Kirkon pitääkin arvioida lähimmäisenrakkauden toteutumista valtiossa. Jos kirkko olisi sitä mieltä, että valtion nykyinen avioliittokäytäntö olisi lähimmäisenrakkauden vastainen, kirkon pitäisi pyrkiä toimimaan niin, että valtio muuttaisi lakia. Tällaista kirkko ei ole tekemässä. Piispainkokous on päinvastoin tunnustanut samaa sukupuolta olevien avioliitotkin avioliitoiksi.
Voidaan silti kysyä, onko kirkon välttämätöntä osallistua kaikkien avioliittojen solmimiseen. Ei ole välttämätöntä. Kirkko on nimenomaan päättänyt ja kirkkojärjestyksessä säätänyt, että se ei vihi omia jäseniäänkään, jos nämä eivät ole käyneet rippikoulua.
Kirkko voisi tällaisen poikkeuksen säätää myös samaa sukupuolta olevien kohdalle. Sellaista ei ole säädetty. Se, että kirkkokäsikirjassa ei ole samaa sukupuolta olevia varten nimettyä kaavaa ei estä vihkimästä nykykaavoja käyttäen, koska kaavojen intentio ei ole määritellä vihittäviä, se intentio on lailla ja kirkkojärjestyksellä.
Kirkon ei toki kannatakaan säätää vihkirajoitusta samaa sukupuolta olevien kohdalle, koska on ehdottomasti lähimmäisten ja koko yhteisön hyvä, että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat kirkollisen vihkimisen esirukouksineen ja siunauksineen. Samaa sukupuolta olevien vihkimiselle on lähimmäisenrakkaudessa mitä raamatullisin peruste.
Olisi erittäin toivottavaa, että samaa sukupuolta olevien avioliitto sisällytettäisiin kirkon virallisimpiin oppidokumentteihin, kuten katekismukseen. Tämä voi kuitenkin odottaa; eronneiden uusi avioliittokin saatiin katekismukseen vasta 1999, vaikka eronneita oli vihkitty aikojen sivu. Minusta tässä on kompromissin paikka: en olisi hinnalla millä hyvänsä muuttamassa oppidokumentteja; konservatiivisille kristityille on merkitystä sillä, että asiaa ei ole viety virallisimmalle oppitasolle.
Jo ennen virallisia oppilauselmia samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat osa kirkon elämää ja piispojen mukaan sama sukupuolta olevien perheitä tulee kohdella samoin kuin muitakin. Kipupisteenä on juuri vihkiminen ja avioliiton siunaus. Kymmenet papit rohkenevat vihkimisen jo tehdäkin, ja sille siis on kirkon omat, sekä teologiset että juridiset perusteet.
Näin Vesa Hirvonen Kotimaassa. Kivimäen blogin kommenteissa.
Tässä näemme, että pelkkään siunaukseen tai kakkosluokan vihkimiseen (eli Turtiaisen ajatus omantunnon mukaisesta pappien jaosta) tyytyminen ei todellakaan ilahduta uudistajia.
Hirvonen on siis sitä mieltä että piispat ovat jo hyväksyneet uuden avioliiton.
Simsalabim.
Kompromissien esittäjät ovat siis myöhästyneet pahasti. Kun Hirvoselle kompromissi olisi vain muodollisten dokumenttien kuten katekismuksen päivittämisen odottaminen…
Tämä näyttää todeksi sen, että Turtiaisen juttu on ihan onneton tarina. Kuten Teemu Kakkurikin totesi, uudistajat haluavat todellisen ja täyden hyväksynnän samansukupuolisille pareille.
Hirvosen ajatus siitä että uusi avioliittokäsitys on jo hyväksytty, myötäilee sitä että tuomiokapituleissa on myös äänestetty onko vihkiminen rangaistavaa vai ei. Ei tietenkään ole, jos tulkitsee noin. Mutta totuus on, että kaikki piispat eivät ole hyväksyneet avioliiton käsitteen muuttumista kirkossa.