Mielestäni oman uskon korostaminen vie sinut nyt tipahtamaan toiselta laidalta ulos. Jos ääripäät ovat uskon henkilökohtaisuus (>> kirkkoa ei oikeastaan tarvita koska “Jeesus riittää”) ja kirkon välttämättömyys (>> usko on kirkossa käymistä, kirkon ulkopuolella ei ole uskoa), niin totuushan ei ole kumpaakaan vaan molemmat!
Tapakristillisyyden moittiminen on herätyskristillisissä ja tietyissä protestanttisissa uskonsuunnissa tapa sekin. Siinä on pointti, mutta ongelma on, mitä sillä oikein tarkoitetaan. Kuka mittaa sen, milloin uskoa ei ole riittävästi sen kohdalla joka käy tavan vuoksi ja kuuluu joukkoon tavan vuoksi? Tottakai se on hassua, jos joku sanoo, että “ei tarvitse käydä jumalanpalveluksessa ja ehtoollisella - onhan sinut kastettu ja kuulut kirkkoon ja arvostat näitä asioita…” Se taas, että näistä kirkkoon liittyvistä tavoista tehdään pakottavia sääntöjä, voi johtaa vääränlaiseen vertailuun ja mittaamiseen, varsinkin jos se sidotaan tähän po. pelastumiskysymykseen.
Joskus tapa voi olla sekin, että on esiinnyttävä varmana “henkilökohtaisesti” uskovana. Se kuuluu ympäröivään hengelliseen ryhmään, että asiasta puhutaan ääneen. On kerrottava uudesti syntymisen kokemuksestaan. Tästä on esimerkkejä, että sitä tehdään jotta saataisiin toisten hyväksyntä. Mutta elämän koettelemusten ja yllättävien tapahtumien myötä voi yhtäkkiä huomata ettei se “oma usko” ollutkaan todellisuutta vaan matkimista. Kaikki ympärilläkin vaikuttaa valheelliselta ja inhimilliseltä. Kriisissä ei auta silloin yhteisö, jos se on vaativa ja mittaava.
Kirkon uskoon liittyvä, vailla vahvaa omaa kokemusta ja verbaalista rohkeutta, voi sen sijaan löytää suurta armoa siinä että heikkonakin hetkinä saa kuulua joukkoon. Kirkon elämä jatkuu omasta kompuroinnista huolimatta. Kirkko kulkee juhlasta toiseen, pyhästä toiseen. Tekstit toistuvat, kertomukset Jumalan huolenpidosta ja pelastushistorian tapahtumista toistuvat syklinä. Huomaat vain olevasi mukana, rikkinäisenäkin, vähän sivullisena. Kanssamatkaajista saat voimaa ja toivoa. Uskoa voi olla murusen verran, jotta jaksaa seuraavaan päivään. Kirkkoon on kuitenkin hyvä tulla, sillä se on sinua varten, juuri sinun elämääsi varten. Eikä ole niin että uskovien kokoontuminen olisi kuin kilpa-ajot tai muotinäytös…
Uskosta ja kirkostakin on tehty rekkalasteittain teologiaa, kuten varmaan tiedät. Kristityt ajattelevat hieman erilaisin painotuksin näistäkin asioista.
Maallikkona pyytäisin sinua miettimään vielä tuota Paimen ja lampaat -vertausta.
Mielestäni siinä on se kirkon ja uskon ydin. Yksinäinen ja itsenäinen lammas on vaarassa pikemmin kuin keskelle tiukkaa villamassaa puristunut pallero.
Onko laumalla oikea paimen? Sehän ratkaisee. Jeesuksen laumaan on hyvä kuulua.
Ymmärrän “Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta” -lauseen juuri niin, että muut laumat tai yksinäiset lampaat eivät ole yhteydessä Kristukseen. Meidät sidotaan kirkon laumassa toisiimme ja tähän ylipaimeneen.