Jos saan huomauttaa:
Kristus on perustanut kirkon, mutta tämä kirkko ei ole Suomen ev.lut kirkko. Ei myöskään mikään muu näkyvä kirkko, vaan una sancta ecclesia. Yksi Kirkko on uskonkohta. Se todellistuu näkyvissä kirkoissa siinä määrin, kuin näissä kirkoissa toteutuvat oikean kirkon tuntomerkit:
- Jumalan sana puhtaasti saarnattuna
- Kaste oikein toimitettuna
- Ehtoollinen oikein toimitettuna
- Avainten valta oikein hoidettuna
- Virka oikein hoidettuna
- Kristittyjen yhteinen rukous eli jumalanpalvelus edellisten toteutumisen oikeana paikkana.
- Pyhä risti, eli hätä, vaino ja ahdistus, jotka kirkon osaksi tulevat, kun se pitää kiinni tuntomerkeistä.
Ajatus siitä, että kansankirkko olisi sellainen kirkko, josta ei saisi lähteä, sillä se muka olisi Kristuksen perustama silloinkin, kun se hylkää Jumalan sanan totuuden ja sitä myöden muutkin tuntomerkit, on täysin käsittämätön Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa.
Pikemminkin pitäisi sanoa: koska kansankirkko on luopunut Jumalan sanan totuudesta puhtaana, pitää siitä lähteä, jotta voitaisiin olla oikeassa kirkollisessa yhteydessä Kristuksen Kirkkkoon. Näin käskee Jumalan sana, esim. Room.16:17-18; 2. Kor. 6:14-18; Ilm. 18:4-5
Tiedän, että ylläolevaa väitettä siitä, ettei kirkosta saa erota tästä syystä “ettei ole itse lupa perustaa uutta kirkkoa” viljellään mm. Sleyssä, mutta teologisesti se on ihan kukkua. Kristus perustaa nekin kirkot, jotka pysyvät hänen sanansa puhtaassa saarnassa ja sakramenttiensa oikeassa hoitamisessa, kaikissa tuntomerkkien oikeassa toteutumisessa. Kirkko ei menetä oikeallisuuttaan yksittäisten harhojen tähden, jos silti pyritään niitä vastaan taistelemaan piispojen ja papiston taholta. Sen sijaan, jos harhoja sallitaan tai ylläpidetään, ollaan luovuttu jo oikean näkyvän kirkon toteuttamisesta. Kansankirkon huutelu: “onhan tämä juuri oikea isien kirkko” on yhtä huono argumentti kuin Jeremian kirjan juutalaisten huuto “Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli”. Ei ole, jos Jumalan sanasta luovutaan.
Myös kastetta tarjotaan kirkossa pysymisen perusteeksi. Kaste ei velvoita jäämään siihen kirkkoon, johon on kastettu, sillä Lutherin Roomalaiskirjekommentaarinkin mukaan meidät on kastettu “Kristukseen, ei paaviin, piispoihin, kirkolliskokouksiin tai kirkkoihin”. Kaste liittää meidät oikeaan kirkkoon, joka opettaa pitämään kaikki ne asetukset, jotka Kristus on käskenyt (vertaa lähetys- ja kastekäsky, Matt. 28:19). Näin ollen kasteemme käskee meitä myös eroamaan sellaisesta kirkosta, jossa Kristuksen asetuksia ei pidetä.
Kirkko on kaikkialla, missä sana saarnataan puhtaasti ja sakramentit oikein toimitetaan. Tämä toteutuu paikoitellen kansankirkossa, ja siksi siellä on tosi Jumalan lapsia. Mutta jokaisessa sen saarnatuolissa sana ei saa puhtaana kuulua ja se ylläpitää monia harhoja. Siksi siitä on yleisesti ottaen tullut lahko, eli sekaoppinen kirkko, jossa ei ole täysin turvallista olla sen sallimien harhojen tähden.