Se ei sinänsä välttämättä auta paljoakaan jos läheiset ja sukulaiset ja ystäväpiirikin ovat melkein kaikki katolilaisia. Itselläni on näin. (En siis asu Suomessa. Olen asunut jo vuosikymmeniä ns. katolisilla alueilla.) Ihmiset, myös lähipiirikin, ovat maallistuneita ja/tai välinpitämättömiä tai muuten vain lepsuja 
nykyään melkein kaikilla. Papit ja sääntökunnan jäsenetkin ovat monet perheensä ainoita ns. aktiiveja. Eli kyllä se, että on menossa sunnuntaina kirkkoon voi olla aikamoista säätämistä silti esim. vierailujen yhteydessä. Ja lähipiiri saattaa nieleskellä sanojaan tai hämmentyä muuten vain, kun joku tosiaankin vielä luulee , että kirkossa on pakko käydä.
Mutta kirkossa käydään ehkä vielä kuitenkin minun mielestäni enemmän kuin esim. luterilaiset Suomessa käyvät. Ja onhan meillä katolilaisilla esim. sielunmessujakin suvun vainajalle tiettyjen aikojen kuluttua kuolemasta. Eli ei kirkossa käynti “tavan” vuoksikaan jää ehkä niin minimiin vuodessa kuin Suomen täysin maallistuneilla luterilaisilla (=tyyliin "Kauneimmat joululaulut ja hautajaiset ja häät tms.) Mutta kyllä sunnuntaivelvollisuuden “orjallisesti” 
täyttävät oppii varmaankin tuntemaan muutaman kuukauden kuluttua ulkonäöltä kun on alkanut käydä jossain messussa esim. muutettuaan jonkun parrokian alueelle.