Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama säilyykö Sley ev.lut.kirkossa vaiko ei. Minun on vain Sleyn jäsenenä katsottava mitä tapahtuu kun en ole päättävässä asemassa. Pääasia, että saan olla Sanan ja sakramenttien yhteydessä.
Tämä asenne on täysin vastakkainen esimerkiksi Venäjän vanhauskoisten ortodoksien asenteelle. He, jouduttuaan erimielisyyksiin kirkon kantojen kanssa, ovat päätyneet olemaan ilman ehtoollista.
Kieltämättä olen itse sitä mieltä että ehtoollisia ei tarvitse lopettaa vaikka kokisi totuuden vuoksi ajautuvan eroon kirkko-organisaatiosta, mutta on todella mielenkiintoista miten eri ryhmät päätyvät täysin toisilleen vastakkaisiin ratkaisuun tämäntyyppisissä tilanteissa.
Itse mietin tätä siksi että jos ja kun jonain päivänä haluan osallistua nimenomaan luterilaisen tunnustukseen pitäytyvien kanssa ehtoolliselle, mutta en halua liittyä ev.lutiin, niin silloin minun täytyisi pystyä perustelemaan ehtoollisen jakamisen paikka joksikin muuksi kuin kirkoksi. Tässä tulee tietysti kysymykseksi, mikä on se “näkymätön” kirkko joka muodostuu Jumalan lupauksiin ja Jeesukseen Kristukseen uskovien keskelle, kirkkokuntarajoista huolimatta.
Jos tällainen ihminen joka haluaa osallistua luterilaisen tunnustuksen yhdistämän yhteisön ehtoolliseen, ei halua kuulua
Ev.lutiin, LHPK:aan tai STLK:oon, hänellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin luottaa siihen että luottaminen Jumalan lupauksiin ja usko Jeesukseen Kristukseen muodostavat jo itsessään ehtoollista viettävän messuyhteisön. Tämän tilanteen tekee erityisen merkittäväksi se, jos kyseessä on henkilö joka ei koskaan aikaisemmin ole kuulunut mihinkään luterilaiseen kirkkoon. Nykyinen tilanne, jossa tunnustuksellisia luterilaisia vaihtoehtoja ei ole paljon ensimmäistä kertaa kirkkoon liittyjälle, ohjaa uutta luteriaista alkamaan uskomaan kirkkokuntien ulkopuolella elävään, näkymättömään luterilaiseen kirkkoon.
Kuunneltuani paljon USA:ssa toimivien tunnustuksellisten luterilaisten kirkkokuntien pastoreiden podcasteja, olen miettinyt sitä miksi Suomessa on suurelta osin päädytty siihen että kaikenlaisten luterilaisten olisi hyvä pysyä samassa kirkko-organisaatiossa. Se voi johtua maamme pienuudesta ja luterilaisten lukumäärästä. Ehkä se johtuu myös siitä että kirkko-organisaatiokysymys on Suomessa pitkään ajateltu olevan kansankunnan yhtenäisyyskysymys.
Nämä perustelut eivät kuitenkaan ole kristilliseen oppiin liittyviä kysymyksiä millään tavalla, joten olen yllättynyt siitä että maalliset perusteet painavat näinkin paljon.
Itse toivon että Suomeen muodostuisi tällä hetkellä toimivia, melko pieniä tunnustuksellisia luterilaisia ryhmiä isompi ja laajapohjaisempi tunnustuksellisten luterilaisten ryhmittymä. Ei välttämättä yhdeksi kirkko-organisaatioksi, mutta ainakin tiivistä yhteistyötä tekevien ja toistensa kanssa kommuuniossa olevien tunnustuskuntien yhteenliittymäksi. Ei nimittäin oikeasti ole kestävä ratkaisu, että samassa kirkko-organisaatiossa olisi äärimmäisen progressiivisten luterilaisten ryhmä ja raamatullisesti ja tunnustuksellisesti ajatteleva ryhmä. Tätä tilanne johtaa omantunnon kysymysten vaimentamiseen puolin ja toisin. Se johtaa myös kirkko-opillisten käsitysten syälliseen muuttumiseen pitkällä aikavälillä, sillä opillinen yhteys on historiallisesti tärkeä osa kirkollista yhteyttä. Itselle on tällä hetkellä aivan mahdottomuus liittyä naisten pappeutta ja vastoin organisaation päätöksiä samaa sukupuolta olevien henkilöiden vihkimisiä tekevään kirkkoon vain sen takia että se on luterilainen valtakirkko maassani. Täytyy olla mahdollisuuksia luterilaiseen tunnustukseen, ilman että täytyy ottaa omakseen näitä kaikkia muita riippakiviä. LHPK on tutkimatta, mutta toivon ettei se jää ainoksi mahdollisuudeksi.
Yksinkertaisimmillaan asia on näin.
Ehkäpä tähän on tyytyminen ja antaa maailman ja kirkkokeskustelujen mennä omia latujaan.
1 tykkäys
Ikävä skenaario ja voi olla vielä lahkomaisemmat näkymät kuin jääden kirkkoon tai siirtyen jo olemassa oleviin.
Ymmärrykseni mukaan ei voisi erota kokonaan ja yksinään muodostaa omaa vapaakirkkoaan. Paras olisi nöyrtyä ja jäädä pitäen omat käsityksensä, mutta ei osoittaen mieltään. HPE on oikea lupauksen ja asetus Sanojen mukaan eikä käytännön jakajan.
Hankala tilanne on. Luterilainen osaa tyytyä, kun ydinasia on paikallaan ja monella on. Jeesus Kristus!
Minusta tämä on eniten toivoa antava skenaario kristillisellä kentällä Suomessa pitkään aikaan. Kolmekymmentä vuotta olen seurannut sivusta Ev.lutin liberalisoitumista yhä pahenevalla tahdilla ja kaikkien vain olevan hiljaa ja yrittäen pysyä missä ovat kaikesta huolimatta. Tämä ei ole ainakaan itselleni antanut minkäänlaista signaalia siitä että kristityjen Jumalaa etsivän kannattaa alkaa Suomessa luterilaiseksi. Muistan jo teini-ikäisenä, kastamattomana tyttönä, joka kuitenkin luki Raamattua aika paljon, ajatelleeni naispappeuspäätöksestä että ei tämä Raamatussa näin mene. Olin hämmentynyt siitä päätöksestä, mutta olin myös sen verran osaton mistään kristillisestä toiminnasta että ei se minun maailmaani silloin vaikuttanut juuri mitenkään. Päivittäisessä selviytymisessä oli akuutimpia asioita kuin kristillinen oppi. Noina aikoina kuitenkin lopetin luterilaisille uskontotunneille osallistumisen, sillä olin löytänyt katolilaiset ensimmäisen kerran elämässäni. Lopulta minusta kasvoi paljon omaan henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen nojaava kirkkoon kuulumaton kristinuskon komppailija, joka muutama vuosi myöhemmin ajatteli että Jumala pelastaa, ei kaste eikä kirkkoon kuuluminen, linkki johtaa toisessa ketjussa olevaan viestiini.
Nyt viime vuosina asioista on alettu sanoa julkisuudessa suoraan mitä ne ovat ja se antaa rivikristityllekin äänen ja mahdollisuuden löytää yhteyden toisiin kaltaisiinsa. Tämä on alkanut tapahtua kummassakin leirissä. Progressiivinen porukka tuo yhä avoimemmin kristinuskoon kuulumattomia asioita kirkkoon ja tunnustuksellinen porukka sanoo suoraan mitä ajattelee.
Lahkomaisuutta on ollut se, mitä viimeisten vuosikymmenien aikana on ollut tapahtumassa, että kirkon piirissä ja osittain sen ulkopuolella on toiminut kaikenlaisia erillisryhmiä omine käsityksineen, joilla kuitenkin on toinen jalka kirkossa.
Tästä lahkoutumisesta ja pimennossa omaa mielipidettä ylläpitämisestä ollaan tulossa tilanteeseen jossa ihmiset sanovat ääneen mitä ajattelevat ja näin löytävät toinen toisensa, julkisesti, päivän valossa.
Niin kuin toisaalla tällä foorumilla on kirjoitettu, tämänhetkinen tilanne on nimenomaan keräämässä samanmielisiä luterilaisia yhteen ja antamassa toivoa että heillä on yhteinen tulevaisuus. Kaikki vaan ei voi tapahtua juuri tällä hetkellä, vaan on oltava pitkäjänteinen.
Kirkkokansasta enemmän täällä Kirkkokansa yhdistää herätysliikkeitä ja jumalanpalvelusyhteisöjä - Ajankohtaista - Usko ja rukous.
6 viestiä erotettiin uuteen ketjuun: Lestadiolaisuus, pappisvihkimykset ja evl-kirkko
En nyt jaksanut keskittyneesti lukea, mutta haluan huomauttaa, että liberaali on monessa tapauksessa haukkumanimi ja väärä sellainen, moni uskoo Jeesuksen Kristuksena ja syntien anteeksisaamisen, joten ovat uudestisyntyneitä ylhäältä.
Naispappeus on ollut kiistanalainen aina eikä ratkaistavissa kaikkia tyydyttävästi, joten…
Nämä ikävät trans - ja homo yms. asiat ovat hankalia, vaikkakin syntiä, mutta miten auttaa heitä ja me muutkin olemme yhtä syntisiä heteroina varsinkin nykyisin, (Erot, esiaviolliset suhteet, abortit ja monet muut). Synnittömyysopit yms. ovat vaarallisempia eksytyksiä.
Homojen siunaamiset ovat mielestäni väärin, mutta kirkkovihkimiset ovat ikävä kyllä rutiinia eikä kaikkien heterovihkimisetkään kestä ‘päivänvaloa’. Tilanne on siis ihan mahdoton.
Paras mitä keksin on se sateenvarjomalli, jossa hyväksytään eri ryhmät (uskontunnustukset, Raamattu ja sakramentit). Minä löydän helpoiten omani näin, ainoastaan menetän mahdollisesti lähi seurakunnan, mikä olisi kyllä menetys.
Tietenkin naiset olisivat voineet tulla vastaan, että luopuvat pappeudesta, mutta tasa-arvoinen (raamatullista) virka muissa nimikkeissä ja ehkä tehtävissäkin. Avioliittoasiassa oma vastuu maallisisssa vihkimisissä armon alla, jos ei muuhun pysty.
Tämähän käy ihan ekumenia(kin) malliksi! Saman sateenvarjon alle mahtuisivat mielestäni nykyisellään esim. katoliset, ortodoksit ja orientaalit.
Monet asiat jotka ovat yhtenäiseksi pakotetussa kansankirkossa kiistanalaisia, on aivan mahdollista ratkaista tyydyttävästi, mutta ratkaisu edellyttää yleensä organisaatiorajanvetoa. Tällä hetkellä näyttää siltä että näitä kristittyjä, jotka ovat halukkaita tyydyttäviin ratkaisuihin ja sitä myöten, valmiita tilanteessa pakolliseen rajanvetoon, on yhä enemmän, ja he myös löytävät yhteistä säveltä keskuudestaan.
Ei siis ole mikään pakko “jäädä soittelemaan epävireisesti” ison kansakirkon orkesteriin hajalleen, vaan vaikuttaa ihan mahdolliselta ratkaista asiat ja “muodostaa samassa vireessä soittavien porukka”. Niitä ratkaisuja odottaa iso joukko kristittyjä, jotka ovat kauan odottaneet mahdollisuutta tehdä näitä ratkaisuja.
Tässä ei ole kyse haukkumanimien käytöstä, vaan oman mielipiteen ilmaisusta. Jos joku kiusaaja nimittelee minua paskahousuksi, voin takaisin haukkumatta sanoa että en ole paskahousu. Eli, jos joku kristitty sanoo minulle että olen konservatiivi harhaoppinen koska en halua hyväksyä naispappeutta, niin sanon siihen vastineeksi että aivan samalla tavalla kuin hän voi olla liberaali kristitty, minä voin olla konservatiivi kristitty. Kissan hännän veto loppuu sillä että kaikki saavat tehdä omat ratkaisunsa, eikä pakottaa toinen toisiaan. Tällä hetkellähän nimenomaan liberaali siipi puskee sitä ajatusta että konservatiivi ei voi olla kristitty, eli osa kirkkoa.
Moniarvoisen rauhan aika on selvästi loppumassa Ev.Lutissa ja hyvä niin, sillä aika vaikeaksi menee jos jokaisen pitäisi kristillisyyden nimissä hyväksyä aivan kaikki. On tietyllä lailla rehellisempää että jokainen saa olla ryhmässä, joka selkeästi määrittelee mitä se edustaa. Myös liberaaleille tämä mahdollisuus tekisi varmasti hyvää.
Luterilaisen kirkkokäsityksen mukaan kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan (CA VII). Jos haluat osallistua ehtoolliselle esim jossakin Suomen ev lut kirkon tunnustuksellisessa herätysliike messussa, mutta et tahdo liittyä ev lutiin, niin sinun nimenomaan ei tarvitse perustella ehtoollisen jakamisen paikkaa joksikin muuksi kuin kirkoksi, vaan voit uskoa, että jos ja kun siellä paikassa jaetaan ehtoollinen Kristuksen asetuksen mukaisesti, niin silloin se on kirkko!
Luterilaisessa kirkko-opissa Kirkon Kirkkoutta ei oikein voi johdonmukaisesti ajatella muutoin kuin paikallisseurakunnan tasolla (olen tätä mieltä siitäkin huolimatta, että kuulun LHPK:hon, jossa yliseurakunnallista piispan virkaa pidetään korkeassa arvossa). Kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan, ja tätä voi arvioida vain paikallisella tasolla: kaikuuko tuosta X saarnatuolista puhdas evankeliumi, ja jaetaanko tuolta X alttarilta Kristuksen asetuksen mukainen ehtoollinen. Jos kaikuu ja jos jaetaan, luterilainen kristitty voi ihan hyvin osallistua ehtoolliselle, ja juuri osallistuessaan hän tulee osalliseksi Kristuksen Kirkosta - oli sitten jäsenenä ev lutissa tai ei.
Jos on taipumus arvioida Kirkon Kirkkoutta muuten, kuin paikallisseurakunnasta käsin, silloin syntyy helposti sellainen (virheellinen) käsitys, että luterilaisessa kirkko-opissa kirkko olisi näkymätön. Kirkko nimenomaan luterilaisittain ei ole näkymätön, vaan näkyvä. Se on ihan yhtä näkyvä, tuntuva, kuuluva ja maistuva, kuin kasteen vesi, saarna ja ehtoollisen sakramentti. Mutta nämä kaikki toteutuvat tai ovat toteutumatta aina paikallisesti.
Tämä oli hyvä selvennys ja olen tämän noin ymmärtänytkin. Oma kirjoitteluni on lähinnä poleemista.
Noin ajatellessakin jää kuitenkin jäljelle kysymys miksi kristittynä kannattaisin millään tavalla yliseurakunnallista organisaatiorakennetta minkä arvoista en ole yhtä mieltä. Sley ei rahoita Ev.lutin rahoilla kotimaan messuyhteisötoimintaansa, ja tämä riittää minulle. Jos rahoittaisi, joutuisin miettimään onko se minulle ok. En tosin käy sellaisissa ev.lut. paikallisseurakunnissa joissa en voi uskoa evankeliumia julistettavan oikein eikä sakramentteja jaettavan oikein, mutta sitäkin pitää miettiä haluanko että sellainen organisaatio rahoittaa sen paikan toimintaa jossa uskon kirkon toteutuvan. Kysymys on myös siitä, kuinka kauan ihmiset jotka antavat rahaa Ev.lutille haluavat että heidän rahallaan rahoitetaan konservatiivien toimintaa. Rahan vastaanottamisen vielä ymmärtää mutta antaja ei välttämättä halua antaa. Nämä rahoituskuviot olisi organisaatioiden tasolla selvitettävä, yksityishenkilöiden antama raha on eri asia.
Seurakuntatasolla Sleyn Porin ja Seinäjoen messuyhteisöt on jo erotettu Ev.lut organisaatiosta, sillä niillä ei ole lupaa toimittaa ehtoollisia, ilmeisesti se tarkoittaa sitä että Ev.lut organisaation mielestä niissä ei jaeta sakramentteja oikein. Sitä en tiedä mitä Ev.lut. -luterilaiset ajattelevat noiden messuyhteisöjen evankeliumin julistamisesta, onko se oikein julistettu. Eli vaikuttaa siltä että ainakaan jotkut Ev.lut. -luterilaiset, ehkäpä osa piispoista ja jotkut maallikotkin, eivät enää pidä ainakaan kaikkia Sleyn messuyhteisöjä paikkana joka on kirkko. On hieman kaksinaismoralistista että samaan aikaan Ev.lut. kuitekin toivottaa esim. naispappeutta vastustavat maallikot osaksi toimintaansa.
Eli, kirkkous-kysymys on luterilaisen tunnustuksen osalta selvä, mutta tämä organisaatiorakenteiden epäselvyys on kyllä hieman hämmentävää. Miksi Sley yleensä haluaisi olla osa Ev.lut organisaatiorakennetta jos iso osa sen paikallisista seurakunnista ei täytä monen yksittäisen Sleyssä toimivan kristityn mielestä kirkkouden merkkejä?
Ilmeisesti ei ole mitään luterilaista organisaatiomallia millä olisi mitään hengellistä merkitystä, paitsi paikallisseurakunta. Miksi sitten kuulua mihinkään organisaatioon paikallisen seurakunnan lisäksi? Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta on toimintatavoiltaan tullut sellainen organisaatio minkä 1500-luvun reformaattorit näkivät silloisessa katolisessa kirkossa. Jopa niin pitkälle että piispat ottavat päätäntävallan omiin käsiinsä, ilman minkäänlaista maallikkojen oikeutta osallistua.
On siinä muutakin taustalla. Koulujen ev. lut. uskonnonopetus on ehkä ollut jo monta vuotta yksi keskeinen luterilaista kirkkoa kasassa pitävä voima. Sitä ei ole laajasti lähdetty haastamaan muunlaisella luterilaisella uskonnonopetuksella kouluihin. Nimenomaan lasten näkökulman huomiointi on yksi syistä sille, miksi kirkko ei ole toistaiseksi enempää hajonnut. Ev. lut. kirkon julkishallinnollinen asema on myös vaikuttanut tähänkin asiaan, jonka myötä esimerkiksi lähetykseen liittyvät määrärahat ovat olleet merkittäviä nimenomaan ev. lut. kirkon piirissä, kun taas pienissä luterilaisissa vapaakirkoissa lähetystyö ja tavoittava työ muutenkin ulospäin on usein herkästi jäänyt pieneen rooliin.
Ei, vaan se tarkoittaa sitä, että evl. kirkon pappi, joka toimittaa tuolla ehtoollista, toimii vastoin pappisvirkansa velvollisuuksia. Kyse ei ole kirkkous-kysymyksestä tai kysymyksestä ehtoollisen oikeellisuudesta.
Tai no, on siinä kyse kirkkoudesta tässä mielessä:
Kuvitellaan Perähikiän seurakunta.
Kuvitellaan Perähikiän seurakunnassa rukouspiiri ja puikkopiiri.
Kuvitellaan että Perähikiän rukouspiiri alkaa viettää ehtoollista.
Kuvitellaan, että em. rukouspiiri alkaa viettää ehtoollista, ja piispa sanoo ettei sovi, ja he viettävät edelleen.
Onko rukouspiiri oma seurakuntansa (ekklesialiteetti)? Vai onko se hengellinen harrastuspiiri?
Kyllä. Lasten uskonnolliset kokemukset ja niiden fasilitointi ovat keskeisiä kirkon kulttuurisen aseman osalta.
Sleyllä taitaa toimia tuolla myös pappi joka ei ole Ev.lut. pappi. Häntä on myös kielletty saarnaamasta.
1 tykkäys
Tarkoitin kyllä aika lailla muuta. Kuten sitä, että tunnustuksellisissa luterilaisissakin piireissä on haluttu varsin laajasti pitää omat lapset ev. lut. uskonnonopetuksessa sen puutteista huolimatta sen sijaan, että olisi laajemmin alettu perustaa toisenlaista luterilaista uskonnonopetusta kouluihin, mikä itse asiassa olisi ollut jo vuosia periaatteessa mahdollista. Monissa perheissä lasten ei ole haluttu joutuvan henkilökohtaisesti erottautumaan tämän asian osalta koulussa. Jos valtion toimesta tehtäisiin siirtymä jonkinlaiseen yhteiseen katsomuskasvatukseen kouluissa, ev. lut. kirkko saattaisi herkemmin hajota lapsiperheiden osalta, koska silloin uskonopetuksen kautta tuleva liima eräisiin herätysliikkeisiin liittyvien perheiden kirkon jäsenyydessä pysymiseen kenties heikkenisi.
Tämä ei kyllä edes minun mielestä, joka en ole mikään pitkän linjan Suomen asioista tietävä luterilainen, kuvaa Sleyn historiaa.
Sleyllä on ollut olemassaolonsa alusta asti ev.lut. -pappeja työsuhteessa ja sen piirissä on toimitettu ehtoollisia vuosikymmeniä, osana sitä kirkkoa jonka piirissä se on toiminut. Kirkolla ei ole ollut siihen mitään negatiivista sanottavaa kunnes kirkon arvot muuttuivat.
Sley on pysynyt arvoiltaan ennallaan, sen ympärillä toimiva kirkko on muuttunut.
Sinun metafora kuulostaa hauskalla tavalla Lutherin tekstiltä De captivitate Babylonica ecclesiae. Olen alkanut arvostaa Lutherin välillä passiivis-aggressiivista, välillä kirpakkaa ilmaisutyyliä. Viihdyttävä kirjoittaja. Varmaan elävänä kirkossa oli miellyttävä saarnamies.
3 tykkäystä
Tästä olen puhunut jatkuvasti. Arvot eivät ole jyrkentyneet. Fundamentalismi ei ole lisääntynyt. Vallattomuus joka ei hyväksy vanhoja arvoja ja käytänteitä, on lisääntynyt ja ottanut pesäeroa retoriikallaan vanhoihin.
Uutta tuodaan kirkkoon väkisin. Kirkon omasta viestistä piittaamatta. Samalla kauhistellaan miten jyrkkiä mielipiteitä ihmisillä on, eikä havaita että sama mielipide on aina ollut yleinen konsensus.
D
6 tykkäystä
Ok. Tämä on siis parempi tapa sanoittaa mitä yritin toisin.
Mutta mikä on se kirkon oma viesti josta huolimatta kirkkoon tuodaan uutta väkisin. Missä se kirkon oma viesti on kuultavissa. Kirkolliskokouksessa, ruohonjuuritasolla?
Seinäjoen Sleyn kappelin ja kuvitteellisen Takahikiän seurakunnan vertailu suiraan ei toimi, koska Seinäjoella tilaan oli aikanaan annettu ehtoollisenjako-oikeudet, mutta ne eivät ole enää voimassa. Ja siten Seinäjoella jaetut ehtoolliset ovat mainitusti luvattomia.
1 tykkäys
Luodon pastoreita yms koskevat viestit siirretty omaan ketjuun…
D