Minusta tuo de Maistren sanoma on aika itsestään selvää. Se puhuttelee. Miten joku kristitty voisi väittää, että maailmankaikkeus ei ole vääristynyt ja synnin vääristämä? Sehän on tosiasia ja eikö olisi aika suurta rakkaudettomuutta peitellä tuota asiaa lempeillä ja valheellisilla puheilla siitä kuinka asiat ovat hyvin?
Se, että perisynti ei kuitenkaan ole henkilökohtaista syyllisyyttä on aika selvää sekin. Ei kukaan joudu helvettiin perisynnin takia, vaan se takia, että tekee syntiä. Mutta yleisellä tasolla nimenomaan se, että maailma on synnin vääristämä mahdollistaa synnin tekemisen. Pahuus ja huonous ovat todellisuutta nykyäänkin, vaikka de Maistre tuon Ranskan vallankumouksen tragedian keskellä sanoikin.
Boldatun osalta: näinhän se tietenkin on. Kasteen sakramentti ei jätä perisynnin syyllisyydestä meihin mitään jäljelle. Mutta se onneton concuspiscentia valitettavasti jää, ja siksi teemme yhä syntiä, jonka syyllisyys on omaamme eikä kenenkään muun. Jokaisen messun alussahan me tämän syyllisyytemme painokkaasti tunnustammekin, varmuuden vuoksi peräti kolmeen kertaan.
de Maistre ei tuossa katkelmassa muuten puhu erityisesti Ranskan vallankumouksesta vaan ylipäätään koko langenneen maailman tilasta. Sitaatti on kirjan kolmannesta luvusta, jonka teemana on ihmiskunnan ajaton ja ilmeisen parantumaton väkivaltaisuus. de Maistren nuorempi hengenheimolainen Juan Donoso Cortés oli savoijardiammekin vakuuttuneempi ihmisluonnon turmeltuneisuudesta, mistä syystä hän sai osakseen hieman ihmettelevääkin kritiikkiä; jotkut arvostelivat hänen pessimistisiä näkemyksiään enemmän protestanttisiksi kuin katolisiksi, minkä kritiikin Cortés kuitenkin torjui myöntämällä kyseisten näkemysten välillä vallitsevan kiistattoman aste-eron, joka on kuitenkin vähäinen verrattuna siihen kuiluun, mikä vallitsee klassisen kristinuskon ja maallistuneen liberaalin humanismin välillä. Viimeksi mainitun aatesuunnan yltiöpäiseen optimismiin rinnastettuna ero protestantismin ja katolisuuden välillä ei minustakaan ole kovin suuri.
Miten joku kristitty voisi väittää ettei Jumalan valo loista kaikesta olevasta läpi, inspiroi, innosta ja tee elämästä kiinnostavaa ja merkityksellistä.
Kai tämä on sitten se kuuluisa simul iustus et peccator . Paitsi että suurin osa maailman alennustilasta on tosiaan vaan sitä langenneisuuden alennustilaa ei syyllisyyden kahlitsemaa syntisyyttä. Miten kukaan kristitty ei voisi sitä nähdä kun Jumala on itse sen meille meidän keskellämme näyttänyt omilla teoillaan.
Tietysti myös noin. Kristus on maailman valo. Ei kuitenkaan se mitä yksityisellä tasolla ajattelemme poista sitä, että synti ja pahuus ovat maailmassa. “Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta” on kai yksi kirkon tarkimmin säilyttämistä Kristuksen sanoista.
Kirkon opetuksessa perisynti on ymmärretty tilana, joka estää pääsyn Jumalan valtakuntaan. Paavali sanoo, “ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa” (1 Kor 15:50), missä liha ja veri viittaa Aadamin kaltaisuuteen. Perisynti ihmistä hallitsevana tilana on eri asia kuin se, onko ihminen syyllinen tähän tilaan. Pelastuakseen ihminen tarvitsee kuitenkin vapautumista perisynnin tilasta, mikä saadaan kasteesta.
Toinen kysymys on, voivatko kastamattomat joissain tapauksissa päästä osallisiksi pelastuksesta, jos eivät ole syyllisiä siihen, etteivät ole saaneet kastetta. Nykyään kirkko opettaa, että voidaan uskoa, että sellainen on mahdollista.
No jaa, oli aika jolloin kristityt ja teologit kokivat ahdistusta kun eivät osanneet sanoa miten kastamattomille lapsille käy. Jonkinlainen inhimillisesti tarpeellinen episodi kristinuskon historiassa.
Lisähuomio Juhon kirjoituksesta: Onpa muuten kauhistuttava tapa ilmaista asia. “Jotka ovat syyllisiä siihen, etteivät ole saaneet kastetta.”
Tässä voisi herätellä tämän keskustelun uudestaan henkiin. Seurasin jotain katolilaista linkkiä Youtubeen ja hetken hypittyäni videosta toiseen törmäsin tällaiseen:
En tietenkään väitä, että tuo olisi puolueeton tai ainoa mahdollinen näkemys. Mutta jos katsoo jotain luterilaista käsitystä Lutherista, niin siitä syntyy vaikutelma, että homma itsessään oli hyvä ja että kaikki oli teologisesti aivan selvää koska kaikki perustui yksiselitteisen ja selkeän Raamatun lukemiseen sellaisenaan. Tuloksena vain ihmiset vapautuivat Rooman systeemin korruptiosta, pahuudesta ja taikauskosta ja jatkoivat elämänsä elämistä yhtä rauhassa kuin aina ennenkin.
Sitten katsoo tämän, niin saa hieman erilaisen kuvan. Eikä enää oikein kykene palaamaan tuohon ensimmäiseen. Ensinnäkään ei siksi, että tämä esitys käyttää joitain Lutherin omia sitaatteja. Tosin pitää myöntää, että niistä muutamat voi käsittää useammalla tavalla, jos niitä ei sitä ennen laita polemiikin piikkiin. Mutta mielestäni luterilaisilla olisi suurempi tarve myöntää tämä ensin.
Ihan hyvä juttu kokonaisuudessaan. Loppuhuipennus on mahtava. Niille, jotka eivät ehdi tai viitsi kuunnella koko tunnin settiä, suosittelen kuitenkin kuuntelemaan viimeiset sanat alkaen suunnilleen kohdasta 57:50…
Automaattitoistolla seurasi Youtubessa Scot Hahnin luento reformaatiota edeltäneestä ja sitä edistäneestä ajattelutavan muutoksesta. Erittäin tiukkaa asiaa sekin pureutuen lähinnä niihin ongelmallisiin taustaoletuksiin, jotka mahdollistivat luterilaisuuden(kin) syntymisen. Nettiä syytetään monesta ongelmasta, ja monia siinä onkin liittyen noihinkin asioihin mistä Hahn puhuu, mutta Youtube on kyllä paras televisiokanava
Selasin pitkästä aikaa tästä keskustelua lopusta alkuun ja tässä oli ensimmäinen kohta, mihin minulla oli selkeästi mitään ajatusta.
Olen eri mieltä siitä, että kannattaisi tutkia Raamatun käyttämiä ilmaisuja. Koska kun ihminen tutkii niitä, niin hän näkee niissä enemmän ja enemmän sen, mitä hänen oma kielensä, kulttuurinsa, henkilökohtainen historiansa, kristillinen yhteisönsä (tai kaikki ne, nykyiset ja entiset yhteensä) ovat niillä sanoilla tarkoittaneet. Mutta kaikesta tästä hän luulee, että näkee vain pelkän ja puhtaan “Raamatun sanan”:
Raamatun käyttämien ilmaisujen yhä uudelleen tutkiminen on niin avoin heitto tai erikoinen neuvo, että se on vähän kuin toteaisi alkoholistille, että kannattaa varmaan lopettaa juominen tai pääsykokeeseen lukevalle, että kannattaa tietää sitten oikeat vastaukset. Eli se neuvo ei oikeastaan sano tai tarkoita mitään. Siksi se menee harhaan, koska se antaa ymmärtää, että kun tuijotat tekstiä tarpeeksi kauan ja intensiivisesti, niin se jotenkin sillä tavalla luovuttaa sinulle salaisuutensa.
Sen sijaan kannattaa tutkia yhä uudelleen niitä asiayhteyksiä, missä ja mistä sanat ovat saaneet merkityksensä. Kun olen nyt lukenut sitä Sassin kirjaa Madness and Modernism, niin sen ajatukset sopivat erittäin hyvin tähän Raamatun lukemiseen. Jos ihminen tuijottaa sanoja tarpeeksi kauan, niin niistä tulee objekteja vailla subjektia, ja niistä alkaa aueta rajaton määrä perspektiivejä.
Toki tässä on se klisee, että Pyhä Henki tekee eläväksi Raamatun sanan. No mitä se eläväksi tekeminen tarkoittaa? Käytännössä sitä, että teksti liittyy yhteisön, lukijan, ajan ja kulttuurin kontekstiin ja muuttuu siinä suunnaksi, kokemukseksi ja toiminnaksi. Eli tekstin on kiellettyä saada merkitystään suhteessa mihinkään kontekstiin, vaan merkityksen jotenkin ajatellaan nousevan suoraan itse tekstistä. Jos tästä pidetään kiinni, vaikka sanotaan, että Pyhä Henki tekee eläväksi, niin on selvää, ettei Pyhä Henki mitään voi silloin eläväksi tehdä.
Tätä ei kuitenkaan huomata, koska uskotaan siihen väitteeseen abstraktilla tasolla, että Pyhä Henki on tehnyt tekstin eläväksi. Joka yleensä tarkoittaa sitä, että tekstistä on nostettu tai noussut jokin abstrakti tiedollinen sisältö. Eli Pyhä Henki “tekee eläväksi” tekstin tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä sen elämän kanssa, mitä seurakunta tai sen jäsenet elävät. Teksti elää omaa elämäänsä ja ihmiset omaansa. Ja nämä kaksi eivät kohtaa. Mutta Pyhän Hengen avulla ihmiset saavat kurkistaa tekstin elämää kuin jotain hyvin jemmattua taikalaatikkoa.
Jumala ei ole tarkoittanut eikä ole voinut tarkoittaa sitä, että pelkkä teksti itsessään johtaa ketään mihinkään. Ihan siksi, että se ei ole mahdollista. Sellaista tapahtumaa ei ole olemassa.
Kiistän luonnehdinnan, jonka olen kuullut lukuisia kertoja herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen luterilaisten pappien saarnoissa ja puheissa. Ei merkitystä ole sillä, eikä puhe ollut siitä, että löytyykö sitä Raamatusta. Otsikko ei ole että Raamatun ongelmallisia taustaoletuksia. En myöntynyt mihinkään, eikä tuo ole epämääräistetty versio mistään, eikä varsinkaan sama asia.
Tuo ajatus osoittaa täydellisesti sen, mitä olen koko ajan yrittänyt sanoa. Eli sovituskäsityksiä on useita. Niistä tuo kuvailemani ja kiistämäni evankelinen, luterilainen ja herätyksellinen on vain yksi. Mutta se säilyttää asemansa siksi, että kukaan ei koskaan kuule eikä ymmärrä sille mitään vaihtoehtoja. Joten kun summaan ne kuusi tavalla, johon ne kaikki sopivat, niin luterilainen reaktio on nähdä se kuuden käsityksen summa tai abstraktio siten, että se on epämääräistetty versio siitä yhdestä ainoasta.
Eli jos teologia olisi visuaalista, niin luterilaisella on punaiset lasit päässä. Sillä hän näkee hyvin heidän punaisen sovituskäsityksensä. Mutta sitten on vihreä sovituskäsitys. Punaisten lasien lävitse se näyttää mustalta. Eli siinä kohdassa ei ole mitään. Jolloin se ei näyttäydy tai sitä ei ole mahdollista käsittää kokonaan omanlaisena tai erilaisena käsityksenä, vaan se näkyy ainoastaan heikkona tai olemattomana versiona siitä tutusta ja ainoasta käsityksestä.
Kun sanot, että “samasta asiasta”, niin minä näytän sinulle vihreää, ja sinä sanot, että siinä kohdassa on “heikosti ja epämääräisesti punaista”.
Mitä tämä edes todistaa? Kolme mormonia saarnaa varmaan yhtä johdonmukaisesti kuin kolme evankelista luterilaista. Ja omasta mielestään jokainen heistä tekee sen Raamatun mukaisesti. Todistaako tämä, että mormonit ovat oikeassa tai että mormonismin voi laskostaa Raamattuun? Jos ei, niin sitten ei samaa voi tehdä sen enempää luterilaisuudelle. On oltava muita kriteereitä.
Tapa, jolla luterilainen lukee 1Piet. 2:24 ja muut kohdat, on keskiajan nominalismin seuraus. Siis tässä ei ole ongelmana edes se, että olisimme eri mieltä. Vaan se, että et ymmärrä, mitä kaiken aikaa sanon. Et edes kiistä väitteitäni missään kohdassa, vaan vastaat tavalla, joka käytännössä sanoo, että “en tiedä, mistä puhut, mutta minulle asia on aivan selkeä”.
Tänä Googlen ja Wikipedian aikana voi miettiä, että kenestä tämä voisi johtua?
Kattelin tätä. Viime viikonlopun Apologiaforumin avannut opetus. Juontajat poistuvat lavalta kohdassa 8:10 ja Vesa Ollilainen jatkaa.
Opetuksessa puhutaan käsitteenä teknologiasta. Siinä sanotaan ja tuodaan esille, jopa siteeraamalla Lutherin ajatuksia, että teknologia olisi sinänsä neutraali asia, jota ihminen voi soveltaa joko evankeliumin hyväksi tai sitten turmiollisella tavalla.
Opetuksessa teknologialla tarkoitetaan käytännössä kaikkia menetelmiä valmistaa jotain. Sanan alkuperä on, aivan kirjaimellisesti, “sanomiset eli sanotut asiat (logia) taidosta tai taiteesta (tekhne)”. Eli tiedon kokoelmaa siitä, miten jokin taide tai taito pitää toteuttaa. Jos asia todella olisi näin, niin teknologia olisi, sen antiikkisessa merkityksessä, josta sen määritelmä tuossa videolla haetaan, neutraali asia.
Käsite on syntynyt, Oxfordin sanakirjan mukaan, 1600-luvun alussa. On yksi merkittävä puoli, jossa moderni käsitys teknologiasta eroaa antiikin käsitteestä ars (taito - jota tekhne vastaa sanana): Teknologia sisältää ajatuksen taitojen kehittämisestä pelkkää taitojen kehittämistä varten. Toki motivoiva tekijä voi olla sodankäynti, talous tai maine ja kunnia. Ajatus on kuitenkin kyvyn erottaminen kyvyn tarkoituksesta. Ensin keksitään mahdollisimman hyviä keinoja hallita tai räjäyttää jotain. Sitten mietitään, kukin tahollaan, että mitä hallitaan tai mitä räjäytetään, nyt kun kerran kyetään.
Relevantti sitaatti:
In our time we can observe the same phenomenon in that people are shocked by the horrors of war and by Nazi atrocities but are unable to see that these horrors are no more than a translation, to the physical level, of the spiritual and intellectual horrors that characterize progressive civilization in its “peaceful” phase; that the physical horrors are no more than the execution of the judgment (krisis) passed upon the historical polity.
– Eric Voegelin, Order and History III: Plato and Aristotle, sivu 202
Kun analysoin kysymyksen puhki, niin tulen tulokseen, että yhdellä tasolla pelkkä tieto (siis data tai informaatio) todella on neutraalia. Mitään tietoa ei kuitenkaan ole olemassa ilman, että joku on sen tuottanut. Yleensä vielä niin, että jostain syystä. Kysymys muuttuu muotoon, että onko olemassa teknologiaa ilman ihmisen suhdetta siihen? Onko teknologia jotain tosiolevaa, siis ihmisestä riippumatonta? Onko teknologia esimerkiksi Jumalan tapa ilmetä maailmassa? Jotain, minkä Jumala on laittanut meidän löydettäväksemme? Kuten Puolimatka tuntuu ajattelevan. Vai onko teknologia aina olemassa sen varassa, että ihminen synnyttää sen, ylläpitää sitä ja käyttää sitä?
Josta tulee se jako, että onko teknologia vääristymätöntä, kunnes ihminen sen vääristää? Eli onko olemassa joku potentiaalisesti vääristymätön versio siitä, tai politiikasta, tai taloudesta? Jos ne taas ovat vääristyneitä, niin mikä on se alkuperäinen, vääristymätön asia, minkä tilalla ne ovat?
Tässä on hämäävää se, että ihmiset sanovat eri asioita kuin tarkoittavat. Siis jos verrataan sinun, Vesan ja minun todellista käsitystä asioista, niin saatamme sanoa joitain asioita näennäisesti samalla tavalla, mutta tarkoittaa aivan eri asiaa.
Minun käsitykseni on se, että Jumalan yhteydessä ei ole tarvetta teknologialle modernissa mielessä tai taloudelle tai politiikalle. Talous ja politiikka ovat ihmisen rajallisuuteensa ja kuolevaisuuteensa tekemiä adaptaatioita. Kun taas teknologia on sitä, tai teknologiaa motivoi se, tai se puhtaimmillaan ylläpitää lupausta, että ihminen haluaa nostaa rajallisuudesta itselleen jonkinlaisen ideaalin rajattomuuden. Gnostilaisten pyrkimysten, sosialismin, Hegelin fenomenologian, transhumanismin ja muiden idea on, että ihminen luo itselleen todellisuuden tai olemisen muodon, jossa hän on rajaton ja voi saavuttaa ideaalin.
Eli ne ovat syntyneet lankeemuksen jälkeen. Se tarkoittaa, että ne eivät ole neutraaleja, eli ovat, kuten sanot, lähtökohtaisesti turmeltuneita. Keskiaikaisessa teologiassa se tarkoittaa, että kun Jumalan valtakunta tulee, niin siellä niitä ei ole enää.
Mutta kun sanot, että niitä pitää katsella ristin sovitustyön valossa, niin mitä se tarkoittaa? Sinänsä se ei tarkoita mitään. Minulle ei ole kukaan koskaan edes yrittänyt selittää, että mitä ristin valossa katseleminen tarkoittaa. Joten olen päätellyt, että se ei tarkoita mitään.
Mutta jos joku puhuu siitä niin kuin se tarkoittaisi jotain, niin yleensä saman henkilön muista puheista voi päätellä, että risti jotenkin transformoi politiikan, talouden ja teknologian niin, että niistä tulee neutraaleja tai hyviä asioita. Eli ne ovat todellisuus, joka ei katoa, ja siksi ne voi vain transformoida ristin valolla.
Pointti on siinä, että politiikalla, taloudella ja teknologialla ei ole itsessään mitään olemusta, joka olisi riippumaton ihmisten teoista ja toimista, joka voisi siten ristin valossa olla jotain muuta kuin ne ihmisten teot, joista ne koostuvat. Protestanttinen ajatus on, että synti on siinä, miten me näiden asioiden neutraalia olemusta käytämme. Keskiaikainen ajatus on, että synti on siinä, että niille ensinkään kuvitellaan ihmisten teoista riippumaton, neutraali tai tosioleva olemus.
Synti ei ole siinä, että ihmiset uskovat politiikkaan, talouteen tai teknologiaan niin paljon tai tekevät niistä niin tärkeitä. Vaan siinä, että antavat niille ajattelussaan sellaisen perustavuuden ja pysyvyyden, jota niillä ei oikeasti ole.
Keskustelun otsikossa puhutaan taustaoletuksista. Se tarkoittaa sitä, että ei puhuta, ei ole puhuttu eikä ole ollut tarkoitus hetkeäkään puhua siitä, että “joku sanoi jotain” ja “joku sanoi jotain toista”. Vaan siitä, että sanottujen asioiden takana on joku asiayhteys, jota ei sanota ääneen. En sano, että sitä salataan. Vaan että sitä ei ymmärretä, useimpien puhujen toimesta, edes olevan olemassa. Jotta keskustelu olisi yleensä mahdollista, niin se oletetaan, että osallistuja on kuullut tiun verran evankelisia ja viidesläisiä kärkipappeja saarnaamassa ja opettamassa.
Jos linkitän sinulle tähän kasan saarnoja Ryttylän tapahtumista, LHPK:n messuista, Pyhän sydämen kappelin messuista ja sieltä täältä, niin niistä sanotuista asioista itsessään ei ratkea yhtään mikään. Yleensä saan kipinän tällaiseen kirjoitteluun juuri jonkun tuollaisen saarnan kuultuani. Tai, kuten nyt, tuon opetuksen. Ja tarkoitukseni ei ole mitenkään ottaa kohteeksi ketään yksittäistä pappia. Moni heistä tekee monia muita asioita varsin kiitettävästi. Se on vain tämä yksi metafyysinen juttu mikä haittaa.
Kyse on siitä, että itse asiaan sisältyy enemmän kuin noissa kaikissa sanotaan. Mutta kun olen joitain yrittänyt haastatella asiasta, niin yleensä heillä ei ole muuta käsitystä kuin se, minkä ovat opetuksen aikana jo sanoneet.
Henkilökohtaisesti olen kallistunut katolisuuden suuntaan siksi, että 1) tiedän joukon asioita, joiden perusteella 2) on selvää, että on toinen joukko asioita, joissa ymmärrykseni on traagisen heikko. Kun sitten 3) etsin tietoa, että miten voisin kohentaa tätä heikkoa ymmärrystäni, niin 4) katolisen ajattelun piirissä se osataan artikuloida. Kun taas 5) luterilaisissa piireissä se on niin vahvasti oletettu, tai se on ulkoistettu täysin ajalle, yhteiskunnalle ja kulttuurille tai hukattu kokonaan, ettei sitä osata välittää tai artikuloida.
Kyse on käsitteiden analyysistä. Johon katoliset papit ovat siksi keskimäärin kykeneviä, että heillä kuuluu opintoihin kaksi vuotta filosofiaa. Minulle kerrottiin, että ei mitään moderneja ajattelijoita, ei analyyttisen koulukunnan loogista viisastelua, eikä myöskään mannermaista traditiota (muuta kuin ehkä varoittavana esimerkkinä), vaan keskiajan ja antiikin ajattelijoita. Nimenomaan siksi, että sieltä löytyy avaimet siihen, miten ihminen käsittää todellisuuden (siinä, miten mannermainen traditio lähinnä pohtii sitä, että miten ihminen kadottaa todellisuuden - ja onnistuuhan se lopulta kadottamaan). Tai kykenee syventämään käsitystään siitä. Analysoimaan omaa tajuntaansa ja tietoisuuttaan todellisuuden osana. Eikä jonain irrallisten väittämien riippumattomana käsittelijänä.
Lisäksi minun olisi pitänyt lukea tuo siteeraamani kohta paljon huolellisemmin. Koska nyt voin tiivistää koko tämän asian pariin lauseeseen: Ero tulee siitä, että protestanttisessa ajattelussa lankeemus kumoaa luotuisuuden. Reformoidut eli kalvinistit eli presbyteerit näkevät tämän täytenä vihollisuutena Jumalan ja ihmisen välillä. Kun taas luterilaisuudessa se tarkoittaa, että langenneisuus saa jonkinlaisen itsenäisen statuksen. Jumala ei tarkoittanut sitä, mutta siellä se nyt on ja toimii. Ja me sen osana. Eli se itsessään ei niinkään ole pimeä, kuin luterilainen teologia on siinä kohtaan pimeä - eli ei osaa eikä voi sanoa siitä mitään. Muuta kuin jotain tuollaista hyvin geneeristä, että “joo, siellä se on, ja langennut kans”.
Ero on siinä, että jotkut opiskelevat sanoja ja toiset merkityksiä.
Olisi tarkoitus puhua, jos joku kykenee, siitä, että millä tavalla se merkitys, jossa tämä tapahtuu, voidaan käsittää esittämälläni tavalla tai jollain toisella tavalla. Jos joku sanoo, että “eipäs kumoa, koska kyllä protestanttienkin mielestä maailma on luotu”, niin hän ei käsittänyt koko asiaa. Sitten voidaan kysyä, että miten se luotuisuus ilmenee heidän teologiassaan? “Siten, että sitä ei ainakaan kiistetä.” Eikö muulla tavalla? Eikö enempää? “No eeeei.”
Ei kukaan voi kiistää, että sinun vastauksesi minulle tässä ja muualla noudattavat jotain yleensä järkevän kuuloista ja arkikokemusta vastaavaa ajattelutapaa. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä sellaisen kanssa, jos yritetään ymmärtää jotain olemassaolon kokonaisuutta ja pitää sen eri vaiheet ja osat samaan aikaan suhteessa toisiinsa. Vastauksesi ovat sellaiseen hirvittävän epämääräisiä.
En puhu siitä, että voidaanko jostain sanoa, että se on vääristynyt tai langennut tai hyvä tai paha. Koska jossain merkityksessä kaikesta voi sanoa kaikenlaista. Puhun siitä, että kun jostain sanotaan, että se on vääristynyt tai langennut tai jotain, niin mitä sillä tarkoitetaan? Joten jos kirjoitan pitkään siitä, että missä merkityksessä jokin asia on jotain, niin menee täysin ohi asian sanoa, että onhan se jotain muutakin.
Politiikka, talous ja teknologia ovat omia traditioitaan. Radikaalin traditionalismin - tai sedevakantismin tai minkä lie - ongelma myös tavallaan tuo, että siinä traditiolle annetaan vääränlainen, jäykkä pysyvyys. Traditio ei ole pysyvää missään kivettyneessä mielessä, vaan se on orgaanisesti kasvavaa ja elävää. Luterilaisuuden, tai ainakin protestantismin väärä taustaoletus onkin, että itse pyhä traditio, jolla on perustavuus ja pysyvyys, olisi kivettynyttä ja sitä sellaisena voisi lohkoa, muokata, hylätä ja aloittaa kokonaan uudestaan hakkaamalla uutta kiveä taas sopivaan muotoon.
- ongelma myös tavallaan tuo, että siinä traditiolle annetaan vääränlainen, jäykkä pysyvyys. Traditio ei ole pysyvää missään kivettyneessä mielessä, vaan se on orgaanisesti kasvavaa ja elävää. Luterilaisuuden, tai ainakin protestantismin väärä taustaoletus onkin, että itse pyhä traditio, jolla on perustavuus ja pysyvyys, olisi kivettynyttä ja sitä sellaisena voisi lohkoa, muokata, hylätä ja aloittaa kokonaan uudestaan hakkaamalla uutta kiveä taas sopivaan muotoon.