Kysymyksiä katolisesta messusta

katolisuus

#85

Kirkkoonotto on tietysti spesiaalitilaisuus. Kukin juhlistaa sitä oman tyylisellään juhlavalla pukeutumisella. Jos olet pukumiehiä niin sitten puku, muukin juhlavaan käyttöön tarkoitettu oman maun mukainen asu on ihan yhtä hyvä.

Sunnuntaimessussa sama homma mielestäni, mutta niin että puhtaat, siistit, oman vaatekaapin mittapuulla “paremmat vaatteet” kelpaa. Kirkossa ei ole pukupakkoa eikä edes pikkutakki-pakkoa.

Itse en laita koskaan sunnuntaimessuun ns. ykkösiä päälle vaan arkivaatteista parhaimmat ja siisteimmät.
Tämä on ollut muissakin maissa ihan hyväksytty tapa, pukukoodien rinnalla.
Juhlat ovat sitten erikseen, jos on vaikka tutun kaste, konfirmaatio, kirkkoonotto tai häät. Varsinaisia juhlavaatteita minulla ei edes juuri koskaan ole ollut säästösyistä eikä naisille ole helppoa vastaavaa systeemiä kuin miesten puku.


#86

Tuli tuo pukukoodista mieleen Jaakobin kirjeen toinen luku rikkaasta loistavissa vaatteissa ja köyhä ryysyissä. Jumala ei katso sitä mikä on ulkoinen pukeutuminen, vaan se mitä sydämestä löytyy. En ole koskaan kuullut katolisessa olisi mitään pukukoodia tavallisessa messussa. Itsekin olen nähnyt, että hypparit päällä monet ovat messussa.

Jossain southern baptist kirkoissa taitaa olla kirjoittamaton pukupakko. Samoin Radio Patmoksesta kuulun, jonkun saarnaan juuri, jossa puhuja käski miehiä hankkimaan kunnon kangasta ja teettämään puvun kirkossa käyntiä varten. Oletan, että se puhuja oli helluntailainen. Se puhe oli nauhoitteen tasosta päätellen 70-80 luvuilta.


#87

Itsekin olen nähnyt, että hypparit päällä monet ovat messussa.

Mea culpa. Ortodoksikirkossa opin olemaan aika herkkä asianmukaisen pukeutumisen suhteen. Siksi edellä esitin kysymykseni.

Aikoinaan ensimmäisellä katekumeenikurssin tapaamisella ortodoksikirkolla olin kirkkosalissa talvitakki päällä ja kirkkoherra siitä heti - ystävällisesti - huomautti.


#88

Jaakobin kirjeessä on sama periaate kuin opetuksessa lesken rovosta: vaatimaton lahjoitus oli leskelle kunniaksi, koska hän antoi parasta, mitä hänellä oli. Asenne on väärä silloin, jos siistejä vaatteita olisi käytettävissä, mutta ne on varattu ns. kirkkoa arvokkaampiin tilaisuuksiin.

Kirkossa on toki pakollinen pukukoodi, joka koskee muun muassa asun peittävyyttä. Tämän lisäksi pukeutumisen samoin kuin ruumiin eleiden ja muun käytöksen tulee osoittaa messun juhlavuutta ja kunnioitusta Kristukselle, joka tulee ihmisten vieraaksi.


#89

Tästä aioinkin mainita, miehet kyllä harvemmin laittavat päälle mitään liian lyhythihaista tai lahkeista.
Köyhä tosiaan laittaa parasta päälle niin kuin rikaskin ja vaikka ero olisi ulkoa päin katsellen suuri niin parhaat on kummallakin päällä. Mutta itse tosiaan pukeudun sunnuntainakin varsinaiseen juhlavaatekertaan vain jos on erityinen juhla, ei tavanomainen sunnuntaimessu.
En kokisi oloa luontevaksi muuten. Arvonantoaa sitten tietysti osoitetaan monin muinkin tavoin.


#90

Niinpä…Ihmeellisesti on muuten yleistynyt tämä tapa pitää ulkovaatteet sisällä :sunglasses:


#91

Voi kyllä olla että hiippakunnassa aletaan säästämään lämmityskuluista kirkossa, jolloin saattaa syytäkin pitää ulkotakki päällä :smiley: Toistaiseksi on ollut ainakin Helsingissä suht. lämpöistä myös talviaikaan.


#92

Ikävää, jos teillä on ollut tuollaista, että kytätään vaatteita. Itsehän menen nykyään palveluksiin yleensä tohvelit jalassa. (Paitsi en silloin, jos itsellä on jokin palvelustehtävä.) Kukaan ei ole koskaan huomauttanut vaatteista tai kengistä - ja jos huomauttaisi, löisin hänelle kyllä jauhot suuhun.


#93

Ahaa, sinulla on siis aina jauhoja mukana. :joy:


#94

Nykyisinhän on vapaissa suunnissa ja myös vapaammissa luterilaisissa yhteisöissä on tapana pukeutua todella rennosti. Jopa papilla tai muulla pastorilla on suht lököttävät farkut jalassa ja joku villapaita. Liperi on kyllä papilla kaulassa, mutta eipä juuri muuten pukeudu. Seurakuntaväki pukeutuu kuka mitenkin. Itse en koskaan ole pukeutunut kirkkoon sen kummemmin kuin muutenkaan ihmisten ilmoille, kauppakeskuksiin tai ulos mennessä. Ei nyt ihan verkkareita tietenkään, vaikka joskus sellaisiakin joillain näkee, mutta asialliset arkivaatteet, pyhänäkin. Ellei sitten ole kyseessä jokin suurempi juhla.


#97

Ikävää, jos teillä on ollut tuollaista, että kytätään vaatteita.

No en kyllä kokenut, että kytätään. Ymmärsin, että ajatus liittyi yleensä kunnioittavaan käyttäytymiseen kirkossa. Miehänähän minulla oli vielä aika helppoa. Enempi olen kuullut lähinnä netin keskustelupalstoilla, että naisten pukeutumiseen kiinnitetään enempi huomiota.

Ja nettikeskustelut on sitten vielä ihan eri asia verrattuna siihen, miten asioihin suhtaudutaan “livenä” palveluksissa.


#101

Tuo oli ihan vilpitöntä tietämättömyyttä minun osaltani. Sanon näin olettaen, että et ole sarkastisesti liikenteessä.


#103

En hyväksyisi t-paitaa ja shortseja edes kesähelteellä. Asiallinen pukeutuminen tietysti. Se mitä tarkoitan on, ettei ole mitään pakkoa hankkia mitään “Armani:a” messua varten.


#111

Luterilaisessa kirkossa on tavattu istua ulkovaatteet päällä perinteisesti. Nyttemmin, kun on lämmitykset sun muut, niin takit riisutaan.
Ehtoolliselle ei koskaan mennä päällysvaatteissa, vaan ne riisutaan sen ajaksi.


#112

Siirsin messuvelvollisuutta käsittelevät viestit Rukous-alueelle uuteen ketjuun. Messu velvollisuutena


#113

Ripistä puheen ollen: nyt täynnä intoa ajattelen, että kävisin joka viikko ripittäytymässä. Mitä ajettelette? Sama into oli ortodoksikirkossa, mutta nopeasti mukauduin suositukseen käydä katumuksen sakramentilla suurten paastojen aikaan.

Tiedän: menee vähän henkilökohtaiselle tasolle tämmöisen julkinen funtsiminen. Mutta minulla on muutama selkeä vakiosynti, jotka eivät liity niinkään tekoihin kuin kokonaisvaltaiseen suhtautumiseeni ihmisiin ja sitä kautta Jumalaan. Ja se on vakava ongelma.


#114

Henkilökohtaista on, eikä toisten ripittäytymiskokemuksia välttämättä kannata omalle kohdalleen mallailla. Kysyy vaikka papilta neuvoa tai omistaa yhden messun näiden asioiden pohtimiseen Jumalan edessä.

Alussa=ekana katolisena vuotenani kävin 2-3 kertaa/kk ripillä. Sittemmin noin 1-1,5 kuukauden välein. Kriisiaikoina useamminkin, ja jos on niitä kausia että ei millään se messuvelvollisuus täyty, niin ennen joka ehtoollista. Mulla pisin messuton ja ehtoolliseton erämaa tällä hetkellä 6kk. Rippi on ihmeellinen apu noiden katkaisuun. Yhtään ei tehnyt mieli sinne mennä mutta mekaanisesti menin kun luotin ja uskoin että se lääke lopulta toimii.


#115

Papilta voi kannattaa kysyä asiasta! :slight_smile: Henkilökohtainen juttu tosiaan siinä mielessä, että jokaisen on arvioitava, mikä on omalla kohdalla viisainta. Viikottaisessa ripissä on paljon hyvää ja lienee käytössä varsinkin uskonnollisissa yhteisöissä. Ihmisen omasta temperamentista ja elämäntilanteesta riippuu, mitä suositellaan. Itselläni esim. on ollut taipumusta yliherkkään omatuntoon (scrupulosity englanniksi) – tällöin ihminen herkästi murehtii, uskaltaako mennä ehtoolliselle, onkohan ripittäytynyt “oikein” (huhhuh), yms. Tällöin sovimme papin kanssa, etten kävisi useammin kuin kerran kuussa ripillä, ainakin kunnes tilanne helpottaisi. Nyt n. kerran kuussa tuntuu toistaiseksi vakiintuneen itselleni luonnolliseksi rytmiksi, vaikka nyt menen ihan vain omantunnon ja ehtimisen mukaan. Tulevaisuudessa voi olla, että käyn vähän useammin tai harvemmin. Omalla kohdallani viikoittain olisi todennäköisesti liikaa omista kompastuskivistä johtuen, mutta jollekulle muulle viikottainen rippi saattaa olla ainoastaan hyvä asia.


#116

Kaiken muun ohella olen ortodoksikirkolle kiitollinen siitä, että sain jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen homo religiosus olen. Ensin on hirveä into, sitten mennään ihan toiseen laittaan eli erämaahan, sitten homma tasaantuu, mutta aina välillä tietty penseys nostaa päätään. Apua on tarjolla ja intovaiheessa sitä haenkin, mutta erämaa- ja penseysvaiheessa ei huvita apua pyytää.


#117

Mulla se taitaa olla 10 vee…