Kiitos! Juuri näin. Haluan vielä valaista asiaa yhdellä esimerkillä, eli jos on vaikeasti sairas neurologisesti ja kärsii jatkuvista hellittämättömistä kivuista on silloin varmasti vaikeaa löytää uskolleen muuta perustetta kuin juuri kasteen tai ehtoollisen. Voi luottaa uskon olevan silloinkin olemassa kun kaikki näyttää päinvastaiselta ja myös tuntuu siltä.
2 tykkäystä
Kannattaa lukea. Ei tortoisen ole tarkoitus teitä kumpaakaan tölviä. Eikä minunkaan. Mutta onhan se totta, että te olette nostaneet keskusteluun omat kokemuksenne, eikä se väärin ole, mutta ainakin minun mielestäni näköala voi silloin jäädä turhan kapeaksi. Ensi sijassa meidän pitäisi olla Raamatun oppilaita. Itsekin olen joutunut tarkistamaan näkemyksiäni monesti. Itse olen aikoinaan liittynyt helluntaiseurakuntaan ja ottanut siellä uuden kasteen. Jos luet tätä taustaa vasten edeltäviä viestejäni niin huomaat, että pitkä matka on kuljettu, ja yhä saan olla oppilaan paikalla.
3 tykkäystä
Ole huoleti, me varmaan tortoisen kanssa pärjätään. 
1 tykkäys
Anteeksi, että sekaannuin.
Ei hätää. Kiitos myös @Stieleiche hyvästä Raamatulla perustellusta viestistäsi edellä.
Viestini saattoi olla epäselvä. Batos, mikä siinä yllätti ?
Kasteesta on tehty yksin uudestisyntymisen
väline. Evankeliumille annetaan aivan erilainen vaikutus. Uskoa ei nähdä niinkään tärkeänä, vaan uudestisyntyminen. Siinä tulee ilmi kasteen virheellinen uudestisyntymisen paikka, kun sitä ei rajata vain Jumalan lapsiin, vaan myös maailman lapsiin.
Silloin kasteen uudestisyntyminen ei enää perustu Raamatun ilmoittamaan uudestisyntymiseen, joka uskon kautta tapahtuu.
Uudestisyntyminen saa yliluonnollisen aseman kasteessa, jopa niin että se vie pois Kristuksesta.
Uudestisyntyminen on uutta elämää Kristuksessa, vanhurskaana.
Mitä tällä tarkoitat, voitko avata lisää?
Luterilaisen ja käsittääkseni ainakin katolisen opin mukaan kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen. Kastettava saa Pyhän Hengen.
Kastetut ovat Jumalan lapsia.
Tämä ei ole kuitenkaan oppi, joka johtaisi Kaikki pelastuvat -oppiin. Tai että ei tarvitse uskoa.
Kastettu tarvitsee Jumalan sanaa ja opetusta pysyäkseen uskossa.
Jos kasteen sakramenttiin liitetään epävarmuus, ja aletaan asettaa uskoa ja kastetta vastakkain, sekä rakentaa uutta velvoittavaa rituaalia uskoontulosta yms., ollaan hukassa. Tai vähintään ulkona Kirkon vanhasta opetuksesta.
2 tykkäystä
Tarkoitan sitä, joilla on käsitys uudestisyntymsestä, että uskosta osatonkin on uudestisyntyny kasteen perusteella.
Miten sinä uskot? Tapahtuuko kasteessa uudestisyntyminen?
Kyllä kasteessa tapahtuu, mutta uskon kautta, mutta siitä voidaan langeta pois, niin kuin armon tilasta.
Aivan, viittasin jo siihen että uskoa tarvitaan ja sanaa uskossa pysymiseen.
Uskon voi menettää. Uskoon voi tulla uudelleen. Kasteessa saadun lahjan voi löytää uudelleen. Yhteys Jumalaan voi syntyä uudelleen.
En vaan ymmärtänyt tuota
kun siitä voi myös saada sen käsityksen että kasteessa ei tapahtuisi sitä mitä Raamatun sana lupaa.
Katekismus kertoo luterilaisittain:
Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.
2 tykkäystä
Uskon kautta kasteen lupaukset, kasteessa saadaan, jotka sanassa luvataan.
Miksi toisia konservatiivisia uskovia luterilaisia aikuisia kasteen armo puhuttelee ja toisia ei, vaikka molemmilla on sama tieto samasta teologiasta ja periaatteessa sekin, joka ei mieti omaa kastettaan tai palaa ajatuksissaan kasteen armoon, hyväksyy saman teologian kuin se, jolle kaste on omassa uskonelämässä keskeinen? Luulisin, että uskovaisten sleyläisten piirissäkin toiset ovat kastekeskeisempiä kuin toiset. Ajatuksissaan ja uskoen kasteen armoon palaaminen ei tietenkään ole pelastuksen ehto sleyläisyydenkään mukaan.
2 tykkäystä
Näin on näreet.
Itse en muuten ole yksinomaan ja ensi sijassa “sleyläinen” vaan kristitty, luterilainen, evankelinen - tässä järjestyksessä. En siis pidä kahta jälkimmäistä määrettä luovuttamattomina. Ne ovat sitä, mihin olen kastettu, missä olen kasvanut.
Käsittääkseni kasteen armo on evankelis-luterilaisen kirkkoni opin peruspylväitä.
Kaste ei todellakaan ole lakia, eikä siitä täydy puhua eikä tehdä muistettavaa “pykälää”. Kaste on armoa ja se myös kertoo Jumalan valtavasta armosta hyvin puhuttelevasti. Kaste on aivan kirkon syntyvaiheista asti ollut suuressa arvossa kristillisissä seurakunnissa.
Kastakaa ja opettakaa - ei ole muuta tapaa toteuttaa Jeesuksen seuraajina kirkon tärkeintä tehtävää.
2 tykkäystä
Palataanpa hetkeksi noihin minun pohdintoihini omasta kasteestani joka tapahtui kun olin 18-vuotias. Eli jos olisin ennen katoliseen kirkkoon liittymistäni mennyt luterilaiseen kirkkoon kertomaan että olen tullut uskoon ja tajunnut että en uskonut kun minut kastettiin. Mitä vaihtoehtoja silloin olisi ollut? Jonkinlainen rukoushetki jossa olisi muisteltu kasteeni hetkeä ja olisin saanut lukea uskontunnustuksen? Olen ymmärtänyt että toiseen kertaan varmuuden vuoksi kastaminen on todella harvinaista.
Vai olisiko sanottu että saan uskoa että kasteessa minuun vuodatettiin tarpeellinen usko, tai jopa että minun tapauksessani usko ilmaantui viiveellä.
En usko, että sinut olisi uudelleen kastettu. Olisi vain ehkä muistutettu, että kaste on pätevä uskoitpa sinä tai et jos se oli Jumalan sanan mukaan toimitettu. Tässä mielessä kaste on vakuuttava merkki siitä, että siinä pelastus lahjoitetaan edellytyksettömästi lupauksena, joka vastaanotetaan uskolla. Kaste siis, ollen lupaus, ei tietenkään edellytä kastettavalta mitään, vain antaa. Se on Jumalan teko.
2 tykkäystä
Miten tämä luterilaisen tunnustuksen pitäytyminen Augustinuksen sanoihin sitten selitetään. Muistan että olemme kirjoitelleet tästä aikaisemminkin, mutta ehkä hieman turhan kiivaassa sävyssä. Virkistäpä muistiani jos jaksat. Miksi siis sanotaan että uskolla vastaanotetaan mutta että uskoa ei sitten kuitenkaan tarvita että kaste on pätevä. Tämä on oikeasti aika hämmentävää, vaikka kyllä tietenkin vuosia näistä vääntäneenä, minulla on jonkinlainen käsitys siitä miten logiikka tässä menee. Jos @Diakoni jaksaa antaa jonkin lyhyen selityksen myös, olen kiitollinen.
Eli voinko ymmärtää tämän niin että myöhemmin tultuani uskoon lunastan sen lupauksen jonka kaste antaa? En kyllä itse osaa ajatella ainakaan niin että jos olisin tuon kasteeni jälkeen elänyt koko elämäni sekulaaria elämää enkä uskonut, niin silti minulla olisi ollut jokin Jumalan minulle antama pelastus.
Uskon toki että Jumala on hyvä ja tahtoo kaikkien pelastuvan, mutta silti, tuntuu jotenkin höperöltä ajatella että voisimme kastaa ihmisiä vaikka vastoin heidän tahtoaan, ja he pelastuvat.
Itse olen tottunut ajattelemaan niin että Jumala todellakin antaa myös sen uskon, mutta jos menen jostain ihan asiaankuulumattomasta syystä kasteelle, se usko ei tule sen kasteen takia, vaan sen takia että Jumala nyt kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen. En näe siinä oikein mitään rakentavaa että ihmisille opetetaan että turhanpäiväinen kasteen pyytäminen ilman todellista syytä on ok.
Kaste on objektiivinen sinusta riippumaton armonlupaus, mutta se ei hyödytä sinua ilman uskoa, jolla otat sen vastaan. Samoinhan on laita toisenkin sakramentin ehtoollisen. Siinähän pastori sanoo altarilta sanat "tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina. Tämä on sataprosenttisesti varma lupaus, mutta et ilman uskoa pääse osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä ilman uskoa siihen, että ne ovat Kristuksen ruumis ja veri sinun puolestasi annetut, vaikka näin onkin objektiivisessa mielessä.
1 tykkäys
Eli siis voinko ajatella että se on se minun vuosien takainen kasteeni joka hyödyttää minua siitä lähtien kun minulla oli usko?
Vauvoista tällä foorumilla on kirjoitettu että heillä voi olla usko, mutta jos minä kutakuinkin tiedän mikä minä olin 18-vuotiaana enkä itse sanoisi että minulla oli usko, niin tilanne on vähän toinen kuin vauvoilla.