Kiitos!
Olen kyllä käynyt kiihtyvällä tahdilla liturgioissa ja iltapalveluksissa. Ensimmäisen kerran kävin uutena vuotena ja nyt pääsiäisen molemmin puolin melkoisen monta kertaa. Muutamia ortodoksisia kirjoja olen lainannut ja kuuntelen youtubesta paljon amerikkalaisten ortodoksien opetuksia ja haastatteluja. Monet ovat ex-protestantteja ja käyvät läpi omaa tietään ja opillisia eroja yms.
3 tykkäystä
timo_k:n evankelioiva proselytismi on kyllä todella arveluttavaa 
1 tykkäys
Aika eeppistä tämä on kyllä! Kateeksi tässä käy – tulkaa nyt foorumilla jäljellä olevat luterilaiset joskus katolistakin messua vilkaisemaan
1 tykkäys
Valistanpa sitten vielä kerran. Oikeasti ajatuksena se, että opetan viimein itselleni sen, että miksi nominalismi on niin keskeinen juttu tässä, eikä vain joku nimi jollekin ilmiölle, joka on kyllä keskeinen, mutta ei välttämättä tuon niminen.
Nominalismin tekninen määritelmä siis on, että universaalit asiat ovat vain sanoja, ilman että niillä on vastinetta todellisuudessa. Kun taas vain yksittäiset esineet ja objektit ovat todellisia. Kun sanotaan, että Jumala on todellinen, niin nominalisti tarkoittaa, että Jumala on todellinen tavalla, jolla ei ole vastinetta kosmoksessa eli luodussa todellisuudessa. Eli ihmiselle Jumala on todellinen vain samalla tavalla kuin universaalit, siis ajatusrakennelmana.
Tämä liittyy toisaalta käsitteeseen analogia fidei, jossa Jumalalla on vastaavuus pelkkien sanojen kanssa, mutta ei todellisuuden kanssa. Sen vastakohta on analogia entis, jossa Jumalan voi tuntea, tai Jumalan tuntemiseen tarvitaan, jotain muuta kuin pelkkiä sanoja.
Nämä eivät ole irrallisia asioita. Jos joku luulee, että kysymys nominalismista rajoittuu pelkkään filosofiaan, niin siinä on juuri keskeistä, että nominalismin mukaan näin on. Eli Jumala, kuten filosofia, ovat todellisuudesta erillinen saareke, joka tavoitetaan pelkkien sanojen kautta. Tai, ennemminkin, kaksi kilpailevaa ja toisensa poissulkevaa saareketta. Mutta jos hylkää nominalismin, niin silloin niin Jumalaa kuin filosofiaa ei voi eristää eikä blokata pois luodun todellisuuden sisältä ja sen sisältämiä asioita ja suhteita koskevista kysymyksistä.
Nämä eivät sitenkään ole irrallisia asioita, että koko kysymys seurakunnasta yhteisönä tai kirkon ja Jumalan suhteesta määräytyy tuon jaon perusteella. Ja nämä eivät sitenkään ole irrallisia asioita, että käsitys keskinäisestä rakkaudesta ja sen konkreettisesta sisällöstä nousee suoraan tuosta jaosta. Nominalismin sisällä jokainen ihminen on suhteessa Jumalaan yksin. Todellisuudella on käytännössä ja ihmisen olemisen ja elämän kannalta kaksi toisistaan riippumatonta perustaa, eli universaali, kielellinen ja tuonpuoleinen Jumala toisena ja partikulaari, materiaalinen ja tämänpuoleinen fyysinen ja sosiaalinen todellisuus toisena.
Kaikissa näissä kysymyksissä on vielä hyvä huomata, että yleensä ei kyse ole edes kahdesta vastakohdasta. Vaan siitä, että katolisessa, keskiaikaisessa ja analogia entisin mukaisessa ajattelussa asioilla on jokin luonnollinen yhteys. Sitten, kun tullaan reformaatioon ja moderniin aikaan, eli nominalismin piiriin, niin todellisuus repeää kahtia. Esimerkiksi järki ja tunteet tai totuus ja kokemus eivät enää kuulu yhteen, vaan kaikesta tulee pelkkää järkeä ja totuutta. Josta seuraa myöhemmin vastareaktio, jossa kaikesta tulee pelkkää tunnetta ja kokemusta.
Kristillinen kokemus muuttuu pelkäksi kristillisyydeksi ilman kokemusta ja sitten kokemukseksi ilman kristillisyyttä. Keskeistä on vielä se, että et voi sekoittaa reformoituja baptisteja ja kolmannen aallon karismaatikkoja samaan kasaan ja toivoa, että kyseinen yhdistelmä olisi jotenkin toimiva. Nominalismi on se ilmiö, joka tekee näistä asioista yhteensopimattomia. Nominalismin aito vaihtoehto, miten ikinä sitä nimittää, on se, mikä luontevasti perustelee, että oppi ja kokemus kuuluvat yhteen ja toimivat yhdessä.
Näillä on sitten iso setti sovelluksia siihen, että miten käsitetään ihminen; monenako osana, mitkä ovat osien suhteet ja mikä on kokonaisuuden tarkoitus; jopa siihen, että mitä kokonaisuuteen lopulta kuuluu, ja mitkä ovat kokonaisuudessa arvottomia tai hylättäviä osia.
6 tykkäystä
Tämä tietysti pätee minkä tahansa opin ja minkä tahansa kokemuksen suhteen. Eihän ole mitään muita kuin kunkin opin ja kokemuksen sisäisiä kriteereitä, millä erottaa oikea oppi ja oikea kokemus harhasta.
1 tykkäys
Ei, en tarkoita tätä. Tarkoitan ihan sitä, että tuollainen kääntyminen kertoo minusta laajemmankin kääntymisen olevan mahdollista – myös ateismiin.
1 tykkäys
Mitenkäs monta kääntymystä palstan inkarnaatioiden aikana ja ilmeisesti osittain ansiosta onkaan tapahtunut? Olisko vajaa kymmenen? Hieman ironista, että kaikki ylläpitäjät ovat olleet luterilaisia, mutta sitten palstalaiset kääntyvät katolilaiseksi tai ortodoksiksi… 
Noh, minulla tämä palsta toimi osittain sisäänheittäjänä pois helluntailaisuudesta (johon olin päätynyt tapaluterilaisesta taustasta) tunnariluterilaisuuteen Sley-tyyliin, samalla tuoden tietoisuutta ja sympatiaa sellaisista tahoista kuin LHPK ja STLK.
Mutta tiedä sitten mikä on lopullista. Anskutinin kanssa juteltiinkin että foorumi alkaa olla luterilaisille vaarallinen 
Lisäksi en tiedä uskallanko enää koskea hyllyni muutamiin katolisiin ja ortodoksisiin kirjoihin 
5 tykkäystä
Luulisin - en tiedä - että on paljonkin ihmisiä, ei ainoastaan foorumilla vaan yleensä, jotka ovat tutustumassa ortodoksiseen kirkkoon. Joillakin ratkaisu syntyy melko pian ja toisilla se kestää vuosia. On hyvä mennä, jos se on mahdollista, katekumeenikurssille (katekumeenit ovat opetettavia, joille opetetaan ortodoksisuuden perusteita). Kurssit alkavat suuremmissa seurakunnissa tavallisesti syys- tai lokakuussa ja kestävät kevääseen asti. Niistä löytyy viimeistään kesällä ellei jo nyt tietoja seurakunnan verkkosivuilta. Ne katekumeenit, jotka ovat tehneet päätöksensä, liitetään tavallisesti kirkkoon pääsiäisen edellä, jotkut saattavat jäädä vielä harkitsemaan. Pienemmissä seurakunnissa ei ole mahdollista järjestää katekumeenikursseja, mutta Valamon opistossa on sarja Ortodoksisuus tutuksi -kursseja, ja seurakunnilla saattaa olla tiistaiseurassa tai muutenkin tilaisuuksia, joissa voi oppia ortodoksisuudesta. Kannattaa käydä paljon liturgiassa, vigiliassa ja muissa palveluksissa ja lukea ortodoksisia kirjoja.
1 tykkäys
Onko se nyt ihme että klassisesta kristinuskosta kiinnostuneet siitä keskustellessaan johdattautuvat katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon. 
4 tykkäystä
Kurssit alkavat yleensä tosiaan alkusyksystä, mutta kirkon toimintaan voi mennä mukaan mihin vuodenaikaan tahansa. Yleensä katekumeeni- ja ortodoksisuus tutuksi -kursseille voi liittyä myös kesken kurssin. Ne puuttuvat sessiot sitten korvataan jotenkin: opettaja jakaa materiaalia, suosittelee kirjaa tai ehkä kertoo kahden kesken mitä niissä käsiteltiin tmv.
1 tykkäys
Kirjoille pitää antautua kokonaan, niin kuin seksissä.
En sanonut noin. Olet ymmärtänyt “tilitykseni” väärin. Mainintani koskee teologisen kielen luonnetta ja sitä, mitä tarkoittaa se, että Jumalan viha leppyy, jos Jumala on kuitenkin muuttumaton. Mutta ei siitä ehkä sen enempää. En koe ainakaan tällä erää hedelmälliseksi jatkaa keskustelua kanssasi. Toivon, ettet kuitenkaan edustaisi näkemyksiäni väärin, vaan kysyisit minulta, mieluummin yksityisesti, jos niissä jokin vaikuttaa ihan ufolta.
1 tykkäys
Anteeksi? Minä tulkitsin sen kuitenkin tuollaisena ihan ufona ja koska se palvelee “ufona” tulkittuna hyvin edellisen viestini tarkoitusperää. niin en korjaa sitä siinä.
Henkilö A: B sanoi näin.
Henkilö B: En sanonut.
Henkilö A: Minä tulkitsen sen niin. En korjaa, koska se virheellinen väittämä palvelee oma agendaani.
1 tykkäys
Henkilö A sanoi “tulkitsin”. Ja ihan hyvä niin, koska väärästä tulkinnasta kummunnut viesti oli ihan hyvä.
Näkisin niin, että keskeisin ongelma luterilaisuudessa on rakkauden ja toivon näivettyminen uskon varjoon. Ainakin niissä äärimmäisissä tulkinnoissa, joissa rakkauden teot nähdään puhtaasti syntinä varsinkin, jos niitä tehdään pyhityksen lisääntymisen toivossa. Nominalismiin se liittynee sillä tavoin, että uskoa ei kyetä näkemään kuin puhtaasti henkilökohtaisena asiana, jossa uskova “nimeää” - tai opin vuoksi joutuu nimeämään - itse Jumalan, joka on hänen uskonsa kohde. Yhteisöllinen usko, jossa pyhittyminen lisää uskon, toivon ja rakkauden lisääntymistä yleisesti kaikkien keskuudessa ei tunnu kuuluvan ajattelupakkiin ollenkaan. Näin ainakin itse luterilaisuuden ongelmia tulkitsen.
1 tykkäys
Ei tarvitse pelätä. Ortodoksisen kirkon jäseneksi ei kukaan joudu vahingossa, eikä sinne tarkoituksellakaan aina pääse niin helposti. Joillekin on käynyt niin, että kun he ovat tutustuneet ortodoksisuuteen ja menneet sanomaan papille, että haluaisivat liittyä kirkkoon, pappi onkin sanonut, että mene ensin syksyllä alkavalle katekumeenikurssille, niin katsotaan sitä liittymistä sitten keväällä. Eräs mies kertoi, että kun pappi käski hänen käydä ensin vuoden ajan palveluksissa, niin hän sanoi papille, että entä jos minä kuolen sitä ennen. Toinen pappi suostui sitten liittämään hänet heti kirkkoon.
Jotkut ovat liittyneet kirkkoon Valamossa, varsinkin jos ovat käyneet siellä Ortodoksisuus tutuksi -kursseilla ja ehkä muillakin kursseilla ja käyneet kurssien aikana ja ehkä muutenkin vaikkapa suuren paaston aikana tai juhlina palveluksissa, mutta tavallisesti liittäminen tapahtuu siinä seurakunnassa, johon katekumeeni liityttyään kuuluu.
Palaan vielä @Stieleiche :n vitsailuun foorumin vaarallisuudesta luterilaisille. Kerrankin voi raamatunlausetta käyttää kevennyksenä. Olkaa ihan huoleti mahdollisen kirkkokunnan vaihdoksen suhteen, sillä jo apostoli ottaa letkeästi kantaa kristittyjen eriytyviin ryhmiin: “Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.”