Jumalan ja ihmisen välinen unio osana pelastusoppia

[Plautilla]

Otan tähän talteen pari uniomainintaa muissa ketjuissa.

@Nuuska

Luterilaisuudessa Theosista vastaa pitkälle Unio Mystica, jota jostain syystä ei juurikaan mainosteta, mutta meille asia ei ole pelastuskysymys, vaan vanhurskauttamista seuraavan pyhityselämän edellytys uskovan elämässä.

@Nuuska

Kristillisessä kasteessa “luonnollinen ihminen” hukutetaan, ja uudestisyntynyt nostetaan kuiville; Lutherin mukaan kristityn elämän pitäisikin olla “jatkuvaa kastetta”, eli vanhaa Aatamia pitäisi hukuttaa / naulita ristiin ja tehdä tilaa Kristukselle.

Ortodoksinen kirkko käyttää ihmisen jumalallistumisesta termiä Theosis. Luterilaisuudessa sinänsä sama asia on Unio Mystica (joka tunnetaan Suomessa valitettavan huonosti); pyhityselämää elävän kristityn kehittyminen alkuperäisen Jumalan kuvan kaltaiseksi;

“Pyhän Hengen ja koko Pyhän Kolminaisuuden asuminen ihmisessä (unio mystica). Raamattu opettaa, että tämä Jumalan yhdistyminen kristittyihin, joka on suuri salaisuus (Ef. 5:32), on sekin seurausta siitä, että heidät on vanhurskautettu uskosta (Gal. 3:2 - Ef. 3:17; Joh. 14:23; 1. Kor. 6:19; 2. Kor. 6:16). Raamatun mukaan ei tämä Jumalan asuminen uskovissa, joka on salaisuus, koske ainoastaan heidän sieluaan, vaan myös ruumista (1. Kor. 6:15). Unio mystica on erotettava Jumalan läsnäolosta kaikissa luoduissa (unio generalis), sillä edellinen on uskovaisten etuoikeus (Joh. 14:23 s.). Se ei myöskään ole vain Jumalan vaikutusta tai Jumalan lahjojen asumista heissä, sillä Raamatun mukaan Jumala itse asuu uskovissa (vrt. Yksim. Ohje, M. 624, 65; suom. 499). Edelleen ei unio mystica -ajatusta ole vietävä niin pitkälle, että se panteistisesti tarkoittaisi kristittyjen olemuksen muuttumista substanssiltaan samaksi kuin Jumala, sillä unio mystica ei kumoa sitä eroa, mikä vallitsee Luojan ja luodun välillä. Unio mystica -oppi on myös käytännön kannalta erittäin merkitsevä, sillä Raamattu käyttää sitä sekä varoittaessaan (1. Kor. 3:17 - 6:15) että lohduttaessaan (Room. 8:10 s.; Ef. 4:30).”

Franz Pieper, Kristillinen dogmatiikka, s.330-331.

@anon31067578

Jumala ja ihminen muodostavat yhden ainoan persoonan Jeesuksessa, joten kaikki se minkä Jeesus tekee ihmisenä on myös luettava hänelle hänen jumaluudessaan. Jumala liittyy myös uskoviinsa aivan erityisellä tavalla, ei ainoastaan lahjoineen vaan myös olemuksensa puolesta (unio mystica) siten, että Jumala asuu uskovissa ikään kuin temppelissään. Tällöin on aivan luonnollista, ettei Paavalin pyynnöstä voida sanoa muitta mutkitta sen olleen pelkästään inhimilllinen. Jumala on näet ottanut uskon kautta Paavalin tarpeet omikseen.

@Silvanus

Tämä kyllä kuulostaa vähän oudolta. Minusta sekoitat filiaation (unio cum Christo) ja unio mystican.

@anon31067578

Olisi kiva kun perustelisit vähän? Esim. millä tavoin Jumala ei pidä uskovien tarpeita ominaan?

@Silvanus

Olen siis eri mieltä tästä väitteestä, että Jumala liittyy olemuksensa puolesta uskoviinsa. Unio mystica ei tarkoita olemuksellista yhtymystä. Olemuksellinen yhtymys tapahtuu kasteessa Kristuksen kanssa (unio cum Christo), jossa tapahtuu inkorporaatio ja filiaatio eli tempautuminen Kolminaisuuden sisäiseen elämään.

Ajatus siitä, “ettei Paavalin pyynnöstä voida sanoa muitta mutkitta sen olleen pelkästään inhimilllinen”, kuulostaa minusta vähän oudolta. Tässä tuntuu, että sekoitat jumalallisen ja inhimillisen tavalla, joka ei tapahdu edes Kristuksen kohdalla. Jos Paavalin pyyntö ei ollut “vain inhimillinen”, niin eivätkö meidänkään pyyntömme sitten ole “vain inhimillisiä”?

Periaatteessa en vastusta tällaista mystiikkaa, mutta sen muuttaminen olemukselliseksi mystiikaksi, ikään kuin kyse olisi siitä, että meidän olemuksemme onkin jumalinhimillinen olemus unio mystican kautta, kuulostaa ongelmalta.
Minusta se pitää ennemmin ymmärtää niin, että me olemme edelleen ihmisiä. Olemme olemuksellisesti yhtyneet Kristuksen kanssa, nimittäin hänen ihmisyyteensä; häneen puolestaan on Jumala yhtynyt hänen persoonassaan “olemuksellisesti”, eli yhteys Jumalaan tulee sitä kautta. Toisin sanoen: olemme Jumalan poikia ja tyttäriä vain ja ainoastaan kun olemme Pojan persoonassa, pukeneet Pojan yllemme ja niin edelleen, siis kasteessa tulleet otetuiksi Pojan persoonaan, tulleet osaksi hänen ruumistaan. Hänen ruumiissaan me olemme osa sitä, johon on yhtynyt jumaluus, mutta emme niin, että jumaluus olisi yhtynyt meidän olemukseemme, vaan Kristuksen olemukseen.

Siis Jumala on Kristuksessa, ja me olemme Kristuksessa, ja sen vuoksi Jumala ei ole meissä niin kuin Jumala oli Kristuksessa, siitäkin huolimatta että Pyhä Henki on meissä. Kuitenkaan Jumalan oleminen meissä ei ole olemuksellista yhtymystä, niin kuin Kristuksessa.