Miksi ortodoksit eivät kävisi raamattupiireissä? Katolisten opiskelijoiden kerhossa kysyttiin viimeksi, keitä kiinnostaisi raamattupiiri. Listalle tuli kyllä nimiä. Yleensä nämä ovat seurakuntalaisten aktiivisuuden varassa, vaikka papin johtamakin on kuulemma ollut.
Moderaatiohuomio: Raamattu-offtopic jaettu omaan ketjuunsa.
Ortodokseille on elämä Kristuksessa tärkeämpää kuin Raamatun selittäminen, mutta onhan ainakin Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa järjestetty raamattupiirejä.
Tuntuu oudolta asettaa nämä kaksi toistensa vastakohdiksi. Eikö Raamattu pikemminkin tue elämää Kristuksessa?
Minua on would-be rippi-isä kehottanut lukemaan päivittäin Raamattua.
Samaa mieltä.
Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” (Matt 22:29)
Jumalan armovoimistahan ortodoksit ovat puhuneet täällä toistuvasti. Ei näitä voi panna vastakkain.
Pitäisiköhän aloittaa uusi ketju aiheesta “ortodoksien suhde Raamattuun”. Tätä ja edellistä foorumia seuranneena olen ennenkin pannut merkille, että ortodokseilta saattaa tulla sellainen kannanotto Raamattuun, joka poikkeaa siitä, mihin muut kristityt ovat tottuneet. Haluaisivatko foorumilla kirjoittavat ortodoksit ottaa haasteen vastaan, kertoa mitä ajattelevat Raamatusta ja miksi se ajatus on (tai ainakin näyttää olevan) erilainen kuin muilla?
Tukee, mutta Raamattua voidaan tulkita monella tavalla. Siksihän on syntynyt kymmeniä tuhansia protestanttisia kirkkoja, järjestöjä ja muita. Tottakai me kuulemme Raamattua kirkossa ja luemme sitä itse, mutta papeilla on yllin kyllin tekemistä jo ilman raamattupiirejäkin.
Lienemme yhtä mieltä siitä, että seurakuntalaisten opettaminen kuuluu papin perustehtäviin. Tarkoitatko, että papilla jotakin ratkaisevasti tärkeämpää opetettavaa kuin Raamatun sisältö ja Raamatun oikea ymmärtäminen? Mikä se tärkeämpi asia olisi?
Tiettävästi myös Jyväskylässä on ortodoksien raamattupiiri. Siellä käyvät ortodoksit ja sitä vetävä pappi olivat ainakin päällisinpuolin ihan tyytyväisiä siihen että sellainenkin piiri seurakunnasta löytyy.
Tässä ketjussa taitaa ortodoksien puolelta esiintyä nyt hieman provosointia, ilmeiseti tarkoitus on korostaa sitä hienoista eroa mikä raamattupiireihin suhtautumisessa on olemassa ortodoksien ja luterilaisten välillä.
Eihän tässä ketjussa kai ortodoksien totuus ole se ainoa totuus.
Onhan siinä aina eksymisen mahdollisuus, jos ei tunne Raamattua - varsinkin kun siihen on nyt mahdollisuus.
Vielä 500 vuotta sitten asia oli toinen.
Siinä mielessä @Juhon kommentti vastakkain asettamisesta oli hiukan varovainen ja turha herkkäkin.
Totta kai seurakuntalaisten opettaminen kuuluu papin perustehtäviin. Hän tekee sitä opetuspuheissaan (saarnoissaan). Ortodoksisessa kirkossa opetuspuheiden sisältö on hengellinen. Kun minä olin vielä luterilainen, saarnoissa puhuttiin melkein vain maallisista asioista.
Ortodoksinen kirkko opettaa ennen kaikkea jumalanpalvelusten välityksellä,. Jos käy ahkerasti jumalanpalveluksissa, kuulee paljon Raamatun tekstejä ja niiden selityksiä, kirkkoveisuja ja opetuspuheita. Yleensä ihan riviortodoksitkin (ainakin meillä Suomessa) ovat hyvin selvillä uskonsa sisällöstä. Meillä on hyvä oman uskonnon opetus kouluissa, lasten ja nuorten kerhoja ja leirejä, joissa opetetaan uskon asioita sekä kristinoppikoulu 15 vuotiaille. (Lainattu 1800-luvulla luterilaisesta kirkosta!) Jos ortodoksisessa seurakunnassa toimii raamattupiiri, sillä täytyy olla teologisesti koulutettu vetäjä, mieluimmin pappi. Varsinkaan yksipappisissa seurakunnissa pappi ei ehdi vetämään mitään piirejä.
En nyt oikein ymmärrä tuota haloota raamattupiireistä. Luterilaisetkaan eivät entisaikaan käyneet missään raamattupiireissä. Raamatun selitystä kuunneltiin kirkossa, ja Raamattua luettiin kotona, kellä Raamattu oli.
Raamattupiirit, pyhäkoulut, ompeluseurat ym uudet toimintamuodot tulivat luterilaiseen kirkkoonkin vasta 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa, jolloin paljon uusia toimintamuotoja omaksuttiin reformoidusta maailmasta Suomen evlut kirkkoon. Vanhaluterilaisuuteen eivät raamattupiirit kuuluneet.
Ortodoksisella kirkolla on omat toimintatapansa eikä niitä sovi verrata nykyisen evlut kansankirkon toimintaan. Evlut kansankirkko ei nykyään ole Suomen ortodoksisen kirkon esikuva missään asiassa. Luterilaisessa kirkossa vallitsee suuri luopumus kristinuskosta ja kristillisistä arvoista. Emme halua sellaista meille.
Vaikka luterilaisissa seurakunnissa vallitsisikin luopumus kristinuskosta ja kristillisistä arvoista, niin eivät raamattupiirit kyllä sitä ihan ensimmäisenä edusta… Eikä se, että raamattupiirit eivät ole perinteisesti kuuluneet ortodoksisuuteen ole mikään argumentti niitä vastaan. Kirkon traditio on elävää ja antaa hyvin mahdollisuuden erilaisille työmuodoille, eivät perinteet ole itsetarkoitus. Ja kuten on jo tullut esille, joissakin seurakunnissa raamattupiirejä pyöriikin. Niiden hyödyllisyys riippuu paljolti siitä, millainen sisältö niillä on ja millä asenteella itse kukin niissä käy.
Itse olen alkanut Youversionin Bible-sovelluksen myötä lukemaan Raamattua enemmän viime aikoina. Katsotaan, mihin asti kiinnostus riittää…
Mun kokemuspiirissä raamattupiirillä tarkoitetaan usein sellaista toimintamuotoa, jossa maallikot keskenään keskustelevat jostain Raamatun kohdasta, mahdollisesti jonkin valmiin kysymyslistan tms. avulla. Tällaisesta toiminnasta mulla on vaihtelevia kokemuksia. Etenkin silloin menee ikäväksi, jos kaikilla on konsensus tietyn kohdan tulkinnasta - paitsi yhdellä. Hedelmällisimpiä ovat mun mielestä sen tyyppiset tilanteet, joissa yhdistyy opetuksellinen osuus (sellaisen henkilön toimesta, joka tietää asiasta jotain) ja jonkinlainen keskustelu.
@Mauriina on ihan oikeassa siinä, että raamattupiirien tyyppinen toiminta ei ole hirveän vanhaa kirkon perinnettä. Tai en ainakaan ole koskaan kuullut, ettäkö ihan suoranaisesti sellaista olisi alkukirkossa harrastettu. Se ei kuitenkaan tee tästä toimintamuodosta lähtökohtaisesti epäilyttävää. On hyviä raamiksia ja huonoja raamiksia.
Itse henkilökohtaisesti koen niin, että messun saarna ei täysin täytä sitä tarvetta, joka olisi järjestelmälliseen raamattuopetukseen. Saarnoissa ei käsitellä kaikkia raamatunkohtia, niiden yhteydessä ei normaalisti ole mahdollisuutta esittää kysymyksiä, ja saarnan tähtäyspiste on monesti enemmän sielunhoidollinen kuin suoranaisesti opetuksellinen. Olisi hyvä oppia enemmän ja saada systemaattisempi kuva asioista. Erilaiset kurssit ja raamattuluennot ovat hyvä juttu. Sleyn piirissä on pidetty esim. viikonlopun mittaisia raamattukursseja, joissa käydään jokin lyhyehkö Raamatun kirja läpi, tai sitten osa pitemmästä. Ne ovat olleet pääsääntöisesti oikein mukavia tilaisuuksia.
Kaikki eivät kuitenkaan koe tarvetta tällaiseen ja se heille suotakoon. Ei kuitenkaan pidä dissata niitä, jotka haluavat osallistua raamattupiireihin ja kursseille. Ja tosiaan, kaikki uusi ei ole huonoa. Se mainittu pyhäkoulukin on oikeasti ihan sairaan hyvä keksintö.
Usein luterilaisissa seurakunnissa raamattupiirejä vetävät teologisesti kouluttamattomat ihmiset. Tällaiset raamattupiirit voivat saada paljon vahinkoa aikaan, levittää harhaoppeja ja väärinkäsityksiä. Vaikka toisaalta luterilaisessa kirkossa ei pappeuskaan takaa sitä, että henkilö pysyisi oman kirkkonsa tunnustuksessa.
Ortodoksisissa raamattupiireissä minun tietääkseni luetaan lectio continuana jotain Raamatun kirjaa ja keskustellaan siitä. Tällaisessa piirissä käyminen on erityisharrastus, eikä voida olettaa sen kiinnostavan tavallista kirkkokansaa. Itse haluaisin vetää sellaista raamattupiiriä, jossa lähtökohtana on jumalanpalvelustekstit, joihin etsittäisiin Raamatusta pohjaa/ vastineita. Tällainen kurssi olisi paljon hyödyllisempi kuin jonkun yksittäisen Raamatun kirjan lukeminen. Olen eläkkeellä oleva ortodoksinen uskonnonopettaja, teologian maisteri.
Raamattupiiri löytyy jo apostoliselta ajalta mm. Bereasta. 
Luterilaisella reunalla kristikuntaa raamattupiirit, miespiirit ja saunaillat edustavat konservatiivisempaa näkemystä, kun tutkitaan sanaa ja puhutaan kilvoittelun kokemuksista.
@Mauriina vetää taas tiukkaa kategorisointia.
Ei teologinen koulutus ole mikään tae oikeaoppisuudesta ja opin puhtaudesta.
Monet maallikot voivat olla sydämestään kristittyjä opin tiedoin ja kokemuksin, joihin maisterin tutkinnon suorittaneella ei ole mitään kosketuspintaa.
Moni saattaa olla vielä lähetyskentällä harjaantunut. Aarre sellainen resurssi on seurakunnassa
Kun minä osallistuin luterilaisena raamattupiiriin, osanottajat olisivat mieluiten rupatelleet mistä tahansa muusta kuin Raamatusta. Usein he eivät olleet edes lukeneet sitä raamatunkohtaa, jossa oltiin menossa. Kerran, kun minä olin poissa raamattupiiristä, he olivat käsitelleet uudelleen saman evankeliumin luvun, jonka me olimme käsitelleet edellisellä kerralla. Pappikaan ei ollut muistanut, että se jo käytiin läpi.
Tilanne ei ole sinun kohdallasi sitten muuttunut, vai kuinka?
Useinhan te ortodoksit suvaitsette pitää yksityistä raamatunlukua tarpeettomana - ellen ole ihan väärin ymmärtänyt.
Päinvastoin. Meillä on kirkkokalenterissa merkitty jokaiselle päivälle evankeliumi ja epistola, jotka tulee lukea. On tietysti jokaisen oma asia lukeeko ne.