Useimmiten ehdottomasti näin! Mutta onko järkevää ja johdonmukaista, että mahdollisesti eri maassa asuva biologinen isä velvoitetaan kasvattamaan lasta? Vai onko lapsen alulle saattaja keinohedelmöityksessä se, joka työnsä puolesta operaation tekee?
Keinohedelmöitys ei sinänsä liity avioliittoon, eikä varsinkaan aiempina aikoina liittynyt. Lainsäätäjä voi sallia avioliiton ja kieltää keinohedelmöityksen.
Lähinnä tällaiset yhteiskunnan itsensä määrittelemät toimintatavat tulevat mieleen. Esimerkiksi jo mainitsemani perimys ja lähin omainen -asia.
Ihmisen on hyvä saada määrittää se miten haluaa hautajaisensa järjestää ja kellä on sananvaltaa siihen. Jos ei ole laillista aviopuolisoa, biologinen perhe voi jättää huomiotta puolisolle uskotut toiveet.
Myöskään kaikissa yhteiskunnissa ei saa julkista pariterapiaa jos ei ole virallisesti naimisissa ja joissakin muissakin sosiaalipalveluissa ja tukimuodoissa avioliiton virallistaminen voidaan tarvita.
Lasten aseman turvaaminen ei vaadi välttämättä avioliittolakia, sen voi varmistaa erillisellä lasten ja vanhempien oikeuksia ja velvollisuuksia koskevalla lainsäädännöllä.
Minusta avioliiton tulisi olla heteropareille pakollinen ja keinohedelmöitys muuten kuin puolisoiden omilla sukusoluilla tulisi kieltää.
Huomaathan kuitenkin, että Suomessakin lainsäädäntö on pitkälti pohjautunut sille oletukselle, että lapsen huoltajat ovat hänen biologiset vanhempansa. Tätä mm. Jani Toivola kritisoi blogissaan, hankittuaan lapsen naispuolisen kaverinsa kanssa. Että yhteiskunta on rakennettu “puusilmäisesti” heteroydinperheen oletukselle.
Kyllä näin on, ja tämän näkisin itsekin mielelläni korjattavan.
Olemme siis eri mieltä. Mutta eikö tämä osoita, että avioliitolla miehen ja naisen välisenä, on ollut osuutta siihen, että yhteiskunta on rakennettu heteroydinperheen oletukselle ja ideaalille. Ja tästä poikkeavia perhemuotoja on tuettu myös tältä pohjalta.
Kerroin miten tilanne oli kristinuskon alkuaikoina. Yhteiskunnan perheideaali ja kristittyjen perheideaali eivät aina täsmää. Hyvn toimivia perhemalleja on muissakin, jopa ei-kristillisissä yhteisöissä ja oli varmaan jo 2000 vuotta sitten.
Hyvin toimivat ei-kristilliset perhemallit eivät ole kristillisiä perhemalleja. Kristillinen perhemalli ei tarkoita ensisijaisesti perheen struktuuria. Se tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että perhe on sitoutunut kristillisyyteen: lukee Raamattua, siunaa ruokansa, osallistuu seurakunnan kokouksiin, syntiä tehdessään sitoutuu parannukseen jne.
D
En näe kyllä tätä noinkaan että perhemalli pohjautuu heterosuhteeseen. Perhemalli pohjautuu mielestäni siihen että ihmiset elävät toistensa kanssa, kuuluvat sukuunsa, omistavat asioita, ja että heidän toimeentulonsa perustuu yhdessä elämiseen. Tämän länsimäisen sivistyksen hedelmät usein unohtavat, että ihmiset eivät aiemmin ole tulleet toimeen sinkkutaloudessa. Lasten syntyminen näihin tilanteisiin on luonut uusia toimintatapoja tähän järjestelmään.
Tämä on kyllä erinomaisesti sanottu.
Ei kai. Äidin aviopuoliso on aina ollut oletus-isä, vaikka se olisi biologisesti mahdotonta.
Biologiset vanhemmat ovat myös aina saaneet antaa lapsensa pois ilman sanktiota.
Aikamoisia hurskastelua puhua jostain elämänkumppanuudesta, jos luokkaa 70-80% niistä homojen saati useamman kuin kahden ihmisen parisuhteesta loppuu seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Ei välttämättä. Ruokakunnan ortodoksi tilaa toimituksen kirkkoherranvirastosta. Kanslisti tai päivystävä pappi kysyy haluaako hän jonkun tietyn papin toimittamaan. Jos tilaaja ei halua ketään erityistä, määrätään toimittajaksi se, joka silloin on toimitusvuorossa. Kun seurakunta ei enää pidä väestörekisteriä, ei rekisteritietojen tarkistaminenkaan ole kovin helppoa. Papeilla on ainainen kiire. Näin ollen pappi voi mennä toimittamaan kodinsiunausta ilman, että on keskustellut kodinsiunauksen tilanneen elämäntilanteesta tämän kanssa.
Uskon itsekin että tämä tarve on meissä, tätä ei vain voi säännöillä saada toteutumaan. Näen siis paremmaksi että lasten kasvatus yleisesti ottaen turvataan jotenkin, kuin sen että biologinen vanhemmuus määrätään huoltajuudeksi ja perheen määritelmän pohjaksi.
Minusta määritelmällisesti ei pitäisi lähteä hoitamaan asioita siten, että koska jokin ideaali tai kaunis ajatus ei kuitenkaan toimi, niin mennään sitten sen mukaan miten haitat saadaan minimoitua. Se ei ole kristillistä. En tarkoita sitä, että ideaalista poikkeaminen tulisi sanktioida, mutta ideaalia nimenomaan tulisi pitää esillä ja puhua pääsääntöisesti siitä. Poikkeuksiin tulisi suhtautua rakkaudella ja lempeästi, mutta ei siten että niiden perusteella luodaan uusia ideaaleja. Poikkeuksille ei tule loppua.
D
Kyynisesti ajatellen se voisi olla vaikka sellainen, että biologisten vanhempien muodostamat perheet saisivat miljoona euroa jokaisesta lapsesta, jonka kasvattavat eroamatta täysi-ikäiseksi saakka.
Nyt on kysyttävä miten määrittelisit käsitteen “suku”? Eikö suvun käsite perustu verisiteille?
Tämä olisi varmasti hyvä toimintamalli. Nyt kun laskin Puolimatkan kotisivun artikkeleita, niin pääsin johonkin kahdeksaankymmeneen sellaisissa artikkeleissa, jotka käsittelevät ideaalista poikkeamista. Ideaalia puolustavia oli ehkä puoli tusinaa. Luulen että tämä lähestymistapa herättää kritiikkiä.
Nähdäkseni juuri tuo, että äidin aviomies on lapsen oletus-isä, juuri osoittaa sen, että yhteiskunta on pitänyt oletuksena ja ideaalina, että lapsen äiti on lapsen biologisen isän kanssa naimisissa.
Mitä mieltä muuten olet siitä, että biologiset vanhemmat voivat antaa lapsensa pois? Tätähän tapahtuu koko ajan, kun miehet suostuvat siittämään lapsia lesbopareille ja nainen synnyttää lapsen homoparille.
Avioliiton perusta on murentunut ja tarkoitus jäänyt yhä enemmän unohduksiin jo vuosikymmeniä, ja sen huomaa mm. siitä miten eroamista on jatkuvasti helpotettu. Ja myös hedelmöityshoitolaista, kun se tuli mahdolliseksi yksinäisille naisille.
Kuitenkin kun mennään avioliiton perusteisiin, sieltä löytyy se oletus ja ideaali, että lapsen huoltajat ovat hänen biologiset vanhempansa. Jos avioliitolal ei ole mielestäsi tältä kannalta mitään merkitystä kannattaisitko avioliiton lakkauttamista ja korvaamista esim. “yhteistalousmallilla”:
Jos nämä osapuolet ovat keskenään tuttuja, niin useinkaan silloin lasta ei anneta mitenkään pois, vaan hänestä huolehditaan ja häntä kasvatetaan.
Mä taas muistin erään 1930-luvulla syntyneen herran, jota kerran haastattelin. Hänen äitinsä oli jäänyt leskeksi ja mennyt uusiin naimisiin. Uusi mies oli sitä mieltä, että annetaan poika pois. Tämä oli jäänyt miestä vanhoille päiville saakka vaivaamaan.
Ei mikään laki tai ihanne suojannut sitä, että hän olisi saanut viettää lapsuutensa biologisen äitinsä hoivissa.
Olen todella onnellinen että olen saanut varttua avioliitossa olevan naisen ja miehen biologisena lapsena. Sain kristillistä kasvatusta ja sain elää yhdessä kodissa täysi-ikäisyyden asti, en joutunut hyppäämään isän ja
äidin luona vuorotellen kuten niin monet lapset nykyään. Biologinen perimäni vanhemmissani oli koko ajan näkyvillä ja pystyin päättelemään mitä piirteitäni olin kummaltakin perinyt. Isäni ei ollut luovutettu siittiö eikä äitini vuokrakohtu. Minulla oli pienempi vaara joutua elämään köyhyydessä kuin yhden vanhemman perheessä.
Toivottavasti tulevaisuudessakin mahdollisimman monet lapset saavat nämä eväät ja kirkko tukee sitä. Yhteiskunnan tuki lienee jo menetetty.
Eikös ole hirveää kun joku sanoo tämän ääneen? 
Väitän että tämä on ollut ideaali, ja avioliittolaki kuin myös yhteiskuntajärjestelmä on pohjautunut tälle ihanteelle. Ei voi olettaa että laki estää jotain tapahtumasta, eikä myöskään että laadittaisiin tai vaadittaisiin rangaistuksia. Niistä voidaan päättää erikseen.
On ollut ideaali, että pariskunnat sitoutuvat toisiinsa loppuelämäksi, eivätkä petä toisiaan. pettämisestä ei kuitenkaan ole määrätty juridisia sanktioita, ei myöskään eroamisesta. Avioliitossa ns. harkinta-aika on tukenut tätä ideaalia. Mutta eroaminen ei ole rangaistavaa.
Oikeasti, avioliitto on liittynyt erittäin paljon siihen ihanteeseen, että lapsi saa kasvaa isänsä ja äitinsä hoidossa ja nämä ovat velvollisia huolehtimaan hänestä.
Jos tämä kielletään niin mitä mieltä, ideaa ja tarkoitusta avioliittoon yhteiskunnallisena instituutiona jää? Itsekin sanoit ettei sitä välttämättä tarvittaisi ollenkaan…