskin on edes suurta erimielisyyttä, että homoseksuaalisuus kuuluu niihin.
Viimeisenä tällainen huomio modeille, että jos joku ei hyväksy annettua otsikkoa keskustelun taustaraamiksi - ja vielä leuhkii asialla niin kuin se olisi joku tapa hyökätä minua vastaan henkilönä - niin eikö hänen kannattaisi kohdistaa ainoan oikean todellisuuden etsintänsä (mistä siis hän - en minä - esittää, että tässä on kyse) vaikka viereiseen keskusteluun? Sellaiseen, jonka otsikko eli taustaraami on subjektiivisesti miellyttävämpi.
Kylläpäs sinä olet luova! Teorioita piisaa. Mistä ihmeestä revit esim. tuon, että haluaisin katolisen kirkon kompastuvan? Sehän on upea kirkko, jonka tinkimättömyydelle ja johdonmukaisuudelle nostan hattua.
Ja for the record vielä kerran: mä en käy enää homokeskustelua, laisinkaan. Määrittelen itseni ensisijaisesti Jumalan lapseksi ja rukoilen: “Tapahtukoon sinun tahtosi.” Siinä on mielestäni avointa esteettistä muotoa. Homoseksuaalisuuteni on tässä keskustelussa täysin epävalidi argumentti ja ihmettelen että tuot sitä esille koko ajan. Se on ad hominem.
Tarkoitin inhimillisyydellä sitä, että kansankirkolla on kansankirkon mentaliteetti. Esimerkiksi sen suhde avioeroon tai toisaalta ehkäisyyn ei ole yhtä jyrkkä kuin katolisella kirkolla - näissä ratkaisuissa on aivan selvästi keskiössä inhimillisyys ja pyrkimys hyviin hedelmiin.
Itse ajattelen niin, että Jeesus meni ihmisten keskelle saarnaamaan pelastusta eikä sementoinut itseään temppeleihin. Myös luterilainen kirkko toimii tässä merkityksessä vahvasti armon saarnaajana ja menee ihmistä lähelle. Luterilainen kirkko on myös nähdäkseni demokraattisempi ja sekä hengelliseltä että byrokraattiselta hierarkialtaan yksinkertaisempi kuin katolinen kirkko.
Luterilaisessa kirkossa uudelleenavioitunut pääsee ehtoolliselle, katolisessa kirkossa ei. Kyllähän armon evankeliumi tulee silloin ainakin minun silmissäni “eläväksi” jo tässä maailmassa.
Kannattaa nyt muistaa ainakin se fakta, että luterilainen kirkko on kansankirkko vain ja ainoastaan Pohjoismaissa. Muualla asiat ovat toisin. Eli kansankirkollisuus ei selitä opillisia eroja ollenkaan.
Uudelleenavioitumisen salliminen ei ole mitään inhimillisyyttä, sillä se on ihmiselle vahingollista.
Aina jos tapahtuu avioero, jotakin vahingollista on tapahtunut joko avioliitossa tai tapahtuu itse erossa. Siinä mielessä minä näen, että avioero on lähes aina seurausta jonkinlaisesta synnistä. Ja Jeesus suorastaan kieltää avioeron - syntihän se silloin on.
Uudelleenavioitumisen taasen ei välttämättä tarvitse edustaa syntisyyttä, vaan sen hedelmät voivat olla hyvät. Kyllä ihminen voi joskus ansaita toisen mahdollisuuden.
Kategorinen kielto voi olla väärin – jos poikkeamalla on hyvät ja rakkauden kaksoiskäskyn mukaiset hedelmät. Uskon, että tämä on myös kansankirkon ajatus.
Jeesus opettaa, että uudelleen avioituminen on huorintekemistä. Huorintekeminen ei ole ihmiselle hyvä asia. Se ei siten voi olla rakkauden kaksoiskäskyn mukaista. Huorintekeminen rikkoo ihmistä itseään vastaan, siksi P. Paavali siitä erityisesti varoittaa, se rikkoo kumppania vastaan ja Jumalaa vastaan. Lisäksi avioliitossa olevan kohdalla myös puolisoa vastaan. Se rikkoo koko perhettä vastaan ja koko yhteisöä vastaan.
Mitä ehkäisykieltoon tulee, on niin, että hormonaalinen ehkäisy on monin tavoin osoittautunut ihmiselle ja etenkin naiselle vaaralliseksi ja haitalliseksi. Vaikka jättäisimmi tässä yhteydessä tarkastelematta sen tosiasian, että se on usein myös abortatiivista.
Minulle on muodostunut käsitys, että huorinteko olisi aviorikos eli sukupuoliyhteys muun kuin oman puolison kanssa. Jos entisestä aviopuolisosta on eronnut ja muodostanut uuden avioliiton, ei kyseessä silloin enää voi olla aviorikos. Synti on tapahtunut jo siinä, että ensimmäistä avioliittoa ei saatu toimimaan ja se kävi syystä tai toisesta sietämättömäksi. Mielestäni avioero ja uusi avioliitto on mahdollista solmia “siveällä prosessilla”.
Minusta vaikuttaa, että huorinteko-termiä käytetään välillä aika villisti. Mitkä tekstit raamatussa ovat määritelleet sinun käsityksesi siitä, mikä kaikki on huorintekoa?
Minäkään en voi hyvällä omatunnolla suositella e-pillereitä kenellekään.
Katolilaisuus ei kyllä ole tiukin tai edes johdonmukaisin. Tiukempia ovat esimerkiksi vanhoillis-lestadiolaiset ja johdonmukaisenpia luultavasti jotkin vanhan kaavan kalvinistit.
Jeesus sanoo:
“Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin.” (Mark.10:11s.)
Aika vaikea tuota vastaan on rimpuilla.
Miten pitäisi toimia esim. väkivaltaisessa avioliitossa?
Ilman muuta tuossa on kyseessä synti, mutta eikö Jeesuskin antanut syntejä anteeksi? Eikö kirkko voisi samalla tavalla vakiinnuttaa “armon tekoja” käytäntöihinsä?
Henkilökohtainen mielipiteeni asiasta on, että mikäli henkilö ei pysty elämään aviopuolisonsa kanssa samassa osoitteessa vaarantamatta omaa tai lastensa henkeä, terveyttä ja/tai muita elämän perusedellytyksiä, TULEE muuttaa asumaan eri osoitteeseen. Perheväkivalta on ilmiönä sellainen, että siinä toistuvuus ja pahenevuus on enemmän sääntö kuin poikkeus eikä ole tarpeen jäädä odottamaan tilanteen eskaloitumista. Mikäli erilleen muuttaminen ei takaa kaltoinkohdellun puolison elämän perusedellytyksiä, on juridisen avioeron ottaminen perusteltua. Uuteen kristilliseen avioliittoon ei tämän voi silti sanoa itsessään oikeuttavan.