Ihmiset ovat tietysti ihmisiä. Tuo sitaatti esitti kuitenkin itsekkyyden standardina, mikä luo luterilaisuudesta aika kiukkuisen kuvan.
Jumalan käskyihin liittyy myös lupaus. Ja miksi emme ottaisi vastaan sitä hyvää, mikä Jumalan rakastavasta sydämestä meille tulee?
EI oma katumus voi olla se, millä saadaan anteeksiantamus. Toki tarjolla olevaa anteeksiantamusta ei voida saada osaksi ilman siihen liittymistä. Golgatan hurme on tarjolla ja siinä voi saada vaatteensa valkaistuksi, mutta mikä sinne johdattaa?
1 tykkäys
Muotoilusi ovat aika abstrakteja – en ole varma, ymmärränkö niitä oikein (vaikka minullakin on akateeminen loppututkinto, ja filosofian kurssejakin tuli suoritettua sivuaineen verran). Psalmista kyllä löytyy sekin lausuma, että “Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki [siis ihmisen katumus]”, Ps.51:19, mutta kyllähän se on luettava osana psalmin kokonaisuutta: ihminen ei voi saada syntejään anteeksi muutoin kuin Jumalan armosta. Yksi psalminjae ei voi kumota kristillistä sovitusoppia, niin että muka ihmisen katumus kelpaisi jonkinlaiseksi maksuksi, jonka kautta anteeksianto tulee – mutta et kai sinä sellaista väittänytkään?
Juuri se jauhaminen minua rasittaa. Periaatteessa kaikki ovat sitä mieltä, että pelastus on yksin Jumalan teko, mutta jos joku sanoo, että sen voi joko ottaa vastaan tai olla ottamatta vastaan, niin siitä sitten syntyy kauhea haloo, että onko se vastaanottaminen ihmisen oma teko ja yksin Jumalan työ ei riitäkään. Juuri tuon vastaanottamisen (siis mukamas oman työn pelastumisessa) superkörttiläiset haluavat mitätöidä ja kilpailevat vastaanhangoittelustaan.
3 tykkäystä
Hyvät teot siis niin, että ne todella ovat hyviä tekoja. Klassisesti vaikka: Nälkäisten ruokkiminen; janoisten juottaminen; alastomien vaatettaminen; kodittomien majoittaminen; sairaiden luona vieraileminen; vankien luona vieraileminen; ja kuolleiden hautaaminen. Ja tietysti varsinaiset hyvät teot: almujen antaminen; rukous; ja paasto.
Tekijän motiivilla ei noissa oikein ole väliä. Voi tietysti ajatella, että joku vierailee sairaan luona vain saadakseen perinnön, mutta sen hän tekee sitten omaksi vahingokseen. Tässä motiivina oli kuitenkin pyhittyminen ja palkkio tuonpuoleisessa. Mikäli taas epäillään, että sairas tervehtymisensä seurauksena vain ryhtyy pahoihin tekoihin ja syntiseen elämään aiheuttaen ehkä muille vahinkoa, mikä tietenkin on aina mahdollista, niin sellainen epäilys olisi omiaan halvaannuttamaan kaiken hyväntekemisen ja sellainen epäilys jo ehkä itsessään olisi lievä synti.
Niin, voi olla aivan karkeita motiiveja tehdä jokin hyvä asia, kuten sanoit: vierailla sairaan luona perinnön toivossa, majoittaa koditon vaikkapa siksi, että tästä voisi jollain tavalla hyötyä, esim. saada ilmaisen orjan talouteensa tai sänkykumppanin jne. Hyväksikäyttö hyvän tekemisen varjolla ei tietysti ole hyvän tekemistä. Hienopiirteisempää on sitten esimerkiksi se, että tekemällä hyvää voi saada hyvän maineen yhteisössään. Jeesus varoitti soittamasta torvea, kun antaa almuja. Vieläkin hienopiirteisempää on sellainen, että kokee saavansa henkistä tyydytystä hyväntekeväisyydellään tai jonkinlaista palkkaa Jumalan edessä. Lampaiden ja vuohien jako puhuu tästäkin asiasta.
Sanoisin: hyvän tekemisen väärinkäyttäminen pahaan on väärin ja se on myllynkiven asettamista omaan kaulaansa; hyväntekeminen siten, että siitä kokee saavansa jotain hyvää itselleenkinn on inhimillistä ja motiivien puhtaus jää korkeampaan käteen; pyyteetön hyvän tekeminen Jumalan rakkauden vuoksi on korkean kilvoituksen ja Pyhän Hengen pyhitystyön hedelmä, johon voi kasvaa. Rangaistuksen pelko ja palkan toivo voivat olla kasvattamassa totiseen rakkauteen ja se on kilvoituksen tie. Ei voi juosta, ennen kuin osaa kävellä.
5 tykkäystä
Vaikka en ole uskovainen, niin voin sanoa aameneni Valen-Sendstadin tekstiin, sillä se vastaa omaa ymmärrystäni siitä, minkä Raamatusta olen saanut.
Genesiksen mukaan syy vedenpaisumukseen oli se, että kaikkien hukutettavien ihmisten kaikki sydänten ajatukset ja aivoitukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahoja (Gen. 6:5). Heidän olemuksensa oli paha, sillä millainen puu, sellaiset hedelmät, ja hedelmistään puu tunnetaan, niin kuin Jeesus sanoi (Luuk. 6:43-45 ja Matt. 7:17-18), joten on vaikea saada hirveän positiivista ihmiskuvaa Raamatusta. Pelastettu Nooa ei myöskään ollut mikään pyhimys. Koska operari sequitur esse (Luuk. 6:43-45 ja Matt. 7:17-18) koskee vedenpaisumuksen jälkeisiäkin ihmisiä, ja koska ihmiset eivät näytä olevan Nooan jälkeisenäkään aikana laadultaan erilaisia kuin ennen vedenpaisumusta (Jer. 17:9; Mark. 7:20-23; Room. 8:7), on vaikea minun tehdä itselleni pelkän Raamatun nojalla uskottavaksi ajatusta, joka näkee ihmisen luonnollisessa tilassaan hyvänä.
Vaikka en ole uskovainen, pidän Raamatun pessimististä ihmiskuvaa melko realistisena.
2 tykkäystä
On hyvä muistaa, että tämä katkelma on otettu katekismuksesta ja että se on tarkoitettu lapsentajuiseksi selitykseksi tähän raamatunkohtaan: “Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” (2.Moos.20:5,6) Vähä katekismus - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko
Sinänsä on mielestäni hyvä muistaa, että Katekismusta täytyy aina täydentää monilta osin muilla Tunnustuskirjojen kohdilla. Esim. tuo kohta ei vastaa lainkaan siihen miten nuo käskyt pidetään tai paremminkin miten niiden pitäminen onnistuu.
Kun tämän ketjun aihhena nyt on Luterilainen vanhurskauttamisoppi, niin laitanpa asiasta varsin seikkaperäisen esityksen aikaisemminkin vähän toiseen asiaan liittyen lainaamaltani Olav Valen-Sendstadilta:
Vanhurskauttaminen
Ensiksi pyydän tässä sinua, hyvä lukija, miettimään seuraavaa. Puhuessaan “vanhurskauttamisesta” evankeliumi puhuu jostakin, mikä on tapahtunut tai tapahtuu yksinomaan Jumalan sydämessä, Jumalan sisimmässä, kätkössä olevassa elämässä, joka on hänessä itsessään, Jumalan ajatuksissa. Tämä ei tapahdu mitenkään meidän sydämissämme, meissä, meidän sisimmässämme, meidän ajatuksissamme. Siksi ei voi koskaan tuntea eikä “kokea” tulleensa vanhurskautetuksi. Sen voi vain uskoa Sanan perusteella. On aivan välttämätöntä teroittaa tätä itselleen, mikäli haluaa hyvän omantunnon. Jos sekoitamme toisiinsa sen, mikä tapahtuu Jumalan sydämessä, ja sen mikä tapahtuu meidän sydämissämme, seurauksena on vain hyvän omantunnon menettäminen.
Jumalan sydämessä tapahtuvasta vanhurskauttamisesta on tosin määrättyjä seurauksia meidän sydämessämme, nimittäin sydämen rauha (Room. 5:1). Mutta tämä sydämen rauha ei ole pelastumisen edellytys, se on pelastumisen seuraus. Siksi vanhurskauttaminen Jumalassa ei tapahdu vasta sinä hetkenä, kun ihminen tuntee rauhan. Mutta kun rauha tulee, vanhurskauttaminen on jo tapahtunut. Vanhurskauttaminen on syy Jumalan sydämessä, rauha on seuraus meidän sydämessämme. Siksi on suuresti varottava sekoittamasta yhteen syytä ja seurausta.
Kuinka välttämätöntä on tehdä ero Jumalan sydämen ja meidän sydämemme välillä, syyn ja seurauksen välillä, näet parhaiten siitä, että kaikki syntiset todellisuudessa vanhurskautetaan heidän ollessaan mitä syvimmässä synnin hädässä ja surussa ja epätoivossa itsestään. Hätä ei meitä vanhurskauta Jumalan edessä. Meidät vanhurskauttaa usko Jeesukseen. Mutta pelastava usko ei ole mitään muuta kuin epätoivoisen syntisen kääntymistä Jeesuksen puoleen. Kääntyminen Jeesuksen puoleen synnin hädässä tuottaa omalaatuisen surun, tuskan ja hylätyksi joutumisen tunteen, kun ihminen tuntee ainoastaan voimattomuutensa, avuttomuutensa ja kurjuutensa. Mutta samassa silmänräpäyksessä kuin sydän todella kääntyy hädässään Jeesuksen puoleen ja huutaa "Jeesus, Jeesus, pelasta: minut!’’ tapahtuvat pelastus ja vanhurskauttaminen Jumalan sydämessä.Mitä sitten tapahtuu taivaassa, Jumalan sydämessä sinä hetkenä, jolloin syntisparka maan päällä, sydämessään kääntyy Jeesuksen puoleen? Silloin Jumala ikään kuin ajatuksissaan tarttuu syntiseen ja siirtää hänet sydämessään “'paikasta” toiseen, Jeesuksen ulkopuolelta Jeesukseen, Aadamin yhteydestä Jeesuksen yhteyteen, pyhyyden tuomitsevista ajatuksista armon siunaaviin ajatuksiin. Siirtäessään syntisen näin ajatuksissaan Jumalan täytyy ikään kuin siitä silmänräpäyksestä alkaen kätkeä ja peittää, suojella ja verhota syntinen Jeesukseen, kaikkiin ajatuksiinsa Jeesuksesta. Jumala on täynnä autuaita ajatuksia Jeesuksesta. Hänen sydämensä tulvii yli kaikkia näitä ajatuksia Jeesuksesta, niin että kun syntinen uskoo Jumalan rakkaaseen Poikaan, niin Jumalan sydän ikään kuin tulvii yli kaikkia näitä ajatuksia Jeesuksesta ja virtaa alas syntisen päälle ja ikään kuin peittää syntisen Jeesuksella. Silloin syntinen ei enää voi olla Jumalan edessä sellaisena kuin hän itsessään on, vaan hänen täytyy olla ja hänet täytyy nähdä Jumalan edessä sellaisena miltä hän näyttää Jumalan ajatuksissa Jeesuksesta. Näiden Jeesusta koskevien ajatusten virtojen täytyy kokonaan peittää ja kätkeä syntinen.
Silloin täyttyy tämä: syntinen on puhdas Kristuksessa Jeesuksessa - uskossa.Kun Jumalan autuaat ajatukset Jeesuksesta tällä tavoin nielaisevat syntisen, Jumala on saanut oikealla tavalla tämän kadotukseen tuomitun ihmisen saatetuksi Golgatalle. Silloin on saanut oikean täyttymyksensä se, että syntisen katsotaan Pojan kuolemassa kuin itse kuolleen ristillä ja tulleen puetuksi siihen vanhurskauden vaatteeseen, joka Jeesukselta hänen kuolemassaan riistettiin Aadamin ja hänen lastensa verhoksi. Silloin syntinen saa oikeuden elämään.
Koska vanhurskauttaminen merkitsee tätä Jumalan ajatuksissa, se on oikein nähtynä tuomio, jonka Jumala langettaa syntisestä. Siksi Raamattu sanookin tätä “vapautustuomioksi” (Room. 5:16).
Syntinen on vapaa kaikesta syyllisyydestä ja rangaistuksesta, vaikka hän rikkoi käskyt ja lain. Syntinen on vapaa kaikesta tuomiosta, vaikka hän on tehnyt syntiä. Syntinen on vapaa koko laista, vapaa velkakirjasta. “Vapauteen Kristus vapautti meidät” (Gal. 5:1). Vapaa syyllisyydestä, koska velkakirjamme naulittiin ristiin (Kol. 2:14). Vapaa rangaistuksesta, sillä “rangaistus oli hänen päällänsä” (Jes. 53:5). Vapaa lain vaatimuksista ja ehdoista, sillä “hän lunasti meidät lain alaiset” (Gal. 4:4). Vapaa lain jokaisesta velvoituksesta sillä hän “tuli täyttämään lain” (Matt 5:17) ja “täyttämään kaiken vanhurskauden” (Matt 3:17).
Koska tässä on kysymys Jumalan sydämessä tapahtuvasta tuomiosta, sitä ei oikeastaan pitäisi lainkaan sanoa “vanhurskaaksi tekemiseksi”. Tämä ilmaisu antaa hyvin helposti sydänparalle sellaisen ajatuksen; että” tämä on jotain, mitä Jumala tekee syntisen olemuksessa, ikään kuin hän tekisi meidät puhtaiksi ja vanhurskaiksi itsessämme, ikään kuin hän vuodattaisi vanhurskauden meihin, ikään kuin hän muuttaisi meidät. Tämän eksytyksen vallassa ei ole ollut vain katolinen kirkko tähän päivään saakka, vaan tämän eksytyksen vallassa ovat kaikki lain orjat ja kaikki itsekeskeiset uskonnolliset ihmiset myös protestanttisissa maissamme, joissa, Jumalan kiitos, asiat pitäisi tietää paremmin. Sen sijaan tätä tapahtumaa pitäisi kutsua "vanhurskaaksi julistamiseksi.” Raamatun käännöksillemme merkitsisi tavatonta edistystä, jos alettaisiin kääntää tämä sana "dikaioo” sanalla, joka selvemmin osoittaa, että on kysymys tuomiosta eikä jonkinlaisesta Jumalan suorittamasta uudestisynnyttämistapahtumasta, että on kysymys Jumalan puheesta, lausumasta, julistuksesta. Kun syntinen saa syntinsä anteeksi ja Kristuksen vanhurskaus luetaan hänen hyväkseen, syntisessä ei tapahdu mitään muutosta. Hän on vain syntinen, jumalaton, joka saa anteeksi, joka julistetaan puhtaaksi, joka vapautetaan Jeesuksen laskuun, joka julistetaan vapaaksi Jeesuksen tiliin. Toinen asia on, että tätä vanhurskaaksi julistamista aina välttämättä seuraavat syntisen uudesti luominen ja uudestisyntyminen. Mutta vanhurskaaksi julistaminen on syy ja perusta, uudestisyntyminen ja uudesti luominen ovat vaikutus ja seuraus. Näitä ei saa sekoittaa toisiinsa.Mitä sitten on Jumalassa tapahtuva vanhurskaaksi julistaminen?
Se on jotain hyvin autuasta meille ihmisparoille! Se merkitsee, että Jumala alkaa puhua meistä, että hän katsoo syntejämme uudella tavalla, että hän sanallaan käskee kaikkien syntiemme mennä pois, että hän sanallaan käskee Jeesusta olemaan vanhurskautemme, että hän ajattelee, puhuu, saarnaa ja julistaa millainen hänen sydämensä ja armonsa ovat syntistä kohtaan. Siksi vanhurskaaksi julistaminen on Jumalan sanaa synneistämme. Hän puhuu näin: “Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Sinä olet minun silmissäni kallis, suuriarvoinen ja minä sinua rakastan” (Jes. 43:1,3).
Koko pelastuksemme on siis siinä, että Jumala uskossa pitää meitä puhtaina ja lukee meidät puhtaiksi Jeesuksessa. Juuri siksi Jumala uhrasi Poikansa Golgatalla syntien anteeksiantamiseksi ja meidän vanhurskaudeksemme “asettaakseen meidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä” (Kol. 1:22). Juuri siksi meidät on ikuisuudessa valittu Kristuksessa Jeesuksessa “olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään” (Ef 1:4). Jumala pitää meitä Jeesukseen uskoessamme sellaisina, jotka koskaan eivät ole tehneet syntiä, ikään kuin olisimme täyttäneet koko lain, ikään kuin meissä ei olisi tahraa eikä ryppyä (Ef 5:27), ikään kuin olisimme yhtä rakastettavia kuin Poika itse.
Meitä pidetään ikään kuin puhtaina, vaikkemme sellaisia olekaan itsessämme. Olemme Jumalan silmissä ihania, vaikka olemme mustia (KorkV. 1:5). Jumala pitää meitä häävaatteisiin pukeutuneina, vaikka meidät on haettu kaduilta ja kujilta (Matt 22:9). Meidät on puettu pukuun, jota emme itse ole valmistaneet, vaan jonka Isä on valmistuttanut voidakseen antaa sen tuhlaajapojalleen tämän tultua jälleen kotiin (Luuk. 15:22).
Kuitenkin juuri tämä tosiasia, että meitä pidetään ikään kuin puhtaina, on kaikelle järjelle suuri loukkaus ja valtava pahennus. Sain kerran tuohtuneen kirjeen mieheltä, joka kysyi minulta, uskoinko todella vakavissani, että Jumala katsoisi meitä “narrinpeilistä” pitäen meitä
jonakin, mitä emme olleet. Sokea miesparka! Olen lukenut maankuulun saarnaajan kirjan, jossa hän kirjoitti, että Jumala toimisi valheellisesti ja epärehellisesti, jos hän pitäisi ihmistä jonakin, mitä tämä ei ole. Saarnaajaparka - mitä hänellä on julistettavana ihmisten pelastukseksi? Jos syntinen on syntinen, niin Jumala pitää häntä syntisenä, sanotaan. Jos ihminen on vanhurskas, Jumala pitää häntä sellaisena kuin hän on, sanotaan. Siksi koko tämä väärä uskonnollisuus saarnaa, että kaikki pelastus on meissä, että pelastuksen suuri armo ja salaisuus on “Kristus meissä”, eli se, että meidät luodaan ja tehdään puhtaiksi itsessämme, että saamme Hengen oikean täyteyden itseemme ja oikeita “hengellisiä hedelmiä”, joiden perusteella Jumala voi meidät pelastaa.Voi pilkkaaja- ja lainorjaparkoja, jotka haluavat perustaa pelastuksensa johonkin heissä itsessään olevaan! Voimmehan sanoa näitä heissä olevia perusteita Pyhän Hengen työksi niin paljon kuin he haluavat. Mutta Pyhä Henki ei koskaan ole opettanut heitä perustamaan pelastusta mihinkään heissä itsessään olevaan. Mutta tämä on ja tulee aina olemaan lihan tie ja lain teko, sanotaanpa sitä sitten “hyviksi teoiksi” tai “Hengen hedelmiksi”. Sen paremmin “teot” kuin “Hengen hedelmät” eivät voi olla pelastuksen perusta. Ne voivat olla vain pelastuksen seurauksia. Jumalan pyhän lain täydellisyyden vaatimus tekee mahdottomaksi pelastuksen perustumisen mihinkään meissä olevaan, jopa meissä olevaan Kristukseen.
Käyttääkö Jumala todellakin “narrinpeiliä” pitäessään Jeesuksessa olevaa syntistä vanhurskaana, vaikkei tämä itsessään, sellainen olekaan?Ei. Tässä ei ole mitään “narrinpeiliä”. Evankeliumin ydin on, että Jumala ajattelee näin ihmeellisesti voivansa lukea jotakin jonkun hyväksi, ajatella jonkun suorittaneen jotakin, mitä tämä ei ole suorittanut, ajatella jonkun olevan jotakin, mitä hän ei ole. Tämä on evankeliumin ydin niin suuressa määrin, että ellei Jumala ajattelisi näin ja jos hänen ajattelutapansa olisi epätosi, silloin koko Raamattu olisi pelkkää valhetta. Mutta on perkeleen pilkantekoa ajatella sillä tavoin Raamatusta.
Koko maailma sovitettiin Jumalan kanssa siten, että Jeesuksen syyksi meidän sijaisenamme luettiin synti, Jeesus tehtiin syntiseksi, luettiin rikollisten joukkoon, Jumala asennoitui häneen ikään kuin hän olisi syntinen. Pyhä Raamattu todistaa tämän niin kirkkaasti, että niiden jotka sanovat Golgataa “narrinpeiliksi”, koska Jeesusta pidettiin jonakin sellaisena mitä hän ei itsessään ollut, tulee varmasti tietää, että he ovat perkeleen asialla pilkatessaan Jumalan Poikaa.Olav Valen-Sendstad, Uskosta Vanhurskas, s. 111-117. Otsikko minun.
Muistutetaan keskustelijoita: jos teette pitkän lainauksen, laittakaa se spoilerin taakse.
Jahas, mitähän ne lähteet olivat?
Luterilaisille on tärkeää ponnistella ja tunnustaa syntejä, käydä jumalanpalveluksessa, ottaa vastaan sakramentteja. Tunnetko jonkun luterilaisen joka ei kilvoittele? Ei se ole luterilaisuutta. Monien luterilaisten ongelma on se, että he lukevat jotenkin kummasti ortodokseja.
1 tykkäys
Kerosuo tuo niitä esille kohdasta n. 24 min eteenpäin.
Tottakai luterilaisille on tärkeää käydä messussa, koska siellä Kristus on varmasti läsnä sanassa ja sakramenteissa. Mitenkähän kummasti Kerosuo nyt lukee ortodokseja? San Gerraroa mukaillen mielestäni hänellä oli esityksessään kunnioittava sävy ja hän toi luterilaisena esille niitä puolia ortodoksisuudesta, johon luterilainen ei voi yhtyä. Vai oletko todella sitä mieltä, että Kerosuon esityksessä ei noussut esille mitään mikä luterilaisesta näkökulmasta olisi ongelmallista?
Kyllä kyllä, mutta ne eivät puhu mitään ”taivaallisesta kuningattaresta”.
Kerosuo tuo esille kreikkalaiskatolisesta katekismuksesta (sivut. 5-6) ja sitten lainauksen Metropoliitta Johannekselta; " jumaloituminen on pelastus. Ei näissä lainauksissa mitään väärää ole, Kerosuon mukaan näin kuitenkin on.
Eli toisin sanoen luterilaiset eivät pääse irti teoista. Armosta pelastuminen tarkoittaa siis messussa käymistä, sanan ja sakramenttien nauttimista.
En ole täysin varma, että hän edustaa luterilaisuutta. ” LÄHTEE ISÄSTÄ ” filioque kiista on varmasti meidän läntisessä perintessä vaikemmasta päästä. Samoin ihmisen tahdon tila ja olemus lankeemuksen jälkeen.
Mielestäni tämä ei ole mikään ongelma.
Nyt menee kyllä laki ja evankeliumi niin iloisesti sekaisin, että taidan nostaa hattua ja jatkaa matkaa.
Minä olen varma, että edustaa. Läntinen perinne opettaa, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Tämän Kerosuo myös perustelee. Ortodoksit eivät tätä läntistä ”Filioque” - lisäystä hyväksyneet.
Luterilaiset teologit määrittivät laille kolme käyttöä:
Laki on annettu ihmisille kolmesta syystä:
- se pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisesti kurissa,
- se opettaa ihmiset tuntemaan syntinsä,
- se on uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja suunnata koko elämänsä - eiväthän hekään ole päässeet eroon lihasta.
" Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!" ( Ps 1:1-2)
En huomannut tätä perustetta. Kiista on monimutkainen pähkinä ratkaista. Filiogue on lisätty toledon synodissa v. 589 Rooman kaupungissa ja otettiin laajempaan käyttöön vasta v. 1014. " lähettäminen" tapahtuu ajassa ja pyhittämiseksi, mutta lähteminen on olemuksellista, tapahtuu iankaikkisuudessa ja yksin Isästä, kuten myös iankaikkisuudessa tapahtuva syntyminen.