Vikariaatit ja seurakuntaharjoittelut

LHPK:lla ei ole virallista kantaa tuohon kysymykseen. Kyse on parista yksilöstä. Siksi rinnastus on aivan hyvä.

Augsburgin tunnustuksessa sanotaan: “Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.” http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html#Kirkollinenjarjestys Tässä käy selvästi ilmi se, että sakramenttien jakaminen tarvitsee erityisen kutsun (rite vocatus).

Teologisemmin siitä, mikä on kaikkien kristittyjen suhde sanaan ja sakramentteihin, voi lukea esimerkiksi Paavin ylivallasta ja johtasemasta: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/pavalta.html

mod. Huom. Tässä Ketjussa puhutaan vikaareista ja seurakuntaharjoittelusta.

Miksi LHPK:ssa toimitaan tämän vastaisesti vikaarien (=teologiharjoittelijat) kohdalla? Minusta se on kaksinaamaista.

En ole lähetyshiippakuntalainen, mutta eikös vikaarit ole nimenomaan kutsuttu tehtäväänsä? He eivät ole satunnaisia maallikkosaarnaajia, vaan kutsutut ja nimitetyt tehtäväänsä. Käsittääkseni he hoitavat lähinnä sananjulistusta ja avustavat varmaan ehtoollisella (en tiedä, kun en ole käynyt katsomassa vikaareja työssään), mutta ehtoollisen asettaa käsittääkseni vain pastori.

Ymmärsin paremmin sen kritiikkisi, joka kohdistui yleisesti siihe, että teologian opiskelijat saavat saarnata.

Ja tosiaan, STLK:llakin on vikaareja, tosin enää vain yksi enkä hänestäkään tiedä, josko on jo saanut pappisvihkimyksen. Kiinnostaisi muuten tietää, ovatko LHPK:n ja STLK:n vikaarien tehtävät kuinka yhteneväiset, ja onko samaa systeemiä muilla tahoilla Suomessa.

1 tykkäys

Augsburgin tunnustuksen “oikein kutsuttu” (rite vocatus) tarkoittaa pappisvihkimystä.

1 tykkäys

Alkoi tämä vikaari-asia kiinnostamaan. Wikipedia osasi kertoa, että Yhdysvalloissa vikaareja on sekä ELCAlla, Missouri-synodilla että myös Wisconsin-synodilla. Eli siellä siis yleisluterilainen käytäntö. Jos wikipediaa on uskominen, niin siellä kahden/kolmen vuoden pappisseminaariopintojen jälkeen suoritetaan mahdollisesti jopa vuosi harjoittelua vikaarina, jonka jälkeen voidaan vielä vuodeksi palata jatkamaan opintoja. Tässä lienee jonkinlaista vaihtelua. Yllättävän huonosti löytyi asiasta tietoa, tässä juttua ELCAlaisesta vikaarista ( pastorjoe.me - pastorjoe Resources and Information. ) ja Missouri-synodilaisesta ( http://www.crosslcms.org/vicars-page.html ). Saan noista sellaisen kuvan, ettei nimike ole sielläkään kovin tunnettu, vaikka vikaareja onkin.

Oletan, että vikaarin tehtävä on omaksuttu sekä STLK:hon että LHPKhon Yhdysvalloista. Kun se on täällä vielä vieraampi termi kuin siellä, niin olisi míelestäni hyvä, että kyseiset kirkot selkeästi ilmaisisivat esim. nettisivuillaan mitä vikaarit ovat, mitä tehtäviä heille kuuluu ja mihin kyseinen tehtävä perustuu. Toki Lähetyshiippakunta tiedotteessaan on hieman asiaa avannut: Vikaarit seurakuntiin - Lähetyshiippakunta

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen nyt syksyllä käynnistyy seurakuntaharjoittelut. Konsistori nimesi opiskelijat harjoittelijoiksi eli vikaareiksi seurakuntiin.

Harjoittelujakson aikana tarkoituksena on saada kokonaiskuva seurakunnan elämästä ja tutustua tarkemmin papin työhön. Vikaarit tulevat saarnaamaan, opettamaan sekä palvelemaan liturgisissa tehtävissä seurakunnissa. Harjoittelujakso kestää kevääseen 2017. Seurakuntien pastorit toimivat vikaarien ohjaajina.

Mikäli tuo tahti vikaariksi tuloon näyttää amerikkalaisiin verrattuna vauhdikkaalta, niin lienee syytä muistaa, että Suomessa nuo kaikki ovat luultavasti opiskelleet ensin teologiaa yliopistossa tutkinnon verran.

Itse en ole kokenut tuollaista käytäntöä ongelmaksi, mutta Silvanuksen näkökulma osoittaa, että käytäntö vaatii perusteluja.

Käsittääkseni se tulee Saksasta. Valitettavasti siellä EKD on käytäntönä että myös toimittavat ehtoollinen. Moni pohjoismainen teologi , ainakin Ruotsissa , kritisoi käytäntö. Vikaarien teologia ei nojaa luterilaiseen käsitykseen, että vain pappi voi toimittaa ehtoollisen. Tästä syystä Saksassa käyn pohjoismaisessa seurakunnissa.

1 tykkäys

Minusta tämä vikaari-käytäntö on vastoin pappeuden virasta opetettua. Jos opettaminen kuuluu papille, samoin kuin sakramentit ja messun johtaminen, silloin sitä ei maallikko, edes vikaari, saa tehdä, vaikka kuinka olisi mies tai teologi.

1 tykkäys

Onko tämä oma kantasi vai kuttuilua säätiöläisille?

Minusta sekä kirkollinen perinne että Suomen kirkon ikiaikainen tapa mahdollistavat saarnaamisen myös muille kuin papiksi vihityille. Tämä on tietysti tapahtunut aina piispan/kirkkoherran luvalla meillä. Perinteisesti se oli tietysti sidottu alempiin vihkimyksiin.

Kettuilua. Se, että ensin kielletään naisilta nämä tehtävät, koska he eivät ole pappeja, ja sitten kuitenkin mahdollistetaan se miesvikaareille, osoittaa sen, että koko kiistassa ei ole kyse pappeudesta vaan miehen ylivallasta.

Seurakuntaharjoitteluissa on kyllä käytäntöjä, jotka ovat outoja. Esimerkiksi se, että teologiharjoittelija on liturgi (pl. asetussanat).

Ihanko todella olet sitä mieltä, että tuo on ainoa mahdollinen johtopäätös? Näin voisi olla, jos kuka vain mies saisi saarnata jumalanpalveluksessa, mutta siitähän ei ole ainakaan vikaarien kohdalla kyse. Pidän tuollaisia heittoja vastenmielisinä, vaikka en epäilekään näkemyksesi vilpittömyyttä. Sinä kuitenkin epäilet sekä LHPK:n että ainakin myös STLK:n vilpittömyyttä.

STLK:n vilpittömyyttä en epäile, LHPK:n kyllä.

En ymmärrä, miksi tuosta tulee ongelma.
Kirkossa saarnan pitävä uskova maallikko on seurakuntalaisille ehdottomasti otollisempi kuin virkaan kutsuttu kirjanoppinut, jolla ei ole uskosta mitään henkilökohtaista kokemusta.
Sakramentit on eri asia.
.

Miksi näin (tummennus) olisi? Luterilaisen käsityksen mukaan sana ja sakramentit kuuluvat yhteen, ja se joka on yhdessä toimija on myös toisessa. Saarnan voima ei nouse sen retorisesta tai edes omakohtaisuuden voimasta, vaan jostain aivan toisaalta.

Voidaan toki luopua sanan ja sakramenttien, saarnan ja ehtoollisen välisestä linkistä ja siis erottaa saarnavirka eri viraksi uhripappeuden rinnalle. Tällöin ei olla enää luterilaisen teologian perusvireessä.

1 tykkäys

Johdonmukaisuuden voi kyllä kyseenalaistaa, mutta tuo väite että kyse olisi miesten ylivallasta ei vastaa ainakaan sitä kuvaa minkä itse olen saanut kyseisestä porukasta ja sen väestä.

1 tykkäys

Omakohtaisuuden voima?
Ne, joita Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. (Room 8)
Se, jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei voi olla hänen omansa (Room 8)

Ajatus oli tämä, kenties huitaisin huolimattomasti?
Kun saarnaajalla ei ole käsitystä siitä, mitä on usko, ei retoriikka paljoa auta, eivätkä irralliset raamatunlauseet - vaikka Pyhä Henki onkin sidottu sanaan.

Me saamme siitä aivan riittävästi näyttöä tämän päivän kirkossa.
Saarnaaja on pihalla, vaikka onkin “asianmukaisesti kutsuttu”.
Miten muuten voisikaan selittyä kansaamme ja koko kirkkoamme vaivaava luopumuksen henki? Opetuksen ja julistustyön pettämisestä se lähtee.

Ei siitä ole kenellekään haittaa, paitsi sarvipäälle, että vakava kristitty seurakuntalainen saarnaa kirkkoherran luvalla.

LHPK:ssahan on tunnetusti vain pappeja jakamassa ehtoollista, koska sana ja sakramentit kuuluvat pappisviran hoidettavaksi. Jos kerran ne kuuluvat pappisviralle, ne kuuluvat pappisviralle. Se ei vapauta saarnaa jonkinlaiseksi “only-man’s-landiksi”. Mieheys sinänsä ei nimittäin ole mikään pappeuden esiaste. Jos messu kuuluu papille, se kuuluu papille, ei miehille. Jos se avataan miehille ja papeille, se osoittaa, että on tarkoitus saada vain miehille ylivaltaa. LHPK:n messut näyttäytyvät minulle nimenomaan miehisyyden ylivaltana. Jos messussa on avustavia tehtäviä, ei ole mielekästä perustetta rajata niitä vain miehille heidän mieheytensä perusteella, vaan ne tulisi pitää auki kaikille, siis myös naisille, sillä Herrassa ei ole miestä eikä naista.

Sitten on vielä omaa itsepetostaan, jos ei kuitenkaan haluta tätä sukupuolimallia toteuttaa messun ulkopuolella, eli perheissä ja muualla. Esimerkiksi se, että Mailis Janatuinen opettaa LHPK:ssa on mielestäni myöskin naisten opetuskiellon vastaista. Tämä on ongelmallista ja kaksinaamaista siitä syystä, että naisten sulkeminen pappisviran ulkopuolelle perustuu luterilaiseen käsitykseen sanan ja sakramentin virasta yhtenä virkana. Siis näin:

  1. Pappisvirka on sanan ja sakramentin virka, siis opettamisen ja pyhien toimitusten virka.
  2. Paavali kieltää naisia opettamasta eli siis naiset eivät voi opettaa (koska se on hallitsemista ja on luonnollisen järjestyksen rikkovaa).
  3. Koska naiset eivät voi opettaa, he eivät voi omaksua opettamisen virkaa.
  4. Koska naiset eivät voi omaksua opettamisvirkaa, he eivät voi saada pappisvirkaa, johon opettaminen kuuluu elimellisesti.

Jos nainen kuitenkin opettaa, mutta ei pappisvirassa, on selvää, että on joko (a) livetty joko siitä ajatuksesta, että pappisvirka on sanan ja sakramentin virka ja siten hylätty (=tulkittu uudelleen) tunnustuksellinen luterilaisuus, tai (b) on livetty siitä ajatuksesta, että nainen ei saa opettaa ja siten hylätty (=tulkittu uudelleen) Paavalin opetus.

1 tykkäys

Minä en oikein usko, että tuo Tunnustuskirjojen nyt lainattu sitaatti koskee ollenkaan maallikkoa saarnaamassa sillä tavalla kuin me kansankirkon herätyskristityt asian tänään koemme.
Asiayhteys ei ole lainkaan sama nykypäivän seurakuntaelämään sopiva.

Kun kirkkopyhänä tai viikkomessussa joku maallikkoveli saarnaa, on tilanne varmaankin toinen kuin reformaation isien kulttuurissa, jossa on haluttu rajata ulos vapaakirkollisuus ja jatkuva toiminta.

Niin siis olet sitä mieltä, että Tunnustuskirjat eivät ole sovellettavissa enää tähän päivään? :stuck_out_tongue:

Kyllä LHPK:ssa voi jossain tapauksessa maallikkokin jakaa ehtoollista. En tiedä, onko heidän Porin seurakuntansa jonkinlainen poikkeus, mutta siellä oli ainakin yhdessä vaiheessa suht useasti maallikkosaarnaajia saarnaamassa. Nämä saarnaajat osallistuivat myös ehtoollisen jakamiseen.

Silvanuksella on pointtia: naisten poissaolo tietyistä tehtävistä on helpompi perustella, jos ne rajataan vain pappien tehtäviksi. Jos maallikkotehtäviä sukupuolirajataan, silloin kyse on vahvemmin “vain” sukupuolesta eikä pastorin virasta. Saarnaaminen on kuitenkin siinä mielessä hiukan poikkeus, että siihen kelpaa poikkeustapauksessa maallikkokin, mutta osa naispappeuden vastustajista ei hyväksy naismaallikon saarnaa. Tämä on toki loogista, koska opetuskielto. Vähemmän looginen on sitten se ainakin osassa Sleyn yhteisöjä vallitseva käytäntö, että ehtoollisavustajana voi olla maallikkomies, mutta ei nainen. Jos se ei ole papillinen tehtävä eikä opettamista, miksi sukupuolirajaus? Ilmeisesti kyseessä on enemmän “ettei vaan kukaan loukkaannu” -perustelu kuin pappien oma vakaumus, mutta mun mielestä sellaiset perustelut eivät välttämättä ole hyvä juttu kaikissa tapauksissa.

3 tykkäystä